The present size, protection status, threats and restoration requirements of Carex caryophyllea -populations in continental Finland

Carex caryophyllea Latourr. is a declining species typical to semi-natural dry meadows, and considered both vulnerable and of urgent conservation concern in Finland. Because the species is rare and difficult to notice in the field, and because the resources for endangered species surveys have diminished in recent years, comprehensive inventories of the species’ populations have lacked. These are instrumental in assessing the conservation status of the species, and in planning and prioritizing conservation action among the populations. In this study, I visited 57 Carex caryophyllea populations in south-western continental Finland, and surveyed the size, flowering, surrounding species, protection status and restoration requirements of 43 located populations. The results indicate, that while several populations (n = 20) are protected with various legislative instruments, only few are currently managed (n = 9). Because of the lack of management, the main threats the populations face include successional overgrowth and eutrophication. As such, restoration measures, such as clearing of bushes and mowing, are needed in the majority of populations (n = 36) in the near future. In addition to protecting the currently unprotected populations, continuing the present management and introducing restoration efforts into unmanaged sites are the most important measures for ensuring the long-term persistence of the species in the study area. However, possibilities to include the species in ex situ -conservation measures should be investigated as well. &nbsp

The conservation of declining grassland species in novel habitats

Semi-natural grasslands created by traditional animal husbandry are among the most threatened habitat types in northern Europe, and many of the species adapted to them are currently endangered. Improving the conservation status of grassland species requires increasing the area of habitats that are suitable for them. This may be achieved by restoring degraded semi-natural grasslands, or by developing the management of other early-successional habitats to better suit the needs of grassland species. This thesis concerns the conservation of grassland species in young anthropogenic habitats that may function as alternatives to semi-natural grasslands under suitable management. Collectively referred to as novel habitats, these include power line clearings, road verges and urban lawns, which are all regularly managed for specific purposes. The current quality of these habitats as alternatives to semi-natural grasslands is limited by management regimes that are suboptimal for grassland species. Modifying or altering these regimes would be especially beneficial in areas which are environmentally otherwise suitable for grassland species. The implementation of any management alteration, however, is complicated by the fact that grassland conservation is not the primary motivation for managing these habitats. Rather, the current management regimes of novel habitats are driven by societal phenomena both on the level of individual novel habitat stakeholders and on the level above them. The first include phenomena such as values assigned to novel habitats and the attitudes towards particular management methods. The latter include phenomena such as legislation, established practices and norms for the appearance and functioning of novel habitats. Understanding how these social scientific phenomena drive novel habitat management is equally important in utilizing them in grassland conservation as is understanding which environmental conditions favor the population performance and species richness of grassland species in them. This thesis aims to combine ecological data on the environmental conditions favoring grassland species and social scientific data on the valuation of and attitudes towards novel habitats to propose guidelines for managing novel habitats for greater grassland conservation benefit. Chapters I-III concern the environmental determinants for the population performance and species richness of grassland species in novel habitats, while Chapters IV-V concern the values stakeholders assign to novel habitats, the attitudes they hold towards management practices that would favor grassland species, and the barriers that prevent the implementation of such alterations. The results show that specific environmental conditions support species rich grassland communities in novel habitats, although the determinants for species richness vary between species groups. Dry soils, southerly exposition and abundant light favor the population performance and species richness of grassland plants, while grassland butterflies are favored by mesic habitat conditions. In addition, local and regional land-use history related to semi-natural grasslands is positively related to the performance of grassland species populations and to the species richness of grassland plants, but not butterflies. The results also show that the values assigned to novel habitats and the attitudes towards managing them for greater grassland conservation benefit are diverse, interrelated and differ between stakeholder groups. Stakeholders who are positive towards management alterations favoring grassland species assign positive values of species richness, beauty and wildness to grassland vegetation, while stakeholders who are negative towards these alterations assign negative values of untidiness, lack of care and unsafety to such vegetation. Specific management alterations increasing the quality of novel habitats for grassland species, such as stakeholder education, are perceived as more feasible than others. Likewise, specific implementation barriers to these alterations, such as lack of resources, are perceived more severe than others among stakeholders. The results of this thesis, along with previous research, indicate that especially novel habitats with dry soils, abundant light and a warm microclimate are suitable for at least grassland plants and that there is support among novel habitat stakeholders for managing these habitats to better suit the needs of grassland species. However, the multivalued nature of these habitats has to be taken into account when implementing any alterations to current management regimes. This may be achieved by ensuring that novel habitats under altered management retain a cared for, maintained appearance and that the original motivations for their management, such as traffic safety in road verges, are not compromised lest the alterations or grassland species themselves be faced with negative attitudes.Perinteisen karjatalouden luomat niityt, kedot ja muut perinnebiotoopit kuuluvat Pohjois-Euroopan uhanalaisimpiin luontotyyppeihin. Moni niihin sopeutunut kasvi- tai hyönteislaji on arvioitu uhanalaiseksi. Niittylajiston suotuisa suojelutaso edellyttäisi, että näille lajeille soveltuvien elinympäristöjen pinta-ala kasvaisi huomattavasti nykyisestä. Tämä voidaan saada aikaiseksi joko ennallistamalla tuhoutuneita perinnebiotooppeja, tai kehittämällä muiden aikaissukkessiivisten elinympäristöjen hoitoa niittylajiston tarpeita paremmin vastaavaksi. Tämä väitöskirja koskee niittylajiston suojelua nuorissa, ihmisen luomissa elinympäristöissä, jotka oikein hoidettuina voisivat toimia vaihtoehtoina perinteisen karjatalouden luomille varsinaisille perinnebiotoopeille. Tällaisia ns. uusympäristöjä ovat esimerkiksi johtoaukeat, tienvarret ja puistonurmikot, joita kaikkia hoidetaan säännöllisesti tiettyjä tarkoitusperiä varten joko niittämällä tai muilla tavoin. Säännöllisyydestään huolimatta uusympäristöjen hoitomenetelmät ovat niittylajistolle usein epäedullisia, mikä heikentää uusympäristöjen laatua niittylajien elinympäristönä. Hoitomenetelmien muokkaus niittylajistolle soveltuvammaksi olisi hyödyllistä etenkin alueilla, jotka muilta ympäristöoloiltaan soveltuvat niittylajistolle. Muokkausta kuitenkin vaikeuttaa se, ettei niittylajiston suojelu ole uusympäristöjen hoidon pääasiallinen tarkoitus, vaan nykyiset hoitomenetelmät perustuvat pitkälti yhteiskunnallisiin ilmiöihin kunkin uusympäristön ja sen sidosryhmien ympärillä. Tällaisia ovat esimerkiksi sidosryhmien uusympäristöihin liittämät arvot, sidosryhmien asenteet uusympäristöjen erilaisia hoitomenetelmiä kohtaan, uusympäristöjen hoitomenetelmiä koskeva lainsäädäntö ja niiden ulkonäköön ja toiminnallisuuteen liittyvät normit ja vakiintuneet käytännöt. Jotta uusympäristöjä olisi mahdollista hyödyntää niittylajiston suojelussa, on aivan yhtä tärkeää ymmärtää, kuinka nämä yhteiskunnalliset ilmiöt muovaavat uusympäristöjen nykyisiä hoitomenetelmiä, kuin on ymmärtää, mitkä ekologiset tekijät suosivat niittylajipopulaatioiden elinvoimaisuutta tai niittylajiyhteisöjen runsaslajisuutta uusympäristöissä. Tässä väitöskirjassa yhdistän ekologista aineistoa niittylajistoa suosivista ympäristöoloista yhteiskuntatieteelliseen aineistoon uusympäristöihin liittyvistä asenteista ja arvoista, ja ehdotan ohjenuoria uusympäristöjen nykyistä laajemmalle hyödyntämiselle niittylajiston suojelussa. Väitöskirjan kappaleet I-III käsittelevät niittylajipopulaatioiden elinvoimaisuuteen ja niittylajiyhteisöjen lajimäärään vaikuttavia ympäristöoloja uusympäristöissä. Kappaleet IV-V puolestaan käsittelevät eri sidosryhmien uusympäristöihin liittämiä arvoja, asenteita erilaisia niittylajistoa suosivia hoitomenetelmiä kohtaan, ja käytännön esteitä, joihin tämänkaltaisten hoitomenetelmien toimeenpano törmää. Kappaleiden I-III tulosten mukaan tietyt ympäristöolot suosivat runsaslajisten niittylajiyhteisöjen kehittymistä uusympäristöissä, joskin eri lajiryhmien lajimäärä uusympäristöissä riippuu eri ympäristöoloista. Kuiva maaperä, eteläinen ekspositio ja runsas valo suosivat niittykasvipopulaatioiden elinvoimaisuutta ja niittykasviyhteisöjen runsaslajisuutta. Tuore maaperä puolestaan suosii niittyperhosyhteisöjen runsaslajisuutta. Tämän lisäksi perinnebiotooppeihin liittyvä paikallinen ja maisemallinen maankäyttöhistoria liittyy positiivisesti niittykasvipopulaatioiden elinvoimaisuuteen ja niittykasviyhteisöjen runsaslajisuuteen. Niittyperhosten lajimäärän ja maankäyttöhistorian välillä tällaista yhteyttä ei havaittu. Kappaleiden IV-V tulosten mukaan uusympäristöihin liitetyt arvot ja asenteet niittylajistoa suosivien hoitomenetelmien toimeenpanemista kohtaan ovat monimuotoisia, toisiinsa liittyviä ja vaihtelevat eri sidosryhmien välillä. Myönteisesti niittylajistoa suosiviin hoitomenetelmiin suhtautuvat sidosryhmät liittävät uusympäristöjen niittykasvillisuuteen myönteisiä runsaslajisuuden, kauneuden ja villiyden arvoja. Kielteisesti niittylajistoa suosiviin hoitomenetelmiin suhtautuvat sidosryhmät puolestaan liittävät uusympäristöjen niittykasvillisuuteen kielteisiä epäsiisteyden, hoitamattomuuden ja turvattomuuden arvoja. Tietyt niittylajistoa suosivat menetelmät, kuten sidosryhmien koulutus, koetaan toteutuskelpoisemmiksi uusympäristöjen hoidossa kuin toiset. Samaten, tietyt käytännön esteet näiden menetelmien toimeenpanolle, kuten resurssien puute, koetaan sidosryhmien parissa vakavammiksi kuin toiset. Väitöskirjan tulosten ja aiemman tutkimuksen perusteella erityisesti valoisat, lämpimät ja maaperältään kuivat uusympäristöt soveltuvat niittykasvien elinympäristöiksi. Asenteet uusympäristöjen hoitomenetelmien kehittämiseksi niittylajeja suosivampaan suuntaan ovat eri sidosryhmissä vaihtelevia, mutta pääosin neutraaleja tai myönteisiä. Uusympäristöjen moniarvoisuus tulee kuitenkin ottaa huomioon nykyisiä hoitomenetelmiä muokatessa. Tämä voidaan varmistaa esimerkiksi siten, että niittylajistoa suosien hoidetut uusympäristöt säilyttävät siistin, hoidetun ulkoasun. On myös tärkeää varmistaa, etteivät niittylajistoa suosivat hoitomenetelmät vaaranna kunkin uusympäristön hoidon alkuperäisiä tavoitteita, kuten liikenneturvallisuutta tienvarsilla, sillä tämä johtaisi todennäköisesti kielteisiin asenteisiin itse niittylajistoa ja sitä suosivia hoitomenetelmiä kohtaan

Hottonia palustris L. (Primulaceae) – a new vascular plant for Finland found in Turku

Hottonia palustris L. is a perennial hydrophyte typically found in eutrophic, still or slowly flowing freshwater habitats, often in the presence of groundwater discharge. The species has a Eurasian distribution limited in the north by climatic and hydrological barriers: freshwater habitats in e.g. northern Scandinavia are suggested to be either too cold or too oligotrophic for the species. H. palustris has indeed hitherto remained absent in Finland and Norway, with the closest native occurrences situated in Estonia, Denmark and Southern Sweden. In June 2019, H. palustris was found growing in a clear-watered, spring-fed and sandy-bottomed pond created by sand and gravel extraction in South-Western Finland, in the municipality of Turku. The extent of this occurrence is roughly 10 m2. We consider this the first record of H. palustris in Finland known to have overwintered and flowered outside private or public gardens. In this paper, we describe the occurrence in greater detail, speculate on its origin and outline certain implications of the species’ potential proliferation in Finland. Concluding from the location and characteristics of the pond the species was found in, and the known dispersal syndromes the species relies on, it seems most probable that the introduction of H. palustris to Finland was human assisted. The implications of the proliferation of H. palustris in South-Western Finland include potential competition with native hydrophytes. However, no waterways suitable for dispersal connect the current occurrence to other waterbodies, and clear-watered, spring-fed freshwater habitats suitable for the species are most likely rare in the surrounding region. The rarity of such habitats, however, may render native hydrophytes inhabiting them more prone to negative consequences that a potential competitive invader, such as H. palustris, could cause

Disturbance, microclimate and historical habitat connectivity determine the population performance of the threatened grassland specialist Carex caryophyllea in remnant grasslands

Many grassland specialist plant populations in Europe have become restricted to remnant habitats. The performance of these populations depends on both species-specific traits and local and landscape level aspects of habitat quality. Understanding which specific local or landscape level conditions determine the performance of grassland species populations in remnant habitats would help design the restoration of the habitats and to detect the conditions that favour the long-term persistence of grassland species in them. Such information is especially needed in urbanised landscapes, where remnant habitats engulfed by urban land use types may experience increased erosion, higher temperatures and invasion by alien species. This study investigates the population performance determinants of Carex caryophyllea (VU), a grassland specialist, in 43 remnant grasslands in an urban-rural gradient in Finland. The population performance was assessed with metrics of persistence, establishment and reproduction, and related to environmental conditions with generalized additive models and redundancy analysis. The most important positive determinants for the performance of C. caryophyllea populations were disturbance through management or ground erosion, a warm microclimate, large habitat area and high historical connectivity to suitable grassland habitats. Present connectivity to other C. caryophyllea populations had a weak and near-significant positive relationship with population performance. Urbanisation of the surrounding landscape correlated with population performance as well, possibly due to the high historical cover of grasslands in presently urbanised landscapes. The results imply that the most effective restoration method of remnant C. caryophyllea populations would be reinstating disturbance regimes in overgrown habitats with warm microclimates close to suitable habitats and other existing populations, whether urban or rural. This would counteract the species' future decline due to possible extinction debts and help the species persist in the study area in the long term.</div

Hietalaukka Turussa

Allium vineale has been discovered in three localities on the island of Satava, Turku (Finland proper / Varsinais-Suomi), for the first time from the city of Turku. The closest previously known occurrences are roughly 40–50 kilometers away, in the southwestern archipelago, and in the coastal areas east of Turku. All new localities were recorded from dry grasslands at various stages of secondary succession in close proximity to old sites of human habitation. Based on the habitat and historical context of these localities, A. vineale is obviously an archaeophyte in the region. With only three observations, the species is far rarer than other established species of Allium in Turku, such as A. schoenoprasum or A. oleraceum

Reconciling road verge management with grassland conservation is met with positive attitudes among stakeholders, but faces implementation barriers related to resources and valuation

Road verges could provide habitats for threatened grassland species, but current verge management is suboptimal for achieving this. Altering verge management to favor grassland species is possible but depends on stakeholder attitudes and valuation. We describe the attitudes of 373 Finnish road verge stakeholders toward grassland-friendly verge management and investigate the drivers underlying these attitudes. We also assess the perceived feasibility of different grassland-friendly management alterations and identify barriers facing their implementation. Gathered with online questionnaires, the data for the study comprises open-ended and Likert scale questions and was analyzed with multivariate methods and linear mixed models. According to the results, valued verge attributes, such as perceived species-richness and safety, and personal familiarity with biodiversity and semi-natural grasslands structure stakeholder attitudes toward grassland-friendly management. Specific management alterations, such as readjusted mowing schedules, are viewed with varying positivity, but insufficient resources and compromised traffic safety are perceived to hinder their implementation

Juhannuskukkulan perinnebiotoopin kasvillisuus, luontotyypit ja hoitosuunnitelma

Turun keskustan luoteislaidalla sijaitseva Juhannuskukkulan kallioketo kuuluu valtakunnallisesti merkittäviin perinnebiotooppeihin, eli perinteisen maatalouden luomiin lajirikkaisiin ja harvinaistuneisiin elinympäristöihin. Kukkula on myös Turun arvokkaimpia ketokohteita, ja saanut asema- ja yleiskaavaan suojelumerkinnän SL. Kukkulan runsas ketolajisto muinaistulokkaineen ja uhanalaisine lajeineen on kehittynyt toisaalta kukkulan historian, toisaalta sen jyrkän topografian ja keskiravinteisen kallioperän ansiosta. Historiansa aikana kukkula on kuulunut osin Maarian pitäjään, osin Turun kaupungin pohjoisiin takamaihin. Kukkulan ympäristö säilyi pitkään pääosin rakentamattomana, sillä tiivis rakennuskanta alueella alkoi kehittyä vasta 1800-luvun loppuvuosikymmeninä. Viimeiset tiedot kukkulan laidunnuksesta ajoittuvat 1950-luvulle. Seuraavien vuosikymmenten aikana valtaosa ennen avoimesta kukkulasta on joko peittynyt rakennuksiin tai metsittynyt umpeenkasvun myötä. 2000-luvun alussa Varsinais-Suomen luonnonsuojelupiirin aloittama luonnonhoito on kuitenkin hiljalleen ennallistanut ja raivannut kukkulan ketoja avoimemmiksi. Nykyään kukkulan luontotyypit voidaan jakaa perinne-, kallio-, metsä- ja kulttuurikasvillisuuden luontotyyppeihin. Näistä arvokkaimpia ovat useat ketotyypit, jotka sisältyvät osin luonnonsuojelulain ja luontodirektiivin suojelemiin luontotyyppeihin. Kukkulan kasvilajistoon kuuluu yhteensä 276 kasvilajia, joista uhanalaisia tai silmälläpidettäviä ovat mm. kevätsara (Carex caryophyllea) ja ketoneilikka (Dianthus deltoides). Perinnebiotoopeilla huomionarvoisia lajeja kukkulalla esiintyy yhteensä 32, tulokas- ja vieraslajeja puolestaan 77. Jälkimmäistä suurin osa ei kuitenkaan uhkaa kukkulan luontoarvoja. Umpeenkasvun vuoksi kukkulan vuosittaista hoitoa on tärkeää jatkaa myös tulevaisuudessa. Vuosina 2016–2025 tärkeintä on ylläpitää jo nyt hoidon piirissä olevien ketokuvioiden avoimuutta ja ennallistaa kunnostuskelpoisia kuvioita avoimemmiksi. Kuviokohtaisiksi hoitotoimiksi ehdotetaan mm. puiden ja pensaiden raivausta raivaussahalla, kenttäkerroksen niittoa ja haravointia sekä haitallisten vieraslajien poistoa. Hoidon tueksi on perustettu kasvillisuusruutuihin perustuva hoitoseuranta, jonka toisto n. kolmen vuoden välein auttaa arvioimaan hoidon riittävyyttä ja vaikutuksia</p