Peruskouluikäisen kitaransoiton motivaatioon vaikuttavat tekijät

Tiivistelmä. Tämä kandidaatintutkielma käsittelee peruskouluikäisen kitaransoiton motivaatioon liittyviä tekijöitä. Valitsin tämän aiheen, koska toimin kitaransoiton opettajana, ja iso osa oppilaistani on peruskoulussa. Toteutin tämän tutkielman kuvailevana kirjallisuuskatsauksena ja rajasin tutkimuksen kohteen peruskouluikäisiin kitaraa soittaviin lapsiin. Tutkimuskysymykseni on: ”Mitkä tekijät vaikuttavat peruskouluikäisen lapsen kitaransoiton motivaatioon?” Tavoitteeni oli löytää peruskouluikäisten lapsen kitaraharrastuksen tueksi motivoivia tekijöitä. Käsittelen motivaatiota myös Decin ja Ryanin (2002; 1985) itsemäärämisteorian näkökulmasta. Tutkimusta tehdessä kävi selväksi, että kitaransoiton motivaatiosta ei ole tehty tarpeeksi tutkimusta. Kirjallisten lähteiden löytäminen oli haastavaa, mikä osaltaan vaikeutti tutkielman tekoa. Sain kuitenkin selville muutamia kitaransoittoon vaikuttavia motivaatiotekijöitä. Tutkimuksessa selvisi, että kitaransoiton aloittamisessa on usein monia haasteita. Kitara on soittimena haastava, vaikkakin kitaralla pystytään myös luomaan musiikkia nopeasti aloittamisen jälkeen. Kitaran fyysiset vaatimukset sekä eri aistien yhtäaikainen toiminta luovat haasteita nuorelle soittajalle. Onnistuin vastaamaan tutkimuskysymykseen erityisesti kitaransoiton haasteita tutkimalla. Pystyin myös yhdistämään itsemääräämisteorian kolme perustarvetta kitaransoittoon. Haluan tutkia aihetta myös jatkossa, koska kitaransoiton motivaatioon liittyviä tarkkoja faktoja oli hankala löytää. Kitaransoitto on tuonut itselleni paljon iloa ja haluan, että mahdollisimman monet nuoret pääsevät kokemaan saman soittamisen tuoman ilon

”Kitara — ryhmässä kivempaa vai yksin hyödyllisempää?”:konservatoriosta valmistuneiden muusikoiden ja konservatorio-opettajien kokemuksiasähkökitaran yksilö-ja ryhmäopetuksen hyödyntämisestä

Tiivistelmä. Pro gradu -tutkielmamme käsittelee konservatoriosta valmistuneiden muusikoiden ja konservatorio-opettajien kokemuksia sähkökitaran yksilö- ja ryhmäopetuksen hyödyntämisestä. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää tutkittavien kokemuksia molempien opetusmuotojen hyödyistä ja haasteista, sekä miten niitä on konservatorioissa hyödynnetty. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys koostuu kuudesta luvusta. Ensimmäisessä teorialuvussa esittelemme kitaraa ja sähkökitaraa soittimina ja niiden historiaa. Toisessa teorialuvussa käsittelemme musiikkialan perustutkinnon perusteita, avaamme muusikon ammattitutkinnon historiaa Suomessa, sekä oppimisen eri osa-alueita. Kolmannessa teorialuvussa käsittelemme sähkökitaran opettamisen teoriaa, sen opiskeluun liittyviä haasteita, sekä yksilö- ja ryhmäopetuksen haasteita. Neljännessä teorialuvussa esittelemme molemmat opetusmuodot ja viidennessä teorialuvussa opettajan valmiuksia. Kuudennessa teorialuvussa esittelemme Decin ja Ryanin itseohjautuvuusteorian. Tutkielma on fenomenografinen tutkimus, jonka aineisto on kerätty harkinnanvaraisella otannalla. Aineisto koostuu viidestä (N=5) tutkittavasta, joista kolme on konservatoriosta sähkökitara pääinstrumenttinaan valmistuneita muusikoita ja kaksi on konservatorio-opettajia. Kaikilla haastateltavilla on kokemusta yksilö- ja ryhmäopetuksen hyödyntämisestä konservatorio-opinnoissa. Aineisto on analysoitu fenomenografisella analyysillä. Tutkimuksen tuloksena selvisi, että yksilöopetuksessa opetuksen yksilöllistäminen koettiin tärkeäksi vaikkakin siinä oli myös haasteita. Yksilöopetuksessa opettajan ja opiskelijan henkilökemiat koettiin tärkeiksi ja niillä voi olla positiivisia tai negatiivisia vaikutuksia opetukseen. Ryhmäopetuksessa hyödyiksi koettiin yhteisöllisyys, vertaisoppiminen sekä vertaistuki. Kilpailu-asetelma ja esiintyminen ryhmässä vaikuttivat oppimiseen positiivisesti sekä negatiivisesti. Molempia opetusmuotoja toteutettiin osittain samojen kuin eri sisältöjä hyödyntäen