Lääkkeet, lääkekorvaukset ja hoitopäätöksiin osallistuminen : Väestön näkökulma

Suomen lääkekustannukset ovat kasvaneet 2000-luvulla yli miljardilla. Tärkeimpänä syynä pidetään uusien lääkkeiden käyttöönottoa. Kustannusten kasvaessa on tärkeää arvioida, ovatko uusista lääkkeistä saatavat hyödyt niiden arvoisia. Lääkehoitojen priorisointia ja uusien lääkkeiden käyttöönottoa koskevassa keskustelussa ja päätöksenteossa tulisi huomioida myös väestön näkemykset ja toiveet. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää ja kuvailla väestön terveyteen ja hyvinvointiin liittyviä arvoja, käsityksiä lääkkeiden hyödyistä ja haitoista, mielikuvia uusista lääkkeistä, mielipiteitä lääkekorvausjärjestelmästä ja lääkehoitojen priorisoinnista, halukkuutta osallistua lääkehoidon valintaa koskevaan päätöksentekoon sekä kokemuksia lääkkeisiin liittyvästä neuvonnasta. Tutkimus toteutettiin postikyselynä syys–joulukuussa 2015. Otos (n = 8 003) poimittiin Väestörekisterikeskuksen väestötietojärjestelmästä satunnaisotannalla 18–79-vuotiaista suomalaisista.Postikyselyyn vastasi 3 190 henkilöä (40 %). Vastaajista kolme viidestä oli naisia ja kaksi viidestä 65–79-vuotiaita. Vastaajien yleisimmin käyttämiä lääkärin määräämiä lääkkeitä olivat verenpainelääkkeet, särkylääkkeet ja kolesterolilääkkeet. Joka neljäs vastaaja kulutti lääkärin määräämiin lääkkeisiin vähintään 300 euroa vuodessa. Vastaajista runsas kymmenes oli kokenut taloudellisia ongelmia hankkiessaan lääkärin määräämiä lääkkeitä kuluneen vuoden aikana. Lähes kaikki olivat sitä mieltä, että kansalaisten tulisi ottaa enemmän vastuuta terveydestään ja että yhteiskunnan tulee huolehtia heikoimmista ja vähäosaisista. Kolmasosa koki, että tasa-arvo toteutuu sairauksien hoidossa ja että lääkekorvaukset ovat oikeudenmukaisia.Yli puolet oli sitä mieltä, että Kela korvaa lääkekustannuksista liian vähän ja että Kelan lääkekatto on liian korkea. Tärkeimpänä vastaajat pitivät syöpälääkkeiden, sydänlääkkeiden ja insuliinien korvaamista. Vastaajat pitivät lääkkeiden hyötyjä suurempina kuin niiden haittoja. Vastaajista puolet koki uudet lääkkeet tehokkaammiksi ja kaksi viidestä turvallisemmiksi kuin vanhat lääkkeet. Toisaalta puolet vastaajista koki, että lääkärit määräävät liikaa lääkkeitä. Enemmistö halusi keskustella lääkärin kanssa lääkkeen valinnasta ja apteekissa edullisimmista rinnakkaisvalmisteista.Vastaajat kokivat saavansa hyödyllisiä neuvoja heille määrätyistä lääkkeistä lääkärin vastaanotolla ja apteekissa.Tiivistelmä myös ruotsiksi ja englanniks

Väestön näkemyksiä itsehoitolääkkeistä : Saatavuus, riskit ja tiedon saanti

Suomalainen terveys- ja lääkepolitiikka korostaa potilaan vastuuta omasta hoidostaan erityisesti pitkäaikaissairauksien omahoidossa ja helposti itse hoidettavien oireiden hoidossa. Itsehoito on järkevää niin potilaan kuin yhteiskunnankin näkökulmasta, sillä oikein toteutettuna sen avulla voidaan saavuttaa säästöjä molemmille. Tämän vuoksi lääkkeiden hyvä alueellinen saatavuus on ollut tärkeä arvo suomalaisen apteekkijärjestelmän ylläpitämisessä ja kehittämisessä. Lääkepolitiikka 2020 -asiakirjan tavoitteiden mukaan itsehoito tulee jatkossa entistä paremmin nivoa osaksi sosiaali- ja terveydenhuoltoa. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää ja kuvailla 1) väestön kokemuksia itsehoitolääkkeiden saatavuudesta ja apteekkien valintaperusteista, 2) arvioita itsehoitolääkkeiden käyttöön liittyvistä riskeistä sekä 3) itsehoitolääkkeisiin liittyvän tiedon saantia ja tarpeita. Tutkimuksen avulla haluttiin saada tietoa nykytilasta ja mahdollisista kehittämistarpeista väestön ja lääkkeiden käyttäjien näkökulmista. Tätä tietoa hyödynnetään itsehoitolääkeohjelman laatimisessa ja lääkeinformaatioverkoston toiminnassa. Tutkimus toteutettiin Taloustutkimus Oy:n internetkyselynä keväällä 2013. Vastauksia saatiin yhteensä 2 210 suomalaiselta, jotka olivat iältään 18–79-vuotiaita. Kyselyyn vastanneet olivat keskimäärin jonkin verran vanhempia kuin Suomen väestö, minkä lisäksi naiset olivat aineistossa yliedustettuina. Iän, sukupuolen ja asuinpaikan mukaan painotetut tulokset mahtuvat virhemarginaalin (± 2,2 prosenttiyksikköä) sisään. Vastaajista 93 % koki, että itsehoitolääkkeitä on helppo hankkia tarvittaessa ja että apteekkeja on riittävän lähellä, jotta itsehoitolääkkeitä saa vaivattomasti (80 %). Tärkeimmät perusteet apteekin valinnassa olivat sijainti (88 %) ja aukioloajat (64 %). Vastaajista 73 % oli sitä mieltä, että itsehoitolääkkeet ovat vaarattomia niin kauan kuin noudatetaan ohjeita. Itsehoitolääkkeiden haittavaikutukset eivät huolestuttaneet 46 %:a vastaajista, ja 56 % piti itsehoitolääkkeitä tehokkaina. Vastanneista 56 % ilmoitti ottavansa yhteyttä lääkäriin, terveyskeskukseen tai neuvolaan, jos he ovat epävarmoja vaivansa hoidosta. Sen sijaan apteekki oli ensisijainen tiedonlähde 62 %:lle silloin, kun epävarmuus liittyy itsehoitolääkkeen käyttöön. Suurin osa vastaajista (85 %) koki saavansa riittävästi itsehoitolääkkeisiin liittyvää neuvontaa apteekeista, ja 84 % myös ilmoitti luottavansa apteekista saamansa neuvontaan. Vastaajista 61 % toivoi apteekin henkilökunnan antavan oma-aloitteisesti neuvoja itsehoitolääkkeiden oikeasta käytöstä, tosin 28 % ilmoitti haluavansa yleensä ostaa itsehoitolääkkeet ilman neuvontaa. Vastanneista 89 % oli sitä mieltä, että itsehoitolääkkeistä on saatavilla riittävästi tietoa. Tulosten perusteella lääkkeiden käyttäjät kokevat itsehoitolääkkeiden saatavuuden helpoksi ja nopeaksi. Väestön tyytyväisyys nykyiseen itsehoitolääkkeiden saatavuuteen on tärkeä huomioida jatkossa apteekkipalveluiden kehittämisessä. Itsehoitolääkkeiden mahdollisia riskejä ei kuitenkaan kaikilta osin ole mietitty tai tunnistettu. Erityisesti olisi syytä pohtia, miten itsehoitolääkkeiden riskeistä voitaisiin välittää asiallista tietoa miehille ja nuorille. Itsehoitolääkkeisiin liittyvää tietoa on riittävästi tarjolla. Uutta tietoa tuotettaessa sähköisen tiedon välityksen mahdollisuudet kannattaa huomioida. Lääkkeiden käyttäjät toivovat, että apteekkien farmaseutit ja proviisorit neuvoisivat itsehoitolääkkeiden käytössä oma-aloitteisesti ja nykyistä enemmän.Tiivistelmä myös ruotsiksi ja englanniks

Bevasitsumabi metastasoituneen paksu- ja peräsuolisyövän hoidossa

Paksu- ja peräsuolisyöpä kehittyy hyvänlaatuisesta limakalvokasvaimesta. Yleisiä oireita ovat laihtuminen, anemia sekä erilaiset vatsan toimintahäiriöt, kuten vatsakipu, ummetus, ulostamisvaikeus ja veriulosteisuus. Metastoituneeseen vaiheeseen liittyy etäpesäkkeestä riippuen myös keuhkoperäisiä ja maksan vajaatoiminnan oireita. Uusia tapauksia todetaan Suomessa noin 2 800 vuosittain, ja niistä arviolta 700 on etäpesäkkeisiä. Noin puolelle sairastuneista kehittyy etäpesäkkeitä taudin edetessä. Tässä arvioinnissa tarkastellaan, mitä hoidollisia ja taloudellisia vaikutuksia bevasitsumabin yhdistämisellä solunsalpaajahoitoon on metastasoituneen, ei leikattavissa olevan paksu- ja peräsuolisyövän hoidossa. Lisäksi tarkastellaan bevasitsumabin vaikutuksia setuksimabiin ja panitumumabiin verrattuna potilailla, joiden kasvain sisältää mutatoitumatonta RAS-geeniä. Setuksimabi ja panitumumabi ovat mukana alaryhmätarkasteluna vain siltä osin kuin niitä on verrattu bevasitsumabiin. Metastaasikirurgiaan liittyvää syöpälääkehoitoa ei tarkastella. Bevasitsumabi ja sen hoitovaihtoehdot Ensilinjan hoitovaihtoehtoja ovat bevasitsumabi yhdessä solunsalpaajahoidon kanssa tai pelkkä solunsalpaajahoito. Potilaille, joiden kasvain sisältää villityypin RAS-geeniä, voidaan solunsalpaajahoidon kanssa käyttää panitumumabia tai setuksimabia. Toisen ja myöhemmän linjan hoidoissa tavallisesti vaihdetaan solunsalpaajahoito, ja lisäksi voidaan antaa jotakin biologisista lääkkeistä. Biologista lääkettä voidaan käyttää myös yksinään. Hoitovaihtoehtojen nykykäyttö Suomessa Suomessa noudatetaan kansainvälisiä hoitosuosituksia (ks. esim. van Cutsem 2014). Valtaosa potilaista saa syöpälääkehoidon, joskin oireenmukaisesti hoidettujen osuus kasvaa syövän edetessä. Suurin osa syöpälääkkeillä hoidettavista potilaista saa solunsalpaajahoitoa yksin tai yhdistettynä biologiseen lääkkeeseen. Bevasitsumabia käytetään useammin kuin setuksimabia ja panitumumabia, tosin biologisten lääkkeiden käyttö vaihtelee huomattavasti sairaalasta toiseen. Kliininen vaikuttavuus Vaikutus elossaoloaikaan Tutkimuksissa bevasitsumabi yhdessä solunsalpaajahoidon kanssa lisäsi ensilinjan hoidossa elossaoloajan mediaania 1,4–5,3 kuukautta pelkkään solunsalpaajahoitoon verrattuna. Lisäksi yhdessä tieteellisesti kyseenalaistetussa ensilinjan tutkimuksessa bevasitsumabia saaneilla potilailla elossaoloajan mediaani lyheni 3 kuukautta. Toisaalta yhdessä pienessä faasi II -tutkimuksessa bevasitsumabia saaneiden potilaiden elossaoloaika piteni 7,7 kuukautta. Tutkimusten välisissä tuloksissa on eroja, ja näyttää siltä, että vaikutuksen suuruus voi vaihdella riippuen solunsalpaajahoidosta, johon bevasitsumabi on yhdistetty. Vaikutuksen suuruus voi riippua myös potilaiden valintakriteereistä sekä tutkimusasetelmasta. Kahteen toisen linjan tutkimukseen osallistuneet potilaat, jotka saivat bevasitsumabia sytostaattihoidon lisänä, elivät keskimäärin 1,4–2,1 kuukautta pitempään kuin pelkkää sytostaattihoitoa saaneet potilaat. Vaikutus elossaoloaikaan ennen taudin etenemistä Elossaoloajalla ennen taudin etenemistä tarkoitetaan aikaa tutkimuksen alusta taudin etenemiseen tai kuolemaan. Tutkimusten perusteella ensilinjan hoidossa bevasitsumabin yhdistäminen sytostaattihoitoon pidentää elossaoloaikaa ennen taudin etenemistä noin 1,4–4,4 kuukautta. Toisen linjan hoidossa bevasitsumabin lisäämisen vaikutus on 2,6 kuukautta tai 1,6 kuukautta potilailla, jotka ovat jo aiemmin saaneet bevasitsumabia.7 Vaikutus hoitovasteeseen Tutkimusnäytön perusteella hyvin pieni osa potilaista saavuttaa täydellisen vasteen. Osittaisen vasteen saaneiden potilaiden osuus on suurempi, mikäli sytostaattihoitoon on yhdistetty bevasitsumabi. Vaikutus elämänlaatuun Kokonaisuudessaan tutkimusnäyttö bevasitsumabihoidon vaikutuksista elämänlaatuun on hyvin rajallista. Kokemus elämänlaadusta todennäköisesti muuttuu sairauden eri vaiheissa. Vaikutukset potilailla, joiden kasvain sisältää mutatoitumatonta RAS-geeniä PEAK-tutkimuksen alaryhmäanalyysin tulokset viittaavat siihen, että panitumumabilla aloitettu hoito pidentäisi elossaoloaikaa noin vuodella bevasitsumabilla aloitettuun hoitoon verrattuna. Elossaoloaika ennen taudin etenemistä piteni noin 3,5 kuukautta. Vasteosuuksissa ryhmien välillä ei ollut eroja. FIRE-3-tutkimuksen alaryhmäanalyysin tulokset viittaavat siihen, että setuksimabilla aloitettu hoito pidentäisi elossaoloaikaa 7,5 kuukaudella bevasitsumabilla aloitettuun hoitoon verrattuna. Elossaoloajassa ennen taudin etenemistä ja vasteosuuksissa ei ollut eroja ryhmien välillä. Tulokset ovat peräisin alaryhmäanalyyseistä, ja tutkimuksiin sisältyy myös muita oleellisia rajoitteita, kuten erot jatkohoidoissa. Kokonaisuudessaan näyttö bevasitsumabin vaikutuksista panitumumabiin tai setuksimabiin verrattuna tässä alaryhmässä on tällä hetkellä rajallista ja uusimpien tulosten valossa myös heterogeenista. Turvallisuus Bevasitsumabin yleisiä haittoja ovat korkea verenpaine, haavanparanemisongelmat, suolen puhkeaminen, verenvuodot ja valtimotukokset. Tutkimuksissa vakavan tai henkeä uhkaavan haitan sai 60–85 % potilaista, jotka käyttivät bevasitsumabia yhdessä solunsalpaajahoidon kanssa. Vastaavasti vakavan tai henkeä uhkaavan haitan sai 44–74 % potilaista, jotka käyttivät pelkkää solunsalpaajahoitoa. Taloudelliset vaikutukset Taloudellista arviointia varten myyntiluvan haltijat toimittivat arviointiryhmälle materiaalia, joka sisälsi selvityksen sekä taloudelliseen arviointiin käytetyn mallin. Taloudelliset vaikutukset arvioitiin näiden materiaalien perusteella. Bevasitsumabi ja FOLFIRI pelkkään FOLFIRI-hoitoon verrattuna Inkrementaalinen kustannusvaikuttavuussuhde bevasitsumabi-FOLFIRI-hoidolle pelkkään FOLFIRI-hoitoon verrattuna oli 52 164 € elinvuotta kohti tai 68 006 € laatupainotettua elinvuotta kohti. Hoidon keskimääräiset kokonaiskustannukset olivat noin 98 000 € ja FOLFIRI-hoidon vastaavat kustannukset noin 43 000 €. Arvioihin liittyy merkittävää epävarmuutta erityisesti kokonaiselossaoloajan ja taudin etenemisen jälkeisten hoitokustannusten suhteen. Mallin tuottama arvio bevasitsumabin elämää pidentävästä vaikutuksesta vertailuhoitoon verrattuna on huomattavasti suurempi kuin tutkimuksissa on havaittu. Taloudellisessa arvioinnissa verrattiin lisäksi EGFR-estäjiä bevasitsumabiin RAS-villin tyypin potilailla. Näiden arviointien tulosten keskeisenä epävarmuuden lähteenä oli taustalla olevan tutkimustiedon vähäisyys, minkä vuoksi kustannusvaikuttavuudesta tässä potilasjoukossa on toistaiseksi vaikea tehdä johtopäätöksiä. Tutkimusten laatu ja sovellettavuus Arviointiryhmän näkemyksen mukaan tutkimusnäyttö bevasitsumabihoidon vaikutuksista elossaoloaikaan ennen taudin etenemistä ja vasteosuuksiin on kohtalaisen luotettava. Sen sijaan on mahdollista, että kokonaiselossaoloaikaa ja elämänlaatua koskevien tulosten validiteettiin liittyy rajoituksia.Tiivistelmä myös ruotsiksi ja englanniks

Dabigatraanin hoidollinen ja taloudellinen arvo eteisvärinäpotilaan antikoagulaatiohoitona aivohalvausten ja systeemisten veritulppien ehkäisyssä varfariiniin verrattuna

Tiivistelmä myös ruotsiksi ja englanniksiTiivistelmä myös ruotsiksi ja englanniks

Glargin- ja detemirinsuliinin hoidollinen ja taloudellinen arvo tyypin 1 ja tyypin 2 diabeteksen hoidossa NPH-insuliiniin verrattuna

Diabetes jaetaan kahteen päämuotoon, tyypin 1 ja tyypin 2 diabetekseen. Näitä muotoja ei kuitenkaan voida täysin yksiselitteisesti määritellä erillisiksi sairauksiksi. Tyypin 1 diabeetikoilla insuliinihoito on korvaavaa hoitoa, kun tyypin 2 diabeteksessa insuliinihoitoa käytetään elintapamuutosten ja tablettilääkityksen rinnalla. Suomessa arvioidaan olevan hoidossa olevia diabeetikoita noin 300 000, ja näistä noin kuudesosa sairastaa tyypin 1 diabetesta. Lisäksi diagnosoimattomia tyypin 2 diabeetikoita on arvioitu olevan yli 100 000. Tässä Fimean pilottiarvioinnissa arvioidaan pitkävaikutteisten insuliinianalogien (glargin- ja detemirinsuliini, jatkossa insuliinianalogi) hoidollista ja taloudellista arvoa NPH-insuliiniin verrattuna tyypin 1 ja tyypin 2 diabetespotilailla. NPH-insuliinit otettiin käyttöön jo 50 vuotta sitten. Insuliinianalogit ovat tulleet markkinoille 2000-luvun alussa. Insuliinianalogien ja NPH-insuliinien vaikutusmekanismi on samanlainen. Glargin- ja detemirinsuliini ovat kirkkaita liuoksia, jotka eivät vaadi sekoittamista. Sen sijaan NPHinsuliinit on sekoitettava huolellisesti. Insuliinianalogien vaikutushuippu on loivempi ja vaikutusaika pidempi kuin NPH-insuliineilla, joten insuliinianalogeilla saadaan tasaisempi ja pitkäkestoisempi vaikutus kuin NPH-insuliineilla. Glargininsuliinia pistetään kerran ja detemirinsuliinia kerran tai kahdesti päivässä. NPH-insuliinilla hoidettaessa päivittäisten insuliinipistosten määrä vaihtelee yhdestä kolmeen, joskus jopa suurempaan määrään. Arvioinnin tutkimusnäyttö on peräisin 26 satunnaistetusta kliinisestä kokeesta. Suurimmassa osassa tutkimuksista sokerihemoglobiini (HbA1c) tai sen muutos oli ensisijainen tulosmuuttuja. Erot insuliinianalogien ja NPH-insuliinin välillä niiden vaikutuksessa HbA1c-arvoon ovat yleisesti ottaen pieniä, ja näyttö on hankalasti tulkittavaa. Tutkimusnäytön perusteella ei voitu arvioida, onko insuliinianalogien ja NPH-insuliinin välillä eroa vaikutuksissa kokonaiskuolleisuuteen tai diabeteksen pitkäaikaiskomplikaatioihin. Elämänlaatua tai hoitotyytyväisyyttä oli tarkasteltu yhteensä kahdeksassa arvioinnin alkuperäistutkimuksessa. Tyypin 2 diabeetikoilla eroja elämänlaadussa ja hoitotyytyväisyydessä ei havaittu, ja tyypin 1 diabeteksen osalta tulokset eivät olleet yhdenmukaisia. Merkittäviä keskinäisiä eroavaisuuksia insuliinianalogien välillä ei havaittu. Tutkimusnäytön perusteella on viitteitä siitä, että insuliinianalogeilla hoidetuilla potilailla esiintyisi harvemmin yöllisiä hypoglykemioita kuin NPH-insuliinilla hoidetuilla. Vakavien hypoglykemioiden ja kaikkien hypoglykemioiden osalta tulosten tulkinta ei ole yksiselitteistä. Insuliinianalogeilla ei havaittu keskinäisiä eroja. Ulkomaisten julkishallinnollisten toimijoiden tekemien selvitysten perusteella pitkävaikutteiset insuliinianalogit eivät ole kustannusvaikuttavia hoitoja NPH-insuliinihoitoon verrattuina tyypin 1 tai tyypin 2 diabeteksen hoidossa. Kustannusvaikuttavuus vaikuttaa kuitenkin paremmalta tyypin 1 kuin tyypin 2 diabeteksen hoidossa. Nämä tulokset ovat samansuuntaisia kuin tässä arvioinnissa koottu terveysvaikutuksiin liittyvä tutkimusnäyttö. Edellisistä poiketen tutkimuksissa, joihin liittyy sidonnaisuuksia myyntiluvan haltijaan, päädyttiin pitämään arvioitua insuliinianalogia kustannusvaikuttavana sen hoitovaihtoehtoihin verrattuna sekä tyypin 1 että tyypin 2 diabeteksessa. Haastattelututkimuksen perusteella insuliinihoidon tärkeimpiä seikkoja potilaan näkökulmasta ovat hyvä hoitotasapaino, diabeteksen liitännäissairauksien väheneminen, vähäiset haittavaikutukset ja korvausjärjestelmän mahdollistama edullinen hinta potilaalle. Lisäksi mahdollisuus yksilölliseen insuliinihoidon suunnitteluun ja toteutukseen on potilaalle tärkeä. Arvioinnin kannalta käytettävissä ollut tutkimusnäyttö on riittämätöntä selvittämään insuliinianalogien todellista hoidollista vaikutusta NPH-insuliiniin verrattuna tyypin 1 ja 2 diabeteksessa. Käytettävissä ollut näyttö oli lyhytkestoista diabeteksen pitkäaikaiseen luonteeseen nähden. Näyttö keskittyi pääosin välillisiin lopputulosmuuttujiin kuten pitkäaikaisverensokeriin eikä potilaiden ennusteeseen, diabeteksen liitännäissairauksien ilmaantuvuuteen tai elämänlaatuun. Lisäksi tutkimusnäytön sovellettavuuteen suomalaiseen potilasaineistoon liittyy lukuisia epävarmuustekijöitä.Tiivistelmä myös ruotsiksi ja englanniks

Impact of type 2 diabetes treated with non-insulin medication and number of diabetes-coexisting diseases on EQ-5D-5L index scores in the Finnish population

Background: Type 2 diabetes (T2D) causes significant health and economic burden. In addition to comorbidities there are also coexisting diseases linked to obesity, lifestyle and T2D. The aim of this study was to examine the effect of T2D and T2D-coexisting diseases on health-related quality of life (HRQoL) in the Finnish population and whether it is T2D or the coexisting diseases that have the largest impact on HRQoL.Methods: The study was based on a national cross-sectional population survey (n=5305). Respondents' HRQoL was measured using the EQ-5D-5L instrument. Our study included diabetic respondents treated with non-insulin medications (NI-T2D) with or without insulin and non-diabetic respondents, whereas diabetic respondents not taking any anti-diabetic medications or treated with insulin alone were excluded. A crosswalk algorithm was used to convert EQ-5D-5L index scores into EQ-5D-3L index scores as a sensitivity analysis. A two-part model was used to examine the association between T2D and coexisting diseases and HRQoL.Results: The unadjusted mean (SD) EQ-5D-5L index scores for non-diabetics (n=4856) was 0.90 (0.13) and 0.85 (0.16) for respondents with NI-T2D (n=449). With adjustment for demographic factors, the difference in EQ-5D-5L index scores was 0.036 (95% CI 0.023-0.050). After adjusting for the number of coexisting diseases, the EQ-5D-5L index scores among respondents with NI-T2D and three or more coexisting diseases were lower when compared to all non-diabetics but not when compared to non-diabetics with similar number of coexisting diseases. The number of T2D-coexisting diseases had a larger effect on EQ-5D-5L index scores in younger age groups (20 and 40years old).Conclusions: Lower EQ-5D-5L index score is associated with NI-T2D when compared to non-diabetic respondents. When compared to non-diabetics, the disutility associated with NI-T2D increases as more coexisting diseases appear. The disutility effect of coexisting diseases was equally large in non-diabetics and respondents with NI-T2D. Thus, public health interventions targeting the prevention of both T2D and its coexisting diseases have potential to have significant benefits also in terms of HRQoL.</p