Arviointi opetuksen ja oppimisen välisenä siltana:kuinka arvioinnin yhdenvertaisuus näkyy opetussuunnitelman perusteissa?

Tiivistelmä. Suomalaisen koulujärjestelmän erinomaisuus on ollut esillä viimeisten vuosikymmenten aikana. Opetussuunnitelmauudistukset muokkaavat järjestelmää hiljalleen. Peruskoulun oppimisen arviointi on viime vuosina ollut puheenaiheena opettajien keskuudessa tarkentuneiden kriteerien ja laajojen tavoitteiden vuoksi. Arviointityön kuormittavuus huolestuttaa. Keskeisinä arviointikulttuurin piirteinä opetussuunnitelmasta nousee esille eettisyys ja oikeudenmukaisuus (Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet, 2014). Kansallisissa oppimistulosten seuranta-arvioinneissa on käynyt ilmi, että arvioinnin oikeudenmukaisuus ei toteudu Suomessa siinä mielessä, että arviointi olisi yhdenvartaista. Tässä tutkielmassa tuon esille oppimisen arviointia yhdenvertaisuuden näkökulmasta eri aikakausina. Selvitän, mitkä asiat edistävät arvioinnin yhdenvertaisuutta, millä tavoin arviointi on kehittynyt vuosien saatossa, ja miten vuoden 2014 perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet tuo esille oppimisen arvioinnin yhdenvertaisuutta. Aloitan määrittelemällä arviointia käsitteenä. Tämän jälkeen perehdyn siihen, millaisena arviointi ja sen yhdenvertaisuus ovat näyttäytyneet menneinä aikoina Suomen koulujärjestelmässä. Tuon esille erilaisia arvioinnin tyylejä ja paneudun eri aikakausien opetussuunnitelmien arviointiosuuksiin yhdenvertaisuuden näkökulmasta. Lopuksi tutkin, miten yhdenvertaisuus näyttäytyy vuoden 2014 perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden oppimisen arvioinnin osuudessa. Tutkimuksessa selvisi, että oppimisen arviointi ja sen kuormittavuus ovat olleet puheenaiheina Suomessa viimeiset sata vuotta, vaikka arvioinnin luonne on muuttunut matkan varrella opettajan valta-asemaa korostavasta, subjektiivisesta arvioinnista kriteeripohjaiseen, absoluuttiseen arviointiin. Pääosassa on nykyään koko oppimisprosessin arviointi, ja opettajan tulee arvioida ja kehittää jatkuvasti myös omaa toimintaansa. Laaja-alainen osaaminen ja monialaiset oppimiskokonaisuudet ovat tuoneet uutta sisältöä arvioinnin osuuteen opetussuunnitelmassa. Näiden lisäksi itsearvioinnin ja vertaisarvioinnin merkitys on korostunut huomattavasti. Näiden osioiden yhdenvertainen arviointi ei ole aivan ongelmatonta. Kommunikointitaidot ja yhdessä tekeminen nousevat pääteemoiksi rakennettaessa yhdenvertaista ja oikeudenmukaista arviointikulttuuria. Toimintakulttuurin, opetussuunnitelmatyön ja ajattelu- ja toimintamallien avoimuuteen kuuluu arviointikulttuurin näkyväksi tekeminen ja kaikkia koskevat kriteerit ja ohjeet oppimisen arvioinnin tueksi

Opetusalan sidosryhmien näkökulmia oppimisen ja osaamisen arvioinnin yhdenvertaisuudesta

Tiivistelmä. Tässä pro gradu -tutkielmassa selvitetään opetusalan sidosryhmien ajatuksia oppimisen ja osaamisen arvioinnin yhdenvertaisuudesta ja sen kehittämisestä. Tutkimus perustuu Opetushallituksen yhdessä asiantuntijaryhmän ja eri sidosryhmien kanssa laatimiin perusopetuksen arvioinnin tarkennettuihin periaatteisiin. Kyseisestä tarkennetusta arviointiluvusta pyydettiin lausuntoja opetusalan sidosryhmiltä marras-joulukuussa 2019. Tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena hyödyntäen metodina teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä. 50 lausuntoa teemoiteltiin Marja Myllykankaan (2002) tutkimuksessa tekemän oppimisen arvioinnin jaottelun perusteella teemoihin, jotka olivat: kuka arvioi, miksi arvioidaan, mitä arvioidaan ja miten arvioidaan. Näiden teemojen lisäksi aineistosta syntyi viides teema, joka oli muita toimia arvioinnin yhdenvertaisuuden lisäämiseksi. Tutkimuksen teoreettisessa viitekehyksessä keskitytään avaamaan arvioinnin ja yhdenvertaisuuden käsitteitä suomalaisen koululaitoksen historiasta tähän päivään. Oppimisen arvioinnilla on useita tärkeitä tehtäviä, joista päällimmäisenä on opetussuunnitelmassa määritellyt tehtävät tukea ja ohjata oppilaan opiskelua sekä arvioida oppilaan osaamista suhteessa tavoitteisiin. Arvioinnilla on myös tärkeä tehtävä oman toiminnan kehittämisen välineenä. Kun toiminta kehittyy, täytyy myös arvioinnin kehittyä vastaamaan toimintaa. Tuloksia peilataan johtopäätöksissä suomalaiseen arviointitutkimukseen sekä Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen 2019 julkaisemaan selvitykseen ”Että tietää, missä on menossa”: Oppimisen ja osaamisen arviointi perusopetuksessa ja lukiokoulutuksessa (Atjonen, Laivamaa, Levonen, Orell, Saari, Sulonen, … & Immonen, 2019). Tutkimuksessa selvisi, että opetusalan sidosryhmien mielestä opetussuunnitelmaa tulisi kehittää edelleen selkeämpään suuntaan, ja siitä tulisi karsia pois mahdollisimman paljon paikallista päättämistä. Numeroarvioinnin aikaistaminen jakoi mielipiteitä, mutta formatiivisen ja summatiivisen arvioinnin selkeään erotteluun oltiin tyytyväisiä. Opetusalan sidosryhmien lausunnot kertoivat epävarmuudesta sitä kohtaan, miten arviointia käytännössä tulisi toteuttaa. Ajatuksen ja käytännön tasoilla oltiin usein eri mieltä arvioinnin toteuttamisesta. Arvioinnissa ihannoidaan läpinäkyvyyttä, oppilaan osallistamista ja huomioon ottamista sekä ohjausta ja kannustusta, mutta tekninen toteutus arvioinnissa askarruttaa. Erityisesti päättöarvioinnin ongelmallisuus ja erityisryhmien huomioiminen huolestuttaa opetusalan sidosryhmiä yhdenvertaisen arvioinnin näkökulmasta. Oppimisen ja osaamisen arviointi vaatii opettajien perehdyttämistä ja arviointiosaamisen lisäämistä mielellään yhdessä kollegojen kanssa ajatuksia jakaen. Jotta yhdenvertaisuus oppimisen ja osaamisen arvioinnissa toteutuisi, tulisi ristiriitaisuudet ja epäselviksi jääneet asiat opetussuunnitelmassa selkiyttää, ja muistaa ero samanarvoisen ja samanlaisen arvioinnin välillä

Boson and fermion dynamics in quasi-one-dimensional flat band lattices

The difference between boson and fermion dynamics in quasi-one-dimensional lattices is studied with exact simulations of particle motion and by calculating the persistent current in small quantum rings. We consider three different lattices which in the tight binding model exhibit flat bands. The physical realization is considered to be an optical lattice with bosonic or fermionic atoms. The atoms are assumed to interact with a repulsive short range interaction. The different statistics of bosons and fermions causes different dynamics. Spinless fermions are easily trapped in the flat band states due to the Pauli exclusion principle, which prevents them from interacting, while boson are able to push each other out from the flat band states

The development of yield and digestibility of a grass mixture during primary growth and regrowth

201

Different harvesting strategies and cultivar mixtures for grass silage production in Finland

201

Relations between tiller dynamics and herbage mass production in timothy and tall fescue

vo

Effectiveness of regionalized systems for stroke and myocardial infarction

BACKGROUND: Acute ischemic stroke (AIS) and ST‐segment elevation myocardial infarction (STEMI) are ischemic emergencies. Guidelines recommend care delivery within formally regionalized systems of care at designated centers, with bypass of nearby centers of lesser or no designation. We review the evidence of the effectiveness of regionalized systems in AIS and STEMI. METHODS: Literature was searched using terms corresponding to designation of AIS and STEMI systems and from 2010 to the present. Inclusion criteria included report of an outcome on any dependent variable mentioned in the rationale for regionalization in the guidelines and an independent variable comparing care to a non‐ or pre‐regionalized system. Designation was defined in the AIS case as certification by the Joint Commission as either a primary (PSC) or comprehensive (CSC) stroke center. In the STEMI case, the search was conducted linking “regionalization” and “myocardial infarction” or citation as a model system by any American Heart Association statement. RESULTS: For AIS, 17 publications met these criteria and were selected for review. In the STEMI case, four publications met these criteria; the search was therefore expanded by relaxing the criteria to include any historical or anecdotal comparison to a pre‐ or nonregionalized state. The final yield was nine papers from six systems. CONCLUSION: Although regionalized care results in enhanced process and reduced unadjusted rates of disparity in access and adverse outcomes, these differences tend to become nonsignificant when adjusted for delayed presentation and hospital arrival by means other than emergency medical services. The benefits of regionalized care occur along with a temporal trend of improvement due to uptake of quality initiatives and guideline recommendations by all systems regardless of designation. Further research is justified with a randomized registry or cluster randomized design to support or refute recommendations that regionalization should be the standard of care

Effectiveness of regionalized systems for stroke and myocardial infarction.

BACKGROUND: Acute ischemic stroke (AIS) and ST-segment elevation myocardial infarction (STEMI) are ischemic emergencies. Guidelines recommend care delivery within formally regionalized systems of care at designated centers, with bypass of nearby centers of lesser or no designation. We review the evidence of the effectiveness of regionalized systems in AIS and STEMI. METHODS: Literature was searched using terms corresponding to designation of AIS and STEMI systems and from 2010 to the present. Inclusion criteria included report of an outcome on any dependent variable mentioned in the rationale for regionalization in the guidelines and an independent variable comparing care to a non- or pre-regionalized system. Designation was defined in the AIS case as certification by the Joint Commission as either a primary (PSC) or comprehensive (CSC) stroke center. In the STEMI case, the search was conducted linking regionalization and myocardial infarction or citation as a model system by any American Heart Association statement. RESULTS: For AIS, 17 publications met these criteria and were selected for review. In the STEMI case, four publications met these criteria; the search was therefore expanded by relaxing the criteria to include any historical or anecdotal comparison to a pre- or nonregionalized state. The final yield was nine papers from six systems. CONCLUSION: Although regionalized care results in enhanced process and reduced unadjusted rates of disparity in access and adverse outcomes, these differences tend to become nonsignificant when adjusted for delayed presentation and hospital arrival by means other than emergency medical services. The benefits of regionalized care occur along with a temporal trend of improvement due to uptake of quality initiatives and guideline recommendations by all systems regardless of designation. Further research is justified with a randomized registry or cluster randomized design to support or refute recommendations that regionalization should be the standard of care