Konstruktion on se saatana kumma ~ ihme esiintymiskontekstien affektiset ominaisuudet ja niiden vaikutukset

Tiivistelmä. Tutkin kandidaatintutkielmassani, millaisia affektisia ominaisuuksia esiintyy konstruktion on se saatana kumma ~ ihme esiintymiskonteksteissa. Pyrin myös selvittämään, millaisia vaikutuksia näillä affektisilla ominaisuuksilla mahdollisesti on konstruktioon on se saatana kumma ~ ihme. Esitän, että konstruktiolla on se saatana kumma ~ ihme ilmaistaan kummastelevaa ja tyrmistynyttä affektia. Aineistoni koostuu 193 viestistä, joissa konstruktio on se saatana kumma ~ ihme esiintyy. Kokosin aineistoni Suomi24-sivustolta kerätystä korpuksesta. Tutkielmassani käsittelen rakennetta on se saatana kumma ~ ihme konstruktiona, eli sellaisena muodon ja merkityksen yhteenliittymänä, jonka merkitystä ei voi suoraan rakenteen osien merkityksistä päätellä. Yleisimmin konstruktio on se saatana kumma ~ ihme esiintyy virkkeessä päälauseena, jota seuraa konjunktioalkuinen sivulause. Analyysini keskittyy konstruktion esiintymiskonteksteissa yleisimmin esiintyviin affektisiin ominaisuuksiin. Käsittelen analyysissani keskeisinä ominaisuuksina esiintymiskontekstien predikaatteja, joista erityisesti modaaliverbit ja näiden yhteydessä nollasubjekti sekä muut subjektin roolin avoimeksi jättävät verbimuodot osoittautuivat affektiin samaistumisen kannalta edullisiksi. Muita keskeisiä ominaisuuksia analyysissani olivat esiintymiskontekstien partikkelit, kvanttoripronominit, voimasanat ja niiden johdokset sekä muut kielteisen merkityksen sanat. Analyysissani esittelemäni ominaisuudet tarkentavat konstruktion on se saatana kumma ~ ihme ilmaiseman kummastelevan ja tyrmistyneen asennoitumisen kohdetta ja tukevat sekä osaltaan perustelevat tai oikeuttavat puhujan asennoitumista

Olla-verbialkuiset voimasanakonstruktiot:variaatio, affekti ja kuvaaminen

Tiivistelmä. Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastelen olla-verbialkuisten voimasanakonstruktioiden (esimerkiksi On se perkele kumma tai On tämä saatana työmaa) variaatiota ja affektia. Lisäksi pohdin konstruktion mahdollista kuvaustapaa. Tutkimukseni perustuu goldbergiläiseen kognitiiviseen konstruktiokielioppiin, jonka mukaan konstruktioita, muodon ja merkityksen yhteenliittymiä, voidaan havaita kielen kaikilta tasoilta. Aineistoni on Korpista kerätty korpusaineisto Suomi24- ja Ylilauta-sivustoilta vuosilta 2001–2020. Kokonaisuudessaan aineistoni koostuu 3 344 osumasta, jotka kaikki koostuvat seuraavista komponenteista: olla-verbin yksikön kolmannen persoonan indikatiivin preesens, demonstratiivipronomini, voimasana ja voimasanaa seuraava mahdollinen loppuelementti, jota ei hakuvaiheessa määritelty. Demonstratiivipronomineiksi rajasin pronominit se ja tämä ja voimasanoiksi helvetti, jumalauta, perkele, saatana sekä vittu. Aineistossani loppuelementillisiä konstruktioita on 1 234 ja voimasanaan päättyviä konstruktioita 2 110. Analyysissani totean demonstratiivipronominin vaihtelun liittyvän puhujan käsitteistykseen itsestään suhteessa käsiteltävään asiaintilaan. Erityisesti tämä-pronominilla puhuja käsitteistää itsensä osaksi loppuelementtinä tyypillisimmin esiintyvän substantiivin tarkoitetta, se-pronominilla puolestaan puhuja katsoo itsensä loppuelementistä irralliseksi. Toisaalta pronominivaihtelu voi perustua myös asiaintilan käsittelyyn muualla keskustelussa, sillä katson tämä-pronominin ensimaininnan pronominiksi. Loppuelementtien sijanvaihtelun (nominatiivi tai partitiivi) syitä voidaan perustella loppuelementin tarkoitteen jaollisuudella tai jaottomuudella, mutta useassa tapauksessa sijanvalinta perustuu todennäköisimmin puhujan käsitteistykselle asiaintilasta. Loppuelementtien merkityksen eriytyminen konstruktion vakiintuneiksi varianteiksi ja variantteja kontekstisidonnaisemmiksi muunnoksiksi tapahtuu nähdäkseni yleisistä varianteista lähtien. Adjektiiviloppuelementeissä yleisimpien, esiintymistiheytensä perusteella varianteiksi vakiintuneiden muotojen ympärille muodostuu muunnoksia. Muunnoksia esiintyy aineistossa huomattavasti vähemmän, mutta ne voidaan merkityksensä perusteella sitoa samankaltaista affektia ilmaisevien loppuelementtien verkostoon. Näitä verkostoja nimitän affektivarianttien sanasubstituutioryppäiksi — varianttiryppään yksiköitä yhdistää samankaltaisen affektin ilmaisu. Sanasubstituutio eli ryppään sisältä valitut sanat tiettyyn kontekstiin korostavat affektin eri puolia. Substantiivilausekkeiden eriytyminen tapahtuu merkitykseltään abstrakteista lekseemeistä konkreettisiin merkityksiin. Esimerkiksi yksi yleisimmistä substantiivilausekkeista on abstraktisti tekemiseen viittaava homma, josta nähdäkseni muodostuu sellaisia kontekstisidonnaisia ja konkreettia tekemistä ilmaisevia loppuelementtejä kuin kusetus tai kierrätys. Olla-verbialkuisen voimasanakonstruktion komponentit ilmaisevat affektia ja osoittavat sen suuntautumista — deiktiset demonstratiivipronominit ja loppuelementteinä esiintyvät substantiivilausekkeet jäsentävät affektin suuntautumista, kun taas voimasana ja loppuelementtinä tai sen osana (määritteenä) esiintyvät adjektiivit tuottavat affektia. Myös konstruktion esiintymiskonteksti voi edelleen tarkentaa affektin suuntautumista ja myös tuottaa affektia esimerkiksi sananvalinnoilla. Olla-verbialkuisen voimasanakonstruktion kuvaaminen tapahtuu kenties parhaiten V-KOPULA-kuvauksella (V-KOPULA ), jossa kopula ilmaisee olla-verbiä, teema demonstratiivipronominia ja predikoija loppuelementtiä tai mahdollisesti konstruktion päättävää voimasanaa, jonka katson voivan toimia konstruktion predikatiivin roolissa silloin, kun konstruktiolla ei ole loppuelementtiä. Tutkimukseni edistää edelleen kandidaatintutkielmassani aloittamaa olla-verbialkuisten voimasanakonstruktioiden semantiikan tarkkailutyötä. Analyysini rakentaa pohjaa mahdolliselle jatkotutkimukselle olla-verbialkuisten voimasanakonstruktioiden käytön ja merkityksen tarkasteluun

Blood–Brain Barrier Disruption (BBBD)-Based Immunochemotherapy for Primary Central Nervous System Lymphoma (PCNSL), Early Results of a Phase II Study

Primary central nervous system lymphoma is a rare but aggressive brain malignancy. It is associated with poor prognosis even with the current standard of care. The aim of this study was to evaluate the effect and tolerability of blood–brain barrier disruption treatment combined with high-dose treatment with autologous stem cell transplantation as consolidation on primary central nervous system lymphoma patients. We performed a prospective phase II study for 25 patients with previously untreated primary central nervous system lymphoma. The blood–brain barrier disruption treatment was initiated 3–4 weeks after the MATRix regimen using the previously optimized therapy protocol. Briefly, each chemotherapy cycle included two subsequent intra-arterial blood–brain barrier disruption treatments on days 1 and 2 via either one of the internal carotid arteries or vertebral arteries. Patients received the therapy in 3-week intervals. The treatment was continued for two more courses after achieving a maximal radiological response to the maximum of six courses. The complete treatment response was observed in 88.0% of the patients. At the median follow-up time of 30 months, median progression-free and overall survivals were not reached. The 2-year overall and progression-free survival rates were 67.1% and 70.3%, respectively. Blood–brain barrier disruption treatment is a promising option for primary central nervous system lymphoma with an acceptable toxicity profile