Rakennuksissa käytettävien putkimateriaalien arviointi. Hiilijalanjälki sekä haitallisten aineiden terveys- ja ympäristövaikutukset

Joutsenmerkin mukaisissa ympäristömerkityissä taloissa ei rakennusten vesijohdoissa saa käyttää kupariputkia. Kriteerit ovat samat kaikissa Pohjoismaissa. Asiasta on esitetty eriäviä mielipiteitä, erityisesti on toivottu kupariputkien sallimista käytettäväksi asuinrakennuksissa ja niihin verrattavissa olevissa rakennuksissa. Ruotsissa jotkin tahot ovat kupariputkien käyttöä vastaan, koska sen on väitetty mm. heikentävän puhdistamolietteen laatua. Suomessa kupariteollisuus ei tätä näkemystä ole hyväksynyt. Työ- ja elinkeinoministeriö on esittänyt toiveen puolueettoman selvityksen tekemisestä siten, että eri putkimateriaalien ympäristövaikutuksia vertailtaisiin elinkaariperiaatteella. Tässä selvityksessä Suomen ympäristökeskus (SYKE) keräsi tietoa putkimateriaalien (kupari, muovi ja komposiitti) valmistuksesta, käytön vaikutuksista terveydelle ja ympäristölle sekä kierrätettävyydestä. Selvitys rajattiin asuinkäyttöön ja sitä vastaavien rakennusten sisällä oleviin vesijohtoihin. Selvitysten perusteella ei löydetty selkeitä eroja eri putkimateriaalien ympäristövaikutuksissa. Etenkin hiilijalanjäljen osalta eri materiaalien välinen paremmuusjärjestys voi vaihdella mm. käytetyistä energialähteistä ja käyttö- ja valmistuspaikan maantieteellisestä sijainnista johtuen. Myös materiaalien kierrätettävyys huomioitiin selvityksessä. Minkään putkimateriaalin ei todettu aiheuttavan haitallisia terveysvaikutuksia. Jotkut asiantuntijat ovat olleet huolissaan kupariputkista veteen liukenevan kuparin ympäristövaikutuksista, mutta sille ei löydetty selkeitä perusteita. Kupari on alkuaine, jota kasvit ja eliöt tarvitsevat hivenaineeksi. Selvityksen perusteella kupariputkista liukenevan kuparin määrä oli alhainen ja vesistöistä ei ole havaittu suosituksia ylittäviä pitoisuuksia. Kuparin haitallisuutta vesiympäristössä sekä sen vaikutusta viljelysmaihin puhdistamolietettä lannoitteena käytettäessä on tässä tutkimuksessa arvioitu tutustumalla aikaisemmin tehtyihin tutkimuksiin, annettuihin lausuntoihin sekä haastattelemalla alan asiantuntijoita. Näiden perusteella voidaan todeta, että vesijohtoputkista liukenevan kuparin vaikutusta vesiympäristössä ei voida pitää merkittävänä. Puhdistamolietteen haitallista vaikutusta viljelysmaihin saattaa esiintyä ainoastaan niillä alueilla, joilla kuparipitoisuus on jo luonnostaan korkea. Pohjoismaissa on joitakin tällaisia alueita. Viljelysmaiden kokonaispinta-alasta tämä on hyvin pieni osuus, ja puhdistamolietteen käyttö lannoitemateriaalina on yksinkertaista lopettaa näillä pelloilla. Siten ei ole perusteltua kieltää kupariputkien käyttöä tämän syyn vuoksi

Virtsan ravinteet kiertoon - MORTTI -hankkeen loppuraportti

MORTTI -hankkeessa (Mobiili ravinteiden talteenotto kenttäolosuhteissa) selvitettiin ratkaisuja kenttäolosuhteissa syntyvien käymälätuotosten ravinteiden talteenottoon ja hyödyntämiseen. Virtsa ja uloste sisältävät paljon ravinteita ja niiden erottelu muista jätevesistä jo syntypaikalla mahdollistaa tehokkaan ravinteiden talteenoton ja hyötykäytön. Samalla säästetään käymäläjätevesien kalliissa kuljetuskustannuksissa jätevedenpuhdistamolle ja pienennetään kuljetuksista aiheutuvia päästöjä. Hankkeessa testattiin uudenlaisella virtsan käsittelytekniikalla varustettua kenttäkäymälää. Virtsan ja ulosteen käsittelymenetelmien kartoituksen tuloksena pilotoitavaksi virtsan käsittelymenetelmäksi valikoitui Ruotsin maataloustieteellisen yliopiston (SLU) kehittämä alkalinen haihdutusmenetelmä, jossa virtsa imeytettiin tuhka-kalkkiseokseen ja ylimääräinen neste haihdutettiin pois. Ulosteen käsittelyyn valittiin tavanomainen kompostointi. Hankkeen pilotointi toteutettiin Porin prikaatin (PORPR) harjoitusalueella Säkylässä. Kolmen kuukauden pilotointijakson aikana MORTTI -kenttäkäymälään rekisteröityi tuhatkunta käyttökertaa ja käymälässä käsiteltiin satoja litroja virtsaa. Virtsasta syntyi jauhemaista lopputuotetta, joka painoi alle kymmenesosan alkuperäiseen virtsaan verrattuna. Etenkin virtsan sisältämä typpi konsentroitui tehokkaasti lopputuotteeseen. Lopputuotteesta (tuhka-kalkkiseos, johon virtsa imeytettiin) analysoitiin yli 300 orgaanista haitta-ainetta, lääkeainetta ja hormonia, ja niistä löytyi seitsemän määritysrajan ylittävää pitoisuutta. Suurin yksittäinen löydös oli ibuprofeeni, jonka pitoisuus oli yhdessä näytteessä lähes 20 mg/kg ka. Kadmiumin pitoisuus sen sijaan oli jo pelkässä tuhkassa korkeampi, kuin mitä maa- ja puutarhataloudessa käytettäviin lannoitevalmisteisiin sallitaan. Jotta lopputuotetta voitaisiin käyttää lannoitevalmisteena maa- ja puutarhataloudessa, niin tuhka-kalkkiseoksessa käytettävä tuhka ei saisi ylittää lainsäädännön kadmium -raja-arvoa. Metsälannoituksessa raja-arvo on korkeampi, mutta virtsaa sisältävää tuhka-kalkkiseosta ei olisi mahdollista käyttää, koska orgaanisen aineksen käyttö metsälannoituksessa ei ole nykylainsäädännön mukaan sallittua. Säkylän käymäläpilotin lisäksi hankkeessa tutkittiin virtsan konsentrointia ultrasuodatus- ja käänteisosmoosilaitteistolla sekä ulosteen pyrolysointia laboratoriomittakaavassa. Kalvosuodatuksessa syntyi tilavuudeltaan noin kymmenesosaan konsentroitua virtsakonsentraattia, johon virtsan ravinteet, mutta myös suolat konsentroituivat. Pyrolyysikokeissa ulostejae saatiin onnistuneesti käsiteltyä biohiiltä muistuttavaksi jakeeksi. Sitran rahoittama hanke toteutettiin 1.9.2017 – 15.10.2019 Suomen ympäristökeskuksen (SYKE), Tampereen ammattikorkeakoulun (TAMK), Käymäläseura Huussi ry:n (KSH) ja Puolustushallinnon rakennuslaitoksen (PHRAKL) yhteistyönä. Hankkeessa oli tiiviisti mukana myös Puolustusvoimien logistiikkalaitos (PVLOGL) sekä SLU

Jätevesien ravinteet kiertoon turvallisesti ja tehokkaasti

Nykyinen yhdyskuntajätevesien käsittelyprosessi on kehitetty aikanaan puhdistamaan jätevettä ja vähentämään vesistöjen kuormitusta. Prosessia ei ole suunniteltu ravinteiden talteenoton ja kierrätyksen näkökulmasta. Fosfori sidotaan niukkaliukoisessa muodossa lietteeseen, mihin päätyy myös typestä alle kymmenesosa. Loput typestä haihdutetaan ilmaan (aiheuttaen mm. kasvihuonekaasupäästöjä) ja johdetaan purkuveden mukana vesistöön. Puhdistusprosessin sivutuotteena muodostuvasta lietteestä suurin osa hyödynnetään viherrakentamisessa ja maisemoinnissa, mikä ei hyödynnä lietteen sisältämiä ravinteita, etenkään fosforia, tehokkaasti. Kiristyvät tavoitteet kiertotaloudessa ja hiilineutraalisuudessa ohjaavat käyttämään resursseja yhä tehokkaammin. Ympäristöministeriön ravinteiden kierrätyksen toimenpideohjelman (2019–2030) mukaan pyrkimyksenä on hyödyntää jätevesilietteiden ravinteet pääosin lannoitteina vuoteen 2030 mennessä. Tavoitetilaa voidaan tukea kehittämällä jätevedenkäsittelyä kohti ravinteiden ja orgaanisen aineksen turvallista talteenottoa. Näin voidaan tuottaa esimerkiksi maatalouden käyttöön soveltuvia lannoitevalmisteita ja vähentää samalla ympäristöön kohdistuvaa ravinnekuormitusta, neitseellisten luonnonvarojen kulutusta ja energiaintensiivistä typpilannoitteiden tuotantoa. Kierrätyslannoitteiden avulla voidaan lisätä myös orgaanista ainesta peltoihin, joka mm. parantaa maan rakennetta ja vähentää ravinteiden huuhtoutumista. Puhdistamolietteen hyötykäyttö on nähty viime aikoina ongelmallisena etenkin sen sisältämien orgaanisten haitta-ainejäämien vuoksi. Tämänhetkisten tutkimusten perusteella nykyiset jäteveden-puhdistusprosessit tai lietteenkäsittelymenetelmät kykenevät poistamaan vain pienen osan näistä erityisen pysyvistä ja haitallisista orgaanisista yhdisteistä, ja osa niistä kulkeutuu puhdistetun jäteveden mukana vesistöön ja osa lietteen hyötykäytön seurauksena maaperään. Jotta ravinteiden ja orgaanisen aineksen palauttaminen jätevesistä takaisin ympäristöön olisi tulevaisuudessa turvallista, tarvitaan uudenlaisten ratkaisujen käyttöönottoa. Uusilla menetelmillä ja niiden yhdistelmillä voidaan saada talteen jopa 90 % fosforista ja typestä kolminkertainen määrä nykyiseen verrattuna. Myös ravinteiden käyttökelpoisuutta kasveille voidaan parantaa. Menetelmien avulla voidaan myös vähentää haitta-aineiden kulkeutumista ympäristöön. Tutkittua tietoa eri menetelmien vaikutuksista haitta-aineisiin sekä haitta-aineiden vaikutuksista ympäristöön on kuitenkin vähän olemassa. Ympäristöministeriön rahoittamassa NORMA-hankkeessa koottiin tietoa kehitteillä olevista ravinteiden talteenottomenetelmistä ja niiden yhdistelmistä, sekä tunnistettiin niihin liittyviä tietopuutoksia. Menetelmien arviointia varten hankkeessa tuotettiin monitavoitearviointikehys, jonka avulla menetelmiä voidaan arvioida esimerkiksi ravinteiden talteenoton, lopputuotteen turvallisuuden ja kustannusten näkökulmasta. Arvioinnissa voidaan tarkastella miten eri tekijöiden painottaminen vaikuttaa vertailun kohteena olevien menetelmien paremmuuteen. Arviointikehystä tulee soveltaa puhdistamokohtaisesti kunkin puhdistamon erityispiirteet huomioiden. Menetelmien vertailun tueksi tarvitaan lisää tutkimustietoa, erityisesti haitta-aineista. Jätevesien sisältämät ravinteet ja orgaaninen aines ovat alihyödynnettyjä resursseja, joiden hyötykäytön mahdollisuuksia tulisi tulevaisuudessa parantaa ja samalla vähentää niistä aiheutuvia ympäristöhaittoja. Ratkaisut voivat olla lyhyellä aikavälillä puhdistamokohtaisia, mutta pidemmällä aikavälillä on syytä pohtia suurempia rakenteellisia muutoksia, jotka kattavat kehitettävien menetelmien lisäksi lainsäädännölliset, vesihuollon järjestelmätason sekä markkinoiden muutokset

Governance of on-site sanitation in Finland, Sweden and Norway

Wastewaters from properties outside centralized sewer networks are a significant source of diffuse pollution and can have a considerable impact on the quality and usability of local water sources if not well managed. Furthermore, sanitation-related regulations, strategies, and implementation have broad socio-economic impacts. This study describes the governance of on-site sanitation in Finland, Sweden, and Norway based on information gathered via literature review as well as a compilation of documentation and statements from project team members with years of experience in the sector and interviews with representatives of stakeholders. It presents a comparison among the three countries, highlighting the key similarities and differences in governance principles, implementation strategies, regulatory framework, stakeholders’ roles and responsibilities, main challenges, and good practices. Altogether, about three million inhabitants live outside the centralized sewer network in Finland, Sweden, and Norway, representing about 13 percent of their combined population. Furthermore, about half a million leisure homes exist in each country, with the majority situated outside centralized sewer network areas. To mitigate the environmental pressures from non-connected areas, Finland, Sweden, and Norway, have introduced national regulatory frameworks. Besides setting treatment requirements for on-site sanitation systems, these frameworks enable the clarification of the roles and responsibilities of various stakeholders and establish a fluent permit procedure. However, non-compliance issues hinder the implementation of regulations in all three countries. Despite support mechanisms, such as guidance efforts and information sharing, a significant number of properties still lack an adequate treatment system for domestic wastewater. In this study, the main challenges in improving decentralized sanitation management and compliance with current regulations were identified within the following categories: resources, knowledge and competence, public awareness, and data availability. Various on-site wastewater treatment systems are available, for example, holding tanks, septic tanks, followed by sand filters or infiltration fields, package plants, and dry toilets. Traditionally, however, on-site wastewater treatment in all three countries is still carried out using septic tanks only without secondary treatment. Treatment efficiency provided by septic tanks is not sufficient to reach the requirements where discharge limits apply. In addition, the efficiency of other types of treatment units is also a cause for concern due to reported variations in the systems’ efficacy normally blamed on construction errors or the lack of adequate maintenance or operation. Overall estimates, although sometimes vague, suggest that more than half of the on-site sanitation systems located in areas subject to treatment requirements would not meet the requirements. Based on the information gathered from Finland, Sweden, and Norway, as well as experiences from other European countries, general recommendations for the governance of on-site sanitation are provided: i) A coherent national regulatory framework is of critical importance as the basis for good governance practices and functioning sanitation service-chain; ii) Implementation of the regulations requires adequate support mechanisms in all levels of implementation (national, regional, and local), for example, risk-based national inspection plan, service-oriented approach to support professional management, multichannel communication, information-sharing and education, systematic data collection, and monetary aid for property owners; iii) Public awareness needs to be increased to strengthen the policy relevance of on-site sanitation; iv) Common platforms are required for presenting the results of various studies, sharing good practices, coworking, and learning from each other both on national and international levels.Keskitetyn jätevesien käsittelyn ulkopuolella olevien kiinteistöjen jätevedet ovat merkittävä hajakuormituksen lähde, ja voivat huonosti hoidettuna vaikuttaa merkittävästi lähivesistöjen laatuun ja käytettävyyteen. Jätevesien hallintaan liittyvillä määräyksillä, strategioilla ja täytäntöönpanolla on myös laajat sosioekonomiset vaikutukset. Tässä raportissa kuvataan Suomen, Ruotsin ja Norjan hajaasutusalueiden jätevedenkäsittelyyn liittyviä hallintokäytänteitä. Tiedot perustuvat kirjallisuuskatsaukseen, alalla vuosia toimineiden projektitiimin jäsenten tietämykseen ja käytännön kokemukseen sekä sidosryhmien edustajien haastatteluihin. Raportissa vertaillaan ja tuodaan esiin keskeisiä yhtäläisyyksiä ja eroja tutkittujen kolmen maan hallintoperiaatteissa, täytäntöönpanostrategioissa, säätelykehyksessä, sidosryhmien rooleissa ja vastuissa, tärkeimmissä haasteissa ja hyvissä käytännöissä. Keskitetyn viemäriverkoston ulkopuolella asuu Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa yhteensä noin kolme miljoonaa asukasta, joka on noin 13 prosenttia maiden yhteenlasketusta väestöstä. Lisäksi kussakin maassa on noin puoli miljoonaa vapaa-ajan asuntoa, joista suurin osa sijaitsee keskitetyn viemäriverkoston ulkopuolella. Suomi, Ruotsi ja Norja ovat ottaneet käyttöön kansallisen säätelykehyksen lieventääkseen viemäriverkoston ulkopuolisten jätevesien aiheuttamia ympäristöhaittoja. Sen lisäksi, että sääntelykehykset asettavat talousjätevesille puhdistusvaatimukset, ne mahdollistavat eri sidosryhmien roolien ja vastuiden selkiyttämisen ja luovat sujuvan lupamenettelyn. Säädösten noudattamatta jättäminen on kuitenkin täytäntöönpanoa häiritsevä tekijä kaikissa kolmessa maassa. Ohjauksesta, tiedon jakamisesta ja muista tukimekanismeista huolimatta huomattavalla osalla kiinteistöistä puuttuu edelleen riittävä jätevesien käsittelyjärjestelmä. Suurimmat haasteet hajautetun jätevesihuollon parantamisessa ja nykyisten säännösten noudattamisessa voidaan jakaa seuraaviin kategorioihin: resurssit, tieto ja osaaminen, yleinen tietoisuus ja tiedon saatavuus. Verkoston ulkopuolisten talousjätevesien käsittelyyn on tarjolla erilaisia vaihtoehtoja, esimerkiksi umpisäiliö, maahanimeytys tai maasuodatus, laitepuhdistamo ja kuivakäymälä. Perinteisesti haja-asutusalueen jätevesien käsittely kuitenkin kaikissa kolmessa maassa koostuu edelleen vain saostuskaivosta ilman jälkikäsittelyä. Saostuskaivojen puhdistusteho ei useimmilla alueilla riitä täyttämään jätevesienkäsittelylle asetettuja vaatimuksia. Muiden käsittelyjärjestelmien tehokkuuteen on myös kiinnitettävä huomiota, koska niiden tehokkuudessa on havaittu vaihtelua, joka yleensä johtuu rakennusvirheistä, puutteista järjestelmän huollossa tai käyttövirheistä. Yleisesti voidaan arvioida, että yli puolet jätevedenkäsittelyjärjestelmistä, jotka sijoittuvat sääntelyn piirissä oleville alueille, eivät täytä asetettuja puhdistusvaatimuksia. Suomesta, Ruotsista ja Norjasta kerättyjen tietojen sekä muista Euroopan maista saatujen kokemusten perusteella raportissa annetaan yleisiä suosituksia haja-asutusalueen jätevesihuollon hallintaan: i) Johdonmukainen kansallinen säätelykehys on ratkaisevan tärkeä pohja hyville hallintokäytänteille ja toimivalle jätevesienkäsittelyn palveluketjulle. ii) Säännösten täytäntöönpano edellyttää riittäviä tukimekanismeja täytäntöönpanon kaikilla tasoilla (kansallinen, alueellinen ja paikallinen); esimerkiksi riskiperusteinen kansallinen valvontasuunnitelma, palvelukeskeinen lähestyminen järjestelmien ammattitaitoiseen hoitamiseen, monipuolinen viestintä, tiedon jakaminen ja koulutus, järjestelmällinen tiedonkeruu ja taloudellinen tuki kiinteistönomistajille. iii) Yleisön tietoisuutta on lisättävä haja-asutusalueiden jäteveden käsittelyn tärkeydestä. iv) Yhteisiä foorumeja tarvitaan tutkimustulosten esittelyyn, hyvien käytäntöjen jakamiseen, yhteistyön ja vertaisoppimisen edistämiseen sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla

Vesihuollon kiertotalouden edistäminen kaupunkiympäristössä. Erottelevan sanitaation mahdollisuudet

Ravinteiden tehokas kierrättäminen on tärkeässä asemassa siirryttäessä kohti kiertotaloutta ja kestävämpää ruokajärjestelmää ja myös kaupunkien tulisi olla yhä näkyvämpi osa kiertotaloutta ja ravinteiden kierrätystä. Uusien ratkaisujen kehittämistä ja käyttöönottoa tukee myös kaupunkien kiinnostus profiloitua kestävän kehityksen edelläkävijöiksi. Kaupungeissa ravinteiden kierrättäminen voi tarkoittaa esimerkiksi ravinneviisasta sanitaatiota, kuten mustien vesien erottelua ja käsittelyä erillään muista jätevesistä. Näin voidaan tuottaa nykyjärjestelmää vähemmän haitta-aineita ja enemmän ravinteita sisältäviä ravinnetuotteita, sekä mahdollistaa energian paikallista tuotantoa. Tampereen kaupungin koordinoimassa ravinnekiertoa edistävässä NutriCity-hankkeessa on selvitetty mahdollisuutta soveltaa erottelevaa sanitaatiota ja ravinteita talteen ottavia teknisiä ratkaisuja Hiedanrannan uudella asuinalueella superkorttelimittakaavassa. NutriCity-hankkeessa on mm. pilotoitu erilaisia käymälävaihtoehtoja Hiedanrannan Kartanolla ja Kuivaamolla, tehty käyttäjäkyselyitä niiden käytöstä, testattu tekniikoita käymäläjätevesijakeiden jatkojalostamiseen ja tutkittu erilliskerätyn virtsan käsittelyvaihtoehtoja todellisessa ympäristössä. Tässä raportissa esitetty toimintamalli on suunnattu kaupungeille ja kunnille työkaluksi edistämään ravinteita kierrättäviä sanitaatioratkaisuja uusilla kaupunkiasumisen alueilla sekä soveltuvin osin myös saneerattavissa kohteissa. Hankkeessa saadut kokemukset osoittavat, että vallalla olevien liiketoiminta- ja palvelumallien murtaminen on haasteellista. Muutos haastaa nykyiset organisaatiot kehittämään toimintaansa ja löytämään uusia yhteistyökumppaneita ja toimintatapoja, joille lainsäädäntö voi asettaa rajoitteita. Kiertotalouden toteutus kaupungeissa vaatii eri sektoreiden yhteistyön kehittämistä ja uusien toimintatapojen luomista sekä mm. suunnittelijoiden koulutusta. Strategisten tavoitteiden ja käytännön suunnittelun ja toteutuksen välillä on kuilu, joka hankaloittaa tavoitteiden saavuttamista. Kaupunkisuunnittelua sekä kaupunkien investointeja tulisi hyödyntää yhä enemmän kokeilu- ja kehittämisympäristöinä. Kansainväliset esimerkit osoittavat, että kokeilut pienemmän mittaluokan erottelevan sanitaation kohteissa ovat mahdollistaneet siirtymisen suurempiin mittaluokkien suunnitteluun ja toteutukseen. Ravinteiden kierrätykseen perustuvien erottelevien järjestelmien koetaan edistävän kokonaisuutena kestävää tulevaisuutta ja edelläkävijyyttä. Kaupunkialueilla tällaiset ratkaisut voisivat tulla kyseeseen etenkin uusilla asuinalueilla tai saneerattavissa kohteissa, jolloin erottelevan sanitaation kytkentä osaksi asumisen hiilijalanjälkeä vähentäviin toimiin olisi keskeistä. Rakentamista tulisi ohjata kokonaisvaltaisesti kestävämpään suuntaan, jossa ravinteiden kierrätys on yksi osa-alue, joka on vahvasti kytketty muihin osa-alueisiin, kuten energian tuotantoon ja kulutukseen alueella. Ravinnekiertoa tukevat sanitaatioratkaisut edellyttävät jätevesien keräystä ja käsittelyä koskevien teknisten muutosten lisäksi myös lainsäädännöllisiä muutoksia. Erottelevalla sanitaatiolla voidaan tuottaa kokonaan uusia ihmisperäisiä kierrätysravinteita, joiden hyödyntäminen tulisi olla tietyin reunaehdoin sallittua

Vaihtoehtoja kestävämpään turkiseläinten lannan hyödyntämiseen

Turkiseläinten lanta sisältää runsaasti arvokasta fosforia ja typpeä, joiden kierrättämiseen kiinnitetään enenevästi huomiota. Lannan fosforin ja typen suhde on kuitenkin kasvien kannalta epäsuotuisa ja turkistuotanto on keskittynyt alueille, joilla on runsaasti muuta kotieläintuotantoa ja monin paikoin korkea peltomaan fosforipitoisuus. Lantafosforista on täten ylitarjontaa. Turkiseläinten lannan nykyinen käsittelyketju ei mahdollista lantaravinteiden kuljettamista niitä tarvitseville alueille eikä se siten mahdollista tehokasta ravinteiden kierrätystä. Käytetyt käsittelymenetelmät on suunniteltu mm. työtarpeen vähentämiseksi ja lannan hygieenisyyden varmistamiseksi, mutta ne aiheuttavat voimakasta typenhävikkiä ja lisäävät riskiä alueen vesistöjen rehevöitymiseen. Tilakohtaisilla toimilla, kuten tihennetyllä lannan poistolla ja lannan katetulla varastoinnilla, voitaisiin vähentää typpitappioita ja siten parantaa lannan ravinnearvoa, mutta alueellisen fosforiylijäämän purkamiseen toimenpiteet eivät tarjoa ratkaisua. Prosessoimalla lanta siten, että sen sisältämä typpi ja fosfori saadaan erilleen, voidaan lantaperäisten ravinteiden lannoitekäyttöä tehostaa. Fosforipitoinen jae voidaan kuljettaa pois ylitarjonnan alueilta ja typpipitoinen jae hyödyntää lähialueilla, missä se korvaa tehokkaasti mineraalitypen käyttöä. Samalla vähennetään riskiä vesistöjen rehevöitymiselle, kun leville suoraan käyttökelpoisen liukoisen fosforin kuormitus alkaa hitaasti laskea. Tässä tutkimuksessa selvitettiin turkiseläinten lannan nykyisen käsittelyketjun käytännöt, joita verrattiin vaihtoehtoisiin käsittelyketjuihin. Lannan suoran lannoitekäytön tai kompostoinnin ja lannoitekäytön elinkaariset ympäristövaikutukset arvioitiin ensin nykytilassa. Niitä verrattiin lannan biokaasutukseen ja mädätteen jatkojalostukseen, pyrolyysiin ja näiden yhdistelmään. Biokaasuprosessilla voidaan tuottaa uusiutuvaa energiaa ja sen jälkeen typpi ja fosfori on mahdollista erottaa toistaan kuljetettaviksi lannoitevalmisteiksi. Pyrolyysi puolestaan väkevöi fosforin hiilijakeeseen ja typpeäkin voidaan ottaa talteen esikuivauksen yhteydessä. Tarkastellut vaihtoehtoiset turkiseläinten lannan prosessointimenetelmät voivat pienentää lannankäsittelyn elinkaarisia ympäristövaikutuksia, mikäli koko ketju hallitaan hyvin kaikissa elinkaaren vaiheissa ja päästöt minimoidaan ja samalla alueellista fosforiylijäämää puretaan. Ilmastohyötyjen toteutuminen edellyttää, että lanta prosessoidaan ilman pitkää esivarastointia ja biokaasutuotannon metaanipäästöt minimoidaan. Pyrolyysin ympäristöhyötyjä ei voi yleistää vaan ne tulee arvioida tapauskohtaisesti, sillä prosessin operoinnissa tehtävät valinnat vaikuttavat saataviin lopputuotteisiin. Tarkastellut lannan prosessointimenetelmät vähentävät ammoniakkipäästöjä nykytilaan verrattuna, koska muodostuvien lannoitevalmisteiden peltokäytön päästöt pienenevät. Biokaasutuotannon yhteydessä myös lannan liukoinen typpi on tehokkaammin hyödynnettävissä kuin nykytilassa: tarkastelun mukaan liukoista typpeä päätyisi kasvien käyttöön yli neljä kertaa enemmän kuin nykytilassa lantaa kompostoitaessa. Lannan prosessointi siirtää lannan nopeasti hajoavaa hiiltä kaasumaisiin lopputuotteisiin pysyvämmän hiilen päätyessä lannoitevalmisteisiin. Prosessien lopputuotteiden hiilen pysyvyydessä on eroja, siten että pyrolyysissa syntyvät hiilijakeet ovat hitaimmin hajoavia. Lannan ja siitä prosessoitujen lannoitevalmisteiden avulla voidaan ylläpitää peltomaan hiilipitoisuutta, tai jopa lisätä sitä