2 research outputs found

    ”Jos me molemmat nyt sairastuttais, niin tuotanto seisahtuis täysin” : Osaamisriskien kartoittaminen verkostokumppanuuteen perustuvassa tuotannossa

    Get PDF
    Osaamisen ja tiedon hallinnan tärkeys on kasvanut nykypäivän yrityksissä yhä enemmän. Tietämys on hyvin keskeinen strateginen resurssi yrityksissä, ja sillä on suuri vaikutus yritysten suorituskykyyn markkinoilla. Henkilöstöön liittyvien riskien taidokkaan hallitsemisen on havaittu vaikuttavan yritysten menestykseen merkittävällä tavalla. Osaamiseen liittyviä riskejä on eritelty aikaisemmin muun muassa tieto- ja henkilöriskeiksi, mutta tässä tutkielmassa on päätetty käyttää termiä ”osaamisriski”, joka kattaa sekä tieto- että henkilöriskit. Osaamisriskien ilmiötä tutkitaan tässä tutkielmassa kolmen suomalaisen tuotannollisen yrityksen yhteisen tuotannon kontekstissa. Yritysten toiminta pohjautuu pitkälle vietyyn kumppanuuteen, ja yritykset osallistuvat tuotannossaan yhteisten tuotteiden tekemiseen. Tutkielmassa halutaan selvittää, millaisia osaamisriskejä ja niiden hallintakeinoja kumppanuuteen perustuvassa tuotannossa toimivat eri tahot tunnistavat. Tutkielman avulla halutaan myös laajemmin lisätä ymmärrystä osaamisriskeistä ja niiden hallinnasta osana tuotannollisten yritysten riskienhallintaa. Tämän laadullisen tutkimuksen tutkimusaineisto koostuu 18 haastattelusta, joita on toteutettu yritysten eri tahoille. Tutkimusaineistoon sisältyy kolme erilaista haastatteluaineistoa, joiden haastattelurungot ovat erilaisia. Haastatelluista yrityksistä käytetään anonymiteetin vaalimiseksi pseudonyymejä Yritys X1, Yritys X2 ja Yritys Y. Haastattelumenetelmänä on hyödynnetty puolistrukturoituja haastatteluja. Yritys X1:stä on haastateltu yhtä johtajaa ja yhtä esihenkilöä, Yritys X2:sta 14 työntekijää sekä Yritys Y:stä yhtä esihenkilöä. Aineiston analyysimenetelmänä on käytetty aineistolähtöistä sisällönanalyysiä, jonka avulla haastatteluissa esiin nousseita osaamisriskejä ja niiden hallintakeinoja on saatu jäsenneltyä. Osaamisriskien jäsentelyn taustalla on hyödynnetty myös kirjallisuuskatsauksessa eriteltyjä osaamisriskejä. Haastatteluissa koettiin keskeisiksi osaamisriskeiksi muun muassa kokeneen osaajan menettäminen, osaamisen tunnistamattomuus sekä haasteet tiedonkulussa ja kommunikaatiossa verkostojen kanssa työskennellessä. Osaamisriskien hallintakeinoiksi mainittiin esimerkiksi säännöllinen kouluttaminen, riskeistä ja muutoksista viestiminen sekä verkostoyhteistyön kehittäminen

    Esimiesopas hiljaisen tiedon jakamiseen eläköityvältä konkarilta seuraajalle : Case Istekki Oy

    No full text
    Työikäisen väestön eläköityminen on nostanut esille pohdinnan osaamisen säilymisestä organisaatioissa ja siihen on pyritty tuomaan ratkaisuja osaamisen johtamisesta. Hiljainen tieto on asiantuntijoiden osaamiseen ja ammattitaitoon kytkeytynyttä tietoa, jota voi olla paljon etenkin pitkän työuran ja kokemuksen kautta. Hiljaisen tiedon johtamisen kannalta olennaisin vaihe on hiljaisen tiedon jakaminen muille, jotta se jäisi organisaatioon asiantuntijan eläkkeelle siirtymisen myötä. Loppuen lopuksi esimies on vastuussa onnistuneesta hiljaisen tiedon jakamisesta asiantuntijalta toiselle. Opinnäytetyö toteutettiin toiminnallisena opinnäytetyönä toimeksiantajana toimivalle Istekki Oy:lle. Tarkempana tutkimuskohteena oli Istekin Terveyden ja hyvinvoinnin teknologiapalveluiden yksikkö Kuopiossa ja siellä olevat eläköityvät konkarit ja heidän seuraajansa. Työn tavoitteena oli selvittää, kuinka eläköityvien konkareiden hiljaista tietoa kannattaisi jakaa seuraajille ja miten esimiehet voisivat tukea tätä prosessia. Opinnäytetyössä tehtiin laadullisilla tutkimusmenetelmillä Kuopion yksikön esimiehille ja asiantuntijoille selvitykset, joiden tarkoituksina oli kartoittaa heidän ajatuksiaan hiljaisen tiedon jakamisesta. Kolmen esimiehen pohdintoja kartoitettiin joulukuussa 2020 järjestetyssä suunnittelupalaverissa. Kolmea asiantuntijaa haastateltiin teemahaastattelumenetelmällä tammikuussa 2021. Haastateltavista asiantuntijoista kaksi oli lähivuosina eläköityviä konkareita ja yksi oli toisen konkarin seuraaja. Palaveri ja haastattelut toteutettiin ja nauhoitettiin Microsoft Teams -alustan kautta. Nauhoitteet litteroitiin ja aineisto analysoitiin teemoittelun avulla. Lopputuotoksena esimiehille laadittiin esimiesopas hiljaisen tiedon jakamiseen liittyen, jonka tarkoituksena oli tuoda käytännöntason ohjeita ja vinkkejä prosessin tukemiseen. Opinnäytetyön selvityksen aineistoja ja muita kirjallisuuslähteitä hyödynnettiin oppaan sisällössä. Oppaan laadinnassa huomioitiin muutama Istekin strateginen tavoite osaamisen kehittämiseen liittyen, jotta opas pystyttiin luomaan strategian mukaiseksi. Opas laadittiin suoraan Istekin sisäiseen käyttöön ja siinä oli yhteensä 20 sivua. Selvityksessä kerättyjen aineistojen koettiin vastaavan opinnäytetyön tutkimuskysymyksiin kattavasti, jotta niiden avulla pystyttiin luomaan konkreettinen lopputuotos Istekille. Jatkotutkimusideana aihetta voisi tutkia vielä laajemmin esimerkiksi vertailemalla Kuopion ja Tampereen Terveyden ja hyvinvoinnin teknologiapalveluiden yksiköiden eroja hiljaiseen tietoon liittyen
    corecore