Decision theory applied to image quality control in radiology

This is an Open Access article distributed under the terms of the Creative Commons Attribution Licens

Clinical audit and quality assurance in the imaging process

Recent decades have witnessed a large and rapid expansion of medical imaging technologies with the development of digital imaging, computed tomography (CT), intervention radiology (IR), magnetic resonance imaging (MRI) and positron emission tomography (PET). The average effective dose per capita in Finland, received from X-ray examinations and interventional radiology has risen within reasonable levels, but the proportional CT scan dose sustained by the population out of the total population dose has increased and is currently over 50% from the total population dose in medicine. These technical developments and an increase in diagnostic examinations have raised concerns regarding the quality and safety of imaging practices. Organizations using medical imaging modalities should have a documented quality assurance (QA) program, as well as methods to justify the use of new radiological procedures ensuring the safe operation and adequate quality of clinical images and the imaging process. According to decree 423/2000 departments using ionizing radiation should be audited in all essential aspects at intervals not exceeding five years. Clinical audits should be arranged to expediently complement the self-assessment of activities. Reports of the two clinical audit periods were evaluated at 14 diagnostic radiation departments in the Hospital District of Southwest Finland (I). Recommendations given during the first clinical audit period were largely implemented by the second run. Auditing appeared to positively affect radiological imaging quality in our study. The use of ionizing radiation always requires a safety license and on-site inspections. The Radiation and Nuclear Safety Authority (STUK) is Finland s regulatory body controlling safety aspects of radiation utilization, and ensuring that safety guidelines defined by the Radiation Act are followed. The contents of the clinical audits and regulatory inspections of radiological procedures were examined and overlaps were searched for in 20 radiological imaging departments in the Hospital District of Helsinki and Uusimaa (HUS) (II). Radiation safety organizations, examination and personal dosimeter usage guidelines, patient doses, the quality control of equipments and self-assessments were evaluated by both the clinical auditors and the inspectors. Clinical audits and regulatory inspections have partly addressed similar topics. The personal equivalent doses of 267 radiation employees were monitored using personal dosimeters at the HUS Helsinki Medical Imaging Center (III). A personal dosimeter was worn by a total of 116 radiologists and 151 radiographers. Exposure monitoring results exceeding the registration threshold were observed in the personal dosimeters of 59 radiologists and 14 radiographers during a five-year period. Only 10 angiography radiologists recorded doses above 10 mSv during the five-year period. Individual exposure monitoring is justified for radiologists working in interventional procedures. Report quality was examined at the HUS Helsinki Medical Imaging Center. An experienced chest radiologist re-reported 293 chest radiograph examinations in accordance with the original request and without identifying patients (IV). Two experienced radiologists compared the content of the initial and re-reported reports. Three referring physicians evaluated the usefulness of the reports. Radiologists mostly addressed the questions posed by referring physicians, but separate conclusions were seldom included. Significantly shorter reports were initially prepared by general radiologists (29 words on average) than by the chest radiologist (93 words on average) in her re-reported reports. Inter-observer agreement between the two radiologists revealed that identical opinions of the findings was low (0.31), due to unstructured reports containing differing quantities of information. Referring physicians considered the reports clear and intelligible.Röntgentoiminnan ja röntgenlausunnon laatu vaikuttaa suoraan potilasturvallisuuteen Viimeisten vuosikymmenten aikana röntgenissä käytettävät kuvantamistekniikat ovat kehittyneet huimaa vauhtia. Tekniset kehitysaskeleet ja tutkimusten lukumäärän kasvu on tuonut esille tarpeen arvioida kuvantamiskäytäntöjen laatua ja turvallisuutta. Ionisoivan säteilyn käyttö vaatii aina turvallisuusluvan sekä viranomaisen määrävälein tekemiä tarkastuksia, asiantuntijoiden tekemiä kliinisiä auditointeja ja henkilökunnan tekemiä itsearviointeja. Suomessa kliiniset auditoinnit suorittavat röntgenin asiantuntijat eli radiologi ja röntgenhoitaja. Fyysikko on mukana lähinnä yliopistosairaaloiden auditoinneissa. Auditoijat arvioivat yksikön toiminnan ja antavat kehittämissuosituksia. Tutkimuksen kohteena olleet röntgenit saivat ensimmäisellä auditointikierroksella 2000-luvun alussa 80 kehittämissuositusta, mutta toisella kierroksella viiden vuoden jälkeen enää 54 kehittämissuositusta. Ensimmäisen auditointikierroksen kehittämissuositukset oli suurimmaksi osaksi laitettu kuntoon ennen toista kierrosta, joten auditoinnilla on positiivinen vaikutus kuvantamisen laatuun. Säteilyturvakeskus tarkistaa säännöllisesti röntgenlaitteiden turvallisuuden. Kliinisissä auditoinneisssa ja viranomaistarkastuksissa arvioidaan säteilyturvallisuutta, henkilökunnan ohjeistusta, potilasannosmittausten tuloksia, laitteiden laadunvalvontaa sekä itsearvioinnin suorittamista ja niiden tuloksia. Kliinisissä auditoinneissa arvioidaan toimintaa hyväksyttyihin kliinisiin käytäntöihin nojaten, kun taas viranomaistarkastuksissa arvioidaan toimintaa laiteturvallisuuden kannalta. Tutkimuksen perusteella voidaan sanoa, että viranomaistarkastuksissa ja kliinisissä auditoinneissa arvioidaan osin samoja asioita. Radiologit tarvitsevat hyvät lähetteet, jotka sisältävät riittävät tiedot potilaan oireista ja mahdollisen kysymyksen siitä, mitä röntgentutkimuksella haetaan. Lähettävät lääkärit odottavat puolestaan selkeää, helposti ymmärrettävää ja sisällöltään riittävää lausuntoa. Radiologit vastasivatkin useimmiten lähettävän lääkärin esittämään kysymykseen, mutta yhteenveto tutkimuksesta puuttui usein. Eri radiologien röntgenlausuntojen sisällöissä oli huomattavia eroja, ja niiden vertailu oli vaikeaa radiologeille itselleenkin. Erot lausuntojen rakenteessa ja pituudessa viittaavat siihen, että tarvitaan selkeitä ohjeita ja koulutusta lausuntojen sisällöstä. Röntgentutkimuksista aiheutuvat henkilökunnan säteilyannokset vaihtelevat lähes minimaalisesta annoksesta keuhkokuvauksessa huomattaviin annoksiin monimutkaisissa läpivalaisutoimenpiteissä. Tutkimukseen osallistui 267 röntgenissä työskentelevää henkilöä, ja vain 10 angioradiologin rekisteröity annostulos ylitti 10 millisieverttiä viiden vuoden jaksolla. Henkilökohtaisten annosmittareiden käyttö on aiheellista läpivalaisutoimenpiteitä suorittavilla radiologeilla. Säteilyannosmittaus voidaan toteuttaa ns. aktiivisilla mittareilla, jolloin reaaliaikainen mittaus ja tulosten tarkastelu on mahdollista, mikä todennäköisesti johtaa työskentelytapojen systemaattiseen parantamiseen. Yhteenvetona voidaan todeta, että röntgenosaston toimintaa arvioidaan viranomaisten ja ulkoisten arvioijien toimesta sekä henkilökunnan tekemän itsearvioinnin avulla. Tarkastusten ja arviointien tulosten avulla röntgenosaston henkilökunta pystyy parantamaan oman toimintansa laatua ja tämä vaikuttaa potilaan turvallisuuteen ja palvelun laatuun