The Palatal Orthodontic Implant - Healing Process, Clinical Application, Biomechanics, Success, Risk Factors, Indications and Limits

Hampaiden oikomishoidossa käytettävät luuhun kiinnitettävät väliaikaiset ankkurointilaitteet (suulaen implantit, minilevyt, miniruuvit) ovat tulleet suosituiksi viimeisen 15 vuoden aikana. Niiden käyttäminen ei vaadi potilaan yhteistyötä kuten usein käytettävä suun ulkoinen veto (niskaveto) ja niiden avulla voidaan laajentaa oikomishoidon mahdollisuuksia. Huolimatta näiden laitteiden suositusta käytöstä on kuitenkin olemassa vähän tutkittua tietoa mm. paranemisesta asettamisen jälkeen, onnistumisesta, pysyvyydestä, riskitekijöistä, oikeasta käsittelystä, biomekaniikasta ja siis käytön indikaatioista ja rajoituksista. Tutkimuksen tarkoituksena oli tarkastella suulakeen asetettavan implantin em. tekijöitä ja verrata sitä muihin luuhun kiinnitettäviin väliaikaisiin ankkurointilaitteisiin. Tutkimuksessa havaittiin, että suulaen implantti toimii hyvin absoluuttisena ankkurina ja pysyy paikoillaan pitkässäkin oikomishoidossa. Se kykenee vastustamaan hampaiden siirron aiheuttamia kiertäviäkin voimia. Tämän vuoksi suulaen implantti on suositeltava kun tehdään suuria hampaiden siirtoja yläleuassa, kun taas minilevyt ovat suositeltava vaihtoehto alaleuassa. Miniruuveja voidaan suositella käytettävän vain pienissä hampaiden siirroissa, koska miniruuvien pysyvyys on heikkoa, etenkin alaleuassa. Perinteisillä ankkurointimenetelmillä (suu ulkoinen veto) on kuitenkin vielä tärkeä sijansa oikomishoidossa kasvavilla potilailla, sillä luuhun kiinnitettävät väliaikaiset ankkurointilaitteet eivät sovellu kasvun ohjailuun.Temporary anchorage devices (TAD), fixed to bone, have been gaining increasing importance in orthodontics in the last 15 years. They are independent of the patient?s compliance, overcome some of the limits of classical anchorage devices and expand the orthodontic treatment possibilities. But only very little is known about the healing process after insertion, success and survival rates, risk factors, adequate handling and biomechanics and, as a consequence, indications and limits of the different TADs used nowadays. The aim of the series of studies was to examine these different aspects of the palatal orthodontic implant as one representative of contemporary TADs and to compare them to other TADs. It could be shown that the palatal orthodontic implant has a high long-time success rate. It is a stable and reliable tool for absolute anchorage, can tolerate significant moment application and is therefore indicated for major tooth movements and movements of the whole dental arch in the upper jaw, whereas miniplates are the system of choice in the lower jaw. Miniscrews are only indicated for minor tooth movements, as the odds ratio with multiple screw placement is too poor, especially in the mandible. The onplant is obsolete as the palatal implant is more reliable and easier to handle. Nevertheless, classical anchorage strategies are usually preferable in growing children, as TADs have no influence on the skeletal growth pattern except for autorotations of the mandible due to vertical manipulations of the posterior teeth

The Palatal Orthodontic Implant - Healing Process, Clinical Application, Biomechanics, Success, Risk Factors, Indications and Limits

Hampaiden oikomishoidossa käytettävät luuhun kiinnitettävät väliaikaiset ankkurointilaitteet (suulaen implantit, minilevyt, miniruuvit) ovat tulleet suosituiksi viimeisen 15 vuoden aikana. Niiden käyttäminen ei vaadi potilaan yhteistyötä kuten usein käytettävä suun ulkoinen veto (niskaveto) ja niiden avulla voidaan laajentaa oikomishoidon mahdollisuuksia. Huolimatta näiden laitteiden suositusta käytöstä on kuitenkin olemassa vähän tutkittua tietoa mm. paranemisesta asettamisen jälkeen, onnistumisesta, pysyvyydestä, riskitekijöistä, oikeasta käsittelystä, biomekaniikasta ja siis käytön indikaatioista ja rajoituksista. Tutkimuksen tarkoituksena oli tarkastella suulakeen asetettavan implantin em. tekijöitä ja verrata sitä muihin luuhun kiinnitettäviin väliaikaisiin ankkurointilaitteisiin. Tutkimuksessa havaittiin, että suulaen implantti toimii hyvin absoluuttisena ankkurina ja pysyy paikoillaan pitkässäkin oikomishoidossa. Se kykenee vastustamaan hampaiden siirron aiheuttamia kiertäviäkin voimia. Tämän vuoksi suulaen implantti on suositeltava kun tehdään suuria hampaiden siirtoja yläleuassa, kun taas minilevyt ovat suositeltava vaihtoehto alaleuassa. Miniruuveja voidaan suositella käytettävän vain pienissä hampaiden siirroissa, koska miniruuvien pysyvyys on heikkoa, etenkin alaleuassa. Perinteisillä ankkurointimenetelmillä (suu ulkoinen veto) on kuitenkin vielä tärkeä sijansa oikomishoidossa kasvavilla potilailla, sillä luuhun kiinnitettävät väliaikaiset ankkurointilaitteet eivät sovellu kasvun ohjailuun.Temporary anchorage devices (TAD), fixed to bone, have been gaining increasing importance in orthodontics in the last 15 years. They are independent of the patient?s compliance, overcome some of the limits of classical anchorage devices and expand the orthodontic treatment possibilities. But only very little is known about the healing process after insertion, success and survival rates, risk factors, adequate handling and biomechanics and, as a consequence, indications and limits of the different TADs used nowadays. The aim of the series of studies was to examine these different aspects of the palatal orthodontic implant as one representative of contemporary TADs and to compare them to other TADs. It could be shown that the palatal orthodontic implant has a high long-time success rate. It is a stable and reliable tool for absolute anchorage, can tolerate significant moment application and is therefore indicated for major tooth movements and movements of the whole dental arch in the upper jaw, whereas miniplates are the system of choice in the lower jaw. Miniscrews are only indicated for minor tooth movements, as the odds ratio with multiple screw placement is too poor, especially in the mandible. The onplant is obsolete as the palatal implant is more reliable and easier to handle. Nevertheless, classical anchorage strategies are usually preferable in growing children, as TADs have no influence on the skeletal growth pattern except for autorotations of the mandible due to vertical manipulations of the posterior teeth

Effets verticaux de la mécanique de fermeture d'espaces

Dans les traitements par extractions, le choix du site d'extractions n'a pas seulement une importance du point de vue sagittal, mais aussi du point de vue vertical : on prétend que plus le site est postérieur, plus l'occlusion se ferme. Le présent travail s'est fixé comme objectif d'étudier, dans le cadre de la mécanique de fermeture d'espaces, l'influence du choix du site des extractions sur la dimension verticale. Notre analyse montre que la différence de dimension des “blocs” de dents coulissant le long d'un arc rigide, pendant la fermeture des espaces, n'a aucune influence sur la dimension verticale. De même, la différence de situation verticale des centres de résistance des deux blocs n'a qu'une influence minime sur cette même dimension verticale. D'un point de vue strictement biomécanique, il ne faut s'attendre à aucun effet substantiel de rotation réactionnelle engendré par le système. Si des effets de rotation sont observés au niveau du plan d'occlusion, ils sont vraisemblablement dus à des facteurs annexes, tels qu'une orientation axiale initiale différente, une dérive mésiale, une influence des tissus mous ou des forces occlusales, qui peuvent constituer des facteurs déclenchants primordiaux

Does Early Treatment Improve Clinical Outcome of Class II Patients? A Retrospective Study

The present study was carried out to evaluate the benefits from one-phase Class II Early Treatment (ET) using extraoral forces and functional appliances but without intermaxillary forces and eventual lower leeway space preservation compared to two-phase Class II Late Treatment (LT) with the need for extractions and full fixed appliances as well as lower incisor proclination. The ET group (n = 239, 115 M, 124 F, mean age 10.6 ± 1.2 years), with first premolars not in contact and the second deciduous lower molars preserved, was compared to the LT group (n = 288, 137 M, 151 F, mean age 12.4 ± 1.5 years). The ET group was first treated with headgears, growth guide appliances, or Teuscher activators and, in borderline crowding cases, with lower space maintenance by a lingual arch, lip bumper, or fixed utility arch. The LT group and the second phase of ET were treated with full fixed appliances including intermaxillary forces such as Class II elastics or noncompliance devices; headgear and a growth guide appliance were also used. Cephalograms and plaster models were taken before (T1) and after treatment (T2) to calculate cephalometric changes and space balance discrepancies. The differences between T1 and T2 were analyzed by a t-test for normally distributed data and by the Mann–Whitney Test for nonnormally distributed data at a level of p < 0.05. The groups were defined as statistically homogeneous at T1. A statistical analysis showed that the ET group (mean treatment time 35.3 ± 13.3 months) was significantly associated with a 22.2% lower extraction rate, 15.9% less need for a full fixed appliance, and more than 5° less incisor proclination in the nonextraction cases compared to the LT group (mean treatment time 25.9 ± 8.1 months); treatment time significantly increased in the ET group compared to the LT group. Early Class II treatment resulted in a significant treatment effort reduction in more than one third of the patients and less lower incisor proclination, even if it clinically increased treatment time

Success rate of palatal orthodontic implants: a prospective longitudinal study

AIM: The purpose of this prospective cohort study was to assess the survival and success rates of palatal implants. MATERIAL AND METHODS: Seventy patients (56 female, 14 male; age 25-6 +/- 10-8 years) receiving Orthosystem (Straumann AG, Basel, Switzerland) palatal implants from March 1999 to November 2006 were included. The indication was established according to the required anchorage for orthodontic therapy. All implants were placed in a mid-sagittal, median or paramedian palatal location by the same surgeon. They were orthodontically loaded after a healing period of 8-16 weeks (Mean: 12.8 weeks). RESULTS AND DISCUSSION: Of the initially 70 consecutively admitted patients, two implants in two patients were not primary stable after installation and had to be removed. Of the 70 initially installed palatal implants, 67 implants or 95.7% osseointegrated successfully and were loaded actively and/or passively for approximately 19 months. Only one implant of the 67 osseointegrated implants lost its stability under orthodontic loading. By the time of re-evaluation, 20 palatal implants were still used for orthodontic therapy, while 46 implants had been removed after completed orthodontic therapy. By only analyzing those, the success rate of the initially installed implants was 92%. CONCLUSIONS: Orthodontic palatal implants with a rough surface are predictable and highly reliable devices for a multitude of maxillary orthodontic treatment options. The survival and success rates for palatal orthodontic implants are comparable to dental implants installed for dental prostheses