Suuren miehen pitkä varjo: Aleksanteri-legendan vaiheet antiikista nykypäivään

Arvio teoksesta: Jaakkojuhani Peltonen: Aleksanteri Suuri. Sankari ja myytti. Gaudeamus 2021. 264 s. ISBN 978-952-345-114-8

The Many Faces of Capua:Its Narrative and Programmatic Roles in Punica 11-13

In Silius Italicus' Punica, the city of Capua has a complex identity. This article analyses Capua's narratological and programmatic functions in the epic, through exploring three ways in which Capua serves as a mirror: a mirror of the present as representative of Carthage, a mirror of the past as heir of Troy, and a mirror of the future as parallel for the later Rome during the civil war. Since Capua's narrative may be considered a microcosm for the entire epic, it sheds light on the ideological content of the poem as a whole

Feminam et arma cano : Gender and Roman Identity in War-Centred Epic of the Early Principate

This is a study of the role of gender in the literary construction of Roman identity in war-centred epic of the early Principate. I examine how gender subjectivity, gender difference and gender likeness are used in war epic as means of expressing and constructing ideas concerning Romanitas. The important historical factors are, on the one hand, the aftermath of the civil wars and, on the other, the imperial ideology and multicultural atmosphere of the Empire. These factors define the social and political atmosphere of the early Principate. In poetry of the period, they both reflect and construct the ideology of their time. Roman war-centred epic is often considered to be a masculine genre that reflects and constructs male Roman identity. This study calls into question the prevalent idea that the Subject of Roman war epic is self-evidently male, and that the genre s idea of Roman-ness is constructed exclusively through male exempla. I demonstrate that female subject position has a considerable significance in the war epics definition of Romanitas. Moreover, in the poems of Julio-Claudian and Flavian era, women are repeatedly used as both positive and negative exempla, even when it is possible to use a male exemplum instead. Femaleness is not a phenomenon that merely reflects or contradicts the ideal of male Roman-ness, but has a function of its own in the identity discourse. It is both independent of the masculinity of war epic and complementary to it. The argumentative part of the study divides into four chapters. In chapter three, I demonstrate that in the beginning of war, gender likeness is utilised to blur the line between the male and the female. Due to the dominant position of civil war rhetoric in the epics, women cannot be used simply as scapegoats or as symbols of the foreign, warmongering Other; Roman identity is constructed upon gender likeness and shared guilt of war. In chapter four, I argue that contrary to the prevalent idea, female fear and victimisation in epics do not make women irrevocable objects on the contrary, these are used as factors that encourage the audience to identify themselves with the female characters. In chapter five, I scrutinise the connection between gender and violence, and show that whereas Virgil uses gender role reversal to emphasise Roman unity that is born from diversity, Silius expresses imperial ideology through more traditional male-female power dynamics. Here, as in elsewhere, the poets different emphasis can be observed: While Virgil s identity discourse revolves around Italy, the later Roman poets are more interested about the interaction and cultural change between the centre and the periphery. In chapter six, I discuss the end of war, arguing that the failure of female mediation a characteristic theme of epic shatters the traditional ideal of Romanitas based on female pietas and clearly defined gender roles. The family-oriented mediation of the epic women is inadequate to solve the political conflicts of civil war, and in their deaths, the women become symbols of the shattering of the collective identity. Moreover, Virgil s Dido shows that the death of the empowered Other can become a determining factor in the formation of the Roman Self. This study offers a detailed examination of the six surviving imperial war epics. It places their ideas of gender and Romanitas into a wider historical context and, by studying them in relation to each other, offers a consistent discussion of the blurring concepts of Roman and foreign, and male and female in the Roman epic tradition, and in the early imperial society.Väitöskirja käsittelee sukupuolen merkitystä roomalaisen identiteetin rakentamiselle varhaisen keisarikauden roomalaisessa sotaepiikassa. Tarkastelen, kuinka sukupuolieron tai sen puuttumisen kautta runot muokkaavat roomalaisuuden käsitettä ja siihen liittyviä ihanteita. Ilmiön historiallisena taustana voidaan pitää yhtäältä Rooman sisällissotien jälkimaininkeja, toisaalta suuren imperiumin monikulttuurisen ilmapiirin herättelemää identiteettikeskustelua. Nämä teemat määrittävät Rooman varhaisprinsipaatin sosiaalista ja poliittista ilmapiiriä: runoudessa ne sekä heijastavat aikansa ideologiaa että aktiivisesti rakentavat sitä. Roomalaista sotaepiikkaa on pidetty hyvin mieskeskeisenä lajityyppinä, joka vahvistaa maskuliinista identiteettiä pohjana roomalaisuuden käsitteelle. Väitöskirja kyseenalaistaa ajatuksen, että eeppisen runouden kokeva, tunteva ja ajatteleva subjekti olisi itsestäänselvästi miespuolinen, ja että lajityypin käsitys roomalaisuudesta perustuisi yksinomaan miespuolisille esimerkeille. Se osoittaa että roomalaisen epiikan naishahmojen näkökulma on merkittävä tekijä prosessissa, jossa runoilijat pyrkivät luomaan ja määrittelemään roomalaista identiteettiä. Naiseus ei ilmene roomalaisessa sotaepiikassa asiana, joka yksinmaan heijastelisi tai kyseenalaistaisi maskuliinisuudelle perustuvan roomalaisuuden ideaalia, vaan sillä on itsenäinen asema ja tehtävä kollektiivisen identiteetin rakentamisessa. Väitöskirja koostuu johdanto-osioiden ohella neljästä käsittelyluvusta. Ensimmäisessä näistä (luku kolme) käsitellään sukupuolirooleja sodan alkuvaiheessa sotasyyllisyyden näkökulmasta. Eeposten sisällissotaretoriikasta johtuen niiden käsitys sotasyyllisyydestä korostaa epävarmuuksia ja ristiriitoja; selvärajainen erottelu väärä- ja oikeamielisen, roomalaisten ja muukalaisten sekä maskuliinisen ja feminiinisen välillä jää puuttumaan, ja runoilijat korostavat identiteettien liukuvuutta ja epävarmuutta. Luku neljä kyseenalaistaa käsityksen, jonka mukaan epiikan naishahmoihin liitetty uhriuttaminen ja kärsimyksen kuvaus vieraannuttavat lukijan heistä. Pikemmin kuin vieraannuttaakseen, runoilijat käyttävät näitä elementtejä kannustaakseen yleisöä identifioitumaan naishahmoihin ja määrittelemään roomalaisuuttaan suhteessa heihin. Luvussa viisi aiheena on sukupuolen ja väkivallan suhde. Siinä missä esimerkiksi Vergilius kumoaa perinteiset sukupuoliroolit korostaakseen identiteetin joustavuutta kulttuurisessa mielessä, Silius Italicus heijastelee imperiumikeskeistä ideologiaa perinteisemmän sukupuolidynamiikan kautta. Tässä yhteydessä, kuten kautta eeposten, runoilijoiden erilaiset ideologiset taustat ovat läpinäkyviä: Vergiliuksen käsitys roomalaisuudesta perustuu voimakkaasti italialaiselle identiteetille, häntä myöhemmät runoilijat puolestaan ovat kiinnostuneempia jännitteestä ja kommunikaatiosta keskuksen ja periferian välillä. Kuudes ja viimeinen luku käsittelee sodan loppua; se osoittaa että murtamalla ideaalin hyveellisistä sovittelijanaisista runoilijat kyseenalaistavat sekä perinteiset feminiiniset ihanteet että jäykät sukupuoliroolit perustana roomalaiselle identiteetille. Naisten perhekeskeiset vetoomukset rauhan puolesta ovat riittämättömiä ratkaisemaan sisällissodan poliittisia ongelmia sen sijaan että onnistuisivat rauhanneuvotteluissaan, epiikan naishahmot päätyvät itsetuhossaan symboloimaan kollektiivisen identiteetin tuhoutumista sodassa. Erityisen kiinnostava itsetuhon kuvaus on Didon kuolema Aeneiksessä, jonka kautta Vergilius osoittaa, että raja roomalaisen ja toisen välillä on aina häilyvä yhteisen historian kautta toinen tulee määrittämään roomalaisen identiteetin muodostumista ja pysyvästi muokkaa roomalaisten kollektiivista käsitystä itsestään kansakuntana. Väitöskirja tarkastelee yksityiskohtaisesti ja vertaillen kaikkia kuutta säilynyttä varhaisprinsipaatin sotaeeposta. Se asettaa eeposten välittämät käsitykset sukupuolesta ja roomalaisuudesta osaksi laajempaa historiallista kontekstia. Vertailemalla teoksia keskenään tutkimus tarjoaa kattavan ja tasapainoisen käsittelyn roomalaisesta identiteettidiskurssista yhtäältä sen jatkuvuudesta, toisaalta sen muutoksista sekä eeppisen runouden traditiossa että varhaisen keisarikauden yhteiskunnassa