Sähkön siirron maanomistajakorvaukset

Sähköverkot kuuluvat yhteiskunnan keskeiseen infrastruktuuriin ja ovat välttämättömiä yhteiskunnan toiminnan kannalta. Sähköverkkoyhtiöt rakennuttavat sähkölinjoja maanomistajien kiinteistöille, joista aiheutuu maanomistajille haittaa. Pellolla sijaitsevien sähkölinjojen aiheuttama haitta liittyy sähköpylväisiin, joista maksettavien korvausten oikea taso on noussut yhteiskunnalliseen keskusteluun. Sähköpylväiden aiheuttaman haitan suuruutta ja korvaustasoja on perinteisesti arvioitu estehaittatutkimuksella, joka perustuu pylvään kiertämiseen kuluvaan lisätyöhön kenttäkokein mitattuna. Menetelmällä ei kuitenkaan voida kattaa kaikkia käytössä olevia viljelymenetelmiä. Haitan suuruus ei myöskään ole staattinen, vaan se muuttuu maatalouden rakennekehityksen edetessä tilakoon ja koneiden kasvaessa. Maksettavien korvausten tulisi perustua täyden korvauksen periaatteeseen, jossa maanomistajan varallisuusasema ei rakentamisen myötä heikkenisi. Käytännössä tämä ei toteudu, sillä maanomistajat eivät yleensä halua sähkölinjoja pylväineen rakennettavan omille mailleen. Jos maksettu korvaus vastaisi koettua haittaa, maanomistajalle ei olisi merkitystä rakennetaanko sähkölinja pellolle. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää sähköpylväiden euromääräistä vaikutusta pellon kauppahintoihin ja saada haitalle markkinahinta korvauskäytäntöjen uudistamistarpeeseen. Aineistona käytettiin Maanmittauslaitoksen vapailla markkinoilla myytyjen 1 418 peruslohkon kauppahinta-aineistoa vuosilta 2008–2016. Kauppahinta aineistoon yhdistettiin peruslohkotietoja hallinnon rekistereistä, ilmakuvatietoja lohkolla sijaitsevista jakelulinjojen pylväistä, suurjännitepylväistä, avo-ojituksesta ja lohkon muodosta sekä viljavuustietoja. Hintamalleilla pystyttiin selittämään 40–50 % kauppahintojen vaihtelusta. Koko maan hintamallissa hehtaarihinnat nousivat vuosittain ja laskivat pohjoista sekä erityisesti itää kohti siirryttäessä. Myös etäisyyden kasvu tiehen ja muuhun kuntaan ja kaupunkiin laski hehtaarihintoja. Suurista peruslohkoista maksettiin lineaarisesti pieniä korkeampaa hehtaarihintaa. Siten mitä suurempi peruslohko oli, sen korkeampaa hehtaarihintaa siitä maksettiin. Pellon luontaista sadontuottokykyä mittaavilla jyvityspisteillä ei ollut selitysvoimaa hintamalleissa. Sen sijaan avo-ojitus laski hehtaarihintaa lähes 1 000 eurolla ja puutteet peruslohkon korvauskelpoisuudessa (ympäristö- ja luonnonhaittakorvaus) lähes 1 500 eurolla. Jos alueen käyttötarkoitus oli maatalouden sijaan rakentaminen, nosti se hehtaarihintaa merkittävästi. Myös alueelle laadittu yleiskaava/ranta-asemakaava ja kunnan peltovaltaisuus nostivat hehtaarihintaa. Tuloksista saatiin viitteitä niistä pellon ominaisuuksista, joista rakennekehityksen myötä kasvavat tilat haluavat maksaa. Yhä kasvavien koneiden sujuvan käytön kannalta halutaan mahdollisimman suuria peruslohkoja ilman avo-ojia. Peruslohkon korvauskelpoisuuden puutteiden vaikutus hehtaarihintoihin kuvastaa tukien merkityksen korostumista peruslohkon tuottokyvyssä. Sähkön jakelulinjojen pylväiden ja suurjännitepylväiden hintavaikutuksille ei saatu tilastollista merkitsevyyttä koko maan hintamallissa. Todennäköisiä syitä tähän olivat peltokauppamäärien melko alhainen määrä ja maanomistajien heterogeenisuus. Heterogeenisuuden vuoksi sähköpylväistä koettu haitta vaihtelee paljon jakautuen euromääräisesti laajalle alueelle. Etelä-Suomen alueellisessa hintamallissa saatiin kuitenkin viitteitä suurjännitepylvään vaikutuksista kauppahintoihin. Pellolla sijainnut suurjännitepylväs laski hehtaarihintaa 592 euroa yhtä pylvästä kohti.201

Peltojen vuokrasopimuksissa parannettavaa

Maataloustuotteiden ja tuotantopanosten hinnat vaikuttavat siihen, miten paljon tuotantoon kannattaa satsata. Näin siitä huolimatta, vaikka biologinen optimi säilyy hintamuutoksista huolimatta ennallaan. Jos tuottajahinnat laskevat, ei viljelijän kannata enää panostaa tuotantoon yhtä paljon kuin ennen. Erityisesti vuokrapeltojen kasvukunnosta huolehtimiseen voi olla vaikea löytää taloudellisia perusteita.vo

Peltojen pienestä koosta taloudellista haittaa

Maatalouden tärkeimmän tuotantoresurssin, maatalousmaan, omistus ja hallintaolot ovat olleet historiallisesti tärkeitä maatalouden toimintaedellytyksiin vaikuttavia tekijöitä. Maatilalla käytössä olevien peltojen koko vaikuttaa edelleen tuloksentekomahdollisuuksiin. Tilakokoa suurennettaessa kannattaa kiinnittää huomiota myös tilusrakenteen muutoksiin.vo

Tuottavuuskehitys Suomen maataloudessa vuosina 1987-97

Suomen maatalouden tuottavuus parani vuosina 1987-97 keskimäärin 2,9 % vuodessa eli kymmenessä vuodessa yhteensä 33%. Tuottavuus ei kuitenkaan parantunut riittävän nopeasti korvatakseen maataloudelle epäedullisten tuottajahintamuutosten aiheuttamat menetykset. Maatalouden kannattavuus heikkeni. Vaikka tuottavuuskehitys näyttäisi hieman kiihtyneen kolmen ensimmäisen EU vuoden aikana, se ei ole vielä kiihtynyt riittävästi kaventaakseen maatalouden tuottavuuseroa Suomen ja Euroopan johtavien maatalousmaiden välillä. Maatalouden taloudellisen tutkimuslaitoksen tekemässä tutkimuksessa on selvitetty tuottavuuskehitys Suomen koko maataloudessa ja keskeisimpiä tuotantosuuntia edustavilla aktiivitiloilla vuosina 1987-97. EU:ta edeltäneinä vuosina (1990-95) maatalouden tuottavuuskehitys oli muun muassa tilakohtaisten tuotannonrajoitusten vuoksi täysin pysähdyksissä, mutta tuottavuuskehitys on EU vuosien aikana alkanut kiihtyä. Koko toimialan tuottavuuskehitystä on kiihdyttänyt etenkin maatalouden nopea rakennekehitys, jonka myötä tuotantoa on siirtynyt korkeiden tuotantokustannusten yrityksiltä tehokkaammille yrityksille. Rakennekehitys on alentanut maatalouden panosten käyttöä ja etenkin työpanosta. Maatalouden tuotantomäärät ovat pysyneet pääpiirtein ennallaan, minkä vuoksi tuottavuus on parantunut. Vuonna 1987 saman tuotantomäärän tuottamiseen tarvittiin 1,3 kertainen määrä tuotantopanoksia kuin vuonna 1997. Aktiivitilojen tuottavuus parani nopeimmin naudanlihan tuotantoon erikoistuneilla tiloilla (2,9 % vuodessa) ja hitaimmin maidontuotantoon erikoistuneilla tiloilla (1,3 % vuodessa). Tuottavuus parani sikatiloilla 1,5 % ja viljatiloilla 2,2 % vuodessa. Kolmen EU vuoden aikana tuottavuuskehitys on kiihtynyt naudanlihatiloilla ja maitotiloilla. Sikatiloilla tuottavuuskehitys on jatkunut ennallaan. Sen sijaan viljatilojen tuottavuuskehitys näyttäisi pysähtyneen. Aktiivitilojen tuottavuus paranee koko toimialan tuottavuuskehitystä hitaammin, koska aktiivitilat hyötyvät rakennekehityksestä vain siltä osin kuin ne pääsevät hyödyntämään tilakoon kasvulla aikaansaatavia mittakaavaetuja. Aktiivitilojen tuottavuuskehitystä on todennäköisesti myös hidastanut uuden markkinaympäristön ja investointien aiheuttamat sopeutumis- ja kasvukustannukset. Vaikka Suomen maatalouden tuottavuuskehitys on kiihtynyt, se on edelleenkin selvästi hitaampaa kuin Pohjois-Euroopan johtavissa maatalousmaissa. Esimerkiksi Tanskan maatalouden tuottavuus parani 1980 lopulle saakka noin neljän prosentin vuosivauhtia.This paper estimates total factor productivity in the Finnish agriculture using Törnqvist-Theil approximations for Divisia indices. These indices are estimated in the total, aggregate agriculture and in farm groups of the four most important production lines (grain, hog, dairy, and beef cattle farms). The results suggest that total factor productivity grew in the aggregate agiculture annually 2.9 % over the ten year period of 1987-97. The corresponding growth rates were on grain farms 2.2 %, on hog farms 1.5 %, on dairy farms 1.3 %, and on beef cattle farms 2.9 %. On average the growth rate of the aggregate agriculture exceeded the growth rate of active farms because low performance farms exiting the industry have positive effect on the aggrgate productivity growth. The estimates suggest that productivity is growing at a lower rate in the Finnish agriculture than in the Danish agriculture. The data did not yet signal acceleration in the productivity growth after 1995 when Finland joined the EU even if productivity growth has been stimulated by agricultural policy programs.vokMTT TaloustutkimusTotal Factor Productivity in the Finnish Agriculture in 1987-9

The Penetration of Financial Instability in Agricultural Credit and Leveraging

This paper describes the aggregate rural capital markets of the EU and the main differences between the markets of its member countries. The results of our study suggest that the agricultural credit markets are still quite segmented and the segments are country- rather than currency- or region-specific. Financial instability in Europe is also penetrating the agricultural sector and the variation of interest rates for agricultural credit is increasing across countries. Perhaps the most dramatic signal of growing financial instability is that the financial leverage (gearing rate) of European farms rose in 2008 by almost 4 percentage points, from 14 to 18%. The 4 percentage-point annual rise was twice the 2 percentage-point rise observed during the economic recession in the late 1980s and early 1990s. The distribution of the financial leverage of agriculture across countries does not, however, reflect the distribution of country-specific risk premiums in the manner that they are observed in government bond yields. Therefore, in those countries that have the weakest financial situation in the public sector and in which the bond markets are encumbered with high country-specific risk premiums, the agricultural sector is not directly exposed to a very large risk of increasing interest rates, since it is not so highly leveraged. For example in Greek and Spanish agriculture, the financial leverage (gearing) rate is only 0.6% and 2.2% respectively, while the highest gearing rates are found elsewhere (in Denmark), reaching 50%.

Markkinamarginaalit sika- ja siipikarjatalouteen

Sika- ja siipikarjatalous on alttiina äkillisille kysynnän ja hinnan muutoksille. Lisäksi sika- ja siipikarjatilat ovat viime vuosina olleet tukijärjestelmän muutosten kohteena. Tilojen kannattavuus on heikentynyt ja tuotantomäärät ovat laskeneet. Vuosina 1995–2014 sekä sian- että siipikarjanlihan kuukausihinnan keskihajonta on ollut suuruudeltaan yli 10 prosenttia hinnan keskiarvosta. Tuotannon talouden kannalta vielä äkillisempiä shokkeja aiheutuu rehun hinnan vaihtelusta. Sika- ja siipikarjatalouden kansallinen tuki irrotettiin tuotannosta koko maassa vuodesta 2009 alkaen. Etelä-Suomen kansallisen tuen kaudella 2008–2013 ja varsinkin sen kahtena viimeisenä vuonna sika- ja siipikarjatalouden tuen kokonaismäärä aleni voimakkaasti. Vuosina 2014-2020 tuki jatkuu edelleen alenevana tuotannosta irrotettuna tukena, joka perustuu Suomen EU-liittymissopimuksen (artikla 141) sijasta EU:n maatalouden markkinajärjestelyasetukseen. EU:n yhteisen maatalouspolitiikan (YMP) II-pilarina oleva maaseudun kehittämisohjelma uudistui vuonna 2014. EU-tasolla YMP:n II-pilari sisältää mahdollisuuden maatilojen riskinhallintavälineiden kehittämiseen. Näistä yhtenä mallina on tulojenvakauttamisväline. Tulojenvakauttamisvälinettä ei kuitenkaan ole sisällytetty Manner Suomen maaseudun kehittämisohjelmaan vuosille 2014–2020. Tässä julkaisussa esitetään eksogeeninen kannattavuusmittaristo, markkinamarginaalit, jotka mahdollistavat riskienhallintavälineiden ja niihin liittyvien uusien tukijärjestelmien kehittämisen uudelle ohjelmakaudella eli vuodesta 2020 alkaen. Markkinamarginaalit julkaistaan automaattisesti päivittyvinä indekseinä Luonnonvarakeskuksen sivuilla osoitteessa www.luke.fi/markkinamarginaalit. Markkinamarginaaleja hyödynnetään vakioituihin katteisiin perustuvissa indeksivakuutuksissa, joilla suojaudutaan hintariskejä vastaan. Indeksivakuutuksia voidaan tukea maaseudun kehittämisohjelman puitteissa. Markkinamarginaaleilla saadaan esiin indeksivakuutusten edut. Indeksivakuutukset eivät kärsi vakuuttajan ja vakuutettavan välisestä epäsymmetrisestä informaatiosta. Niihin ei siten liity moraalikadosta tai käänteisestä valikoitumisesta johtuvia ongelmia. Vakioituihin katteisiin perustuvia marginaalivakuutuksia on laajasti käytössä Yhdysvalloissa. Marginaalivakuutukset ovat juuri rantautumassa Eurooppaan ja nyt julkaistavien markkinamarginaalien avulla niitä voidaan kehittää myös suomalaisten sika- ja siipikarjatilojen riskienhallintatarpeisiin.201

Maidon hintariskeihin varautuminen : Katsaus hintariskien hallinnan välineisiin

Kiintiöjärjestelmän poisto lisää maidontuotantoa EU:ssa, jossa maidon omavaraisuus oli vuonna 2014 noin 111 prosenttia. Kotimarkkinoiden kysynnän kasvattaminen on vaikeaa, koska maidon kulutus on jo nyt läntisissä EU-maissa maailman korkeimmalla tasolla. EU-maiden tuotannon kasvu suuntautuu näin ollen vientimarkkinoille. Pitkällä aikavälillä maidon kysyntä maailmanmarkkinoilla kasvaa. Eri mailla on erilaiset tuonti-intressit. Väkirikkaat, kehittyvät maat tuovat paljon perustuotteita kuten jauheita. Vauraammat ostajamaat, kuten Yhdysvallat tai Venäjä, sen sijaan tuovat korkeamman jalostusarvon tuotteita kuten juustoja. Isojen ostajamaiden kysyntä voi kuitenkin vaihdella politiikan epävarmuuden tai muiden markkinahäiriöiden seurauksena. Viennin häiriöistä seuraava tarjonnan ruuhkautuminen voi nopeasti vaikuttaa markkinahintoihin ja edelleen tuottajahintoihin. Maidontuottajien tulojen vakauttamiseksi on kehitetty erilaisia riskinhallinnan menetelmiä ja monissa maissa ne ovat jo aktiivisessa käytössä. Yhteiskunnan tarjoamista vakuutusjärjestelmistä laajin ja tunnetuin on Yhdysvaltojen vapaaehtoisten järjestelmien kokonaisuus, jota on kehitetty jo pitkään. Vakuutusohjelmat on tarkoitettu tilanteisiin, joissa maidosta saatava kate rehukustannusten jälkeen laskee alle tuottajan määrittämän tason. Maidontuottajalla on kaksi vaihtoehtoa vakuutukseksi, joko futuurihintoihin nojaava Livestock Gross Margin for Dairy (LGM-D) tai kuukauden keskihintoja seuraava Dairy Margin Protection Plan (DMPP). Vuoden 2015 DMPP-ohjelmassa oli mukana jo 55 % viljelijöistä ja 80 % tuotannosta. Eräissä EU-maissa meijeriyritykset tarjoavat kiinteähintaisia tai hintoja vakauttavia sopimuksia halukkaille tuottajille. Esimerkiksi Irlantilainen Glanbia tarjoaa kolmen vuoden pituisia hintojen va-kautussopimuksia. Vakautussopimuksessa tuottajahinta on kiinteä ja se muuttuu vain, jos markkinahinta poikkeaa sopimuksessa asetun ala- tai ylärajan ulkopuolelle. Tällöin kiinteä hinta muuttuu suhteessa siihen, minkä verran markkinahinta poikkeaa putkesta. Mallin uusimmissa versioissa on myös katetuottoa tarkasteleva osa LGM-D- ja DMPP-sopimusten tapaan, jossa seurataan tiettyjen tuotantopanosten hintojen muutoksia. Tällöin maidon hintaa muutetaan samassa suhteessa panoshintojen kanssa. Vuosien väliseen tulojen tasaukseen kannustetaan myös verotuksen keinoin. Suomalaista ta-sausvarausta muistuttavia, tosin kertaluokkaa laajempia menetelmiä on käytössä esimerkiksi Australiassa ja Uudessa Seelannissa. EU on osaltaan esittänyt erilaisia keinoja markkinariskien hallintaan. Jo tällä hetkellä EU:n yhteisen maatalouspolitiikan maaseudun kehittämisen pilari mahdollistaa ja tukee esimerkiksi viljelijöiden keskinäisten rahastojen perustamista riskinhallinnan kansallisiksi järjestelmiksi. Näitä keinoja ei haluttu ottaa käyttöön Suomessa vuoden 2014 CAP-uudistuksessa. Tulovaihtelut ovat haitallisia erityisesti investointien kannalta, sillä kasvaneen tulovaihtelun sie-täminen tarkoittaa investointien tuottovaatimuksen kasvua. Hintariskien hallintaa parantamalla voidaan lisätä investointien onnistumisen todennäköisyyttä. Tasainen investointitahti puolestaan on olennaista koko maitosektorin tuottavuuskehityksen kannalta.201

Farm Level Capital: Capital positions, structures, the dynamics of farm level investments, capital accumulation and leverage positions

This paper aims to describe and highlight the key issues of farm capital structures, the dynamics of investments and accumulation of farm capital, and the financial leverage and borrowing rates on farms in selected European countries. Data collected from the Farm Account Data Network (FADN) suggest that the European farming sector uses quite different farm business strategies, capabilities to generate capital revenues, and segmented agricultural loan market regimes. Such diverse business strategies have substantial, and perhaps more substantial than expected, implications for the financial leverage and performance of farms. As an illustration, the financial risks clearly increased in the Danish agricultural sector with loan rates following an upward sloping trend in 2006; the first sign of the forthcoming financial crisis that may also severely hit highly leveraged agricultural firms. By using standard measures for farm assets and lending rates, we reveal that countries adopt different approaches to evaluating agricultural assets, or the agricultural asset markets simply differ substantially depending on the country in question. This has implications for most of the financial indicators. In those countries that have seen rapidly increasing asset prices at the margin, which were revised accordingly in the accounting systems for the whole stock of assets, firm values increased significantly, even though the firms had been disinvesting. If there is an asset price bubble and it bursts, there may be serious knock-on effects for some countries. The large variation in leverage positions and their substantial decrease over time raises new issues to be addressed in more analytical studies.

One size policy does not fit all: Latent farmer groups in crop insurance markets

201

Sika- ja siipikarjatalouden taloudellisten riskien hallinta

EU on esitellyt uusia riskienhallintavälineitä (IST) osana Maaseudun kehittämisohjelmaa (EU N:o 1305/2013, artiklat 36–39). Riskienhallintavälineet mahdollistavat taloudellisen tuen viljelijöiden keskinäisille rahastoille, jotka suojaavat viljelijöitä äkillisten tulovaihteluiden varalta. Säännösten pohjalta voidaan suomalaiseen sika- ja siipikarjatalouteen kehittää viljelijöiden keskinäisiä rahastoja, jotka suojaavat tuottajia äkillisiltä, tuote- ja panoshintojen vaihtelun aiheuttamilta, vakavilta taloudellisilta riskeiltä. Tässä tutkimushankkeessa on aikaisemmin esitelty markkinamarginaalit joiden perusteella riskienhallintavälineet voidaan laatia (www.luke.fi/markkinamarginaalit). Markkinamarginaaliin perustuvat riskienhallintavälineet osoittautuivat tässä selvityksessä toteutukseltaan kustannustehokkaammiksi kuin tilakohtaiseen aineistoon perustuvat riskienhallintavälineet. Riskienhallintavälineet voidaan toteuttaa viljelijöiden keskinäisten rahastojen avulla, EU:n suositusten mukaisesti (artikla 38). Rahaston haasteena on hintariskien systeemisyys. Tutkimushankkeen aikaisemmassa julkaisussa systeemisyyshaasteeseen vastattiin laittamalla kaikkien neljän tuotantosuunnan (lihasika, porsastuotanto, munituskana ja broileri) riskit samaan portfolioon (Myyrä ja Väre 2016). Tässä selvityksessä rahaston riskiportfolion sisäisen heterogeenisuuden lisäämiseksi tuottajille tarjotaan myös erilaistettuja riskienhallintavälineitä. Tässä selvityksessä kehitettiin erilaisia riskienhallintavälineitä tuottajien erilaisiin riskienhallintatarpeisiin. Näillä riskienhallintavälineillä voidaan hallita tuottajien tarpeista riippuen pieniä ja usein toistuvia hintariskejä tai harvemmin toistuvia katastrofaaliseksi luokiteltavia hintariskejä. Riskienhallintavälineiden toimintaa tarkasteltiin kolmella erilaisella hintaskenaariolla (toistamalla toteutunut hintakehitys, Monte Carlo simuloinnilla ja taantuvilla hintasuhdanteilla). Tarkastelun keskeisin tulos oli se, että riskienhallintavälineiden toiminta riippuu olennaisesti tulevaisuudessa tapahtuvasta hintakehityksestä ja hintariskien toteutumisesta. Tarkasteltaessa viiden vuoden aikahorisonttia eteenpäin riskienhallintavälineet antavat keskimääräiselle kananmunantuotantoon erikoistuneelle tilalle (16 400 munivaa kanaa) todennäköisimmin 0 – 22 386 € korvaukset. Kuukausitasolla toteutetut riskienhallintavälineet antoivat hyvän suojan äkillisiä hintariskejä vastaan, mutta ovat tasoltaan niin pieniä, ettei niistä ole tulotason kannalta suorien tukien korvaajaksi. Riskienhallintavälineet eivät myöskään toimi hitaasti heikkenevissä hintasuhteissa. Tämä johtuu maaseutuohjelmaan liitettävissä riskienhallintavälineissä käytettävästä keskimääräisen tulotason Olympic Average -laskentamenetelmästä. Tulosten perusteella riskienhallintavälineet eivät korvaa tuotannosta irrotettuja tukia tai suhdannepoliittisia tukia, mutta toimivat hyvin taloudellisten riskien hallinnassa. Hankkeessa kehitettyjä riskienhallintamenetelmiä on esitelty sekä virkamiehille että viljelijöille. Tuottajat luottavat edelleen vahvasti maatalouspolitiikan tekijöihin taloudellisten kriisitilanteiden ratkaisussa. Luottamus suhdannepolitiikkaan alentaa tuottajien halukkuutta osallistua ennalta sovittuihin sopimuksiin perustuviin riskienhallintavälineisiin.201