2 research outputs found

    LASKETTELUELINKEINO MUUTTUVASSA ILMASTOSSA – HAAVOITTUVUUDEN TARKASTELU SUOMEN ALUEELLA

    Get PDF
    Laskettelu on yksi sijaintiin perustuva talvimatkailun elinkeino, jonka harjoittamista uhkaa ilmaston lämpeneminen. Koska laskettelua tarjoavat hiihtokeskukset ovat paikkaan sidottuja yrityksiä, laskettelukeskusyrittäjien on kehiteltävä keinoja varautua vähälumisten talvikuukausien varalle. Maailmanlaajuisesti nousevana trendinä on että hiihtokeskukset siirtyvät vahvasti talvimatkailupalveluista kohti ympärivuotisen matkailukeskuksen toimintaa. Tutkimuksessa tarkastellaan lasketteluelinkeinon haavoittuvuutta Suomen alueella. Tutkimuksessa selvitetään millaiset sään ääri-ilmiöt vaikuttavat laskettelun tarjoamiseen, millaisia sopeutumiskeinoja hiihtokeskuksissa käytetään laskettelun tarjoamisen takaamiseksi ja millainen hiihtokeskusten palvelutarjonta on. Lisäksi tutkimuksessa selvitetään millainen käsitys hiihtokeskusyrittäjillä on ilmastonmuutoksesta. Aineistona ovat Suomen alueelle tehdyt ilmastonmuutosmallilaskelmat ja tutkimusta varten tekemäni puolistrukturoidun verkkokyselyn vastaukset. Perusjoukkona ovat suomalaiset hiihtokeskuksien johtajat ja toiminnanjohtajat. Vastauksia kyselyyn sain 44 kappaletta. Laskettelukautta haittaavat sääsuureet etenivät etelä-pohjoissuunnassa oletetusti: eteläosissa maata eniten haittaa aiheuttivat plussakelit ja vesisateet, pohjoisosissa maata kovat tuulet ja pakkaset. Kaikki kyselyyn osallistuneet hiihtokeskukset käyttävät ainakin yhtä sopeutumiskeinoa, joista yleisin on lumettaminen. Hiihtokeskuksien palvelutarjonta jakautuu selkeästi talviaktiviteettejä tarjoaviin hiihtokeskuksiin ja hiihtokeskuksiin, jotka tarjoavat toimintaa myös talviajan ulkopuolella. Ilmaston lämmetessä on todennäköistä että useampi sopeutumiskeinon käyttöönotto tulee tarpeeseen. Altistuminen sijainnin perusteella lisääntyy, kun yhä useammat alueet Suomessa lämpenevät niin että lumettaminen hankaloituu ja kannattavan kauden pituus mahdollisesti lyhenee

    Lasketteluelinkeino muuttuvassa ilmastossa – haavoittuvuuden tarkastelu Suomen alueella

    corecore