Helsingin yliopiston elektronimusiikkistudion varhaisvaiheet

Tiivistelmä Helsingin yliopiston musiikkitieteen studio on ollut keskeisessä asemassa suomalaisen elektroakustisen musiikin synnyssä sekä happeningien ja undergroundin rantautumisessa Suomeen. Tämä Pohjoismaiden vanhin elektronimusiikkistudio perustettiin vuonna 1962 professori Erik Tawaststjernan aloitteesta. Tarkoituksena oli rakentaa myös Suomeen eurooppalaisia trendejä vastaava studio ja sitä rakentamaan kutsuttiin nuori fysiikan opiskelija Erkki Kurenniemi. Visionäärin Kurenniemen avarakatseisuus ja toiminta niin taiteen, tieteen kuin teknologian parissa antoivat suomalaisille säveltäjille ja taiteilijoille mahdollisuuden toteuttaa teoksiaan myös sähköisessä muodossa. Yliopiston studio oli 1960-luvun alusta aina 1970-luvun puoleen väliin saakka yksi harvoista paikoista Suomessa, joissa elektroakustisen musiikin teoksia oli mahdollista toteuttaa. Valtaosa ensimmäisistä suomalaisen elektroakustisen musiikin teoksista syntyikin yliopiston studiolla – kuten myös Kurenniemen omintakeiset sähkösoittimet, joihin yliopiston studion voidaan kokonaisuutena tulkita kuuluvan. Kurenniemen studiosuunnitelmat olivat kokonaisvaltaisia ja aikalaisistaan poiketen digitaaliseen ohjauslogiikkaan pohjautuvia. Kurenniemi ei vieraillut Euroopan elektronimusiikin keskuksissa, eikä valinnut suunnittelunsa pohjaksi ajalleen tyypillistä nauhamontteerausstudion mallia. Hänen suunnittelunsa inspiraationa olivat pikemminkin fysiikan laitoksen analogiatietokoneella tehdyt ohjelmointikokeilut kuin vallitsevana suuntauksena ollut analoginen äänisynteesi, johon esimerkiksi Robert Moogin kehittämät syntetisaattorit perustuivat. Omalaatuisesta studiosuunnittelusta johtuen Kurenniemi oli ainoa, joka osasi studiota käyttää ja näin ollen olikin luontevaa, että hän toimi laajasti yhteistyössä säveltäjien ja taiteilijoiden kanssa. Kurenniemen siirryttyä pois yliopistolta 1970-luvulla hänen työtään studion toiminnan organisoijana jatkoi säveltäjä Jukka Ruohomäki. Vuonna 1972 studiolla alkoi myös säännöllinen elektroakustisen musiikin sävellyksen opetus vuosittain järjestettävillä studiokursseilla ja Ruohomäen myötä studion toiminnan painopiste muuttuikin soitinrakennuksesta säveltämiseen. Ruohomäen aika studiolla jatkui aina 1980-luvun puoliväliin saakka, jonka jälkeen studion toiminta on muuttunut tietokoneavusteisen musiikin tutkimuksen suuntaan. Viimeisen kymmenen vuoden aikana suomalaisen elektroakustisen musiikin varhaisvaiheista on tehty mittavaa tutkimusta. Yliopiston studion historiaa on näissä tutkimuksissa sivuttu lähinnä Kurenniemen soitinsuunnittelun sekä suomalaisen elektroakustisen musiikin ja avantgarden 1960-luvun tilanteen näkökulmista. Nyt käynnissä oleva Helsingin yliopiston musiikkitieteen studion historiaan keskittyvä tutkimus tähtää syksyllä 2012 järjestettäviin 50-vuotisjuhlakonsertteihin ja -julkaisuihin.Non peer reviewe

MATKA TANSSILAVALLE : Raportti tanssimuusikkona työskentelystä

Opinnäytetyöni aiheena oli tanssiorkesterissa työskentely. Kokonaisuuteen sisältyi kahdeksan kuukauden aikana pidetyt harjoitukset ja soitetut keikat. Kirjoittaja tutustui keikkamatkoilla tanssiyleisöön, muusikoihin ja artisteihin. Työskennellessä tutuksi tuli suurin osa Suomen tanssilavoista. Opinnäytetyön tavoite oli antaa valmiuksia tanssi-musiikin parissa työskentelyyn. Tässä raportissa on kerrottu lyhyesti tanssimusiikin historiasta, rytmeistä ja kulttuurista. Olennaisin osa raportista on keikoille valmistavaa tietoutta ja lavatekniikkaan liittyviä asioita. Työssä kerrotaan myös kokemuksia keikoilta. Opinnäytetyö sisältää CD-levyn, josta löytyy valikoituja kappaleita kesän 2017 tanssilavoilla esitettynä. Lopuksi on päätäntäluku, jossa kerrotaan kirjoittajan päätelmiä tanssimuusikkoudesta.The topic of this thesis was to work in the dance orchestra. The project included rehearsals and performances held during an eight-month period. The author was introduced to the dance audience, musicians and artists. When working, most of the Finnish dance halls became familiar. The aim of the thesis was to provide skills for working with dance music. This report briefly describes the history, rhythms and culture of dance music. The most important part of the report is to give information for preparing performances and dealing with stage technology issues. In addition, the author's experiences from giving performances are included in the report. The thesis includes a CD contain-ing selected songs from the summer 2017 dance halls. Finally, the last section of the thesis deals with the au-thor's conclusions regarding dance music.CD-lev

Sakari Kukko - elämä, ura ja tuotanto : Pala suomalaisen populaarimusiikin historiaa vuodesta 1953 nykypäiviin

Pro gradu -tutkielmassani paneudun yhden suomalaisen populaarimusiikin toimijan elämään, uraan, tuotantoon sekä hänen käsityksiinsä musiikista ja musiikintekemisestä. Tutkimukseni on suomalaisen populaarimusiikin historian perustutkimusta Sakari Kukon henkilöhistorian kautta. Tutkimuskysymyksiäni ovat: 1. Kuinka Sakari Kukosta tuli muusikko ja musiikintekijä? 2. Minkälainen on ja on ollut hänen tapansa toimia? Vastaan edellisiin kysymyksiin, mutta sijoitan vastaukset myös ajallisesti suomalaiseen musiikki- ja yhteiskuntakontekstiin. Ongelmanasettelu tähtää siihen, että selvitän sekä Kukon omat sisäiset motiivit ja päämäärät muusikkona ja musiikintekijänä että hänen ympäristönsä tarjoamat virikkeet ja vaikutteet. Ongelman ratkaisemiseksi kartoitan hänen elämänvaiheensa lapsuudesta tähän päivään, ympäristöt, joissa hän on kulloinkin toiminut sekä ne yhteiskunnalliset tilanteet, joihin hänen ja hänen ympäristönsä toiminta on sijoittunut. Tutkimus sijoittuu vuosien 1953 ja 2003 väliselle ajalle. Kuvailen Kukon tuotantoa levy levyltä edeten kronologisesti vuosikymmenittäin. Lisäksi kokoan tuotannon yhteen ja etsin hänen säveltämästään, sovittamastaan ja esittämästään musiikista muutamia erityisen vahvoja elementtejä. Tuloksena esittelen kahdeksan kategoriaa, joista jokainen on yhdistettävissä hänen elämänvaiheisiinsa ja asetettavissa vuorovaikutukseen lähiympäristön kanssa. Tutkielmassani käytän apuna mikrohistoriallista tutkimusotetta, joka sopii mainiosti työni toteuttamiseen. Tutkimusaineisto on hyvin laaja ja monipuolinen, ja olen poiminut tietoja muun muassa lehtiartikkeleista, arkistoista, levyjen kansista, festivaaliesitteistä ja kirjallisuudesta; kaikista ei löydy edes mainintaa päivästä, vuodesta tai kirjoittajasta. Tärkein aineistoni on kuitenkin muistinvarainen tieto eli Kukon haastattelumateriaali. Mikrohistorialliseen tutkimusotteeseen nojaten olen päässyt Kukon henkilöhistorian kautta käsiksi hieman yleisemmänkin tason asioihin ja ilmiöihin. Olen selvittänyt muun muassa Kajaani Big Bandin vaiheita 1950-luvulta 1970-luvulle sekä suomalaisen pop/jazz -koulutuksen kehitystä erilaisista musiikkileireistä Sibelius-Akatemian oppiaineeksi samalla, kun olen selvittänyt Kukon kehitystä muusikoksi. Lisäksi olen esitellyt esimerkiksi studiomuusikkoutta 1970-luvun Suomessa sekä senegalilaisen musiikkielämän piirteitä 1970- ja 1980-lukujen taitteessa. Mikrohistorioitsija Carlo Ginzburgin johtolanka-ajatusta mukaillen olen koonnut pienistä tiedon palasista, johtolangoista kokonaiskertomuksen

Sukupuolen moninaisuus queer hiphop -musiikkivideoissa

Keskityn pro gradu -tutkielmassani ”Sukupuolen moninaisuus queer hiphop -musiikkivideoissa” kolmeen musiikkivideoon, joiden kohdalla analysoin kuvan, lyriikoiden ja musiikin välistä suhdetta sekä sukupuolen moninaisuuteen liittyviä merkityksiä. Analyysini tarkastelun kohteena on Athens Boys Choirin musiikkivideo ”Fagette” (2008), Rocco Katastrophen ”Let Me Go” (2012) ja Mykki Blancon ”Wavvy” (2012). Näitä kolmea videota yhdistää se, että ne edustavat muuta kuin valtavirran musiikkia, ja niiden tekijät tulevat queer-kontekstista käsin. Tutkimuksen tärkeänä motivoivana tekijänä on se, että queer-kontekstista käsin tulevien artistien ja teoksien analysointi tuo musiikkitieteen kentälle monipuolisempia ja syvempiä sukupuolentutkimukseen liittyviä tutkimustuloksia kuin pelkkien valtavirran artistien tutkiminen. Tutkielmani kuuluu populaarimusiikintutkimuksen ja queer-musiikintutkimuksen tutkimusalaan, ja sen tarkoitus on selvittää, miten queer-musiikkivideot representoivat sukupuolen moninaisuutta. Tarkempana taustateoriana käytin representaatioteoriaa ja audiovisuaalista musiikkianalyysia. Tutkimus keskittyy pääosin kuvan, musiikin ja lyriikoiden väliseen suhteeseen, jonka kautta tarkastelen sukupuolen moninaisuuteen liittyviä merkityksiä lähiluvun kautta. Athens Boys Choirin ”Fagette”-musiikkivideon analyysin keskeisin tulos on se, että sukupuolen performatiivisuuden avoimuus itseparodialle kyseenalaistaa vallitsevia stereotyyppisiä käsityksiä sukupuolen kaksijakoisuudesta ja heteronormatiivisuudesta. Rocco Katastrophen musiikkivideon ”Let Me Go” analyysissa tuli esiin transsukupuolisen seksuaalisuuden moninaisuus, jolloin hetero- tai homoseksuaalisuutta ei ole tietynlaisena annettu, vaan se voi olla transsukupuolisella yhtä moninainen kuin cis-sukupuolisellakin. Viimeisimpinä Mykki Blancon ”Wavvyn” analyysi osoitti, kuinka naiseksi pukeutunut mies voi myös olla voimakas ja aggressiivinen sekä sekoittaa feminiinisyyttä ja maskuliinisuutta ja luoda näin uutta ja erilaista sukupuolta. Tutkimukseni tuo esiin sen, että lyriikoiden ja/tai musiikin sanoma ei tuottaisi samanlaisia sukupuoleen liittyviä merkityksiä ilman musiikkivideota. Kuva voi vahvistaa sukupuolen tekemistä, horjuttaa artistin äänen luomia ennakko-oletuksia sekä vahvistaa erinäisten tunteiden kokemusta kuvaustekniikan kautta. Täten etenkin queer-musiikkia tutkiessa toimii audiovisuaalinen analyysi tärkeässä osassa.Siirretty Doriast

Analogisten kompressorien ja niitä mallintavien ohjelmistoliitännäisten subjektiiviset ja objektiiviset eroavaisuudet : tapausesimerkkeinä 1176- ja LA-2A-kompressorit

Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan analogisten miksaustyökalujen ja niitä mallintavien digitaalisten ohjelmistoliitännäisten välisiä eroavaisuuksia käyttötarkoituksen ja soinnin suhteen. Tutkimuskohteena ovat 1176- ja LA-2A-kompressorit, tarkemmin niiden analogiset laitteet ja niitä mallintavat digitaaliset ohjelmistoliitännäiset kahdelta eri valmistajalta. Teksti rakentuu analogisen soinnin ja sen mallintamisen ympärille vastaanoton näkökulmasta. Tavoitteena on selvittää minkälainen rooli kyseisillä kompressoreilla on nykypäivän studiotyöskentelyssä. Lähteenä käytetään aiempia tutkimuksia, alan tutkimuskirjallisuutta ja tutkimuskohteiden käyttöohjeita. Tutkimusmenetelmät jakaantuvat subjektiivisiin haastatteluihin ja kuuntelukokeisiin sekä objektiiviseen spektrianalyysiin. Haastattelut käsittävät kompressoreihin liittyviä kokemuksia ja ajatuksia käytön näkökulmasta. Kuuntelukokeet ja spektrianalyysi tarjoaa tietoa kompressorien tuottamista soinneista ja niiden välisistä eroavaisuuksista. Tutkimusaineisto koostuu miksaajien haastatteluista ja tutkimusta varten tuotetuista ääninäytteistä. Ääninäytteet on käsitelty tutkimuksessa esiintyneillä kompressoreilla ja niitä vertaillaan keskenään spektrianalyysin ja kuuntelukokeiden avulla. Tulokset osoittavat, että analogisia kompressoreita ja niitä mallintavia liitännäisiä käytetään rinnakkain ja molempia arvostetaan omista lähtökohdistaan. Analogisten kompressorien sointia pidetään tavoittelemisen arvoisena, mutta soinnin identtisyyttä niitä mallintavissa liitännäisissä ei koeta välttämättömänä. Käyttöliittymän identtisyys koetaan kuitenkin oleellisena. Eroavaisuuksia löytyy, mutta ne ovat vaikeasti havaittavissa ja kuultavissa. Toisissa ääninäytteissä ja kompressorimalleissa eroavaisuudet kuuluvat selkeämmin kuin toisissa. Mieltymykset ovat pääasiassa subjektiivisia, eikä kokonaisvaltaisia johtopäätöksiä voi tehdä

Georges Houdard and Ilmari Krohn, two pioneers of university musicology : Friendship across symbolic boundaries and disciplinary controversies, 1900–1912

Perustuu Société française de musicologien satavuotissymposiumissa Pariisissa 16.11. 2017 pidettyyn esitelmään ”Georges Houdard et Ilmari Krohn, deux pionniers de la musicologie universitaire : amitié au-delà des frontières symboliques et querelles disciplinaires, 1900–1912”Kasvava nationalistinen kilpailu alkoi musiikkitieteen institutionaalistumisen varhaisessa vaiheessa pystyttää rajoja kansainvälisen “näkymättömän kollegion” (Christoph Charle) sisälle. Tämä kehitys voi johtaa musiikkitieteilijöitä vaikeisiin lojaalisuusasetelmiin. Selvitän artikkelissani, millaiset arvot ja kiinnostuksen kohteet saattoivat tällaisissa olosuhteissa yhdistää eurooppalaisia musiikkitieteilijöitä yli kansallisuus- ja kirkkokuntien rajojen. Esimerkkitapaukseni koskee kahden yliopistomusiikkitieteen pioneerin, suomalaisen Ilmari Krohnin (1867–1960) ja ranskalaisen Georges Houdardin (1860–1913) sydämellistä vuorovaikutusta, joka alkoi ensimmäisen musiikin historian kongressin yhteydessä Pariisissa kesällä 1900 ja jatkui aina viimeksi mainitun kuolemaan 1913. Houdardin osa oli hyvin erilainen kuin monipuolisen Krohnin, joka saavutti nopeasti kansainvälistä mainetta ja sai musiikkitieteelliselle panokselleen samalla kansallista tunnustusta. Houdard oli auktoriteetti gregorianiikan tutkimuksen alalla ja benediktiinimunkkien Solesmesissa harjoittaman tutkimuksen kriitikko. Hän aloitti keväällä 1902 opetuksen Sorbonnessa professeur libren nimikkeellä. Hänen tutkimuksensa johtivat hänet ankariin ristiriitoihin tutkimusalan muiden edustajien kanssa, ja hän sai osakseen kiihkeitä hyökkäyksiä eräiden kansallisen ja kirkollisen näyttämön merkkihenkilöiden taholta. Osoitan Houdardin Krohnille kirjoittamien 16 säilyneen kirjeen nojalla, että yhteinen kristillinen maailmankatsomus, kiinnostus musiikillisten ilmiöiden historialliseen taustaan sekä molempien osapuolten tutkimustyön ohella harjoittama säveltäjän työ loivat kahden eri kansa- ja uskontokuntaa edustavan tieteenharjoittajan ajatustenvaihdolle lujan ja lämminhenkisen perustan. Houdard lähetti Krohnille tietoja Sorbonnessa vuosina 1902–1908 pitämistään luennoista. Kirjeissä nimet Combarieu, Laloy, Dechevrens, Dom Mocquereau, Giulio Bas ja paavi Pie X esiintyvät kielteisessä ja nimet Fleischer, Gaisser ja Schmidt myönteisessä valossa; ilmenee, miten raskaana ranskalainen koki yksinäisen tieteellisen asemansa kotimaassaan.At the moment when musicology gets institutionalised, growing nationalism raises walls that divide the ‘invisible college’ (Christoph Charle). This evolution can lead musicologists towards difficult problems of loyalty. I show in my article what sort of values and interests could in such circumstances unite European musicologists who were part of different nationalities and confessions. My case in point is the friendly relation between two pioneers of university musicology, Finn Ilmari Krohn (1867–1960) and Frenchman Georges Houdard (1860–1913). Its origin can be traced to Paris, July 1900, the moment of the first international congress of music history; it lasted until the death of Houdard. Houdard’s lot was very different from that of versatile Krohn who gained rapidly an international renown while also achieving a national recognition for his musicological contribution. An authority in the domain of research on Gregorian chant, an opponent of the research carried out by the Benedictine monks of Solesmes, Georges Houdard became in spring 1902 professeur libre in the Sorbonne university. His inquiry took him to the heart of an intense disciplinary controversy; he became a victim of violent attacks on behalf of some celebrities of the national and ecclestiastical scenes. Basing on sixteen letters from Houdard to Krohn, I show that a shared Christian world view, a common interest in the past of the musical phenomena, and the pursuit of composition which the two scholars exercised alongside with their research, constituted a solid and warm foundation for their exchange of ideas. Houdard thus entrusted to Krohn e.g., data concerning his lectures at the Sorbonne in 1902–1908. The names Combarieu, Laloy, Dechevrens, Dom Mocquereau and Pius X appear in a somber light in his letters, while those of Fleischer, Gaisser and Schmidt shine bright: we realise how depressing his scientific loneliness in his home country appeared to the French savant.Peer reviewe

Musiikkifestivaalin toiminnanjohtajan ammattikuva

Tutkimuksen pääkysymyksenä on selvittää, millainen musiikkifestivaalien toiminnanjohtajien ammattikuva on. Asiaa tutkitaan haastattelemalla Kuhmon Kamarimusiikin, Sysmän Suvisoiton ja Tuusulanjärven Kamarimusiikin toiminnanjohtajia sekä tekemällä verkkokysely, joka lähetettiin kaikille Finland Festivals -järjestön jäsenfestivaalien käytännön järjestelyistä vastaaville, olipa heidän työnimekkeenään toiminnanjohtaja, pääsihteeri tms. Työn teoreettisessa osassa (Luku 2) esitellään aiheeseen liittyvät teoreettiset näkökulmat ja Arto Kallioniemen määrittelemät viisi ammattikuvan osa-aluetta. Tutkimuksessa näitä osa-alueita käytetään soveltamalla ne festivaalitoiminnanjohtajien työhön sopiviksi ja liittämällä niihin Timo Rädyn objektiivinen, subjektiivinen ja funktionaalinen ammattikäsitys. Luvussa 3 tutustutaan tutkimuksessa haastateltaviin toiminnanjohtajiin ja heidän johtamiinsa festivaaleihin. Luku 4 alkaa verkkokyselyn tulosten käsittelyllä ja jatkuu perehtymällä toiminnanjohtajien ammattikuvan osa-alueisiin haastattelujen pohjalta. Molempien osien lopussa on yhteenveto. Lisäksi luvun 4 lopussa yhdistetään verkkokyselyn ja haastattelujen tulokset. Viimeisessä luvussa (Luku 5) tutkimustulokset liitetään työn teoreettisiin lähtökohtiin. Verkkokyselyn mukaan keskimääräinen suomalainen musiikkifestivaalin toiminnanjohtaja on akateemisesti koulutettu, noin 45-vuotias nainen, jolla on päätoiminen työsuhde ja joka ansaitsee 2001-2500e/kk. Lisäksi verkkokyselyssä ja haastatteluissa paljastui, että nykyiset toiminnanjohtajat pitävät työhön sopivimpana koulutuksena taiteellista ja taloudellista korkeakoulukoulutusta. Tutkimuksessa selvitettiin myös toiminnanjohtajien työtehtävät, ammattirooli, tietopohja, ammatilliset arvot ja käsitys festivaalijohtajuudesta. Tutkimuksessa laajennetaan musiikkitieteellistä tutkimusta yhteiskunnallisen ja organisatorisen tutkimuksen puolelle. Siinä selvitetään ensi kertaa Suomessa kattavasti, millaisia ihmisiä suomalaisten musiikkifestivaalien johdossa toimii ja tutkitaan millainen koulutus toiminnanjohtajalle parhaiten sopisi. Työstä käy myös ilmi, että musiikkifestivaalin johtaminen vertautuu läheisesti muiden taiteenalojen tapahtumien johtamiseen, mutta myös hieman laajentaen muihinkin kulttuurijohtajuuden aloihin. Samalla tutkimus hahmottelee festivaalijohtajien ammattiyhteisöä

Reijo Jyrkiäisen elektroakustinen sävellystuotanto : Kolmen teoksen analyysi

Tutkimus käsittelee elektroakustisen musiikin tyylipiirteitä Reijo Jyrkiäisen teoksissa Idiopostic, Sounds I ja Sounds II. Näistä vuonna 1963 valmistuneista sävellyksistä Idiopostic edustaa elektronista musiikkia (elektronische Musik) ja Sounds-kaksikko konkreettista musiikkia (musique concrète). Edellistä käsittelen teoreettisesti Kölnin radion elektronimusiikkistudion opillisen suunnan kautta. Jälkimmäisten teosten suhteen nojaudun äänimateriaalia luokittelevaan taksonomiseen kuuntelukäyttäytymiseen ja etenkin spektritypologiaan. Keskeinen tavoite on selvittää, kuinka pitkälle Jyrkiäinen on edennyt kummassakin elektro-akustisen musiikin vastakkaisina pidetyssä suuntauksessa. Tutkin, ovatko teokset niin erilaisia kuin mitä säveltäjän itse ilmoittama kahtiajako vihjaa. Käyn tähän kysymykseen ja Jyrkiäisen uran kartoitukseen käsiksi myös tutkimushaastattelujen avulla. Jyrkiäisen elektroakustisista nauhamusiikkiteoksista tai muusta tuotannosta ei ole aiemmin ilmestynyt analyysejä, mutta tämä muista musiikkielämän rooleistaan paremmin tunnettu hahmo on kuitenkin tutkimuskirjallisuudessa sisällytetty osaksi suomalaisen elektroakustisen musiikin varhaishistoriaa. Tutkimuksessani teen kuulonvaraista analyysiä sekä käytän tietokoneavusteisesti sonogram-mikuvaajia, jotka osoittavat teosten taajuussisältöä suhteessa aikaan. Kuvaajat havainnollistavat musiikkianalyysissä niin äänimateriaalin systemaattista luokittelua, äänen funktiota kuin teoksen kokonaismuotoa. Tietokoneavusteisuutta ainoastaan tukikeinonaan pitävä tulkintamalli jättää näin tilaa myös ei-elektroakustisesta musiikista lähtevälle assosiaatiolle sellaisissa kohdissa, joissa se on säveltäjän muun taustan huomioiden tarkoituksenmukaista. Matemaattisuuteen nojaavat piirteet täyttyvät Idioposticissa vain osittain, vaikka lähtökohdat ovat hyvin kölniläiset. Kolmiosaisen analyysin tulokset osoittavat, että Jyrkiäinen on noudattanut huomattavan lyhyen ajan sisällä kahta erilaista kädenjälkeä itse äänenmuokkauksessa, Idioposticin ja Sounds-teosten jo tiedetyistä äänen alkuperäeroista puhumattakaan. Teokset ovat kuitenkin samanlaisia siinä, miten paljon Jyrkiäinen on mieltynyt rakenneosien kertaamiseen, niiden vähäiseen päällekkäisyyteen ja muutosten epämorfologisuuteen