Vammaisten nuorten aikuisten kokemuksia palvelujärjestelmästä

Abstract

Tutkielmassa tarkastellaan vammaisten nuorten aikuisten kokemuksia palvelujärjestelmän asiakkuudesta palvelujen saamisen ja toimivuuden sekä palvelujärjestelmässä tapahtuneiden kohtaamisten näkökulmasta. Kokemusten tarkastelu keskittyy erityisesti nuoressa aikuisuudessa ja lapsuudenkodista itsenäistyessä saatuihin palveluihin. Tutkielman aineisto on kerätty haastattelemalla yhdeksää vaikeasti vammaista tai pitkäaikaissairautta sairastavaa henkilöä. Haastattelumenetelmänä on käytetty teemahaastattelua. Aineisto on analysoitu aineistolähtöisen sisällönanalyysin keinoin. Tutkimuskysymykset ovat: 1) Millaisia kokemuksia vammaisilla nuorilla aikuisilla on palvelujärjestelmän toimivuudesta ja kohtaamisista palvelujärjestelmässä? 2) Mistä palveluista vammaiset nuoret aikuiset ovat kokeneet saavansa tukea erityisesti nykyisessä elämänvaiheessaan? 3) Nouseeko haastateltavien kokemuksista esiin palvelujärjestelmässä ilmeneviä syrjäyttäviä rakenteita tai käytäntöjä? Tulosten perusteella useat palvelujärjestelmän tuottamat palvelut tukevat toimivalla tavalla vammaisen nuoren aikuisen itsenäistymistä ja itsenäistä elämää. Palvelujen hakeminen sen sijaan koetaan usein haastavana ja palvelujärjestelmän ja organisaatioiden toiminta byrokraattisena. Vammaisuuden jatkuva todistelu esimerkiksi lääkärinlausunnoin koetaan raskaana. Kokemuksissa hyvistä kohtaamisista painottuvat yksilöllisen tilanteen huomioiminen ja työntekijän asiantuntemus. Saatu ohjaus ja neuvonta sekä päätösten perustelut koetaan usein puutteellisiksi. Vanhemmilta saatu tuki ja heiltä opitut ja perityt myönteiset asenteet heijastelevat itsenäistymisen ja itsenäisen elämän onnistumista. Epätasa-arvoa palvelujen myöntämisessä ilmenee niin eri kuntien välillä kuin myös eri tavoin vammaisten henkilöiden välillä. Vammaiset henkilöt kohtaavat edelleen paljon fyysisiä ja asenteellisia esteitä, jonkin verran myös silloin, kun asioivat heille suunnatuissa erityispalveluissa. Johtopäätöksenä on, että nykyiset palvelut tukevat melko hyvin vammaisten nuorten aikuisten arjen ja päivittäisen elämän toimintamahdollisuuksia, erityisesti silloin, kun nuorella on voimavaroja olla aktiivinen omien asioidensa hoitaja. Kuitenkin rakenteet ovat riittämättömät tukemaan vammaisten nuorten aikuisten työllistymistä ja matka opiskelijasta itsensä työllä elättäväksi kansalaiseksi on pitkä silloinkin, kun nuorella olisi siihen halua ja edellytyksiä. Palvelujärjestelmässä on havaittavissa paljon palvelulähtöistä ja vamman lääketieteelliseen selittämiseen pohjautuvaa ajattelua, eikä kokonaistilannetta, sosiaalista kontekstia ja osallisuuden kaikkia ulottuvuuksia oteta aina huomioon palveluja järjestettäessä