Happiness and its digital publics : social representations of happiness in social media and digital journalism arenas

The value our society attaches to the pursuit of happiness spurs ongoing impetus in the everyday discourse around this topic on social media and in other arenas of society. However, happiness is also an empirical matter, and it is thus defined, measured, and discussed in the in the realm of social scientific research as well. The aim of this PhD study is twofold: first, to examine the contemporary images and ‘wisdoms’ related to being happy and pursuing happiness that are circulated and negotiated spontaneously, and second, to investigate the everyday discourse around happiness elicited by its empirical investigation. In pursuit of these aims, this PhD study explores what kinds of understandings of happiness – as an everyday and empirical matter – are circulated among Finns in various digital media arenas, which have become central in the shaping of and communication about socially and psychologically relevant issues. Considering that Finland has maintained its top position in the United Nations’ World Happiness Report (WHR) for five years in a row (2018–2022), conducting this research within the Finnish context is inarguably both timely and relevant. The study comprises three qualitative sub-studies employing Social Representation Theory (Moscovici, 1961/2008) as a theoretical framework, with a specific focus on its core elements – themata structures (i.e. antinomies like good/bad) along with anchoring and objectification (i.e. the two mechanisms that generate social representations). Social Representations Theory recognizes the coexistence of ‘scientific’ and ‘common-sense’ forms of knowledge and their functions in different epistemic fields, and it is thus a suitable theoretical framework for the study of lay understandings of abstract or salient phenomena like happiness. Each sub-study focuses on a different aspect of happiness. Sub-study I focuses on how ‘being happy’ is conceptualized on social media by analysing Instagram photos and related hashtags and captions tagged with the hashtag “#happy” (#onnellinen in Finnish). Sub-study II explores current ‘wisdoms’ about how to achieve happiness, analysing quotes, proverbs, and aphorisms that circulate on Instagram and Facebook in the form of inspirational ‘memes’, both in Finnish and Italian cultural contexts. By examining how Finnish online news and their readers have received and made sense of Finland’s ranking in the WHR, Sub-study III aims to discover what happens when common-sense notions of happiness encounter scientific notions of happiness. The overall findings show that the different contexts in which happiness is represented activate different objectifications, anchorings, and antinomies, which construct a social representation of happiness with both hegemonic and polemic aspects. Sub-study I shows that ‘being happy’ is organized around the antinomy self/others, which anchors happiness to the feeling of pride (towards oneself) on the one hand and feelings of gratitude (towards others and the world around us) on the other. Sub-study II demonstrates that current ‘wisdoms’ about how to achieve happiness circulating on social media are anchored to a sense of agency and gratitude, resulting in diverging advice on whether happiness can (and should) be pursued: do it/stop. Together, these antinomies give structure to what I have identified as the hegemonic representation of happiness, which combines the appeal to rely on the agentic self to become your own ‘happiness blacksmith’ with a plea for gratitude and acceptance of life circumstances. Finally, Sub-study III reveals that online articles dealing with the WHR construct a narrative centred on Finland as ‘winner’ while simultaneously adopting an ambivalent stance towards both the WHR and the conceptualization of happiness. Readers’ views on the WHR are instead split into two different ‘publics’ adopting a positive or negative stance. The public adopting a positive stance reiterates the hegemonic aspect of happiness that emerged in Sub-studies I and II. In contrast, the public’s adoption of a negative stance problematizes the role of agency and gratitude in connection to happiness, moving the spotlight away from the agentic and grateful self and re-directing it to external circumstances (political, financial, and societal), and thus constructing an aspect of happiness which I have identified as polemic. On the whole, the study offers new perspectives and ways to explore everyday understandings of happiness, starting from naturally occurring data retrieved from new media, thereby allowing the meaning(s) of happiness to emerge from user-generated material without imposing ready-made categories as often happens when relying on elicited data obtained through scaled instruments.Yhteiskuntamme onnellisuuden tavoittelulle antama arvo tuottaa jatkuvasti tästä aiheesta käytävää keskustelua sosiaalisessa mediassa ja muilla yhteiskunnallisilla areenoilla. Onnellisuus on kuitenkin myös suosittu empiirisen tutkimuksen kohde, joten sitä määritellään, mitataan ja siitä keskustellaan myös sosiaalitieteiden kentillä. Tällä väitöskirjatutkimuksella on kaksi tavoitetta. Ensimmäinen tavoite on tutkia nykyajan mielikuvia ja "viisauksia", jotka liittyvät onnellisena olemiseen ja onnellisuuden tavoittelemiseen, ja joita kierrätetään ja joista neuvotellaan spontaanisti. Toinen tavoite on analysoida empiirisen tutkimuksen synnyttämää jokapäiväistä keskustelua onnellisuudesta. Näiden tavoitteiden saavuttamiseksi tämä väitöskirjatutkimus selvittää, millaisia käsityksiä onnellisuudesta – jokapäiväisenä ja empiirisenä merkityksellistämisen kohteena – muodostetaan suomalaisten keskuudessa digitaalisen median eri areenoilla. Ottaen huomioon, että Suomi on säilyttänyt kärkipaikkansa YK:n Onnellisuusraportissa (WHR) viisi vuotta peräkkäin (2018-2022), tämän tutkimuksen toteuttaminen Suomen kontekstissa on kiistatta sekä ajantasaista että relevanttia. Tutkimus koostuu kolmesta kvalitatiivisesta osatutkimuksesta, joissa käytetään sosiaalisen representaation teoriaa (Moscovici, 1961/2008) teoreettisena viitekehyksenä. Näissä tarkasteluissa keskitytään erityisesti teorian ydinelementteihin – teemarakenteisiin (eli antinomioihin, kuten hyvä/paha) sekä ankkurointiin ja objektivointiin (eli kahteen mekanismiin, jotka luovat sosiaalisia representaatioita). Sosiaalisten representaatioiden teoria tunnistaa "tieteellisen" ja "maalaisjärjellisen" tiedon muotojen rinnakkaiselon ja niiden funktiot eri episteemisillä kentillä ja on siten sopiva teoreettinen kehys kun tutkitaan maallikkojen käsityksiä abstrakteista tai sosiaalisesti merkittävistä ilmiöistä, kuten onnellisuudesta. Jokainen osatutkimus keskittyy onnellisuuden eri osa-alueisiin. Osatutkimuksessa I keskitytään siihen, kuinka onnellisena oleminen käsitteellistyy sosiaalisessa mediassa analysoimalla Instagram-kuvia ja niihin liittyviä hashtageja ja kuvatekstejä, jotka on merkitty hashtagilla #onnellinen. Osatutkimuksessa II tarkastellaan nykykonteksteissa ilmeneviä "viisauksia" onnen saavuttamiseksi analysoimalla lainauksia, sananlaskuja ja aforismeja, jotka kiertävät Instagramissa ja Facebookissa inspiroivien "meemien" muodossa, sekä suomalaisessa että italialaisessa kulttuurisessa kontekstissa. Osatutkimuksen III tavoitteena on selvittää, mitä tapahtuu, kun ”maalaisjärjen” käsitykset onnellisuudesta kohtaavat tieteelliset käsitykset onnellisuudesta. Tämä tapahtuu tutkimalla, miten suomalaiset verkkouutiset ja niiden lukijat ovat ottaneet vastaan ja tulkinneet YK:n Onnellisuusraportin tuloksia. Kokonaisuudessaan nämä osatutkimukset osoittavat, että erilaiset kontekstit, joissa onnellisuudesta keskustellaan aktivoivat erilaisia ankkurointi- ja objektivointiprosesseja ja antinomioita, jotka rakentavat onnellisuuden sosiaalisen representaation, sisältäen sekä hegemonisia että poleemisia elementtejä. Osatutkimus I osoittaa, että "onnellisena oleminen" rakentuu antinomian minä/muut ympärille, mikä ankkuroi onnellisuuden toisaalta ylpeyden tunteeseen (itseään kohtaan) ja toisaalta kiitollisuuden tunteeseen (toisia ihmisiä ja ympärillämme olevaa maailmaa kohtaan). Osatutkimus II osoittaa, että sosiaalisessa mediassa kiertävät nykyiset "viisaudet" onnen saavuttamiseksi ankkuroituvat tahdonvapauden ja kiitollisuuden tunteisiin, mikä johtaa erilaisiin neuvoihin siitä, voidaanko (ja pitäisikö) onnellisuutta tavoitella: tee se/lopeta. Yhdessä nämä antinomiat muodostavat rakenteen, jonka olen tunnistanut onnen hegemoniseksi esitykseksi. Se yhdistää kehotuksen luottaa agenttiminään jotta tulisit oman "onnesi sepäksi" sekä vetoomuksen kiitollisuudesta ja elämänolosuhteiden hyväksymisestä. Lopuksi tutkimus III paljastaa, että WHR:tä käsittelevät verkkoartikkelit rakentavat narratiivia, joka keskittyy Suomeen "voittajana", samalla kun omaksutaan ristiriitainen asenne sekä YK:n Onnellisuusraportin tuloksia että raportissa hyödynnettyä onnellisuuden käsitteellistämistä kohtaan. Lukijoiden näkemykset YK:n Onnellisuusraportista jakautuvat kahteen eri "yleisöön", jotka omaksuvat positiivisen tai negatiivisen kannan. Positiivisen asenteen omaksuva yleisö hyväksyy hegemonista tulkintaa onnellisuudesta, joka ilmeni osatutkimuksissa I ja II. Sitä vastoin kielteisen kannan omaksuva yleisö kyseenalaistaa tahdonvapauden ja kiitollisuuden korostumista onnellisuuden yhteydessä, siirtäen valokeilan pois agenttisesta ja kiitollisesta yksilöstä ja suunnaten sen ulkoisiin olosuhteisiin (poliittisiin, taloudellisiin ja yhteiskunnallisiin). Siten he muodostavat vaihtoehtoista representaatiota onnellisuudesta, jonka olen tunnistanut poleemiseksi. Kaiken kaikkiaan tutkimus tarjoaa uusia näkökulmia ja tapoja tutkia arjen käsityksiä onnellisuudesta, hyödyntäen uusien medioiden tutkijasta riippumattomasti tuotettua aineistoa, joka sallii onnellisuuden merkitysten analysoimisen käyttäjien tuottamasta materiaalista ilman ennalta määrättyjä kategorioita, joita puolestaan onnellisuutta kvantitatiivisesti mittaavissa tutkimuksissa keskeisesti hyödynnetään