Korkeakoulutettujen asumispreferenssit osana pääkaupunkiseudun alueellista eriytymistä

Tässä tutkielmassa tarkastellaan työssäkäyvien ylemmän korkeakoulutkinnon suorittaneiden asumispreferenssejä sellaisilla asuinalueilla, jotka ovat sosioekonomisesti tarkasteltuna hyväosaisia. Useat tutkimukset osoittavat pääkaupunkiseudun eriytyneen alueellisesti siten, että korkeakoulutetut ovat sijoittuneet asumaan Helsinginniemelle ja länsipainotteisesti merenrannoille. Matalan tulo- ja koulutustason, korkean työttömyyden ja etnisen heterogeenisyyden alueet painottuvat lähinnä Helsingin itäiseen suurpiiriin ja pääkaupunkiseudun radanvarsialueille. Tutkielmassa pureudutaan alueelliseen, sosioekonomiseen ja etniseen eriytymiseen korkeakoulutettujen asumispreferenssien lisäksi myös tutkittavien omien eriytymistä koskevien pohdintojen kautta. Tutkielman näkökulma on kulttuurisosiologinen. Teoreettisena taustana käytetään Bourdieun distinktioteoriaa erityisesti painottaen kulttuurisen pääoman merkitystä asumisvalintojen ja alueellista eriytymistä koskevien käsitysten mahdollistajana ja selittäjänä. Tutkielman fokuksessa on pääkaupunkiseudun alueellinen kehitys, mitä taustoitetaan ottamalla huomioon myös suomalaisen yhteiskunnan historialliset ja kulttuuriset erityispiirteet, kuten suomalaisten yhteneväiset asumistoiveet ja sosiaaliseen sekoittamiseen perustuva asunto- ja kaavoituspolitiikka. Tutkielman aineisto koostuu kymmenestä puolistrukturoidusta teemahaastattelusta. Haastateltavat olivat iältään 30 – 55-vuotiaita ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneita naisia ja miehiä. Kuusi heistä asui Helsinginniemellä ja neljä muilla pääkaupunkiseudun kerrostalovaltaisilla alueilla. Aineiston analyysimenetelmä on abduktiivinen sisällönanalyysi. Analyysin pohjana käytetään aiempaa tutkimustietoa alueellisesta eriytymisestä ja asumispreferensseistä. Tuloksena esitetään korkeakoulutettujen asumispreferenssien ilmentävän urbaania asumisen elämäntyyliä. Asumisessa arvostetaan helppoutta: kerrostaloasumista, hyviä liikenneyhteyksiä ja palveluita. Kulttuuriset arvostukset liittyvät alueen historiallisuuteen, esteettisyyteen, suvaitsevaisuuteen ja sosiaalisten suhteiden myötä korostuvaan asukkaiden samankaltaisuuteen sekä turvallisuudentunteeseen. Alueellinen eriytyminen tulee ymmärrettäväksi tuntemattomiin ihmisiin liittyvien turvattomuuskokemusten ja uhkien kautta. Käytännössä tämä tapahtuu muille kuin omalle asuinalueelle paikantuvien turvallisuusuhkien ja vaarojen alueellisesti paikannettavana välttelemisenä. Eriytyminen on myös etäisyyden kautta määrittynyttä, korkeasti koulutetut ovat eriytyneet alueellisesti asuinalueidensa ja työpaikkojensa mukaisesti. Muut alueet asukkaineen jäävät konkreettisesti etäisiksi. Sosioekonominen, etninen ja alueellinen eriytyminen on haastateltavien käsitysten perusteella hyvin tunnistettua ja tiedostettua. Johtopäätöksenä todetaan erontekojen noudattavan toisenlaista logiikkaa kuin Bourdieun Ranskaa koskevissa tutkimuksissa. Suomalaisessa yhteiskunnassa distinktioita tehdään ennen kaikkea häivyttämällä sosioekonomisia eroja; puheessa korostetaan tasa-arvoa ja omaa ylempää asemaa tuodaan alaspäin tavallisuuspuheen kautta. Oma asuinalue nähdään tavallisena sosioekonomisesta eriytymisestä huolimatta. Puheet ja käsitykset tuotetaan kulttuurisen pääoman kautta yhteiskunnallisesti sopiviksi ja hyväksytyiksi. Tällainen puhe on hyvin harkittua, varovaista ja refleksiivistä. Sosiaalisiin suhteisiin ja turvallisuuteen perustuva samankaltaisten ihmisten pariin hakeutuminen kuitenkin on olennainen osa pääkaupunkiseudun alueellista eriytymistä

Predator, prey and humans in a mountainous area: loss of biological diversity leads to trouble

Large carnivore-human coexistence is a challenging issue in wildlife conservation worldwide. An adequate and diverse prey spectrum favours carnivore persistence. Prey depletion and habitat loss elicit conflict with humans and require sound conservation measures. We evaluated the conflict between common leopards and humans in a densely populated Himalayan forest area of Pakistan. In two decades, the local forests decreased at an average rate of 65.5 ha/year (6.6%), with a concomitant increase in areas covered by human settlements (81.5%) and agricultural lands (15.4%). Ranging movements of a GPS/GSM-radiotagged male leopard over 16 months encompassed an area inhabited by c. 124,000 people. Livestock dominated the leopard’s diet (absolute frequency of occurrence: 80%), while wild ungulates were rarely eaten (absolute occurrence: 22%). Domestic goats were the most frequent diet item (61%), followed by domestic dogs (12%) and Bos spp. (6%). Wild prey included canids, small carnivores, rhesus monkeys, small mammals and gallinaceous birds. Socioeconomic implications of human-leopard coexistence were investigated: 18.5% of the households interviewed (N = 1016) suffered livestock depredation by leopards, with an overall loss of 123 USD/km2/year, in an area of 328 km2. In the first c. 15 years of this century, about 2 attacks to humans/year were recorded, half of which were lethal, whereas c. 6 leopards/year were killed in retaliation. The common leopard is ‘critically endangered’ in Pakistan mainly because of habitat loss and concurrent prey depletion. To increase the long-term survival of leopards and mitigate human-carnivore conflicts, priority should be given to restoration of a diverse natural prey assembly and protection of forest habitats, together with improved livestock management practices and livestock compensation. The latter will require a sustainable financial mechanism