3 research outputs found

    Uusi ihohaavaan hakeutuva peptidi hakeutuu myös normaaliin ihoon

    Get PDF
    Ihohaavan paraneminen voidaan jakaa kolmeen vaiheeseen, jotka ilmenevät osittain päällekkäisinä. Nämä vaiheet saavat aikaan verenvuodon tyrehtymisen, uudisverisuonten kasvun ja uuden kudoksen muodostumisen haava-alueelle. Tulehdusreaktio on merkittävässä roolissa paranemisen alkuvaiheessa. Ihoon tullut haava paranee parhaassakin tapauksessa arpeutumalla. Arven mekaaniset ominaisuudet jäävät heikommiksi kuin ehjän ihon. Arpeutumista on yritetty estää useilla menetelmillä. Yksi niistä on menetelmä, jossa dekoriini-proteiinia annostellaan verenkiertoon ja kuljetetaan ihohaavaan spesifisesti sinne hakeutuvan peptidin avulla. Ihohaavaan muodostuvissa uudisverisuonissa ja myös muissa kehon verisuonissa on havaittu olevan kudokselle tyypillisiä, ainutlaatuisia molekyylirakenteita, joita kutsutaan verisuoniston kudosspesifisiksi sormenjäljiksi. Verisuonistossa on siis postinumerojärjestelmää vastaava systeemi. On löydetty postinumeroita hyödyntäviä peptidejä, jotka kykenevät hakeutumaan haluttuun kudokseen. Osa näistä peptideistä pystyy myös tunkeutumaan verisuonen seinämän solujen läpi kudokseen. Tällaisia peptidejä kutsutaan soluja läpäiseviksi peptideiksi (cell penetrating peptides). Ihohaavaan hakeutuvia peptidejä voidaan seuloa bakteriofagikirjastomenetelmällä. Bakteriofagi on todellinen lääkekehityksen voimahahmo, jonka solukalvolla voidaan ilmentää miljardeja proteiineja tai peptidijaksoja ja seuloa näitä lyhyessä ajassa. in vivo phage display -menetelmässä bakteriofagikirjasto injektoidaan verenkiertoon ja siitä seulotaan kohdekudokseen hakeutuvia peptidejä. Tarkoituksena on löytää lisää mahdollisia lääkeaineiden kuljettimia kohdekudoksiin kohdennettua lääkehoitoa varten. Tässä tutkimuksessa tutkittiin muutaman aiempien analyysien pohjalta valitun peptidin kykyä hakeutua ihohaavaan. Tutkimuksessa löydettiin uusi peptidi, joka kykenee hakeutumaan ihohaavaan ja ehjään ihoon. Jatkotutkimuksia tarvitaan sen selvittämiseksi, pystyykö tämä peptidi tunkeutumaan kudoksiin

    corecore