Kokoviljarehua lypsylehmien ruokintaan

Kokoviljasäilörehu tehdään viljakasvustosta taikinatuleentumisvaiheessa samoilla koneilla ja säilöntäaineilla kuin nurmisäilörehu. Kokoviljarehu soveltuu myös lypsylehmien ruokintaan. Energia-arvo kuitenkin vaihtelee viljalajeittain, -lajikkeittain ja erilaisista kasvuolosuhteista johtuen.vo

Effects of sodium sulphate and potassium chloride fertilizers on the nutritive value of timothy grown on different soils

Tutkimuksen tavoitteena oli selvitettää natrium- ja kaliumlannoituksen vaikutusta timotein ravintoarvoon. Näytteet olivat Peltovuoren ja Yli-Hallan (1997) astiakokeesta, jossa selvitettiin Na- ja K-lannoituksen vaikutusta timotein Na, K, Ca ja Mg-pitoisuuteen ja satoon savi-, hieta- ja turvemaalla. Käytetyt ravinnemäärät olivat 0, 200 tai 400 mg Na l-1 kokeen alussa natriumsulfaattina ja 0, 100 tai 200 mg K 1-1 joka sadolle kaliumkloridina. Tähän tutkimukseen valittiin kolmannen sadon näytteet, koska niissä Na-pitoisuuden vaihtelu oli suurin (0,16-7,13 g kg-1). Vaikka timotei luetaan ns. natrofobisiin kasveihin, jotka ottavat huonosti natriumia versoihin, nousi timotein natriumpitoisuus huomattavasti. Na- ja K-lannoituksen vaikutusta timotein ravintoarvoon tutkittiin in vitro -kokein ja lisäksi määritettiin typpi, neutraalideterkenttikuitu (NDF), sokeri, rikki ja fosfori. Orgaanisen aineen in vitro -sulavuus määritettiin sellulaasimenetelmällä ja potentiaalinen kuiva-aineen ja NDF:n pötsisulavuus inkuboimalla näytettä 12 vrk nailonpussissa kahden lehmän pötsissä (in situ). Sulatuskinetiikan parametrit määritettiin mikrobikäymisen tuottaman kaasuntuotannon mittauksella ajan funktiona automaattisella mittauslaitteella, ja dynaamisen ja pötsimallin perusteella laskettiin potentiaalisesti sulavan kuiva-aineen pötsisulavuus ja kuiva-aineen todellinen pötsisulavuus. Lannoituksen vaikutus raakavalkuais-, NDF- ja sokeripitoisuuteen oli pieni. Na-lannoitus lisäsi hieman ja K-lannoitus vähensi typpipitoisuutta ja molemmat vähensivät laskennallista sokeripitoisuutta. NDF-pitoisuus nousi hieman Na-lannoituksella. Na-lannoitus lisäsi ja K-lannoitus vähensi rikki- ja fosforipitoisuutta vaikutuksen riippuessa maalajista. Na-lannoituksen vaikutukset orgaanisen aineen in vitro sulavuuteen sekä potentiaaliseen kuiva-aineen ja NDF:n pötsisulavuuteen olivat pieniä, vaikkakin tilastollisesti merkitseviä. Kokonaiskaasutuotanto ja nopeasti sulavan fraktion kaasutuotannon nopeus vähenivät, kun timotein typpi-, rikki-, kalsium-, magnesium-, fosfori- ja natriumpitoisuudet nousivat. Na-lannoituksella ei ollut vaikutusta sulatuskinetiikan parametreihin ja estimoituun potentiaalisesti sulavan kuiva-aineen pötsisulavuuteen tai kuiva-aineen todelliseen pötsisulavuuteen, kun taas K-lannoitus lisäsi hieman nopeasti sulavan fraktion kaasutuotannon nopeutta ja todellista kuiva-aineen pötsisulavuutta. Kaliumin vaikutus oli selvin turvemaalla. Maalajien välillä oli eroja kaasuntuotannon määrässä ja potentiaalisesti sulavan kuiva-aineen ja todellisessa kuiva-aineen pötsisulavuudessa, savimaa ruoho oli huonoiten ja turvemaan ruoho parhaiten sulavaa. Näiden tulosten mukaan Na-lannoituksella ei näytä olevan samanlaisia myönteistä vaikutusta timotein ravintoarvoon kuin brittiläistutkimuksissa on usein esitetty englannin raiheinällä, mutta K-lannoitus voi parantaa timotein ravintoarvoa K-puutteesta kärsivillä mailla.Third harvest samples from a pot experiment were analysed to study the effects of sodium (Na) (0, 200 and 400 mg dm-3 of soil in a single application as Na2SO4 . 10H2O) and potassium (K) application (0, 100 and 200 mg dm-3 applied at each harvest as KCl) on the nutritive value of timothy grown on three different soil types (clay, loam and organogenic soil). The effects of fertilization on concentrations of crude protein, neutral detergent fibre (NDF) and non-structural carbohydrates, although statistically significant, were relatively minor in absolute terms. Na applications increased and K applications decreased sulphur and phosphorus concentrations, the magnitude of which was dependent on soil type. The increase in sulphur concentration can be attributed to sulphate in Na-fertilizer. The effects of fertilizers on in vitro organic matter digestibility and the potential extent of dry matter (DM) and NDF digestibility were small. Digestion kinetic parameters estimated from fermentative gas production measured using a fully automated system were used in a rumen simulation model to estimate digestibility. Total gas volume and the rate of gas production from the rapidly digestible fraction were negatively correlated with timothy S and N concentrations. Na application had no effect, but K application increased true rumen DM digestibility, the effect being most profound on organogenic soil. The results suggest that Na application does not elicit substantial positive effects on the nutritive value of timothy which has often been reported for perennial ryegrass, but K application can improve the nutritive value of timothy grown on K deficient soil.vokNatrium- ja kaliumlannoituksen vaikutus timotein ravintoarvoo

Kauran ja ohra-kauraseoksen määrän vaikutus maidontuotannossa

Kaura on Suomessa ollut perinteisesti pääasiallinen kotoinen vilja lehmien ruokinnassa ja kauraa käytetään edelleenkin enemmän kuin ohraa. Ohran viljely on kuitenkin lisääntynyt ja monet viljelijät käyttävät nykyään ohra-kauraseoksia. Rehutaulukoissa kauran rehuarvo on huonompi kuin ohran, mutta monissa tutkimuksissa kauran on todettu parantavan maitotuotosta ja maidon rasvahappokoostumusta verrattuna ohraan.Tässä tutkimuksessa selvitettiin kauran ja ohra-kauraseoksen (1:1) määrän (0,2, 0,3, 0,4 kg/kg 4-% rasvakorjattua maitoa) vaikutusta maitotuotokseen ja maidon koostumukseen sekä rehun hyväksikäyttöön säilörehuruokinnalla. Väkirehut sisälsivät 96,6 % viljaa ja 3,4 % kivennäisseosta. Nurmi-säilörehua annettiin vapaasti ja heinää 1 kg/pv. Koe toteutettiin 2 x 3 faktoriaalisena jatkuvana kokee-na 36 ayrshire-lehmällä. Koe kesti kaikkiaan 7 kuukautta alkaen kahden viikon valmistuskaudella, jolloin kaikki lehmät olivat samalla ruokinnalla. Sen jälkeen lehmät siirrettiin koeruokinnoille kahden viikon aikana. Koekausi kesti 24 viikkoa. Valmistuskauden tietoja käytettiin kovarianssianalyysissä. Rehujen sulavuus määritettiin lampailla, joiden perusteella laskettiin rehuarvot.Viljaväkirehujen syöntimäärät olivat koekaudella edellä mainituilla tasoilla 4,8, 7,5 ja 10,2 kg/pv keskimäärin vastaavien osuuksien ollessa 29, 40 ja 51 % rehuannoksen kuiva-aineesta. Molem-pien väkirehujen määrän nousu 29:stä 51 %:iin vähensi säilörehun syöntiä, mutta lisäsi lineaarisesti kuiva-aineen kokonaissyöntiä, maito-, rasva-, valkuais- ja maitosokerituotosta sekä valkuais/rasva-suhdetta. Maitotuotokset olivat kauratasoilla 19,9, 22,1, 24,3 kg/pv ja ohra-kauraseostasoilla 20,1, 21,7, 23,8 kg/pv keskimäärin eikä viljojen välillä ollut merkitsevää eroa. Kauran tuotosvaste oli kuitenkin parempi kuin ohra-kauraseoksen (0,966 vs. 0,745 kg maitoa viljan kuiva-ainekilon lisäystä kohti). Energiakorjatun maidon (EKM) tuotosvasteen ero oli pienempi (0,846 vs. 0,781 kg EKM/kg viljan kuiva-ainelisäystä), sillä väkirehumäärän lisääntyessä kauraruokinnalla maidon rasvapitoisuus pyrki laskemaan eikä valkuaispitoisuus noussut (rasva 43,9, 42,1, 41,0 g/kg, valkuainen 30,9, 31,5, 31,0 g/kg) verrattuna ohra-kauraseokseen (rasva 42,9, 43,8, 42,6 g/kg, valkuainen 30,3, 32,4, 32,5 g/kg). Öljyhapon osuus maitorasvassa nousi kauramäärän lisääntyessä, kun taas ohra-kauraseoksen määrän noustessa se laski. Maidon juustoutumisominaisuus parani väkirehumäärän lisääntyessä, mutta vä-hemmän kaura- kuin ohra-kauraseosruokinnalla. Rehun hyväksikäyttöparametrit eivät eronneet mer-kitsevästi viljojen välillä muutoin kuin, että muuntokelpoisen energian ja ohutsuolesta imeytyvien aminohappojen hyväksikäyttö maidontuotantoon oli parempi kaura- kuin ohra-kauraseosruokinnalla.Maidontuotantokokeen perusteella laskien kauran ja ohra-kauraseoksen energia-arvo oli sama

Effects of physical treatment of barley and rapeseed meal in dairy cows given grass silage-based diets

Twenty-four Ayrshire cows were used to study the effects of physical treatment of barley, rapeseed meal (RSM) supplementation and heat-moisture treatment of RSM on silage intake and milk production. Experimental design was a cyclic change-over with six dietary treatments. The treatments in a 2 x 3 factorial arrangement consisted of either untreated (UB) or heat-moisture treated barley (TB), given without protein supplementation (control) or with untreated or heat-moisture treated RSM. Grass silage was given ad libitum and the concentrates at a rate of 10 kg/d. For the RSM diets, 2 kg/d of the basal concentrate was replaced with either untreated or treated RSM. Treatment of barley decreased silage intake, the effect being greater when the supplement did not contain RSM. There was no effect on milk yield, but due to the lower milk fat content, energy corrected milk yield was lower in cows given TB than in those given UB. Feeding the TB diets was also associated with lower milk urea content, and with increased milk protein content but not protein yield. Faster initial rate of gas production in vitro suggested that the treatment of barley increased the rate of fermentation. Compared with the control diets, RSM supplementation significantly increased silage intake, milk yield, milk protein content and yields of all milk constituents. Heat-moisture treatment of RSM did not produce any further production response

In vivo digestibility of different types of forages using sheep as a model of ruminants

Digestibility of a forage is very important as it contributes to the energy and protein values and intakepotential of the feed in ruminant production systems. The silages used in this digestibility trial present therange of variation encountered in practice of forages used within Finland: early cut grass (EG), late cutgrass (LG), red clover (Trifolium pratense, RC) and whole-crop barley (Hordeum vulgare, WCB). Grasssilages were a mixture of timothy (Phleum pretense) and meadow fescue (Festuca pratensis). EG, LG,RC and WCB were cut on 13 June (2006), 3 July (2006), 29 June (2006) and 2 August (2006),respectively. Grass and clover silages were wilted for 1 day and all silages were ensiled with AIV 2, andensiled in round bales. Four rams (Dorset and Finnsheep × Texel crossbred) were used to estimatedigestibility in a 4 × 4 Latin square experiment with four 3-week experimental periods. The totaldigestibility was determined using total collection method by measuring daily forage intake and theamount of faeces excreted over the last 7 days of each period.All silages were well preserved and had relatively high DM concentration, within 395 - 566 g/kg.The ash concentration in EG, LG, RC and WCB was 88, 70, 97 and 62 g/kg DM. The respective CPconcentrations were 180, 113, 163, 71 g/kg DM and NDF concentrations were 509, 623, 385and 548 (g/kgDM).The organic matter digestibility for EG, LG, RC and WCB was 0.751, 0.608, 0.645 and 0.618.There was a 20 day difference in the cutting dates of EG and LG resulting in 0.008 unit decrease inorganic matter digestibility per day. Neutral detergent fibre digestibility was highest for early cut grasssilage (0.74). and lowest for red clover (0.50) and whole-crop barley (0.51).Forages vary greatly in their digestibility depending on species and maturity as shown by theresults of the current study. The great variation emphasizes the importance of accurate routine digestibilityanalysis and need to analyze farm silages for ration formulation

Säilöntäaineen ja kuiva-ainepitoisuuden vaikutus säilöheinän laatuun

Säilöheinä on kuiva-ainepitoisuudeltaan (450–800 g/kg) säilörehun ja kuivan heinän välimuoto, jota käytetään runsaasti erityisesti hevosten ruokinnassa. Säilöheinän tekotapa vastaa enemmän säilörehua, koska kostea rehu säilötään ilmatiiviisti, yleensä muovitettuihin paaleihin. Säilöheinän säilöntäprosessia ja säilyvyyteen sekä erityisesti jälkipilaantumisalttiuteen vaikuttavia tekijöitä on tutkittu selvästi vähemmän kuin tuoreemman rehun. Nurmikasvien vesiliukoisten hiilihydraattien, sokereiden, pitoisuus voi vaihdella suuresti. Hevosen ruokinnassa vesiliukoisiin hiilihydraatteihin kuuluvien fruktaanien suuren määrän on esitetty vaikuttavan hevosten kaviokuumealttiuteen. Säilönnän vaikutus rehun sokeripitoisuuteen voi siten olla tärkeä rehun ruokinnalliseen laatuun vaikuttava tekijä. Erityyppisten säilöntäaineiden vaikutusta säilöheinän koostumukseen ja lämpenemisherkkyyteen eli aerobiseen stabiilisuuteen tutkittiin kahdessa kokeessa, joista toinen tehtiin koemittakaavassa (3-4 kg/siilo) ja toinen pyöröpaaleissa. Ensimmäisen osakokeen rehut tehtiin kahdessa kuiva-ainepitoisuudessa (510 ja 600 g/kg). Mukana oli kaksi propionihappoon perustuvaa kemiallista säilöntäainetta ja kolme maitohappobakteereihin perustuvaa biologista valmistetta. Pyöröpaalikokeen rehut tehtiin kolmessa kuiva-ainepitoisuudessa (450, 550 ja 650 g/kg). Mukana oli yksi propionihappovalmiste ja kolme biologista valmistetta, joista osa oli samoja kuin ensimmäisessä osakokeessa. Sekä kuiva-ainepitoisuus että säilöntäaine vaikuttivat rehujen käymisprosessiin ja sitä kautta esimerkiksi maitohappo- ja sokeripitoisuuteen. Myös lämpenemisherkkyydessä oli eroja. Ensimmäisessä kokeessa kuivempien rehujen lämpeneminen alkoi aikaisemmin. Propionihappopohjaiset säilöntäaineet ja Lactobacillus plantarumin + L. buchnerin yhdistelmä olivat tehokkaita lämpenemisen estäjiä. Toisessa kokeessa kuiva-aineen vaikutus oli erilainen eri säilöntäkäsittelyiden yhteydessä. Tehokkaimmin lämpenemistä esti propionihappoon perustuva säilöntäaine. Lähes yhtä hyvä oli L. plantarumin ja natriumbentsoaatin yhdistelmä. L. plantarumin ja L. buchnerin yhdistelmä ei sen sijaan ollut yhtä tehokas kuin ensimmäisessä kokeessa. Biologiset valmisteet pienensivät rehun sokeripitoisuutta säilönnän aikana, mutta happovalmisteiden vaikutus oli hyvin vähäinen. Mitä kuivempaa rehu oli, sitä vähemmän sokeripitoisuudessa tapahtui muutosta. Säilöheinän laatuun voidaan vaikuttaa päätöksillä, jotka koskevat rehun esikuivatusaikaa ja säilöntäaineen käyttöä. Rehun kuivattaminen suureen kuiva-ainepitoisuuteen (yli 550 g/kg) lisää riskiä rehun lämpenemisestä verrattuna tuoreempaan rehuun ja suuri kuiva-ainepitoisuus myös säilyttää rehussa suuren sokeripitoisuuden. Säilöntäaineen käyttö parantaa rehun mikrobiologista laatua ja sitä kautta pienentää myös lämpenemisriskiä. Lämpenemisen estäjänä tehokkaimmaksi osoittautui propionihappopohjainen valmiste. Myös maitohappobakteerin ja natriumbentsoaatin yhdistelmä antoi hyvän tuloksen. Propionihapon käyttö ei vähentänyt säilöheinän sokeripitoisuutta säilönnän aikana. Sen sijaan maitohappobakteereiden käyttö säilöntäaineena muuntaa tehokkaasti rehun sokereita maitohapoksi. Siten se on tehokas keino vähentää rehun sokeripitoisuutta ja myös fruktaaneiden pitoisuutta, jos tavoitteena on rehun sokeripitoisuuden vähentäminen hevosten ruokinnassa. Edellytyksenä on kuitenkin, että rehua ei kuivata liian kuivaksi. Kuiva-ainepitoisuuden on oltava alle 550 g/kg, jotta maitohappokäymistä voi tapahtua riittävästi

Lietelannan vaikutus nurmen ja säilörehun laatuun sekä syöntiin

ei saatavill

Seosrehu pilaantuu nopeasti jos vanhaa seosta jää mukaan

Seosrehuruokinnassa erityisesti kesäaikana rehuseoksen lämpeneminen ruokintapöydällä on tavallinen ongelma. Säilörehun aerobisesta stabiilisuudesta tehtyjen tutkimusten ja käytännön havaintojen perusteella on syytä olettaa, että lämpenemisongelma seosrehuruokinnassa kärjistyy erillisruokintaan verrattuna. Tässä kokeessa havainnollistettiin, miten 10 % osuus vanhaa rehua uudessa seoksessa vaikuttaa tehdyn seosrehun pilaantumisherkkyyteen. Lisäksi tutkittiin mahdollisuutta hidastaa seosrehun pilaantumista ruokintatilanteessa propionihappopohjaisilla säilöntäaineilla.Kokeessa käytetty seosrehu sisälsi 37 % väkirehuseosta ja 63 % säilörehua kuiva-aineesta. Pelletöity väkirehuseos sisälsi ohraa, kauraa, melassileikettä, rypsipuristetta ja kivennäisiä. Säilörehu oli toisen sadon timotei-nurminata-puna-apilanurmea, joka oli säilötty muurahaishappopohjaisella säilöntäaineella. Säilörehun säilönnällinen laatu oli kiitettävä. Seosrehun kuiva-ainepitoisuus oli 409 g/kg ka. Samalla reseptillä tehtiin kaksi seosrehua. Tuore seos sekoitettiin puhtaalla seosrehun sekoituslaitteella hyvälaatuisista raaka-aineista. Tuoreen seoksen lisäksi tehtiin seos, jossa käytettiin ymppinä 10 % jo lämmennyttä seosta. Ymppinä käytetty seosrehu oli sekoitettu samalla reseptillä viikkoa aikaisemmin ja sen oli annettu lämmetä.Välittömästi seosrehujen sekoittamisen jälkeen niihin lisättiin kokeessa tutkitut säilöntäaineet. Kiinteä tuote sisälsi natriumkalsiumpropionaattia ja nestemäinen tuote propionihappoa, ammoniumpropionaattia ja ammoniumformiaattia. Aineita lisättiin kahdella eri annostustasolla (2 tai 3 g/kg). Kustakin käsittelystä tehtiin kolme rinnakkaista rehunäytettä, joiden lämpenemistä seurattiin 6 vuorokauden ajan. Rehunäytteiden aerobinen stabiilisuus ja kuiva-ainetappiot aerobisen vaiheen aikana määritettiin.Vanha seosrehu uuden seosrehun seassa lyhensi aerobista stabiilisuutta reilulla kahdella vuorokaudella (9,2 h vs. 66,2 h, p < 0,001). Tutkituilla säilöntäaineilla voitiin parantaa seosrehun aerobista stabiilisuutta tässä kokeessa keskimäärin 3,2 tuntia ilman säilöntäainetta tehtyyn kontrollikäsittelyyn verrattuna (p < 0,001). Säilöntäaineiden tai annostelutasojen välillä ei ollut tilastollisesti merkitseviä eroja. Tämän kokeen tulos osoittaa selvästi, miten merkittävää seosrehun laadun kannalta on, ettei pilaantuneen vanhan rehun anneta ympätä tuoretta seosta

Lietelannan hajalevitys nurmelle voi vähentää rehun syöntiä

Lietelannan hajalevitys nurmen pintaan huononsi rehun maittavuutta verrattuna lietelannan sijoitukseen. Ruohon syönti väheni lampailla keskimäärin 29 % kahdessa kokeessa ja säilörehun syönti 20 % yhdessä kokeessa. Runsas sade tai laimea liete estivät hajalevityksen haitalliset vaikutukset säilörehun syöntiin. Lietelanta kannattaa sijoittaa nurmeen, jotta rehun syönti ja mikrobiologinen laatu sekä typen hyväksikäyttö varmistuvat.vo

Kuiva-ainepitoisuuden ja säilöntäaineen vaikutus pyöröpaalatun säilörehun laatuun ja maidontuotantoon

Rehunteon tehokkuusvaatimus kasvaa tila- ja karjakoon sekä säilörehumäärien suurentuessa. Samalla säilörehun teettäminen urakoitsijalla ja tilojen välinen yhteistyö lisääntyy. Esikuivatun säilörehun teko ja pyöröpaalaus ovat yleistyneet voimakkaasti. Noin 80 % säilörehusta tehdään jo esikuivattuna (Pro-Agria 2007). Säilörehua tehdään myös yhä useammin ilman säilöntäainetta. Säilörehun kuiva-ainepitoisuuden noustessa rehun virhekäymisten riski vähenee, mutta hiivojen ja homeiden aiheuttama aerobinen pilaantuminen voi lisääntyä ja aerobinen stabiilisuus huonontua eli rehu lämpenee herkemmin. Sääolosuhteet vaikuttavat esikuivatun säilörehunteon riskeihin, jotka voivat olla erilaiset eri menetelmillä. Alkutuotannon ja maidonjalostuksen laaturiskit rehuntuotantoteknologian kehittyessä - tutkimushanke osoitti, että korjuuolosuhteet vaikuttavat enemmän ilman säilöntäainetta tehdyn pyöröpaalisäilörehun ruokinnalliseen arvoon kuin lievästi esikuivatun hapolla säilötyn tarkkuussilputun siilorehun arvoon. Kuivana kesänä tehdyn siilorehun ja yli 50 % kuiva-ainetta sisältävän paalirehun maidontuotantovaikutus oli yhtä hyvä. Sen sijaan märkänä kesänä paalirehujen syönti ja maidontuotantovaikutus olivat merkitsevästi huonommat kuin siilorehun, vaikka rehut tehtiin hyvän sään aikana (Jaakkola ym. 2006). Tämän tutkimuksen tarkoitus oli selvittää, kuinka säilöntäaine vaikuttaa eri kuiva-ainepitoisuuksissa pyöröpaalatun säilörehun kemialliseen ja mikrobiologiseen laatuun ja jälkipilaantumisalttiuteen sekä maidontuotantoon ja maidon koostumukseen.Timotei-nurminadan ensimmäisestä sadosta tehtiin pyöröpaalisäilörehua kahdessa eri kuiva-ainepitoisuudessa (keskimäärin 31 % ja 48 %) joko ilman säilöntäainetta tai käyttäen AIV®Pro-happosäilöntäainetta (muurahaishappoa 42,5 %, ammoniumformiaattia 30,3 %, propionihappoa 10 %, bentsoehappoa 2,2 %, vettä 15 %). Tuoreempi rehu paalattiin niittopäivänä keskimäärin 9 tunnin esikuivauksen jälkeen, kun taas kuivempi rehu paalattiin vasta kolmantena päivänä 56 tunnin esikuivauksen jälkeen, sillä 1,5 mm:n sade toisena päivänä viivytti kuivumista vuorokaudella. Paalit kiedottiin 6 muovikerroksella (1,2 kg/paali). Säilöntäainetta kului 3,5 l/paali tuoreemmalla ja 3,0 l/paali kuivemmalla rehulla. Maidontuotantokoe tehtiin 16 Ay-lehmällä 4 x 4 latinalaisen neliön mukaan, joka toistettiin neljänä erillisenä neliönä. Säilörehua annettiin vapaasti ja väkirehua (ohra-kaura-melassileike-rypsipuristekivennäinen) 11 kg ensikoille ja 13 kg vanhemmille lehmille.Säilörehun kuiva-ainepitoisuus ja AIV® Pro-happosäilöntäaineen käyttö vaikuttivat tässä kokeessa melko vähän esikuivatun paalirehun säilönnälliseen ja mikrobiologiseen laatuun sekä rehuarvoihin. Kaikki rehut olivat laadultaan hyviä. Tuoreemmissa rehuissa pH oli alempi ja happorehussa oli tyypillisesti enemmän sokeria ja vähemmän maitohappoa ja ammoniumtyppeä kuin painorehussa. Kuivempien rehujen laatuerot olivat pieniä. Happo paransi kuitenkin säilörehun aerobista stabiilisuutta. Lämpeneminen alkoi painorehussa noin kahden ja happorehussa neljän vuorokauden kuluttua paalin avaamisesta. Pidempi esikuivatusaika vähensi sekä paino- että happorehun sulavuutta niin, että koko rehuannoksen orgaanisen aineen sulavuus lehmillä huononi keskimäärin 1,2 prosenttiyksikköä. Pidempi esikuivatusaika vähensi painorehun syöntiä, mutta happorehuun se ei vaikuttanut. Maitotuotokseen tai maidon koostumukseen esikuivatusaika tai säilöntäainekäsittely ei vaikuttanut merkitsevästi. Vain maidon urea oli korkeampi kuivemmilla rehuilla. Rehuvalkuaisen hyväksikäytössä maitovalkuaiseksi (keskimäärin 32,5 %) ei ollut eroa koekäsittelyjen välillä, mutta energian hyväksikäyttö oli kuivemmilla rehuilla parempi. Paalirehujen säilöntätappiot olivat pieniä, noin 2 %, mutta 6 muovikerrosta ei täysin estänyt hiiva/homelaikkuja, joita esiintyi suurimmassa osassa paaleista