Ruoka, ruumis, yhteisö : Pyhät rajat hyvän ja oikean ruoan diskursseissa

Työ selvittelee pyhän ja tabun käsittein, kuinka puhe hyvästä ja oikeasta ruoasta jäsentää maailmaa ja tuottaa merkityksiä. Teoreettinen tausta on yhtäältä sosiaalisessa konstruktionismissa ja toisaalta Veikko Anttosen luotsaamassa pyhän sosiologian perinteessä, jossa pyhä määritellään kulttuuriseksi kategoriarajaksi. Työssä tarkastellaan, kuinka ihmisruumiin läpäisevä ja sitä muovaava ruoka ilmentää ja rakentaa ihmisen suhdetta yhteisöön. Hyvää ja oikeaa ruokaa jäsentävää merkityksenantoa tarkastellaan mahdollisena tapahtumapaikkana pyhän paikantamisen prosesseille ja (ihanne)ruumiiden ja (ihanne)yhteisöjen metaforisille kohtaamisille. Kun pyhiä rajoja tarkastellaan kulttuurisina konstruktioina, myös niiden paikantumiseen vaikuttavat valtasuhteet avautuvat tutkittaviksi. Tutkimusaineisto koostuu Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksista vuosilta 2005-2009. Analyysin menetelmä on diskurssianalyysi, jonka avulla vuoden 2009 aineistosta erotellaan erilaisia tapoja merkityksellistää hyvää ja oikeaa ruokaa. Aineistosta hahmottuu viisi päädiskurssia: terveysdiskurssi (puhe oikeasta ravitsemuksesta ja kansanterveydestä), turvallisuusdiskurssi, kansallisuusdiskurssi (nationalistinen, suomalaisuus- ja kotimaisuuspuhe), oikeudenmukaisuuden diskurssi (ekologinen, eläinoikeus- ja oikeudenmukaisuuspuhe) ja luonnollisuusdiskurssi (luonnollisuus, aitous, vieraantuminen). Rajaamalla hyvää ja oikeaa diskursseissa ylläpidetään pyhiä rajoja ja niistä rakentuvaa järjestystä. Ruoallisesta kaaoksesta luodaan yhteiskunnallista kosmosta määrittelemällä, paikantamalla ja jäsentämällä sitä mm. tiedon ja valvonnan avulla. Käsitykset hyvästä ja oikeasta ruoasta muodostuvat diskurssien sulautumista, muuntumisista ja törmäyksistä. Kansallisuuden rajoille rakentuvalla kansallisuusdiskurssilla on yhdessä terveysdiskurssin kanssa hegemoninen asema hyvän ja oikean ruoan määrittelyssä. Koska oikeudenmukaisuusdiskurssi on niissä ylläpidettyjen rajojen suhteen välinpitämätön, törmäykset erityisesti ensimmäisen kanssa ovat ilmeisiä. Oikeudenmukaisuusdiskurssi ei myöskään ole osallinen kunnon ruoan käsitteen määrittelyssä. Kunnon ruoka muodostuu kansallisuusdiskurssin suomalaisuuspuheen, luonnollisuusdiskurssin aitouskäsitysten ja terveysdiskurssin ravitsevuuskäsitysten kohtaamisista ja muodostaa hyvän ja oikean hitaasti liikkuvan ytimen. Selkein diskursseissa rajautuva yhteisö on Suomi. Suomen valtion, maa-alueen ja yhteisön rajoille ankkuroituvat myös kaksi työssä esiin nostettua ruumiin ja yhteisön metaforaa. Niiden käsitykset suomalaisuudesta ja ideaalisesta Suomesta kuitenkin eroavat merkittävästi toisistaan. Nationalistinen ja terveysdiskurssi lyövät kättä kansanterveyspuheessa, jossa oikein ravittu, jaksava ja tuottava ruumis näyttäytyy ehtona tuottavalle yhteiskunnalle ja kasvavalle kasantaloudelle. Tätä vasten rakentuu luonnollisuus- ja oikeudenmukaisuusdiskurssien ja suomalaisuuspuheen kohtaamisista syntyvä vieraantumispuhe, joka etsii kadotettua identiteettiä ja aitoa elämää arjen rituaaleissa tapahtuvasta paluusta kuvitetuille juurille. Ennemmin kuin suoranaisena kritiikkinä, kaipuu luonnollisuuteen ja aitouteen näyttää toimivan energiaa antavana purkuaukkona kasvavan talouden yhteiskunnassa. Kummankin metaforan yhteydessä ongelman muodostavat sairaaksi syödyt ja lihavat ruumiit, jotka nähdään kyvyttöminä tai haluttomina osallistua ihanteen ja sille perustuvan järjestyksen (terveystaloudellisen tai kansallisluonnollisen) ylläpitämiseen ja ajautuvat näin hankalaan asemaan suhteessa yhteiskuntaan

Diskurssintutkimus

Peer reviewe

Diskurssintutkimus

Peer reviewe

Planetary well-being

Tensions between the well-being of present humans, future humans, and nonhuman nature manifest in social protests and political and academic debates over the future of Earth. The increasing consumption of natural resources no longer increases, let alone equalises, human well-being, but has led to the current ecological crisis and harms both human and nonhuman well-being. While the crisis has been acknowledged, the existing conceptual frameworks are in some respects ill-equipped to address the crisis in a way that would link the resolving of the crisis with the pivotal aim of promoting equal well-being. The shortcomings of the existing concepts in this respect relate to anthropocentric normative orientation, methodological individualism that disregards process dynamics and precludes integrating the considerations of human and nonhuman well-being, and the lack of multiscalar considerations of well-being. This work derives and proposes the concept of planetary well-being to address the aforementioned conceptual issues, to recognise the moral considerability of both human and nonhuman well-being, and to promote transdisciplinary, cross-cultural discourse for addressing the crisis and for promoting societal and cultural transformation. Conceptually, planetary well-being shifts focus on well-being from individuals to processes, Earth system and ecosystem processes, that underlie all well-being. Planetary well-being is a state where the integrity of Earth system and ecosystem processes remains unimpaired to a degree that species and populations can persist to the future and organisms have the opportunity to achieve well-being. After grounding and introducing planetary well-being, this work shortly discusses how the concept can be operationalised and reflects upon its potential as a bridging concept between different worldviews.</p

Banal Sustainability : Renewing the Cultural Norm of Not Wasting Food

Recently food waste has been raised as a major sustainability problem: roughly one third of the food produced globally ends up lost or wasted. In this article, I analyse the ways interested citizens attach meaning to food waste reduction, based on eight qualitative interviews conducted with people attending a consumer education event in Helsinki in 2017. Adopting a discourse studies approach, I ask how the rationale of food waste reduction is constructed in the interviews. I present three discourses in which it is constructed and discuss a discursive change constructed in the data. I interpret the change as reconstituting the traditional cultural norm of not wasting food. It is connected to (hopes for) a wider sustainability transition and a related cultural change.peerReviewe

Vastuu, vastarinta ja arkipäiväinen kestävyys : yhteiskuntaetnologinen tutkimus ruokahävikin vähentämisestä

Ruokahävikin vähentäminen kuuluu YK:n kestävyystavoitteisiin ja on välttämätön osa ruokajärjestelmän kestävyysmurrosta. Mutta minkälaisia muutoksia ja jatkuvuuksia ruokahävikin vähentäminen tuottaa? Yhteiskuntaetnologisessa tutkimuksessani tarkastelen, miten ruokahävikin vähentämisestä on muodostunut ihmisiä ja yhteiskunnan instituutioita yhdistävä kulttuurinen projekti. Kysyn, miten kotitalouksien ruokahävikistä muodostettiin 2010-luvulla yhteiskunnallisesti merkittävä huolenaihe ja kuinka se saa merkityksen osana ihmisten arkielämää. Tutkimusaineisto koostuu Helsingin Sanomien (2010–2017) ruokahävikkiä käsittelevistä kirjoituksista ja kuluttajavalistustapahtuma Hävikkifestareilta (2017) rekrytoitujen ihmisten haastatteluista (8 kpl). Tutkin henkilökohtaisia pyrkimyksiä ja yhteiskunnallista projektia suhteessa toisiinsa hyödyntäen kestävyystutkimuksen, diskurssintutkimuksen ja hallinnallisuuden näkökulmia sekä kulttuuristen projektien ja vakavien pelien, arkipäivän taktiikoiden, banaalin kestävyyden ja poliittisen kuluttajuuden käsitteitä. Analyysi tähtää vahvan kestävyyden määritelmän mukaisen kestävyysmurroksen ja kulttuurisen transformaation mahdollisuuksien tarkasteluun. Kuvaan ruokahävikin vähentämistä kestävyyden arkipäiväistymisen prosessina, jossa kestävyysdiskurssiin kytkeytyvä ruokahävikin vähentäminen sekoittuu kotitalousvalistuksen perinteestä ja ihanteista ammentavaan ruokajätteen välttämiseen. Sekoittuminen on edistänyt ruokahävikin vähentämistä mutta rajaa myös käsityksiä hävikkiongelmasta ja sen ratkaisukeinoista: kestävyyskysymykset kesytetään arkielämän käytännöiksi, kuluttajan vastuu korostuu rakenteellisten ja poliittisten tekijöiden kustannuksella ja kestävyys ilmenee lähinnä nykyisen elämänmuodon jatkuvuuden turvaamisena. Arkielämän tasolla vastuullinen kuluttaminen kuitenkin näyttäytyy myös keinona vastustaa konsumerismia ja sen tuottamaa materiaalitulvaa. Tässä vastarinnassa on potentiaalia myös radikaalimpaan kestävyyden visiointiin, erityisesti ruokakäytäntöjä määrittävän ruokaylijäämän kulttuurin muuttamiseen ja siihen kytkeytyvän korporatiivisen regiimin kyseenalaistamiseen.Food waste reduction is an essential part of the sustainability transformation needed for reconstructing the food system within ecological limits. But what kinds of transitions and continuities are produced in the current project of food waste reduction? In my ethnological research, I investigate food waste reduction as a shared cultural project uniting people and societal institutions: how was household food waste turned into a pivotal sustainability concern in 2010s Finland, and how did it gain meaning in the everyday lives of people? My research data consist of articles published in the newspaper Helsingin Sanomat (2010–2017) and thematic interviews with people recruited at a consumer education event, the Food Waste Festival [Hävikkifestarit] (2017). In the analysis, I employ perspectives from, e.g., sustainability and discourse studies, as well as the analytical concepts of ‘cultural projects’ and ‘serious games’, ‘everyday tactics’, ‘banal sustainability‘, and ‘political consumerism’. Building on a strong definition of sustainability, I discuss the possibilities of sustainability transformation and cultural change embedded in food waste reduction. I describe food waste reduction as a process of domesticating the multifaceted issues of sustainability and food waste into daily choices and consumption practices. In the process, two cultural projects are combined: sustainability-oriented food waste reduction derived from sustainable consumption and past-oriented food waste avoidance grounded in the traditional values of household economics education. The mixing has fostered the sustainability project as well as framed understandings of the food waste problem and its solutions: consumer responsibility is highlighted at the expense of structural and political issues, and sustainability is mostly perceived as continuity of the status quo. In everyday life, however, adopting the position of responsible consumer also enables agency and resistance. It can be used to resist the consumerist society and related overflow from within. This resistance bears potential for more radical visions of sustainability, particularly for transforming the “vastogenic” cultural practices that frame our everyday actions

Mistä on diskursiivinen uskonnontutkimus tehty?

Arvio teoksesta Taira, Teemu. Pehmeitä Kumouksia. Uskonto, media, nykyaika. Eetos-julkaisuja 17. Turku: Eetos. 2015. 271 s. ISBN 978-952-67966-8-0

Ruokaa roskiin! : Kestävyyttä ruokahävikkiä vähentämällä?

Ruokahävikki – jätteeksi päätyvä ruoka – puhuttelee, koska se on kestävyysongelmana intuitiivisesti ymmärrettävä ja kulttuurisesti vetoava. Se kietoutuu perinteiseen ruoan kunnioittamisen normiin ja säästäväisyyden ja huolellisuuden ihanteisiin. Viime aikoina säästeliäisyyttä ilmentävät arkielämän niksit ja käytänteet ovat saaneet uuden merkityksen kestävän elämäntavan ilmentäjinä, ja ruokahävikin vähentäminen onkin demokratisoinut kestävää kulutusta tuomalla sen tavallisen ihmisen ulottuville. Samalla hävikin syntyyn vaikuttavat poliittiset ja rakenteelliset kysymykset ovat jääneet sangen vähälle huomiolle julkisessa keskustelussa. Tämä on ongelmallista, koska ylijäämän tuotanto on elimellinen osa arvontuotantoa. Monet arkisista ruokakäytännöistämme sekä perustuvat ylijäämän tuotantoon että ylläpitävät sitä, ja siksi ruokahävikin vähentäminen edellyttää syvällistä kulttuurista muutosta. Helppojen ratkaisujen etsimisen lisäksi tarvitaan hankalien kysymyksien äärellä pysymistä ja totuttujen ajattelun, toiminnan ja kielenkäytön tapojen haastamista. Tapa, jolla ongelmista puhutaan, rajaa myös niiden mahdollisia ratkaisuja.nonPeerReviewe

Kaksin hartein kohti kolmatta vuosikymmentä

PääkirjoitusnonPeerReviewe