Vöyrin pirujen akat ja lapset:naisten ja lasten elämää 1800-luvun ruukkiyhteisössä

Tutkielma käsittelee Seinäjoella toimineen Östermyran rauta- ja ruutiruukin työläisiä keskittyen yhteisön naisiin ja lapsiin. Tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen muodostavat teollisuusarkeologia, työläisarkeologia ja dokumentaarinen arkeologia. Tutkimuskysymys on, millaista tietoa dokumentaarinen arkeologia voi antaa naisten ja lasten elämästä teollisuusyhteisössä. Yhteisön määrittelen käsittämään tehtaan alueella asuneet henkilöt. Varhaisissa teollisuusyhteisöissä saattoi joskus olla enemmän naisia ja lapsia kuin työmiehiä. Tästä huolimatta naisten ja lasten elämä ja panos yhteisön hyväksi on jäänyt virallisten dokumenttien ulkopuolelle ja siten näkymättömäksi. Teollisuus näyttäytyy miehisenä. Tutkimukseni tuo tietoisuuteen myös toisenlaisia puolia teollisuuskohteesta. Östermyran ruukin muinaisjäännöstä ei ole tutkittu arkeologisesti inventointia lukuun ottamatta, eikä sen työväestöäkään ole tutkittu ennen. Dokumentaarinen arkeologia soveltuu hyvin tällaisten huonosti tunnettujen kohteiden tutkimiseen, sillä kajoamattomana se ei tuhoa muinaisjäännöstä ja sen ansiosta voidaan rekonstruoida aluetta asuttanut yhteisö, jolloin kuva tutkittavasta kohteesta tarkentuu. Dokumentaarisen arkeologian kautta saatu tieto auttaa kohdentamaan kaivaustutkimuksia jatkossa oikeille alueille. Aineistona käytän itse muinaisjäännöstä ja siihen liitettäviä aineistoja, kuten karttoja, valokuvia ja asiakirjoja, inventointiraporttia ja muistitietoa. Muistitietoaineistoista tärkein on ruukilla asuneen henkilön 1960-luvulla tehty haastattelu. Sen lisäksi vanhat sanomalehtikirjoitukset, piirrokset ja muistelmat elämästä ruukkiyhteisöissä toimivat muistitietoaineistona. Työväestön kohdalla kirkolliset dokumentit ovat tärkein aineisto. Ihmisten suhteista ja elämän tapahtumista saa niiden perusteella yksityiskohtaista tietoa. Perukirjat ja tehtaan tilikirjat tarkentavat kuvaa naisten työtehtävistä ja ruukkilaisten materiaalisesta kulttuurista. Ruukin naiset olivat aineistosta pääteltynä aktiivisempia kuin aikaisemmin on tulkittu. Heillä oli useita kodin ulkopuolisia työtehtäviä. Naisia toimi ruukilla miesvaltaiseksi katsotuilla aloilla, kuten opettajana. Ruukin tiilitehdas työllisti useita eri ikäisiä naisia. He saivat työstään kohtuullisen palkan. Lasten elämää tarkastellaan tulkitsemalla muinaisjäännösaluetta lasten fyysisenä ympäristönä. Käytän ympäristöpsykologian teoriaa, jossa aluetta arvioidaan tiettyjen kriteerien kautta. Menetelmä koskee nykypäivää, mutta huomasin sen soveltuvan myös vanhoihin ympäristöihin. Kävi ilmi, että teollisuuskohde oli melko hyvä asuinpaikka lapselle, osin parempi kuin ympäröivä maaseutu. Ympäristön merkitys lapsille nousi esiin. Pienet kasarmihuoneet kannustivat laajentamaan elinympäristöä ulos. Ruukinkoulun seinästä löytyneet lasten kirjoitukset kertovat lasten ystävyyssuhteista ja omasta paikasta yhteisössä. Viestien kautta ilmenee myös yhteisön muutos, jossa lapset olivat ensimmäisiä muuttujia omaksumalla suomen kielen

Kohtalo on väistämätön:työkaluaiheiset hautaristit teollisuus-työläisen elämän ja kuoleman symboleina

Abstrakti Artikkelissa tutkitaan teollistumisen ja kuoleman yhtymäkohtia tulkitsemalla 1800-luvulle ajoittuvia rautaisia ristejä, jotka liittyvät kahteen Pohjanmaalla toimineeseen rautaruukkiin. Ristien muotoilussa nousevat metalliteollisuuden työkalut korostetusti esille. Ristien vastineet tulevat Ruotsista, ja ne on tulkittu rautaruukkeihin liittyväksi ilmiöksi. Esineiden symboliikalle löytyy vastine kahdentuhannen vuoden takaisesta roomalaisten seppien hautareliefistä. Artikkelissa tulkitaan näitä hautamuistomerkkejä materiaalisena kulttuurina ja niiden symboliikkaa kautta selvitetään, mitä ne kertovat kohtalonuskosta ja miten työkalut symboloivat yksilön identiteettiä ja sosiaalista asemaa teollisen työn tekijänä. Ristit kertovat että teollisuuden parissa ilmennyt kuolemankulttuuri poikkesi aikansa yleisestä tyylistä

Varjakan saha (1900–1929) lasten ja nuorten työympäristönä

Abstrakti Teollisuusarkeologia on keskittynyt pitkään rakennetun ympäristön tutkimiseen. Viime vuosikymmeninä nouseva tutkimustrendi on ollut teolliseen menneisyyteen liittyvien kysymysten laajentaminen sosiaaliarkeologian alueelle; enää ei olla kiinnostuneita vain teollisuuskohteiden rakennuksista ja niiden suojelusta, vaan myös noilla kohteilla eläneistä ja työskennelleistä ihmisistä. Myös menetelmät ovat laajentuneet. Edelleen tutkimuksen keskiössä on materiaalinen kulttuuri, mutta tutkittavien ilmiöiden lisäksi käytettävät aineistot voivat olla yhä moninaisemmat. Tässä tutkimuksessa Varjakan sahalla Oulunsalossa työskennelleitä lapsia ja nuoria lähestytään dokumentaarisen arkeologian menetelmin. Tärkein lähteemme on Varjakan höyrysahan arkiston Luettelo sahalla työssä olevista nuorista henkilöistä (1910–1924). Tutkimme Varjakan sahan tapausesimerkin kautta millainen työnteon maailma oli lapsille ja nuorille 1900-luvun alussa. Mitä työtä he tekivät, minkä ikäisinä ja millaisessa ympäristössä? Teoreettisena työkaluna käytämme lapsisystävällisen ympäristön kriteeristöä. Lopuksi asetamme lasten ja nuorten työnteon lainsäädännölliseen ympäristöönsä