Jesus and the Gentiles

Abstract

Doktorsavhandlingen Jesus and the Gentiles belyser Jesu attityder gentemot hedningarna. Evangelierna nämner endast två konkreta tillfällen där Jesus hjälper en hedning – en syrisk-fenikisk kvinna (Mark. 7:24–30/Matt. 15:21–28) och en officer i Kafarnaum (Matt. 8:5–13/Luk. 7:1–10). För att förstå Jesu attityder gentemot hedningarna är det viktigt att belysa den sociala, religiösa, ideologiska och etniska bakgrunden av Jesu verksamhet. I ljuset av de arkeologiska utgrävningarna och literära källorna är det klart att i början av första seklet bestod den stora majoriteten av Galileens befolkning av judar. Fastän Jesu verksamhet berörde närmast judar började de tidiga kristna med hednamissionen redan under 40-talet. Hur kan denna unika utveckling förklaras? Inom judendomen var hedningarnas möjliga frälsning oftast anknuten till uppfyllelsen av Israels eskatologiska restauration. De tidiga judekristna trodde att Jesus var Messias och att den eskatologiska tiden hade börjat. Dessa premisser gav de tidiga kristna upphov att tolka GT:s skrifter och Jesu ord och mission från en eskatologisk synvinkel som medförde att frälsingen skulle beröra Israel och även hedningarna. Just i ett eskatologiskt sammanhang är det sannolikt att Jesu liknelser om måltiden i Guds rike (Matt. 8:11-12) och om senapsfrön som växer och blir till ett stort träd (Mark. 4:30–32), refererar till hedningar som skall komma in i Guds rike. De tidiga jude-kristnas hednamission har sina rötter i Jesu förståelse om att den eskatologiska tiden har blivit installerad på något sätt. Även om Jesu verksamhet inte berörde direkt hedningar är det klart att enligt vissa av Jesu autentiska ord var han övertygad om att under den kommande eskatologiska uppfyllelsen skulle en del av hedningarna få plats i Guds rike (Matt. 8:11-12; 11:22-24; 12:41-42).Väitöskirja pyrkii selventämään Jeesuksen suhteita ei-juutalaisiin. Evankeliumien mukaan Jeesuksen toiminta kohdistui juutalaisiin. Hän auttoi vain poikkeuksellisesti ei-juutalaisia. Samoin Jeesuksen toiminta sijoittui Galileaan, joka oli lähes täysin juutalaisten asuttama. Onkin yllättävää, että Jeesuksen toiminnasta seurasi liike, joka ainutlaatuisella tavalla koki velvollisuudekseen julistaa evankeliumia myös ei-juutalaisille. Kuinka on selitettävissä, että seurakunta ponnisti juutalaisilta juuriltaan pakanamaailman keskelle? Tiedämme, että juutalaiskristityt toteuttivat pakanalähetystä jo 40-luvulla. Tämä kehitys on ymmärrettävissä juutalaisten lopunajan visioiden samoin kuin Jeesuksen eskatologisen tietoisuuden ja hänen opetustensa valossa. Pakanoilla oli useimmiten jonkinlainen rooli juutalaisissa lopunajan visioissa. Nämä visiot olivat hyvin kirjavia, ja usein keskenään ristiriitaisia, mutta niitä yhdisti ajatus, että jollain lailla pakanoiden kohtalo ratkeaisi lopunajan täyttymyksen yhteydessä. Jeesus näyttää ymmärtäneen oman toimintansa osana eskatologista täyttymystä. Juuri eskatologista taustaa vasten monet hänen sanontansa ja vertauksensa näyttävät epäsuorasti viittaavan pakanoiden pelastumiseen lopunajan täyttymyksen yhteydessä (Mark. 4:30-32; Matt. 8:11-12; 11:22-24; 12:41-42). Alkukristityt uskoivat, että lopunajat olivat koittaneet ja että Jeesus oli Messias. Näiltä lähtökohdiltaan he tulkitsivat Jeesuksen sanoja ja toimintaa samoin kuin VT:n profetioita. Juuri lopunajan täyttymyksen valossa he kokivat jopa velvollisuudekseen julistaa evankeliumia myös ei-juut alaisille. Historian Jeesus ei julistanut evankeliumia pakanoille. Hän auttoi vain yksittäisiä ei-juutalaisia (Matt. 8:5-10; Mark. 7:24-30). Hänen sanomansa sisälsi kuitenkin enemmän tai vähemmän epäsuoria viittauksia siitä, että lähitulevaisuudessa myös monille ei-juutalaisille avautuisi mahdollisuus päästä sisään Jumalan valtakuntaan (Matt. 8:11-12)