Typpilannoitus ja kasvuston CCC-käsittely timotein siemennurmilla

VokKirjasto Aj-

Alkuperältään erilaiset timoteilajikkeet siementuotannossa

VKirjasto Aj-

Timotein siemennurmen typpilannoitus, riviväli ja siemenmäärä

VKirjasto Aj-

Satojen ja satovahinkojen arviointitutkimus

VokKirjasto Aj-

Satovahinkojen arviointitutkimus

VKirjasto Aj-

Nurmipalkokasvit puhtaana kasvustona ja heinäseoksena

vokKirjasto Aj-

Fosforilannoituksen porraskokeet 1977-1994 : vuosittain annetun fosforimäärän vaikutus maan viljavuuteen ja peltokasvien satoon monivuotisissa kenttäkokeissa

Phosphorus fertilizer rate trials, 1977-1994. Effects of the rate of annual phosphorus application on soil fertility and yields of field crops in long-term field experimentsvokKirjasto Aj-kPhosphorus fertilizer rate trials, 1977-1994. Effects of the rate of annual phosphorus application on soil fertility and yields of field crops in long-term field experiment

Phosphorus status of diverse soils in Finland as influenced by long-term P fertilisation 2. Changes of soil test values in relation to P balance with references to incorporation depth of residual and freshly applied P

Fosforilannoituksella tehostetaan kasvintuotantoa ja turvataan välttämättömän kasvutekijän jatkuva saanti kestävän maatalouden vaatimusten mukaisesti. Hyvien satojen edellyttämän maan fosforitilan saavuttamiseen ja ylläpitoon tarvittavaa lannoitusta tutkittiin pitkäaikaisilla kenttäkokeilla 22 koepaikalla ominaisuuksiltaan vaihtelevilla mailla, joihin oli edellisinä vuosikymmeninä kertynyt runsaasti fosforia. Viiden vuosittain annetun fosforimäärän (0, 15, 30, 45 ja 60 kg ha-1) vaikutuksia maan fosforitilaan tutkittiin useilla kemiallisilla menetelmillä 9 15 koevuoden jälkeen, ja analyysituloksia verrattiin pellon fosforitaseeseen. Nurmelle levitetyn fosforin kerrostumista tutkittiin neljällä koepaikalla. Fosforilannoituksen koko kyntökerroksessa aiheuttamat maan fosforipitoisuuden keskimääräiset erot prosentteina fosforitaseesta olivat asetaattitestillä 3,5 % (0,0159 mg P dm-3 maata)/(P-taseen ero 1 kg ha-1), vesiuutolla 4,7 % (0,0214 mg P dm-3)/(kg P ha-1) ja Olsenin menetelmällä 9,7 % (0,058 mg P kg-1)/(kg P ha-1). Mailla, jotka pidättivät liukoista fosforia tehokkaimmin, enimmillään yli 500 kg ha-1 sadoissa poistuneita suuremmat fosforimäärät eivät riittäneet nostamaan asetaatti- ja vesiuutolla määritettyjä fosforipitoisuuksia enempää kuin hyvään kasvuun tarvittiin. Alussa korkeat asetaattiuuttoisen fosforin pitoisuudet pienenivät hitaasti fosforilannoituksen ollessa yhtä suuri kuin fosforin poistuma sadoissa, mutta pienet alkupitoisuudet eivät muuttuneet ilman erityistä syytä kuten maan happamoitumista ja niukkafosforisen jankon sekoittumista kyntökerrokseen. Asetaattimenetelmän mukaan lannoitefosforia tarvittiin maan fosforitilan ylläpitoon keskimäärin noin 10 kg ha-1 enemmän kuin sadoissa poistui. Tulosten mukaan syvällä perusmuokkauksella homogenisoitujen kivennäismaiden fosforitilan hitaat ja säännölliset muutokset voidaan määrittää riittävän tarkasti ja luotettavasti suhteellisen harvoin tehtävillä viljavuustutkimuksilla. Maatalouden ympäristönsuojelua varten turvemaiden liukoisen fosforin pitoisuus tulisi määrittää myös muokkauskerrosta syvempää. Pintalannoitettujen nurmien ohut pintakerros rikastui paljon nopeammin kuin koko kyntökerros. Jos fosforia levitetään maan pinnalle toistuvasti ilman välillä tehtävää kunnollista multausta, huuhtoutumisriskin luotettava arviointi edellyttää pintaa pitkin valuvan veden huuhtoman maan tutkimista erikseen ohuesta pintakerroksesta otetuttujen maanäytteiden avulla.Fertilising with phosphorus (P) ensures continuous supply of an essential growth factor as necessary for productive and sustainable agriculture. The amounts of P required to attain and maintain an adequate P status in the soil were investigated in field experiments at 22 sites in Finland on soils containing large amounts of residual fertiliser P. The effects of five rates (0, 15, 30, 45 and 60 kg ha-1) of annual P application were measured in the soil by chemical methods after 9 to 15 experimental years, and the changes in soil test P values (STP) were compared with P balances. Stratification of P in ley soil by broadcast application of fertilisers was assessed at four sites. The mean changes of STP in the whole topsoil caused by P fertilisation expressed as per cent of the balance difference were 3.5% (0.0159 mg dm-3)/(kg ha-1) in the acid ammonium acetate test (PAc), 4.7% (0.0214 mg dm-3)/(kg ha-1) in water extraction (Pw) and 9.7% (0.058 mg kg-1)/(kg ha-1) in sodium bicarbonate extraction (modified Olsen P). Initially high PAc values tended to slowly decrease at zero P balance, while low values did not change without some particular reason, such as soil acidification or mixing of the topsoil with some of the less fertile subsurface soil. A thin layer of the uppermost soil was quickly enriched by broadcast application of P fertiliser.v2004okmkfmpyPitkäaikaisen fosforilannoituksen vaikutus Suomen peltojen fosforitilaan. 2. Kemiallisten testien muutokset suhteessa fosforitaseeseen sekä aikaisemmin ja koevuosina lisätyn fosforin multaussyvyytee

Production and use of agrofibre in Finland : final report of the study. 1 part : Production of agrofibre crops. Agronomy and varieties

Viljelytoimenpiteiden ja lajikevalinnan vaikutusta agrokuitukasvien satoon ja kivennäisainekoostumukseen tutkittiin vuosina 1993-1995 Jokioisissa ja MTT:n kahdeksalla tutkimusasemalla ja koepaikalla sekä Kemiran Kotkaniemen tutkimusasemalla. Ruokohelpi (Phalaris arundinacea L.) soveltui tutkituista kasvilajeista parhaiten kevätkorjuuseen. Sen keväällä korjatut kuloheinäsadot olivat savimaalla noin 7-8 t/ha ja multamaalla yli 10 t/ha toisen satovuoden jälkeen. Nämä kevätsadot olivat yhtä suuria tai suurempia kuin kasvukaudella korjatut sadot. Ensimmäisenä satovuonna myös muista heinälajeista, ruokonadasta (Festuca arundinacea Schreb.), nurminadasta (Festuca pratensis Huds.), timoteista (Phleum pratense L.), koiranheinästä (Dactylis glomerata L.) ja rehukattarasta (Bromus inermis Leyss.) saatiin keväällä korjattuna yhtä paljon satoa, mutta näiden heinien sadot pienenivät kasvustojen vanhetessa. Korsien osuus sekä raakakuidun pitoisuus kuiva-ainesadosta olivat kevätsadossa merkitsevästi suurempia kuin kasvukaudella korjatussa sadossa. Ruokohelven kevätsadon korsipitoisuus oli 51-70 % kuiva-aineesta. Muiden heinien kevätsatojen korsipitoisuudet vaihtelivat noin 8-66 % kuiva-aineesta. Kasvien tuhka-, typpi-, fosfori-, kalium-, kalsium- ja kuparipitoisuudet olivat pienempiä keväällä korjatussa sadossa kuin kasvukauden sadoissa. Piin, natriumin, alumiinin, raudan ja mangaanin pitoisuudet olivat merkitsevästi suurempia kevätsadossa kuin kasvukaudella. Ensimmäinen sato sisälsi enemmän lehtiä ja sen pii- ja tuhkapitoisuus oli suurempi kuin vanhemmissa kasvustoissa. Ruokohelpilajikkeista Palaton, Vantage ja Lara olivat lupaavimpia kuitutarkoituksiin. VåSr 8401, Motterwitzer, Barphal ja jo 0510 soveltuivat kasvutapansa puolesta paremmin rehulajikkeiksi. Ruokonatalajikkeista ilmastollisesti kestävin ja satoisin oli suomalainen Retu-lajike. Myös Hokuryo ja Skarpa menestyivät hyvin Etelä- ja Keski-Suomessa. Tutkimuksessa saatujen kokemusten mukaisesti ruokohelven viljely voidaan toteuttaa seuraavasti: Ruokohelpi kylvetään keväällä ilman suojaviljaa käyttäen 12,5 cm:n riviväliä. Rikkakasvien torjuntaan voidaan käyttää kevätviljaherbisidejä ruokohelven 2-5-lehtiasteella. Kasvuston niitto kylvövuonna vaikuttaa haitallisesti seuraavan vuoden kasvuston kehitykseen. Ruokohelven typpilannoitus viljelystä perustettaessa ja ensimmäisenä satovuonna on 40-70 kg/ha ja myöhemmin 70-100 kg/ha halutusta satotasosta ja maalajista riippuen. Ruokohelven sato korjataan keväällä kuloheinänä. Ensimmäinen sato korjataan kahden vuoden päästä kylvöstä, kun maa kantaa koneita ja uusien versojen pituus on korkeintaan 15-20 cm. Ruokohelpiviljelys voidaan hävittää käyttämällä glyfosaattia ja kyntämllä kasvusto, kun se on ruskettunut. Nuoret kasvustot voidaan hävittää ilman kemiallista käsittelyä kyntämällä.The effect of cultivation practices and choice of varieties on the yield and mineral composition of agrofibre crops was studied in 1993-1995 in Jokioinen and at eight research station and trial sites of the Agricultural Research Centre of Finland, as well as at the Kotkaniemi Research Station. Of the crop varieties studied, reed canarygrass (Phalaris arundinacea L.) was best suited for delayed harvesting. The delayed harvests were approx. 7-8 t/ha on clay soil and over 10 t/ha on mull soil after the second harvest year. These delayed harvests were as high or higher than the harvests cut during the growing period. In the first harvest year, even for other grasses, e.g. tall fescue (Festuca arundinacea Schreb.), meadow fescue (Festuca pratensis Huds.), timothy (Phleum pratense L.), cocksfoot (Dactylis glomerata L.) and brome grass (Bromus inermis Leyss.), the delayed harvests were of the same size, but the harvests of these grasses decreased with increasing age of the stands. The straws and raw fibre content of the dry matter yield in the delayed harvest were significantly higher than those of the yields harvested during the growing season. The straw content of the delayed harvest of reed canarygrass was 51-70% of the dry matter. The straw contents of the delayed harvests of other grasses varied between approx. 8 and 66% of the dry matter. The ash, nitrogen, phosphorus, potassium, calcium and copper contents of the crops were lower in the delayed harvest than in the harvest cut during the growing season. The silica, sodium, aluminium, iron and manganese contents were significantly higher in the delayed harvest than during the growing season. The harvests of the first year contained more leaves and their silica and ash contents were higher than in older stands. Of the reed canarygrass varieties, Palaton, Vantage and Lara were the most promising for fibre. VåSr 8401, Motterwitzer, Barphal and Jo 0510 were, in terms of their growth habit, better suited as fodder varieties. Of the tall fescue varieties, the Finnish variety Retu was the climatically most sustainable and highest yielding variety. In Southern and Central Finland, Hokuryo and Skarpa were successful, too. According to the experience gained from the study, the cultivation of reed canarygrass can be carried out as follows: the reed canarygrass is sown in spring without a cover crop, using a row space of 12.5 cm. Spring cereal herbicides can be used for weed control at the 2-5-leaf stage of the reed canarygrass. Cutting of the stand in the year of sowing has a negative effect on the development of the stand in the following year. Nitrogen fertilization of reed canarygrass when the stand is established and in the first harvest year is 40-70 kg/ha and later 70-100 kg/ha, depending on the desired yield level and the soil type. Reed canarygrass is harvested in spring when the grass is dead. The first harvest is cut two years after sowing when the soil carries machines and the maximum height of the new shoots is 15-20 cm. A reed canarygrass stand can be destroyed by using glyfosate and ploughing the dead stand. Young stands can be destroyed simply by ploughing without any chemical treatment.vokMyynti MTT tietopalveluyksikkö. Yksikön huom.: Kirjasto Aj-

Virallisten lajikekokeiden tulokset 1989-1996

Virallisen lajiketoimikunnan tehtävänä on selvittää uusien peltokasvilajikkeiden viljelyarvo ennen niiden viljelyyn ottamista. Peltokasvien viralliset lajikekokeet järjestää Maatalouden tutkimuskeskus. Lajikekokeita on tärkeimmillä viljelykasveilla eri puolilla maata, vähintään kahden vuoden ajan ennen lajikkeen viljelyyn ottamista. Virallista lajikekoetoimintaa johtaa Maatalouden tutkimuskeskuksen Länsi-Suomen tutkimusyksikkö. Viralliset lajikekokeet ovat perusta peltokasvien lajikkeista annettavalle tiedolle. Uusien lajikkeiden viljelyarvo tutkitaan alustavissa ja virallisissa lajikekokeissa. Tavoitteena on selvittää lajikkeen viljelyvarmuus, satoisuus ja laatu perusteellisin tutkimuksin. Nykyisin virallinen lajiketoiminta on maksullista tilaustutkimusta. Kasvinjalostuslaitos tai lajikkeen omistaja ilmoittaa lajikkeen kokeisiin ja vastaa kokeiden kustannuksista. Lajike on virallisissa kokeissa vähintään kaksi vuotta tai kunnes se hyväksytään maa- ja metsätalousministeriön kasvilajikeluetteloon. Tämän jälkeen lajike on vielä kokeissa 2-3 vuotta neuvonnan tarpeita varten. Lajikkeen kokeilu virallisissa lajikekokeissa kestää yhteensä 4-6 vuotta. Virallisia lajikekokeita järjestetään tärkeimmillä viljelykasveilla. Lajikekokeet tehdään kunkin lajikkeen viljelyyn soveltuvalla alueella. Esimerkiksi kevätvehnän lajikekokeita on vain Etelä-Suomessa. Ohran lajikekokeita on vastaavasti mallasohraa lukuunottamatta koko maassa. Lajikekokeet ovat käytännön viljelyä vastaavia kenttäkokeita. Virallisia lajikekokeita on ollut kaikkiaan 18 koepaikalla. Virallisia lajikekokeita ovat suorittaneet MTT:n toimeksiannosta ja valvonnassa myös BOREAL Suomen Kasvinjalostus Oy, K-ryhmän opetus- ja koetila, Mildola Oy, Kemira Agro Oy ja Sokerijuurikkaan tutkimuskeskus. Koepaikkojen osalta on meneillään siirtymävaihe, jolloin monivuotiset kokeet saatetaan päätökseen nykyisillä koepaikoilla. Sen jälkeen jalostajat ja lajikkeiden maahantuojat eivät voi osallistua virallisten lajikekokeiden järjestämiseen. Maa- ja metsätalousministeriön kasvilajikeluetteloon otettavat lajikkeet päätetään virallisten lajikekokeiden tulosten perusteella. Kasvilajikeluettelossa pidettävistä lajikkeista päättää maa- ja metsätalousministeriön kasvilajikelautakunta. Kasvilajikeluettelo julkaistaan vuosittain. Nykyisin se on luettelo lajikkeista, joiden markkinointi on sallittua maassamme. Lajikkeiden vyöhyke- ja viljelysuositukset julkaistaan erikseen joko valtakunnallisina yhteenvetoina tai alueellisina tiedotteina.The task of the Plant Variety Board is to determine the value of new field crop varieties before they are released. The official variety trials of field crops are arranged by the Agricultural Research Centre of Finland. Variety trials of the most important plants are conducted around Finland for more than two years before they are released. The official variety trial operations are organised by the Western-Finland Research Unit of the Agricultural Research Centre of Finland. The official variety trials form a basis for the provision of information on the value of field crops. The value of new varieties is evaluated in preliminary and official variety trials. The aim is to determine the cultivation stability, yield potential and quality by thorough studies. Nowadays official variety trials are carried out to order and a charge is made. The Plant Breeding Institute or the owner of the variety enters the variety for the trials and covers the expenses related to the trials. The variety undergoes official trials for at least two years or until it is entered in the National List of Cultivars of the Ministry of Agriculture and Forestry of Finland. Thereafter the variety undergoes trials for another 2-3 years to collect information for growers. Altogether the testing of a variety in official variety trials lasts a total of 4 to 6 years. Official variety trials are arranged for the most important cultivated crops. The variety trials take place in areas suitable for the cultivation of the crop in question. For instance, variety trials on spring wheat are conducted only in South-Finland, whereas variety trials on barley, except for malt barley, are arranged all over the country. The variety trials are field trials which simulate practical cultivation. Official variety trials have been conducted at a total of 18 trial sites. In addition, official variety trials have been conducted by BOREAL Plant Breeding of Finland, the Educational and Experimental Farm of the K-Group, Mildola Oy, Kemira Agro Ltd and the Sugar Beet Research Centre of Finland to order and under supervision of the Agricultural Research Centre of Finland. The trial sites are undergoing a transition period; trials lasting several years will be concluded at their current sites. Thereafter breeders and importers of varieties will no longer be able to participate in the arrangement of official variety trials. Decisions on the inclusion of varieties in the National List of Cultivars of the Ministry of Agriculture and Forestry of Finland are based on the results of the official variety trials. The Plant Variety Board of the Ministry of Agriculture and Forestry of Finland decides which varieties are retained on the National List of Cultivars. The list is published annually. Nowadays it is a list of the varieties which are permitted to be marketed in Finland. The zone and cultivation recommendations are published separately either as national summaries or as a regional bulletin.vokMyynti MTT Tietopalveluyksikk