Pienryhmätoiminnan vaikutukset erityisherkkään lapseen varhaiskasvatuksessa

Tiivistelmä. Tämän tutkielman aiheena on pienryhmätoiminnan vaikutukset erityisherkkään lapseen varhaiskasvatuksessa. Tämä aihe on tutkimuksen arvoinen, sillä syntyvistä lapsista noin 20–35 prosenttia on erityisherkkiä, enkä ole törmännyt tutkimukseen, jossa käsiteltäisiin nimenomaan pienryhmätoiminnan vaikutuksia erityisherkkään lapseen varhaiskasvatuksessa. Tavoitteeni tutkielmassani on selvittää, mitä vaikutuksia pienryhmätoiminnalla on erityisherkkään lapseen. Tutkielmani on toteutettu kuvailevana kirjallisuuskatsauksena, jonka takia aiheen tiukka rajaaminen on ollut tarpeellista. Tehdessäni tutkielmaa kirjallisuuskatsauksena, olen käyttänyt aikaisempia tutkimuksia ja aineistoja erityisherkkyydestä sekä pienryhmätoiminnasta ja muodostanut tutkielmani niiden väliseen vuoropuheluun. Tutkielmassani käytetyt aineistot ovat pääosin 2000- luvun jälkeen tuotettuja. Joitakin aikaisemmin tehtyjä teoksia tutkielmassani esiintyy, mutta ne ovat olleet relevantteja tutkielmani tulosten kannalta, eivätkä ne ole sisältänyt vanhentunutta tietoa. Tutkielmani tuloksissa esiin nousee pienryhmätoiminnan hyödyt sekä kritiikki erityisherkän lapsen näkökulmasta. Hyötyjä ovat muun muassa melun vähäisyys, lapsen yksilöllisen huomioimisen lisääntyminen, yksilöllinen havainnoiminen helpottuminen, erityisherkän lapsen ylivirittyneisyys tilat vähenevät, sekä lapsen itsetunto paranee. Kritiikkinä nousi vakiintuneiden pienryhmien sisällä tulevat yhteentörmäykset, eriarvoisuus, varhaiskasvatushenkilöstön motivoituneisuus, jokainen varhaiskasvatuksen henkilöstö ei voi tutustua kaikkiin lapsiin, pienryhmätoiminta ei opeta erityisherkkää lasta olemaan isoissa ryhmissä, varhaiskasvatuksen henkilöstön haasteet päästä tauoille ja sen vaikutukset heidän työskentelyynsä

Oppilaiden tulkintoja ujouden ilmenemisestä alakoulussa

Nyky-yhteiskunnassa oppilaan ujous voi aiheuttaa hämmennystä kasvattajissa. Selittävänä tekijänä pidetään sosiaalisuuden ja ulospäin suuntautuneisuuden arvostamista yhä enenevissä määrin. Onkin aiheellista tutkia, mikä on ujon oppilaan asema nykypäivän koulukontekstissa. Koska aikuisten tekemät tulkinnat ujoudesta eivät ole välttämättä identtisiä lasten kanssa, olen kiinnostunut tutkimaan, miten oppilaat tulkitsevat ujoutta. Ujouden kuvataan tyypillisesti ilmenevän esimerkiksi vähäisenä puhumisena ja sosiaalisten tilanteiden välttelemisenä. Ujouteen liitetyt asiat ovat usein kielteisiä, vaikka ujouteen katsotaan liittyvän hyviäkin puolia. Mielenkiintoani lisäävät myös omat ujouden kokemukseni peruskouluajoilta. Tutkimukseni on metodologisiltaan lähtökohdiltaan laadullista tutkimusta narratiivisella otteella. Tutkimukseni noudattaa lapsinäkökulmaisen tutkimuksen periaatteita, sillä oppilaat ovat tutkimukseni tiedontuottajia. Aineistonkeruutapana toimivat eläytymismenetelmällisin keinoin tuotetut kirjoitelmat ja ryhmäkeskustelu. Tutkimukseeni osallistui kaksi luokkaa kahdelta eri alakoululta Itä-Suomesta. Molemmat luokat olivat yhdysluokkia, joissa oli sekä kolmas- että neljäsluokkalaisia. Aineisto on analysoitu narratiivien analyysilla aineistolähtöisen sisällönanalyysin keinoin. Eläytymismenetelmällä tuotetut kirjoitelmat avasivat mahdollisuuden analysoida ujouden ilmenemisen lisäksi ei-ujoutta. Tämä tarjosi oivallisen mahdollisuuden selvittää, miten oppilaat tulkitsevat ujouden vastakohtaa. Näin ollen tämä tutkimus tuo tutkimuskentälle esiin yhdenlaisen mallin ujouden vastakohdan tulkinnasta. Tutkimustulokset osoittivat, että oppilaat tulkitsivat ujouden ilmenevän vuorovaikutustilanteissa ja toimintatavoissa. Yksi merkittävimmistä tutkimustuloksista oli, että ujon oppilaan toimintaa rajoitti pelko, kun ei-ujon oppilaan toimintaa siivitti rohkeus. Yhteenvetona voi todeta, että oppilaat suhtautuivat kertomuksissaan myönteisesti ujouteen. Tutkimukseni tulokset haastavat pohtimaan sitä, arvostetaanko ja vaaditaanko sosiaalisuutta jo liikaa sekä koulumaailmassa että yhteiskunnassa