Miekkavalaiden kuvioinnin maantieteellinen muuntelu

The killer whale (Orcinus orca) is an elegantly patterned top predator, which is the largest species in the dolphin family. Great climatic changes and oscillations in weather conditions in the past have influenced many dolphin species. They have needed to adapt and disperse to new and changing environments. Diversification of the species has led to polymorphism and made the taxonomy of many dolphin species challenging. There are also great differences and specialization within the killer whale species, but no subspecies have been accepted yet. I have focused on variation in colour patterns and coloration in populations around the world, mainly in saddle patch and eye patch patterns. We have showed that killer whale eye patch shapes remain constant over time and that they are a great additional tool for identification. Eye patch size and orientation can also be population specific. I also studied the symmetry of the coloration and possible effects causing fluctuating asymmetry in killer whales saddle patch pattern in North Pacific Ocean populations. When normally symmetrical features develop asymmetrically in nature, there is often some environmental or genetic stress causing it. Some individuals with good fitness can resist that stress, but those who cannot resist it may show causing asymmetry in normally symmetrical features. The southern resident population had much more fluctuating asymmetry in their saddle patch pattern than the other populations. Although transient killer whales are the most contaminated of the populations they were still quite symmetrical. Low genetic variability and small population size may be the reasons for southern resident asymmetries. North Atlantic killer whale populations are somewhat specialized, but there were not great differences in their saddle patch pattern. It may be due to their recent diversification. A group of killer whales were observed off the west coast of Scotland, that all had slanting eye patches. These eye patches differed from other North Atlantic eye patches as well from all others around the world. Saddle patches were studied in the North Atlantic Ocean, North and mid Pacific Ocean and southern hemisphere oceans. There were no significant differences in variation between these basins. The smooth type saddle patch, where there is no pattern, was the most common and sometimes the only type of patch in some of the studied groups. The Pacific resident ecotype whales had the most variable saddle patches. We also found differences in saddle patch sizes, the narrowest saddles belonging to the coastal New Zealand population. There is also a variation in saddle patch coloration. No dark saddles were found on the Atlantic side, so the dark coloration seems to be typical to tropical mid and south Pacific killer whales. Variable colour patterns between populations could be indication of differentiation within species. If multiple species of killer whales would be accepted in future, some of these colour pattern features could be recognized as species specific.Miekkavalas (Orcinus orca) on kuvioinniltaan elegantti huippupeto, joka on delfiinien suvun suurikokoisin laji. Historialliset suuret ilmastomuutokset, kuten jääkaudet ja säätilojen vaihtelut ovat vaikuttaneet monien delfiinilajien elämään. Niiden on täytynyt sopeutua vaihteleviin oloihin sekä levittäytyä uusille elinalueille. Delfiinien lajiutumiseen on vaikuttanut kyky liikkua pitkiä matkoja sekä meriekosysteemeissä vähäisempi lisääntymisesteiden määrä. Samalla joidenkin delfiinilajien taksonomia on muuttunut haasteelliseksi. Miekkavalaspopulaatiot eri puolilla maailmaa ovat kehittyneet erilaisiksi, mutta yhtään alalajia ei ole vielä hyväksytty. Olen tutkinut eri puolilla maailmaa elävien miekkavalaiden kuvioinnin maantieteellistä muuntelua. Tutkimukseni keskittyy erityisesti selkäevän takana sijaitsevan satulaläikän ja silmän luona olevan silmäläikän muodon vaihteluun. Satulaläikkää käytetään yleisesti yksilöiden tunnistamisessa. Tutkimuksissa olemme havainnet silmäläikän muodon pysyvän samanlaisena yksilön ikääntyessä. Silmäläikissä on enemmän pieniä vaihtelevia yksityiskohtia, joten myös silmäläikkää voidaan käyttää yksilöiden tunnistuksessa. Silmäläikän suuntautuminen voi olla myös populaatiospesifinen. Tutkin myös Tyynen valtameren miekkavalaspopulaatioiden kuvioinnin symmetriaa ja tekijöitä, jotka ovat aiheuttaneet fluktuoivaa epäsymmetriaa. Normaalisti symmetrisinä esiintyvät ominaisuudet saattavat kehittyä epäsymmetrisiksi johtuen ympäristön tai geneettisten tekijöiden aiheuttaman stressin vuoksi. Hyväkuntoiset yksilöt kestävät stressiä paremmin, mutta heikompikuntoisilla se saattaa ilmetä epäsymmetriana yleensä symmetrisissä ominaisuuksissa. Tyynessä valtameressä kalaa syövien ekotyypin (southern resident) populaation satulaläikkien kuvioinnissa ilmeni selvästi eniten fluktuoivaa asymmetriaa, verrattuna muihin alueen populaatioihin. Samoilla alueilla eläviin merinisäkkäitä ravintonaan käyttäviin (transient) miekkavalaisiin kertyy suurempi määrä ympäristölle haitallisia aineita, kuin kaloja syöviin miekkavalaisiin. Suuresta haitallisten aineiden kontaminaatiosta huolimatta transient-tyyppisten miekkavalaiden kuviointi oli hyvin symmetristä. Southern resident populaation epäsymmetrian syynä on todennäköisesti vähäinen geneettinen monimuotoisuus sekä populaation pieni koko. Pohjois-Atlantin miekkavalaspopulaatiot ovat jossain määrin erilaistuneita, mutta satulaläikkien kuvioinnissa ei ollut suuria eroja populaatioiden välillä. Kuvioinnin samankaltaisuus viittaa siihen, että populaatioiden erkaantuminen on tapahtunut vasta jonkin aikaa sitten. Pohjois-Atlantin miekkavalailla kuten suurella osalla maailman miekkavalaista silmäläikkä on vaakatasossa. Skotlannissa tavatulla pienellä miekkavalasparven kaikilla yksiöillä oli hyvin poikkeukselliset silmäläikät. Läikän takaosa sijaitsi viistosti alempana kuin etuosa. Tutkin miekkavalaiden satulaläikkien kuvioinnin muuntelua Pohjois-Atlantin, pohjoisen ja keskisen Tyynen valtameren ja eteläisen pallonpuoliskon populaatioissa. Tilastollisesti merkittäviä eroja ei löytynyt populaatioiden välillä. Kuvioton (smooth) satulaläikkä oli läikkätyypeistä yleisin ja joissakin populaatioissa ainoa läikkätyyppi. Kaikista tutkituista populaatioista Tyynen valtameren resident miekkavalailla oli eniten vaihtelua ja kuviointia satulaläikissään. Kuvioinnin lisäksi tutkimme myös satulaläikkien kokoa ja koon vaihtelua. Kapeimmat satulaläikät löytyivät Uuden Seelannin rannikkovesien miekkavalailta. Havaitsimme myös eroavaisuuksia satulaläikkien värityksessä. Tummasatulaisia yksilöitä emme havainneet ollenkaan pohjoisella Atlantilla. Trooppiselta keski– ja eteläiseltä Tyyneltä valtamereltä löytyi tummasatulaisia yksilöitä sekä niin tummia yksilöitä, että satulaläikkää ei näkynyt ollenkaan. Kuvioinnin ja värityksen eroavaisuudet populaatioiden välillä kertovat populaatioiden erilaistumisesta. Tulevaisuudessa nämä kuvioinnin ja värityksen eroavaisuudet voivat olla myös lajispesifisiä ominaisuuksia, mikäli alalajeja tai useampia miekkavalaslajeja hyväksytään

Perustevalitus oikeussuojakeinona

Tutkielma kuvaa perustevalituksen sisältöä oikeussuojakeinona. Tutkimus selvittää perustevalitusta menetelmänä sekä perustevalituksen asettumista muiden oikeussuojakeinojen joukkoon. Perustevalituksen yleisenä funktiona on oikeusriidan ratkaiseminen ja oikeussuojan antaminen. Tutkimuksessa tarkastellaan perustevalitusta yhtenä hallintoprosessin osa-alueena sekä vertaillaan perustevalituksen ja hallintoriitamenettelyn sisältöjä. Tutkimus sisältää oikeushistoriallisen osuuden hallintoprosessin ja perustevalituksen historiasta sekä oikeusvertailevan osuuden joka muodostuu Ruotsin hallintoprosessin sisällöstä. Tutkimuksen lähestymistapa on pääasiassa oikeusdogmaattinen eli lainopillinen. Perustevalitusta säätelee kaksi keskeistä lakia: laki verojen ja maksujen täytäntöönpanosta ja hallintolainkäyttölaki. Tutkimus perustuu pääasiassa oikeuskirjallisuuteen, lainsäädäntövalmisteluasiakirjoihin sekä oikeuskäytäntöön. Tutkimuksen aihepiiriä tarkastellaan oikeusturvanäkökulmasta. Perustevalitus on erityinen muutoksenhakumuoto, jonka kohteena on julkinen saatava, kuten vero tai julkinen maksu. Perustevalitus voidaan tehdä sillä perusteella, että julkinen saatava on määrätty tai maksuunpantu virheellisesti taikka että asiaa käsiteltäessä on tapahtunut erehdys tai menettelyvirhe. Perustevalitusaika on tavallista valitusaikaa olennaisesti pidempi. Perustevalituksen vanhentumisaika on viisi vuotta sitä seuranneen vuoden alusta lukien, jona saaminen on määrätty tai maksuunpantu. Perustevalitusten määristä on vaikea saada tarkkoja tilastotietoja koska perustevalituksia ei tilastoida erikseen sillä nimellä. Perustevalituksen käyttö vero-oikaisuna on menettänyt alkuperäisen merkityksensä varsinaisen säännönmukaisen valitusajan pidennyttyä. Tutkimuksen johtopäätöksenä voidaan todeta, että perustevalitus on edelleen käytössä oleva ja tarpeellinen oikeussuojakeino. Nykyisin perustevalitusta käytetään erityisesti valitettaessa kuntien perimistä maksuista, joista tavallisimpia ovat mm. pysäköintivirhemaksut ja sosiaali- ja terveystoimen asiakasmaksut