Luonnollinen päättely

Tämän tutkielman tarkoituksena on esittää, mistä luonnollinen päättely sai alkunsa sekä esittää, miten luonnollisia päättelyitä käytännössä tehdään. Luonnollinen päättely on erittäin suosittu lähestymistapa eri logiikan osa-alueilla. Ensimmäisessä luvussa esitellään ja määritellään luonnollista päättelyä. Luonnollisen päättelyn systeemit ja aksiomaattinen menetelmä ovat kaksi lähestymistapaa formaaliin päättelyyn. Näistä luonnollinen päättely vastaa enemmän sitä, mitä päättely tarkoittaa matematiikassa ja arkipäiväisessä elämässä. Luonnolliselle päättelylle ei ole selkeää määritelmää. Tästä syystä se voi tarkoittaa jokaista järjestelmää, joka ei ole aksiomaattinen. Toisessa luvussa käydään luonnollisen päättelyn historiaa. Tutustumme luonnollisen päättelyn kehitysvaiheisiin sekä siihen, ketkä ovat luonnollista päättelyä kehittäneet. Luonnollinen päättely sai alkunsa vuonna 1934, kun kaksi eri loogikkoa, Jaśkowski ja Gentzen, kehittivät luonnollisen päättelyn itsenäisesti tietämättä toisistaan. Gentzenin tavoitteena oli kehittää päättelysysteemi, joka vastaa matemaatikkojen päättelyprosessia todistuksia tehtäessä. Gentzenin ja Jaśkowskin julkaisujen jälkeen luonnollisesta päättelystä on ilmestynyt monia eri versioita ajan saatossa. Tutkielman kolmannessa luvussa käydään läpi luonnollisen päättelyn säännöt lauselogiikassa. Näihin kuuluvat loogisten konnektiivien eliminointi- ja tuontisäännöt. Lisäksi tutkielmassa käydään läpi erilaisia merkintätapoja sekä esimerkkejä päättelytehtävistä. Käytännön esimerkkien avulla on helpompaa ymmärtää, miten luonnollista päättelyä tehdään. Lauselogiikan säännöt toimivat lisäksi muilla logiikan osa alueilla, joten tutkielma toimii myös johdatuksena luonnolliseen päättelyyn kokonaisuudessaan. Luonnollinen päättelyn avulla on helpompaa tehdä monimutkaisempiakin päättelyitä. Voimme tutkielman pohjalta huomata, että luonnollinen päättely yksinkertaistaa päättelytehtäviä sekä tekee päättelystä, nimensä mukaisesti, luonnollisempaa

Phasic vs Sustained Fear in Rats and Humans: Role of the Extended Amygdala in Fear vs Anxiety

Data will be reviewed using the acoustic startle reflex in rats and humans based on our attempts to operationally define fear vs anxiety. Although the symptoms of fear and anxiety are very similar, they also differ. Fear is a generally adaptive state of apprehension that begins rapidly and dissipates quickly once the threat is removed (phasic fear). Anxiety is elicited by less specific and less predictable threats, or by those that are physically or psychologically more distant. Thus, anxiety is a more long-lasting state of apprehension (sustained fear). Rodent studies suggest that phasic fear is mediated by the amygdala, which sends outputs to the hypothalamus and brainstem to produce symptoms of fear. Sustained fear is also mediated by the amygdala, which releases corticotropin-releasing factor, a stress hormone that acts on receptors in the bed nucleus of the stria terminalis (BNST), a part of the so-called ‘extended amygdala.' The amygdala and BNST send outputs to the same hypothalamic and brainstem targets to produce phasic and sustained fear, respectively. In rats, sustained fear is more sensitive to anxiolytic drugs. In humans, symptoms of clinical anxiety are better detected in sustained rather than phasic fear paradigms