Poetiikka ja pietismi 1700- ja 1800-luvun suomalaisessa virsirunoudessa

Abstract

This dissertation examines Finnish Pietist hymn poetry from the 18th and 19th centuries. The study focuses on the hymn as a lyric genre and investigates the poetics of Pietist hymns; that is, the formal and thematic features and the ways of creating meaning that are characteristic for the hymn as a genre and for Pietist hymns in particular. The research material consists of two hymn collections: a handwritten hymnbook compiled in the 1780s in the town of Orimattila in southern Finland and a printed hymnbook, Halullisten Sieluin Hengelliset Laulut from 1790 (“Spiritual Songs for Devout Souls”), together with its extended editions published in the 19th century. The introductory chapter of the dissertation places the hymns in their historical and religious context. It is followed by the analysis part, which consists of two chapters. The first deals with questions of metre, and the second discusses forms of speech and address in hymn poetry. The chapter on hymn metrics focuses on stanza structures, metres, and rhyming. In addition to detailed textual analyses of individual hymns, it provides an overview of the poetic structures used in hymn poetry and discusses the changes in hymn metrics that took place in the 18th and 19th centuries. The analysis casts new light on the rhyming of the hymns. Here, rhyming is understood as one form of phonetic repetition together with assonance and alliteration, and emphasis is placed on the poetic functions of these phonetic devices. The second analysis chapter examines poetry as speech and lyric address. In particular, ritualistic and performative elements, which seek to involve and engage the reader or the listener, turn out to be central features of hymn poetics. These elements include, in addition to rhythm and sound, forms of speech and address, rhetorical devices that activate senses and emotion, as well as imagery used to illustrate the speaker’s innermost thoughts and feelings. The study shows that the poetics of Pietist hymns has three central features: rhetoric, oral-literary forms of expression and the recycling and reshaping of a traditional repertoire, formed in the interaction between the hymn and its neighbouring genres, such as biblical texts and devotional literature. These features have a common function: to create a sense of community and belonging in singers and listeners and to depict inner change in an engaging way.Tutkimus käsittelee pietististen herätysliikkeiden piirissä 1700- ja 1800-luvun vaihteessa syntynyttä suomenkielistä virsirunoutta. Tutkimuksessa tarkastellaan virttä lyriikan lajina ja virsirunouden poetiikkaa, eli virrelle tyypillisiä muodollisia ja sisällöllisiä piirteitä ja lajille ominaisia merkityksenmuodostamisen tapoja. Tutkimuksen keskiössä on kaksi virsikokoelmaa: 1780-luvun Orimattilasta peräisin oleva käsinkirjoitettu virsikokoelma sekä vuonna 1790 ilmestynyt Halullisten Sieluin Hengelliset Laulut ja sen täydennetyt painokset 1800-luvulta. Tutkimuksen aluksi tarkastellaan virsikokoelmien historiallisia ja uskonnollisia konteksteja. Analyysiosa jakautuu kahteen päälukuun, joista ensimmäinen käsittelee virren metriikkaa ja toinen virttä puheena ja puhutteluna. Metriikkaa käsittelevässä luvussa tarkastellaan virsirunouden säkeistörakenteita, runomittoja ja riimitystä sekä erilaisia toisteisuuden ja kytkennän keinoja, joiden avulla säkeistöt rakentuvat kokonaisuuksiksi. Yksityiskohtaisempien tekstianalyysien lisäksi luodaan kokonaiskuva siitä, mitkä rakenteet olivat virsirunoilijoiden suosiossa, ja miten virsien metriikka tutkittavana ajanjaksona muuttui. Nykymetriikan näkökulmasta väljä riimitys asetetaan uuteen valoon tarkastelemalla loppusointua yhtenä äänteellisen toiston keinona sisäsoinnun ja alkusoinnun ohella ja soinnutuksen tehtäviä virren poetiikassa. Toisen analyysiluvun lähtökohtana on näkemys runon puheenkaltaisuudesta ja runosta puheena ja puhutteluna. Erityisesti rituaaliset tai performatiiviset elementit, jotka toimivat yleisöä osallistaen ja mukaan kutsuen, osoittautuvat virsipoetiikan keskeisiksi piirteiksi. Tällaisia ovat rytmin ja sointuisuuden ohella erilaiset puhujapositiot ja puhuttelut, tunteita ja aistihavaintoja aktivoivat retoriset keinot sekä ihmisen sisäistä tunne- ja ajatusmaailmaa havainnollistava kuvaannollisuus. Tutkimus osoittaa, että virsipoetiikka perustuu retoriikkaan, suullisiin ilmaisumuotoihin sekä tutun repertuaarin kierrättämiseen ja uudelleenmuotoiluun. Pietismin virsien repertuaari rakentuu vuorovaikutuksessa raamatullisten tekstien ja hartauskirjallisuuden lajien kanssa. Analyyseissä esiin nousevien poeettisten piirteiden yhteiseksi nimittäjäksi osoittautuu virsien pyrkimys luoda yhteisöllisyyttä ja osallisuutta ja esittää sisäistä muutosta tavalla, joka kutsuu mukaan myös virren kuulijoita ja veisaajia