2 research outputs found

    Osaamisen johtaminen : Eurajoen kunnassa

    Get PDF
    Toimintaympäristön nopeat muutokset ja käytettävissä olevien resurssien niukkuus asettavat tulevaisuudessa kunnille kovat haasteet. Tuottavuuden parantamiseksi tarvitaan rakenteellisia muutoksia, resurssien uudelleen arviointia, uusia työtapoja ja innovatiivisuutta sekä osaavia ja motivoituneita työntekijöitä. Tässä kehittämishankkeessa esitetään kirjallisuuteen perustuva toimintamalli, osaamisen johtamisen prosessista. Osaamisen johtamisen prosessi on jaettu seitsemään vaiheeseen: osaamisen merkityksen hahmottamiseen, ennakointiin, määrittelyyn, osaamisen arviointiin, suunnitteluun ja kehittämiseen ja seurantaan. Prosessin kuvaus on tehty IMS- toimintajärjestelmään ja se on kuvattu kolmevaiheisesti: yleiskuvaus, prosessikaavio ja vaiheiden kuvaus. Vaiheiden kuvauksissa on määritelty prosessien osien vastuut, kriittiset tekijät ja menetelmät, ohjeet ja mallit sekä syntyvä tieto. Mallinnettua osaamisen johtamisen prosessia voidaan hyödyntää Eurajoen kunnassa, systematisointi on hyvä lähtökohta. Mallin kuvaamisen jälkeen tarvitaan yhteistä keskustelua, arviointia, kehittämistä ja sopimista mallin käyttöönotosta eri hallintokunnissa. Osaamisen johtamisen kehittämisessä ei ole oikotietä, vaan sopivan toimintamallin synnyttäminen on yleensä oppimisprosessin tulosta. Kunnassa voidaan löytää sen toimintaa ja tavoitteita palveleva toimintamalli vain kehittämällä se itse omista lähtökohdista
    corecore