Tutkimuksen tuottavuuden kehitys Suomen yliopistoissa

Tässä raportissa on tarkasteltu suomalaisen yliopistotutkimuksen tuottavuuden kehitystä ja siihen vaikuttaneita tekijöitä useasta eri näkökulmasta vuosina 1993–2006. Tutkimuksemme keskeisenä tavoitteena on ollut tarkastella yliopistojen tutkimustoiminnan tuotosten kehitystä suhteessa resursseihin ja tähän kehitykseen vaikuttaneita tekijöitä. Tutkimuskysymyksiä ovat: 1. Miten suomalaisen yliopistotutkimuksen määrä ja vaikuttavuus ovat kehittyneet viimeisten kahden vuosikymmenen aikana suhteessa yliopistojen tutkimusresursseihin? 2. Miten tuottavuus on kehittynyt eri tieteen- ja tutkimusaloilla sekä eri yliopistoissa? 3. Miten tutkimuksen tuottavuuden eri muodot ovat kehittyneet? 4. Mitkä tekijät ovat vaikuttaneet kehitykseen ja miten? Tutkimuksen tuotoksina on tarkasteltu niin akateemiselle yhteisölle suunnattuja tieteellisiä julkaisuja kuin muille yleisöille suunnattuja julkaisumuotoja. Lisäksi tarkastellaan patenttitoiminnan sekä tohtorintutkintojen kehitystä. Empiirisessä analyysissa on hyödynnetty erilaisia aineistoja, kuten yliopistojen toimintaa kuvaavia tilastoja sekä erilaisia dokumentteja ja asiakirjoja, kansainvälisten ja kansallisten julkaisutietokantojen aineistoja sekä laitosjohtajille suunnatun kyselyn tuloksia. Analyysin perusteella suomalaisten yliopistojen tuottamien julkaisujen ja tohtorintutkintojen määrä on kasvanut tarkastellulla ajanjaksolla tasaisesti. Tutkimuksen tuotokset eivät ole kuitenkaan lisääntyneet samassa suhteessa tutkimusmenojen kanssa, mikä koskee kaikkia tieteenaloja sekä raportissa tarkasteltuja seitsemää julkaisumääriltään suurinta yliopistoa. Tutkimuksen tuottavuuden negatiiviselle kehitykselle suhteessa tutkimusmenojen kehitykseen voidaan tämän raportin analyysien perusteella löytää useita syitä. Kaikissa suurissa yliopistoissa ja kaikilla tieteenaloilla tutkimusrahoituksen lisäykset näkyvät tutkimustuottavuuden laskuna ja rahoituksen väheneminen tuottavuuden kasvuna. Tämä viittaa siihen, että suurten äkillisten rahalisäysten myötä esimerkiksi tutkijoiksi ei onnistuta rekrytoimaan enää yhtä päteviä henkilöitä kuin aiemmin. Viimeisten kahden vuosikymmenen aikana yliopistojen tutkimusrahoituksen painopiste on siirtynyt kilpailun perusteella jaettavaan rahoitukseen. Raportissa tehtävän viiden maan (Alankomaat, Australia, Iso-Britannia, Norja, Suomi) vertailun perusteella yliopistojen kilpailullisella tutkimusrahoitusympäristöllä ja tieteellisellä tuloksellisuudella ei ole suoraa yhteyttä toisiinsa. Toisaalta tiedepolitiikalla, joka painottaa yliopistojen autonomiaa suhteessa valtioon, näyttää olevan positiivisia vaikutuksia yliopistojen tutkimustuottavuuteen. Suomessa ulkopuolisen rahoituksen kasvu ja erityisesti EU-, Tekes- ja tutkijakoulurahoituksen lisääntyminen ajoittuvat samaan aikaan kuin julkaisutuottavuuden lasku. Raportin analyyseista käy ilmi, että niin sanottu akateeminen rahoitus (yhteenlaskettuna yliopistojen perusrahoitus, Suomen Akatemian rahoitus sekä tutkijakoulurahoitus) on kasvanut suhteellisesti vähemmän kuin yliopistojen kokonaistutkimusmenot. Kun tutkimuksen tuotokset suhteutetaan vain akateemiseen rahoitukseen, tuottavuuden lasku ei ole yhtä jyrkkää kuin kokonaistutkimusmenoihin suhteutettuna. Tämä viittaa siihen, että rahoittajien intressit vaikuttavat yhä enemmän yliopistojen tutkimusaiheisiin ja sen tuotoksiin. Toisaalta ulkopuolisen rahoituksen lisääntyminen on tuonut yliopistoihin uudenlaisen projektitutkimusympäristön ja uusiin käytäntöihin totuttelu on vaatinut sopeutumisaikaa. Rahoituksen lisäksi tiedepoliittiset linjaukset vaikuttavat siihen, minkä tyyppisiä tuotoksia tuotetaan. Esimerkiksi tutkijakoulujärjestelmän perustaminen vuonna 1995 sekä tohtoritutkinnoista palkitsevan perusrahoituksen laskennallisen mallin käyttöönotto ovat kannustaneet yliopistoja tuottamaan aiempaa enemmän tohtoreita, ja tohtorituottavuuden kasvu onkin ollut julkaisutuottavuutta positiivisempaa tarkastellulla ajanjaksolla. Tiedepolitiikassa on 1990-luvulta asti painottunut vahvasti myös kansainvälisyys. Tämän raportin analyysin perusteella kansainväliset julkaisut ovatkin lisääntyneet suhteessa kotimaisiin. Tosin kotimaisen julkaisutoiminnan katoamisesta ei ole merkkejä: julkaiseminen kotimaisilla julkaisukanavilla on lisääntynyt kansainvälisen julkaisemisen ohella. Myös tutkimuksen yhteiskunnallinen vaikuttavuus sekä tutkimuksen kaupallistaminen ovat olleet esillä tiedepoliittisissa tavoitteissa. Analyysista käy ilmi, että akateemisen tiedeyhteisön ulkopuolisten yleisöjen merkitys on kasvanut monissa yliopistoyksiköissä, mikä ei kuitenkaan ole heijastunut ainakaan vielä julkaisutoimintaan: akateemisen yleisön ulkopuolelle suunnatut julkaisut ovat suhteellisesti vähentyneet. Myöskään patentointi ei ole noussut yliopistojen merkittäväksi toiminnaksi, vaan on edelleen keskittynyt vain muutamiin yliopistoyksiköihin ja niissäkin muutamille tutkijoille. Raporttimme suomalaisen yliopistotutkimuksen tuottavuuden kehityksestä osoittaa, että monet yliopistojen tutkimusympäristöön liittyvät muutokset ovat hankalasti mitattavissa. Tutkimuksen tuottavuuskehityksen tarkasteluissa tuloksiin vaikuttavat monet seikat, kuten valitut panos- ja tuotostekijät, tarkasteluajankohta sekä tieteenala