Strategic foresight and utilization of future-oriented information in Finnish SMEs – Reframing the intermediary role of Tekes

The economic importance of small and medium-sized enterprises (SMEs) has been increasingly recognized in Finland during recent years. In order to succeed in the turbulent global markets SMEs need competence to utilize future-oriented information in creating agility to adapt to the changing business environment. However, there is very little research done on strategic foresight in SMEs while most of corporate foresight research has been done in the context of large companies. This thesis addresses the issue of strategic foresight in SMEs. The focus of the thesis is to study how foresight is practiced and future-oriented information utilized in Finnish SMEs. Furthermore, the information intermediary role of Tekes (The Finnish Funding Agency for Innovation) is reformulated in the thesis. The theoretical basis of the thesis is built on theories and approaches of strategic foresight, utilization of externally produced future-oriented information and knowledge broker role of intermediary organizations. The solution-oriented design research approach of the thesis narrows the empirical focus group of the research down to the SMEs that currently receive innovation funding from Tekes. Empirical material of the research consists of survey responses from 101 SMEs. The research material was collected with a Webropol-based survey in May-June 2016. Results of the research indicate that SMEs are active in their foresight practices and majority of the respondent SMEs are utilizing several foresight methods. However, SMEs have a strong tendency to rely heavily on their immediate business environment when looking for future-oriented information. Future-oriented information is regarded most important in strategic planning and renewing of the product portfolio. The results also indicate that SMEs have relatively mature foundations for strategic foresight built on cultural foundations, e.g. in majority of the SMEs employees are encouraged to think big and bring in new ideas. The results also show that SMEs are not very familiar in utilizing current foresight services of Tekes. Therefore, a coaching-based constructivist foresight framework that emphasizes the role of Tekes as a “futures facilitator” supporting the endogenous foresight competencies of SMEs is outlined as the outcome of the research. The suggested framework is built on three principal functions: 1) disseminating future-oriented information from the periphery where SMEs don’t scan with their information scanning radars, 2) providing support and tools for the analysis of future-oriented information, and 3) encouraging future-oriented thinking in SMEs through coaching sessions.siirretty Doriast

Opportunities and challenges in atrial fibrillation management – Focus on left atrial appendage closure and cardiac troponin release in clinical practice

Oral anticoagulation (OAC) is to date the most effective treatment for ischaemic stroke prevention in atrial fibrillation (AF). However, percutaneous left atrial appendage closure (LAAC) is an emerging alternative for patients with contraindications to OAC, yet the optimal postprocedural antithrombotic treatment and patient selection criteria for LAAC are uncertain. Furthermore, the diagnostic utility of cardiac troponins (cTn) for myocardial infarction is often limited by mildly elevated cTns in AF, but the determinants of cTn release in AF remain incompletely understood. The aim of this thesis was to investigate single antiplatelet therapy after LAAC in patients at high bleeding risk (I), the feasibility of LAAC in AF patients with prior intracranial bleeding and thromboembolism (II), and the impact of heart rate on cTn levels in patients presenting to the emergency department primarily with AF (III). Percutaneous LAAC followed by single APT was associated with a 73% lowerthan predicted rate of thromboembolism (2.7 per 100 patient-years) than in historical controls. Individually tailored short-term (< 6 months) and long-term single antiplatelet therapy – based on cardiovascular risks – provided similar outcomes in terms of thromboembolism and intracranial bleeding (I). The results also suggest that similar conservative approach was safe in patients with prior intracranial bleeding and thromboembolism (II). Furthermore, high ventricular rate on admission was associated with mildly elevated peak cTn T levels in symptomatic AF patients (III). The association between heart rate and cTn T level was nonlinear and became prominent after exceeding an admission heart rate of 125 beats per minute. Additionally, new-onset AF, the absence of palpitations, old age, low haemoglobin level, decreased kidney function, diabetes, and heart failure were independently associated with cTn T level. In conclusion, LAAC followed by individually tailored and minimized single APT seems a reasonable strategy for AF patients who have contraindications to OAC, and also for high-risk AF patients with both prior intracranial bleeding and thromboembolism. High ventricular rate in AF should be taken into account when evaluating the diagnostic value of cTn elevation in the emergency department.Eteisvärinäpotilaan hoidon mahdollisuuksia ja haasteita. Eteiskorvakkeen katetrisulku ja troponiinipäästöt. Antikoagulaatiohoito on tehokkain tapa vähentää eteisvärinäpotilaiden aivoinfarktiriskiä. Vasemman eteiskorvakkeen katetrisulku on lupaava hoitovaihtoehto potilaille, joilla antikoagulaatiohoitoa ei voida käyttää. Toistaiseksi on vähän tietoa, miten antitromboottinen hoito optimoidaan eteiskorvakkeen sulun jälkeen ja millaiset eteisvärinäpotilaat hyötyvät eniten toimenpiteestä. Eteisvärinäpotilailla usein havaitut lievästi kohonnet troponiinipitoisuudet sydänlihasvaurion merkkiaineina häiritsevät sydäninfarktidiagnostiikkaa, mutta troponiiniarvoja nostavat tekijät ovat huonosti tunnettuja. Tämän väitöskirjan tavoitteina oli arvioida yhdellä verihiutaleestäjällä toteutetun hoidon turvallisuutta eteiskorvakkeen katetrisulun jälkeen suuren verenvuotoriskin eteisvärinäpotilailla (I) sekä katetrisulkua potilailla, jotka olivat sairastaneet sekä kallonsisäisen verenvuodon että tromboembolisen komplikaation ennen toimenpidettä (II), ja tarkastella syketaajuuden vaikutusta troponiinitasoon eteisvärinän vuoksi päivystykseen hakeutuneilla oireisilla potilailla (III). Eteiskorvakkeen katetrisulkuun ja yhden verihiutale-estäjän jatkohoitoon liittyi 73 % ennustettua alhaisempi tromboembolisten tapahtumien ilmaantuvuus (2.7/100 potilasvuotta) verrattuna historiallisiin verrokkeihin. Yksilöllisesti sydän- ja verisuonitautiriskien perusteella suunniteltu lyhytaikainen (alle 6 kuukauden) ja pitkäaikainen verihiutale-estohoito tuottivat samanlaiset seurantatulokset tromboembolisten komplikaatioiden ja kallonsisäisten verenvuotojen osalta (I). Tämäntyyppinen yksilöllisesti kevennetty hoitotapa osoittautui myös turvalliseksi eteisvärinäpotilailla, jotka olivat toipuneet aiemmasta kallonsisäisestä verenvuodosta ja tromboembolisesta komplikaatiosta (II). Päivystykseen hakeutuneilla potilailla nopea eteisvärinän kammiovaste oli yhteydessä lievästi kohonneisiin troponiini T:n pitoisuuksiin (III). Sykkeen ja troponiini T:n välinen yhteys oli epälineaarinen ja sykkeen troponiinitasoa nostava vaikutus tuli selkeimmin esiin vasta kammiovasteen ylittäessä 125/min. Eteiskorvakkeen katetrisulku yhdessä yksilöllisesti suunnitellun verihiutaleestohoidon kanssa vaikuttaa järkevältä hoitovaihtoehdolta potilaille, joilla on vasta-aiheita antikoagulaatiohoidolle ja ovat erityisen korkeassa tromboembolisten komplikaatioiden riskissä. Eteisvärinän nopea kammiovaste tulisi ottaa huomioon arvioitaessa troponiinipäästön diagnostista merkitystä päivystyksessä

Koulutusintervention vaikutus hoitajien tietämykseen syömisen ja nielemisen vaikeuksista muistisairauksissa

Kansainvälinen tutkimustieto viittaa siihen, että lähi- ja sairaanhoitajien tietämys syömisen ja nielemisen vaikeuksista on usein heikkoa. On kuitenkin osoitettu, että jo lyhytkin koulutusinterventio saattaa lisätä merkitsevästi hoitohenkilökunnan tietämystä syömisen ja nielemisen vaikeuksista. Suomessa ei tiettävästi ole aiemmin tutkittu syömisen ja nielemisen vaikeuksia käsittelevän koulutuksen vaikutuksia hoitajien tietämykseen. Tämän tutkielman tavoitteena oli selvittää lähi- ja terveydenhoitajille sekä lähihoitajaopiskelijoille pidetyn kolmetuntisen Puheen ja nielemisen vaikeudet -koulutuksen vaikutusta heidän tietämykseensä syömisen ja nielemisen vaikeuksista muistisairauksissa. Lisäksi tarkasteltiin hoitajien koulutuksesta kokemaa hyötyä. Tutkimus toteutettiin tutkimuslomakkeilla välittömästi ennen ja jälkeen koulutuksen sekä postikyselynä kaksi viikkoa koulutuksen jälkeen. Vastaajien tietämystä eri mittauspisteissä mitattiin pyytämällä heitä arvioimaan koulutuksen sisältöä vastaavien väittämien paikkansapitävyyttä (oikein/väärin). Koulutuksen hyödyntämistä hoitotyössä kysyttiin avoimilla kysymyksillä sekä pyytämällä vastaajia arvioimaan Likert-asteikolla väitteitä. Vastauksia pyydettiin kaikilta koulutukseen osallistuneilta (N=15): ensimmäisen lomakkeen palautti 13, toisen 15 ja kolmannen 9 vastaajaa. Tietämystä mittaavassa osiossa annettuja vastauksia vertailtiin tilastollisesti ennen ja jälkeen koulutuksen. Tilastoanalyyseissä käytettiin IBM SPSS Statistics 22 -ohjelmaa, jolla oikein/väärin-väittämistä laskettiin minimi- ja maksimipistemäärät, keskiarvot, keskihajonnat ja oikeiden vastausten osuudet. Wilcoxonin merkittyjen järjestyslukujen testillä tarkasteltiin, onko mittaustulosten keskiarvojen välillä tilastollisesti merkitsevä ero eri mittauspisteissä. Laadullinen aineisto analysoitiin ryhmittelemällä avointen kysymysten vastaukset niiden keskeisten toistuvien teemojen mukaan. Tutkimus osoitti, että vastaajien tietämys syömisen ja nielemisen vaikeuksista lisääntyi koulutuksen jälkeen. Vastaajat saivat keskimäärin paremmat pisteet koulutuksen jälkeen, ja ero oli tilastollisesti merkitsevä ensimmäisen ja kolmannen mittauspisteen välillä. Koulutuksen jälkeen oikeiden vastausten osuus lisääntyi nielemisvaikeuksien tunnistamista ja hoitokäytänteitä käsittelevissä väittämissä, mutta ei juurikaan väittämissä, jotka koskivat yleisiä tietoja syömisen ja nielemisen vaikeuksista. Vastaajat kokivat koulutuksen hyödylliseksi hoitotyön tekemisen kannalta ja hyödynsivät koulutuksesta saamaansa tietoa käytännössä melko paljon. Erityisesti hoitajat hyödynsivät hoitotyössä tietoa nielemisvaikeuksien huomioimisesta ja hoitamisesta sekä turvallisesta nielemisestä. Tulosten vahvistamiseksi tarvitaan lisätutkimusta laajemmalla tutkimusjoukolla ja tutkimusasetelmaltaan vahvemmilla tutkimuksilla.Siirretty Doriast

Pohjanmaan puukot ja Lapin kotaraanut : matkamuistoesineet ja keskustelu maakuvasta Suomessa vuosina 1930–1945

Pro gradu –tutkielmassani käsittelen matkamuistoesineistön kehittämistä ja aiheeseen liittynyttä keskustelua Suomessa vuosina 1930–1945. Tutkimukseni aineisto koostuu arkistomateriaalista, painetusta kirjallisuudesta sekä lehdistöstä. Tutkimukseni keskeisin lähde on Suomen-Matkat ry:n koollekutsumana vuosina 1937–1945 toimineen matkamuistoesinetoimikunnan mietintö Suomalaiset matkamuistoesineet. Vaikka tutkimuskohteenani ovat matkamuistoesineet, kiinnitän esineitä enemmän huomion niiden kehittämisen taustalla vaikuttaneisiin ajatuksiin. Tutkimuskysymykseni on, millaisia mielikuvia Suomesta matkamuistoesineillä haluttiin rakentaa ja miten Suomen-Matkojen matkamuistoesinekomitean toiminta liittyi osaksi Suomessa tehtyä matkailu- ja maakuvamainontaa ja -viestintää. Suomi-kuvan viestintää on tutkittu jonkin verran. Tutkimukseni arvo on siinä, että liitän myös matkamuistoesineet osaksi maakuvan rakentamista. Aihetta ei ole lähestytty tästä näkökulmasta aiemmin. Tutkimukseni keskittyy maaseudulla kotioloissa käsityönä valmistettuihin kotiteollisuustuotteisiin, jotka 1930-luvun kirjoittelussa käsitettiin matkamuistoista keskeisimmiksi. Käyn työssäni läpi miksi matkamuistoesineet nousivat 1930-luvun kuluessa keskustelun aiheeksi ja syitä, jotka johtivat kiinnostuksen kasvuun. Käsittelen myös sitä, millaisia olivat edustavina pidetyt matkamuistot ja miten ne liittyivät käsityksiin suomalaisuudesta. Osoitan tutkimuksessani, että matkamuistoesineistöä kehitettiin määrätietoisesti osana suomalaisten matkailu- ja maakuvan viestintää. Esineiden kehittäminen kertoo siitä, millaisia ajatuksia suomalaisuuteen liitettiin. Matkamuistoesinekomitealle laadukkaan matkamuistoesineen keskeisimpiä piirteitä olivat aitous, kansanomaisuus ja paikallissävyisyys. Näiden piirteiden yhdistyessä muodostui matkamuisto, joka välitti maailmalle käsitystä Suomesta ja suomalaisista sivistyskansana. Matkamuistoesinetoimikunnalle oli tärkeää, että esineissä näkyi kansankulttuuri ja sen paikalliset erot Suomen sisällä. Vaikka matkamuistoja suunniteltiin pääasiassa kansainvälisiä matkailijoita varten, pyrittiin niillä vaikuttamaan myös itse suomalaisten käsityksiin suomalaisuudesta. Matkamuistoesineistön kehittäminen 1930-luvulla liittyi osaksi 1800-luvulla alkanutta suomalaisuuden symbolien luontia