Porojen laitumet, ruokinta ja tuottavuus poronhoitoalueen pohjoisosassa

Tutkimuksessa selvitettiin, miten porot valikoivat laitumia ja mitä talviravintoa ne käyttävät laiduntaessaan poronhoitoalueen pohjoisosan luonnonlaitumilla. Samalla selvitettiin, miten porokarjojen tuottavuus vaihtelee ja mitkä tekijät selittävät havaittuja tuottavuuden eroja paliskuntien välillä. Kuudessa tutkimuspaliskunnassa kerättiin vuosina 2007–2010 tutkimusaineistoja porojen laidunten ja ravinnon käytöstä, lumiolosuhteista sekä vaadinten ja vasojen ruhomitoista, painoista ja kunnosta. Myös kaikista poronhoitoalueen pohjoisosan 20 paliskunnasta kerättiin Paliskuntain yhdistyksen tilastoista tiedot poronhoidon tuottavuudesta poronhoitovuosilta 2006/07–2009/10. Tutkimuspaliskunnissa toteutetun porojen GPS-seurannan perusteella porovaatimet käyttivät havumetsäalueella koko talvikauden jäkälä- ja luppolaitumia merkitsevästi enemmän kuin muita laiduntyyppejä, kun taas tunturialueella jäkälälaitumet ja avoimet paljakka-alueet olivat eniten käytettyjä laiduntyyppejä. Keväällä ja kesällä metsäpaliskuntien porot laidunsivat eniten soilla sekä varpu- ja heinävaltaisilla laitumilla, kun taas tunturialueen porot käyttivät keväästä syksyyn jäkälälaitumia, paljakka-alueita ja soita niiden saatavuuden mukaan. Porojen liikkuvuus nousi huomattavasti kesäaikana kaikissa tutkimuspaliskunnissa verrattuna talviaikaan. Lumiolosuhteet olivat vaikeimmat porojen käyttämillä laidunalueilla kevättalvella, mutta niissä oli myös paliskuntien välillä merkittäviä eroja. Tunturialueen porot laidunsivat erityisesti kevättalvella avoimilla paljakka-alueilla, joilla lumipeite oli selvästi ohuempaa ja kovempaa kuin metsäpaliskuntien porojen laidunalueilla. Kerätyissä papananäytteistä jäkälien (maajäkälät ja lupot) osuus oli noin kolmannes ja varpujen hieman tätä enemmän, mutta jäkälät olivat ravintokasvien saatavuuden perusteella selvästi halutuin ravintokohde. Vaadinten ja vasojen koossa, painoissa, kunnossa ja sarvimitoissa oli samansuuntaisia systemaattisia eroja paliskuntien ja vuosien välillä. Vaatimilla ja erityisesti vasoilla koko, paino, kunto ja sarvimitat korreloivat kaikki merkitsevästi keskenään. Vasaprosentti oli korkein niissä pohjoisissa paliskunnissa, joissa porojen maastoruokinta oli systemaattisinta ja samalla se nousi jäkälälaidunten ja tunturipaljakoiden osuuden kasvaessa maa-alasta ja kesäravinnon biomassa runsastuessa laitumilla. Eloporotiheyden noustessa vasojen teuraspainot putosivat, kun taas varpu- ja heinävaltaisten laidunten sekä luppolaidunten osuuden kasvaessa paliskunnan maa-alasta vasojen teuraspainot nousivat. Toisaalta vasojen teuraspainot olivat pienimmät niissä paliskunnissa, joissa poroja ruokittiin talvella pääosin tarhoissa. Vasaprosentin kasvaessa myös teurasprosentti kasvoi merkitsevästi. Eloporoa kohti laskettu lihantuotanto oli korkein niissä paliskunnissa, joissa porojen ruokinta maastoon oli systemaattisinta ja vasprosentti korkein, mutta paliskunnan eloporotiheyden kasvaessa lihantuotanto eloporoa kohti laski. Tutkimus osoitti, että sekä talvi- ja kesälaidunten määrä ja laatu että porotiheydet vaikuttavat merkittävästi poronhoidon tuottavuuteen poronhoitoalueen pohjoisosan paliskunnissa. Systemaattinen maastoruokinta nostaa kuitenkin poronhoidon tuottavuutta merkittävästi, mutta hyvää tuottavuutta ei saavuteta ilman riittäviä ja tarpeeksi monipuolisia laidunresursseja. Poronhoidon tuottavuus on paljolti riippuvainen myös vaikeasti ennakoitavista sää- ja lumiolosuhteista, joihin kuitenkin voidaan talvella varautua porojen ruokinnan avulla. Riittävät talvi- ja kesälaitumet muodostavat kuitenkin edelleen kestävän perustan tuottavalle ja kannattavalle poroelinkeinolle. Tämä tulisi huomioida entistä paremmin niin poronhoidossa kuin myös metsätaloudessa ja maankäytössä, sillä niiden kaikkien toiminta vaikuttaa porolaidunten tilaan ja määrään.201

Can a snow structure model estimate snow characteristics relevant to reindeer husbandry?

Snow affects foraging conditions of reindeer e.g. by increasing the energy expenditures for moving and digging work or, in contrast, by making access of arboreal lichen easier. Still the studies concentrating on the role of the snow pack structure on reindeer population dynamics and reindeer management are few. We aim to find out which of the snow characteristics are relevant for reindeer in the northern boreal zone according to the experiences of reindeer herders and is this relevance seen also in reproduction rate of reindeer in this area. We also aim to validate the ability of the snow model SNOWPACK to reliably estimate the relevant snow structure characteristics. We combined meteorological observations, snow structure simulations by the model SNOWPACK and annual reports by reindeer herders during winters 1972-2010 in the Muonio reindeer herding district, northern Finland. Deep snow cover and late snow melt were the most common unfavorable conditions reported. Problematic conditions related to snow structure were icy snow and ground ice or unfrozen ground below the snow, leading to mold growth on ground vegetation. Calf production percentage was negatively correlated to the measured annual snow depth and length of the snow cover time and to the simulated snow density. Winters with icy snow could be distinguished in three out of four reported cases by SNOWPACK simulations and we could detect reliably winters with conditions favorable for mold growth. Both snow amount and also quality affects the reindeer herding and reindeer reproduction rate in northern Finland. Model SNOWPACK can relatively reliably estimate the relevant structural properties of snow. Use of snow structure models could give valuable information about grazing conditions, especially when estimating the possible effects of warming winters on reindeer populations and reindeer husbandry. Similar effects will be experienced also by other arctic and boreal species

Can a snow structure model estimate snow characteristics relevant to reindeer husbandry?

Snow affects foraging conditions of reindeer e.g. by increasing the energy expenditures for moving and digging work or, in contrast, by making access of arboreal lichen easier. Still the studies concentrating on the role of the snow pack structure on reindeer population dynamics and reindeer management are few. We aim to find out which of the snow characteristics are relevant for reindeer in the northern boreal zone according to the experiences of reindeer herders and is this relevance seen also in reproduction rate of reindeer in this area. We also aim to validate the ability of the snow model SNOWPACK to reliably estimate the relevant snow structure characteristics. We combined meteorological observations, snow structure simulations by the model SNOWPACK and annual reports by reindeer herders during winters 1972-2010 in the Muonio reindeer herding district, northern Finland. Deep snow cover and late snow melt were the most common unfavorable conditions reported. Problematic conditions related to snow structure were icy snow and ground ice or unfrozen ground below the snow, leading to mold growth on ground vegetation. Calf production percentage was negatively correlated to the measured annual snow depth and length of the snow cover time and to the simulated snow density. Winters with icy snow could be distinguished in three out of four reported cases by SNOWPACK simulations and we could detect reliably winters with conditions favorable for mold growth. Both snow amount and also quality affects the reindeer herding and reindeer reproduction rate in northern Finland. Model SNOWPACK can relatively reliably estimate the relevant structural properties of snow. Use of snow structure models could give valuable information about grazing conditions, especially when estimating the possible effects of warming winters on reindeer populations and reindeer husbandry. Similar effects will be experienced also by other arctic and boreal species

Poronhoitoalueen talvilaitumet vuosien 2016–2018 laiduninventoinnissa : Talvilaidunten tilan muutokset ja muutosten syyt

2., korjattu painos julkaisusta Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 29/2019Poronhoitoalue kattaa kolmanneksen Suomen pinta-alasta ja sen eri alueet eroavat mm. laiduntyypeiltään, poronhoitotavoiltaan ja maankäyttömuodoiltaan, jolloin myös poronhoitoympäristöjen tilaan vaikuttavat useat tekijät. Tämä asettaa haasteita laidunresurssien määrän, laadun ja käytettävyyden sekä niiden muutosten selvittämiselle. Vuosien 2016–2018 porolaiduninventoinnissa erityyppisten talvilaitumet kartoitettiin paliskunnista satelliittikuvatulkintojen avulla. Myös eri maankäyttömuotojen ja infrastruktuurin peitto- ja häiriöalueet kartoitettiin paliskunnissa hyödyntämällä paikkatietoaineistoja ja tutkimustietoa maankäytön vaikutuksista porojen laiduntamiseen. Poronhoitoalueen pohjoisosan 20 paliskunnan jäkälälaidunten kuntoa ja kunnon muutoksia selvitettiin vertailemalla vuosina 2005–2008 ja 2016–2018 inventoitujen jäkälälaidunten koealojen (618 kpl) kasvillisuusmittauksia. Laidunmetsien rakennetta ja luppolaidunten määrien muutoksia selvitettiin vuosien 1995–1996 ja 2016–2018 laidunluokituksia vertailemalla. Laidunluokitusten luotettavuutta ja jäkäliköiden koealojen edustavuutta testattiin. Luokitukset todettiin varsin yhteneviksi VMI:n koeala-aineiston kanssa ja koealoilta saatujen paliskuntien jäkäläestimaattien luotettavuuden havaittiin olevan hyvä. Laiduninventointi osoitti että havumetsäalueella yhtenäisimmät ja laadultaan parhaat varttuneiden ja vanhojen metsien jäkälä- ja luppolaitumet sijaitsevat nykyisin Metsä-Lapin laajoilla suojelualueilla (mm. Lemmenjoki, UKK-puisto, Pallas-Yllästunturin kansallispuisto, Puljun erämaa-alue, Hammastunturin erämaa-alue, Vätsärin erämaa-alue, Kemihaaran erämaa-alue, Tuntsan erämaa-alue, Värriön luonnonpuisto ja Maltion luonnonpuisto). Noin kahdella kolmanneksella poronhoitoalueen pinta-alasta metsätalous on kuitenkin vähentänyt ja pirstonut vanhoja laidunmetsiä sekä samalla heikentänyt vähitellen metsien rakennetta ja laatua talvilaitumina. Siten poronhoitoalueen etelä- ja keskiosassa sekä osin myös pohjoisosissa laidunmetsien rakennetta hallitsevat nykyisin hakkuualueet, taimikot ja nuoret kasvatusmetsät, joiden laatu talvilaitumina on selvästi heikompi kuin aikaisempien vanhojen laidunmetsien laatu. Tunturialueilla on inventoinnin perusteella vähän luppolaitumia, mutta sitä vastoin runsaasti kuivia ja karuja tunturikoivikoita ja tunturikankaita. Niiden jäkälämäärät ovat kuitenkin pieniä myös suojelu- ja erämaa-alueiden sisällä. Inventointi osoitti myös, että muun maankäytön vaikutus laitumiin on vielä pieni pohjoisen erämaapaliskunnissa, mutta esim. 33 poronhoitoalueen etelä- ja keskiosan paliskunnassa maankäytön ja infrastruktuurin peittoalueet sekä niitä ympäröivät, poronhoitoa vaikeuttavat häiriöalueet kattavat ja pirstovat jo yli 25 % laidunten kokonaisalasta. Poronhoitoalueen pohjoisosan 20 paliskunnissa inventoiduilla jäkälälaidunten koealoilla jäkäläbiomassa on vähentynyt kymmenen viime vuoden aikana keskimäärin 30 %, kun taas varpujen ja sammalten määrät ovat lisääntyneet. Inventoiduista paliskunnista parhaassa kunnossa olevat jäkäliköt sijaitsevat edelleen Metsä-Lapin paliskuntien vain talvilaidunkäytössä olevilla alueilla (jäkälää yli 400 kg/ha), joilla ei ole metsätaloutta tai muuta merkittävää maankäyttöä. Myös näillä alueilla jäkäläbiomassat ovat kuitenkin vähentyneet inventointien välillä todennäköisesti porojen laidunnuksen ja paliskuntien laidunalueilla tapahtuneiden muiden epäedullisten muutosten vuoksi. Kuluneimmat jäkäliköt (jäkälää 70–150 kg/ha) sijaitsevat sekä Tunturi-Lapin paliskunnissa että Keski-Lapin metsätalousvaltaisissa paliskunnissa, joissa ei ole selvää vuodenaikaista laidunkiertoa talvi- ja kesälaidunalueiden välillä. Tunturipaliskunnissa jäkäliköitä on runsaasti, mutta selväpiirteisen vuodenaikaisen laidunkierron puuttuminen ja siitä johtuva jäkäliköiden lumettomana aikana tapahtuva laiduntaminen ovat kuluttaneet jäkäliköitä. Neljässä tunturipaliskunnassa jäkäliköiden kunto on kuitenkin inventointien välillä hieman parantunut, kahdessa niistä tilastollisesti merkitsevästi. Poronhoitoalueen etelä- ja keskiosissa jäkäliköitä ja hyviä luppolaitumia on vähän ja ne ovat hajallaan. Laidunmetsien rakenteelliset muutokset, maankäytön vaikutukset ja lumettomana aikana tapahtuva jäkäliköiden laidunnus pitävät alueen jäkäliköt voimakkaasti kuluneina. Tehtyjen tilastoanalyysien perusteella koalojen jäkäläbiomassoihin vaikuttavat selvimmin laidunnuksen vuodenaikainen ajoittuminen jäkäliköillä ja jäkäliköiden porotiheydet samoin kuin metsätalouden aiheuttamat muutokset metsien rakenteessa ja vanhojen metsien määrissä paliskunnissa. Myös maankäytön laajuus paliskunnissa ja todennäköisesti myös ilmastonmuutoksen aiheuttamat ekosysteemimuutokset selittävät osaltaan jäkälälaidunten kuntoa ja kasvilajimuutoksia. Eri alueilla eri tekijöiden vaikutus kuitenkin vaihtelee. Epäedulliset muutokset porojen laidunympäristössä ovat vähitellen muuttaneet poronhoitoa ja lisänneet porojen talviaikaisen lisäruokinnan ja tarhauksen tarvetta. Laidunten vähenemisestä ja pirstoutumisesta on aiheutunut paikoin myös ristiriitoja ja ongelmia poronhoidon sekä muiden elinkeinojen ja intressiryhmien välille. Porojen talvilaidunten nykytilan ja käytettävyyden parantamiseksi tarvittaisiin poronhoitoalueen eri osiin parhaiten soveltuvia kokonaisvaltaisia, pitkäkestoisia porolaidunten hoitosuunnitelmia. Poronhoidossa paliskuntien vuodenaikaisten laidunkiertojärjestelmien kehittämisen ja poromäärien säätelyn tarpeet ja mahdollisuudet tulisi huomioida. Suojelualueiden ulkopuolella olevien poronhoidolle tärkeiden luonnontilaisten vanhojen metsien alueiden säästäminen tai varovainen käsittely säästäisi poronhoidolle tärkeitä laidunalueita. Laidunmetsiin soveltuvien, metsän peitteisyyttä ja monipuolista ikärakennetta ylläpitävien jatkuvan kasvatuksen menetelmien kehittäminen ja laaja-alaisempi käyttöönotto todennäköisesti parantaisi vähitellen laidunmetsien laatua talvilaitumina. Maankäytön suunnittelussa rauhallisten laidunalueiden säästäminen mahdollisimman vähällä uudella maankäytöllä turvaisi myös poronhoidolle suotuisan talvilaidunympäristön ylläpitoa.201

Poronhoitoalueen talvilaitumet vuosien 2016–2018 laiduninventoinnissa : Talvilaidunten tilan muutokset ja muutosten syyt

Tästä julkaisusta on ilmestynyt 2., korjattu painos. Se on ladattavissa maksutta täältä: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-326-763-3Poronhoitoalue kattaa kolmanneksen Suomen pinta-alasta ja sen eri alueet eroavat mm. laiduntyypeiltään, poronhoitotavoiltaan ja maankäyttömuodoiltaan, jolloin myös poronhoitoympäristöjen tilaan vaikuttavat useat tekijät. Tämä asettaa haasteita laidunresurssien määrän, laadun ja käytettävyyden sekä niiden muutosten selvittämiselle. Vuosien 2016–2018 porolaiduninventoinnissa erityyppisten talvilaitumet kartoitettiin paliskunnista satelliittikuvatulkintojen avulla. Myös eri maankäyttömuotojen ja infrastruktuurin peitto- ja häiriöalueet kartoitettiin paliskunnissa hyödyntämällä paikkatietoaineistoja ja tutkimustietoa maankäytön vaikutuksista porojen laiduntamiseen. Poronhoitoalueen pohjoisosan 20 paliskunnan jäkälälaidunten kuntoa ja kunnon muutoksia selvitettiin vertailemalla vuosina 2005–2008 ja 2016–2018 inventoitujen jäkälälaidunten koealojen (618 kpl) kasvillisuusmittauksia. Laidunmetsien rakennetta ja luppolaidunten määrien muutoksia selvitettiin vuosien 1995–1996 ja 2016–2018 laidunluokituksia vertailemalla. Laidunluokitusten luotettavuutta ja jäkäliköiden koealojen edustavuutta testattiin. Luokitukset todettiin varsin yhteneviksi VMI:n koeala-aineiston kanssa ja koealoilta saatujen paliskuntien jäkäläestimaattien luotettavuuden havaittiin olevan hyvä. Laiduninventointi osoitti että havumetsäalueella yhtenäisimmät ja laadultaan parhaat varttuneiden ja vanhojen metsien jäkälä- ja luppolaitumet sijaitsevat nykyisin Metsä-Lapin laajoilla suojelualueilla (mm. Lemmenjoki, UKK-puisto, Pallas-Yllästunturin kansallispuisto, Puljun erämaa-alue, Hammastunturin erämaa-alue, Vätsärin erämaa-alue, Kemihaaran erämaa-alue, Tuntsan erämaa-alue, Värriön luonnonpuisto ja Maltion luonnonpuisto). Noin kahdella kolmanneksella poronhoitoalueen pinta-alasta metsätalous on kuitenkin vähentänyt ja pirstonut vanhoja laidunmetsiä sekä samalla heikentänyt vähitellen metsien rakennetta ja laatua talvilaitumina. Siten poronhoitoalueen etelä- ja keskiosassa sekä osin myös pohjoisosissa laidunmetsien rakennetta hallitsevat nykyisin hakkuualueet, taimikot ja nuoret kasvatusmetsät, joiden laatu talvilaitumina on selvästi heikompi kuin aikaisempien vanhojen laidunmetsien laatu. Tunturialueilla on inventoinnin perusteella vähän luppolaitumia, mutta sitä vastoin runsaasti kuivia ja karuja tunturikoivikoita ja tunturikankaita. Niiden jäkälämäärät ovat kuitenkin pieniä myös suojelu- ja erämaa-alueiden sisällä. Inventointi osoitti myös, että muun maankäytön vaikutus laitumiin on vielä pieni pohjoisen erämaapaliskunnissa, mutta esim. 33 poronhoitoalueen etelä- ja keskiosan paliskunnassa maankäytön ja infrastruktuurin peittoalueet sekä niitä ympäröivät, poronhoitoa vaikeuttavat häiriöalueet kattavat ja pirstovat jo yli 25 % laidunten kokonaisalasta. Poronhoitoalueen pohjoisosan 20 paliskunnissa inventoiduilla jäkälälaidunten koealoilla jäkäläbiomassa on vähentynyt kymmenen viime vuoden aikana keskimäärin 30 %, kun taas varpujen ja sammalten määrät ovat lisääntyneet. Inventoiduista paliskunnista parhaassa kunnossa olevat jäkäliköt sijaitsevat edelleen Metsä-Lapin paliskuntien vain talvilaidunkäytössä olevilla alueilla (jäkälää yli 400 kg/ha), joilla ei ole metsätaloutta tai muuta merkittävää maankäyttöä. Myös näillä alueilla jäkäläbiomassat ovat kuitenkin vähentyneet inventointien välillä todennäköisesti porojen laidunnuksen ja paliskuntien laidunalueilla tapahtuneiden muiden epäedullisten muutosten vuoksi. Kuluneimmat jäkäliköt (jäkälää 70–150 kg/ha) sijaitsevat sekä Tunturi-Lapin paliskunnissa että Keski-Lapin metsätalousvaltaisissa paliskunnissa, joissa ei ole selvää vuodenaikaista laidunkiertoa talvi- ja kesälaidunalueiden välillä. Tunturipaliskunnissa jäkäliköitä on runsaasti, mutta selväpiirteisen vuodenaikaisen laidunkierron puuttuminen ja siitä johtuva jäkäliköiden lumettomana aikana tapahtuva laiduntaminen ovat kuluttaneet jäkäliköitä. Neljässä tunturipaliskunnassa jäkäliköiden kunto on kuitenkin inventointien välillä hieman parantunut, kahdessa niistä tilastollisesti merkitsevästi. Poronhoitoalueen etelä- ja keskiosissa jäkäliköitä ja hyviä luppolaitumia on vähän ja ne ovat hajallaan. Laidunmetsien rakenteelliset muutokset, maankäytön vaikutukset ja lumettomana aikana tapahtuva jäkäliköiden laidunnus pitävät alueen jäkäliköt voimakkaasti kuluneina. Tehtyjen tilastoanalyysien perusteella koalojen jäkäläbiomassoihin vaikuttavat selvimmin laidunnuksen vuodenaikainen ajoittuminen jäkäliköillä ja jäkäliköiden porotiheydet samoin kuin metsätalouden aiheuttamat muutokset metsien rakenteessa ja vanhojen metsien määrissä paliskunnissa. Myös maankäytön laajuus paliskunnissa ja todennäköisesti myös ilmastonmuutoksen aiheuttamat ekosysteemimuutokset selittävät osaltaan jäkälälaidunten kuntoa ja kasvilajimuutoksia. Eri alueilla eri tekijöiden vaikutus kuitenkin vaihtelee. Epäedulliset muutokset porojen laidunympäristössä ovat vähitellen muuttaneet poronhoitoa ja lisänneet porojen talviaikaisen lisäruokinnan ja tarhauksen tarvetta. Laidunten vähenemisestä ja pirstoutumisesta on aiheutunut paikoin myös ristiriitoja ja ongelmia poronhoidon sekä muiden elinkeinojen ja intressiryhmien välille. Porojen talvilaidunten nykytilan ja käytettävyyden parantamiseksi tarvittaisiin poronhoitoalueen eri osiin parhaiten soveltuvia kokonaisvaltaisia, pitkäkestoisia porolaidunten hoitosuunnitelmia. Poronhoidossa paliskuntien vuodenaikaisten laidunkiertojärjestelmien kehittämisen ja poromäärien säätelyn tarpeet ja mahdollisuudet tulisi huomioida. Suojelualueiden ulkopuolella olevien poronhoidolle tärkeiden luonnontilaisten vanhojen metsien alueiden säästäminen tai varovainen käsittely säästäisi poronhoidolle tärkeitä laidunalueita. Laidunmetsiin soveltuvien, metsän peitteisyyttä ja monipuolista ikärakennetta ylläpitävien jatkuvan kasvatuksen menetelmien kehittäminen ja laaja-alaisempi käyttöönotto todennäköisesti parantaisi vähitellen laidunmetsien laatua talvilaitumina. Maankäytön suunnittelussa rauhallisten laidunalueiden säästäminen mahdollisimman vähällä uudella maankäytöllä turvaisi myös poronhoidolle suotuisan talvilaidunympäristön ylläpitoa.201

Talven 2019–2020 sää-, lumi- ja luonnonolosuhteiden poikkeuksellisuus ja vaikutukset poronhoitoon

Syksyn 2019 ja talven 2019–2020 sää- ja lumiolosuhteet poronhoitoalueella poikkesivat monella tavalla tavanomaisista. Kuivaa kesää seurasi kolea, lähes sienetön syksy ja ajankohtaan nähden paksu lumipeite satoi verrattain aikaisin syksyllä pääosin sulaan maahan. Tämän jälkeen lunta satoi jo syystalven aikana poikkeuksellisen paljon lähes koko poronhoitoalueella ja lumen määrä lisääntyi tasaisesti läpi talven. Jo syksyn 2019 aikana porojen kunnon todettiin poromiesten havaintojen perusteella olevan monissa paliskunnissa tavallista huonompi. Myöhemmin syystalvella porojen havaittiin laiduntavan ja vaeltavan poikkeuksellisesti. Porot lopettivat ravinnon kaivun useimmissa paliskunnissa syys- tai keskitalveen mennessä ja siirtyivät käyttämään luppojäkäliä, mikäli niitä oli porojen saatavilla. Tästä johtuen myös porojen lisäruokinta jouduttiin aloittamaan poikkeuksellisen aikaisin. Keskitalvella poroja alkoi myös kuolla useissa paliskunnissa. Poronhoitoa kohdanneesta poikkeuksellisesta talvesta johtuen Paliskuntain yhdistys toimitti 21.2.2020 Maa- ja metsätalousministeriölle tiedoksiannon talven 2019–2020 vaikeista lumi- ja luonnonolosuhteista, joiden voidaan perustellusta syystä epäillä aiheuttavan porotaloutta kohdanneiden vahinkojen koskemista annetussa laissa (26.8.2011/987) ja asetuksessa (656/2016) tarkoitettuja vahinkoja. Maa- ja metsätalousministeriö katsoi Paliskuntain yhdistyksen selvityspyynnön sekä saamiensa tilanneraporttien ja kuulemiensa asiantuntija-arvioiden perusteella, että on olemassa riittävät syyt ryhtyä mahdollisen poronhoitoon kohdistuneen tuhon tai sen uhkan selvittämiseen nykyisen Porovahinkolain (987/2011) mukaisesti. Tämä selvitystyö on ohjattu lain mukaan Luonnonvarakeskukselle. Tämän Luonnonvarakeskuksen tekemän selityksen yhtenä tavoitteena on tuottaa tietoa siitä, kuinka poikkeukselliset sää-, lumi- ja luonnonolosuhteet ovat olleet poronhoitoalueen eri osissa syksyn, talven ja kevään 2019–2020 aikana verrattuna vastaavien vuodenaikojen olosuhteisiin edellisten 10 vuoden aikana. Tavoite on myös selvittää sitä, miten nämä olosuhteet ovat vaikuttaneet porojen laiduntamiseen, ravinnonsaantiin, kuntoon ja terveyteen poronhoitoalueella. Samalla kartoitetaan, miten päättyneen talven olosuhteet ovat vaikuttaneet poronhoitotöiden ja porojen ruokinnan määriin sekä ruokinnan kestoon eri paliskunnissa. Myös vaikeiden talviolosuhteiden aiheuttamien porokuolemien määriä, laajuutta ja sijoittumista sekä todennäköisiä vaikutuksia tulevan teurastuskauden vasaprosenttiin ja teurasmääriin selvitetään. Viidessä Keski- ja Pohjois-Lapin paliskunnassa talvilaidunalueilla maaliskuussa 2020 tehdyt mittaukset osoittivat, että lumipeite kussakin näistä paliskunnassa oli tavanomaiseen talveen verrattuna poikkeuksellisen paksu, lumessa oli kovia välikerroksia ja syystalvella syntynyttä maajäätä. Myös jäätynyttä lumen pohjakerrosta esiintyi edelleen laajasti. Lumen alla olevassa kasvillisuudessa oli todennäköisesti myös syksyllä ja syystalvella muodostuneita homesieniä. Kaikissa näissä paliskunnissa porot olivat joko lopettaneet ravinnon kaivun tai kaivoivat vain satunnaisesti pyrkien laiduntamaan puilla kasvavia luppo- ja muita epifyyttijäkäliä varttuneissa ja vanhoissa mänty- ja kuusimetsissä, tunturipaliskunnissa myös tunturikoivikoissa. Kahdessa näistä paliskunnista oli käynnissä myös tehostettu maastoruokinta. Ilmatieteen laitoksen hila-aineistojen perusteella, pysyvä lumipeite satoi maahan lähes koko poronhoitoalueella syksyllä 2019 tavanomaista aikaisemmin. Syystalvella esiintyi myös suojasäitä, joiden seurauksena lumipeitteeseen ja maan pintaan muodostui kovia jää- ja lumikerroksia. Lunta myös kertyi IL:n aineistojen perusteella poronhoitoalueelle läpi talven 2019–2020 selvästi tavanomaista enemmän verrattuna aikaisempiin 10 talveen. Kylmästä keväästä johtuen paksu lumipeite myös suli lähes kuukautta myöhemmin kuin normaalisti. Paliskunnille suunnatun kyselyn vastausten perusteella (47 vastannutta paliskuntaa) paliskunnat arvioivat talven 2019–2020 lumi- ja kaivuolosuhteet hyvin samansuuntaisiksi porojen ravinnonsaannin kannalta kuin mitä ne olivat maastossa tehtyjen mittausten ja Ilmatieteen aineistojen perusteella. Paksu ja tiivis sekä kovia jääkerroksia sisältävä lumilumipeite talvilaitumilla läpi tavallista pidemmän talven sekä kaivettavan ravinnon homehtuminen ja maajään muodostuminen laitumille jo alkutalvella aikaansaivat yhdessä tilanteen, jossa porojen ravinnonhankinta kaivamalla luonnonlaitumilla muuttui kuluneen talven aikana poroille vaikeaksi ja lopulta estyi kokonaan. Syksyn sienettömyys ja sitä seuranneen talven vaikeat lumi- ja kaivuolosuhteet johtivat porojen kunnon ja terveyden heikkenemiseen sekä pakottivat paliskunnat aikaistamaan ja tehostamaan porojen talviruokintaa, paimennusta ja poronhoitotöitä. Paliskuntien antamien arvioiden mukaan porojen ruokinta- ja hoitokustannukset nousivat talven 2019–2020 aikana keskimäärin 80–90 % korkeammiksi verrattuna tavanomaiseen talveen. Tehostetusta ruokinnasta huolimatta kyselyyn vastanneiden paliskuntien poroista lähes puolet oli edelleen maalis–huhtikuussa tavallista huonokuntoisempia. Samalla noin 60 %:ssa vastanneista paliskunnista oli havainnut poroissa erilaisia sairauksia keskimäärin noin 4 %:lla poroista. Vastanneissa paliskunnissa arvioitiin myös kuolleen yhteensä lähes 15 000 poroa, erityisesti useissa poronhoitoalueen pohjoisosan paliskunnissa poroja arvioitiin menehtyneen vaikean talven seurauksena huomattavan paljon. Paliskunnat arvioivat tulevan teurastuskauden vasaprosentin putoavan keskimäärin noin 45 %:iin (vaihtelu 15–68 %) ja samalla myös teuraiden määrän jäävän vain keskimäärin noin 66 %:iin aikaisempien kolmen teurastuskauden määristä. Vasatuoton ja teurasmäärien voimakas putoaminen tulee vähentämään suuresti markkinoille tulevan poronlihan määriä tulevana teurastuskautena, mutta erityisen suuri merkitys sillä on poronhoitajien tulotasoon poronhoitovuotena 2020–2021. Näiden vaikutusten ohella päättynyt talvi aiheutti merkittävän kustannusten nousun porotaloudessa lisääntyneiden työmäärien ja ruokintakulujen vuoksi. Siitosporojen menetyksistä ja vasatuoton putoamisesta johtuva teurastulojen romahtaminen tulevana teurastuskautena ja myös pidemmällä aikavälillä merkitsee hyvin todennäköisesti myös taloudellisten vaikeuksien kasaantumista ja kasvavaa realisoitumista porotaloudessa laajasti poronhoitoalueella. Poikkeukselliset luonnonolot kuormittivat myös poronhoitajien hyvinvointia, jaksamista ja taloutta tavallisia talvia enemmän. Melkein kaikissa paliskunnissa nähdään, että nykyinen kriisi- ja hätäapujärjestelmä ei ole toimiva ja riittävän ketterä vastaamaan poikkeusolosuhteiden aiheuttamaan avuntarpeeseen. Paliskunnissa toivotaan, että hätäapujärjestelmää kehitettäisiin siten, että se pystyy riittävän nopeasti reagoimaan avun tarpeeseen.202

Petoeläinten vaikutukset porotalouden tuottavuuteen, tuloihin ja taloudelliseen kestävyyteen : Makera-hankkeen loppuraportti

Tutkimuksessa selvitettiin petoeläinten aiheuttamien suorien ja välillisten tappioiden vaikutuksista poronhoidon tuottavuuteen, tuloihin ja taloudelliseen kestävyyteen. Poronhoitoalueen paliskunnasta kerättiin aineistoja poronhoidon tuottavuudesta ja petoeläinten aiheuttamista eläintappioista sekä vuotuisista sää- ja lumiolosuhteista vuosilta 2003–2015. Kolmesta paliskunnista kerättiin luuydin- ja hammasnäytteitä petojen tappamien porojen (102 poroa) iän ja kunnon määrittämiseksi. Petoeläinten, sää- ja lumiolosuhteiden ja porotiheyksien vaikutusta vasatuottoon, teurasmäärin ja teurasprosenttiin analysoitiin regressio- ja sekamalleilla. Petoeläinten aiheuttamia suoria ja välillisiä vaikutuksia poronhoidon nettotuloihin ja taloudellisen kestävyyteen analysoitiin poronhoidon bioekonomisen systeemimallin avulla käyttämällä analyyseissä poronhoidon menoja ja tuloja poronhoitovuodelta 2010–2011. Petoeläinten aiheuttamiksi todettuja tappioita esiintyi merkittävästi (1–6 tapettua po-roa/100 eloporoa) 19:sta tai hyvin merkittävästi (yli 6 tapettua poroa/100 eloporoa) 8 paliskunnassa. Eri petoeläinlajien merkitys poronhoidon eläintappioihin ja tuottavuuteen vaihteli alueittain ja vuosittain. Ahma ja maakotka aiheuttivat eniten tappioita pohjoisissa paliskunnissa, muulla poronhoitoalueella kaikki suurpedot vaihtelevasti. Myös vuosittaiset lumiolo-suhteet vaikuttivat merkittävästi vasatuottoon ja teurasmääriin. Kerättyjen luuydin- ja hammasnäytteiden perusteella porojen kunto tai ikä ei selittänyt petoeläinten aiheuttamia porovahinkoja. Tehdyt analyysit osoittivat, että sekä paliskunnan vasatuotto että teuras- ja eloporomäärät putosivat merkitsevästi löydettyjen suurpetojen tappamien porojen määrän kasvaessa. Myös maakotkareviireiden määrän lisääntyminen paliskunnissa pudotti merkitsevästi vasatuottoa. Analyysit viittasivat myös siihen, että huomattava osa eläintappioista jää toteamatta. Siitosporojen menettäminen aiheuttaa suorien menetysten lisäksi myös välillisiä tappioita erityisesti silloin, kun tuottavimpien vaadinten määrä karjassa putoaa. Petojen tappamien porojen etsintä aiheuttaa paliskuntien keräämien tietojen perusteella myös paljon ylimääräistä työtä (2,1–7,8 työpäivää/löytynyt tapettu poro). Bioekonomisten analyysien perusteella poronhoidon nettotulot ovat optimitilanteessa ovat 62–90€/eloporo, mutta tapettujen porojen etsinnästä voi aiheutua mittavia nettotulojen menetyksiä poronhoidolle (17–41 €/eloporo). Petoeläinten aiheuttama porokannan tuot-tavuuden merkittävä putoaminen yhdessä muiden kustannusten kanssa voikin romahduttaa poronhoidon nettotulot (menetykset 21–82 €/eloporo) ja siten myös elinkeinon taloudellisen kestävyyden. Kyseiset mallitarkastelut osoittivat myös että, selvästi suurimmat nettotu-lojen menetykset poronhoidolle voi aiheutua vuosittain yksittäisestä sudesta (32 160 €) ja ahmasta (16 996 €) sekä niiden jälkeen ilveksestä (11 736 €) ja karhusta (3 575 €). Nettotulojen vuotuinen menetys asututtua maakotkareviiriä kohti oli 2 742 €. Tutkimus toi monipuolista tietoa petoeläinten vaikutuksista poronhoidon tuottavuuteen, tuloihin ja taloudelliseen kestävyyteen. Tuloksia voidaan hyödyntää kehitettäessä petoeläinten aiheuttamien tappioiden kompensaatiojärjestelmiä tai kun eri petoeläimille laaditaan kannanhoitosuunnitelmia poronhoitoalueelle. In this study, direct and indirect losses caused by different predators on the productivity, income and economic sustainability of reindeer husbandry were investigated. Data on the productivity and number of animal losses caused by predators as well as on annual snow and weather conditions were collected from the reindeer herding co-operatives in Finland during 2003–2015. Bone marrow and teeth samples were collected from cadaver reindeer (102 reindeer) in three co-operatives in order to evaluate body condition and age class of killed reindeer. Effects of predators, snow and weather conditions and reindeer densities on calf production, numbers of slaughtered reindeer and slaughtering percent were analysed by regression and mixed models. Direct and indirect effects of predators on the net incomes and economic sustainability of reindeer herding were analysed by using the bioeconomic system model and the income and cost data from the herding year 2010–2011. Reindeer losses determined to be caused by predators appeared to be remarkable (1–6 reindeer/100 reindeer left alive) in 19 co-operatives or very remarkable (over 6 reindeer/100 reindeer left alive) in 8 co-operatives. Impacts of different predators on the losses and productivity varied between years and areas. Wolverine and golden eagle caused most of losses in the northern co-operatives; in other part of the herding area all large carnivores had variable effects. Also annual snow conditions affected considerably calf percent and number of salughtered reindeer. Based on the bone marrow and teeth samples, body condition or age of reindeer did not explain reindeer losses caused by predators. According to the analyses calf production and the numbers of reindeer slaughtered and left alive decreased significantly as the number of reindeer killed by large carnivores increased. The increase of the number of golden eagle nestings within a co-operative decreased also signicficantly calf production. Analyses also indicated that considerable part of reindeer losses remains unnoted. In addition to direct losses, deprivation of breeding animals (especially loss of best aged females) in herd causes indirect losses. Based on the bookkeeping by herders, searching of killed reindeer also increases markedly the amount of extra work (2.1–7.8 working days/found reindeer). According to the bioeconomic analyses the net incomes of reindeer herding in the optimal situation are 62–90€/reindeer left alive, but the searching costs may drop considerably these incomes (fall 17–41 €/reindeer left alive). Together with the decrease of herd productivity and extra costs, the net incomes of reindeer herding may collapse (fall 21–82 €/reindeer left alive), which can also collapses the economic sustainability of reindeer herding. Bioeconomic analyses also showed that the gratest annual losses in net incomes are caused by one wolf (32 160 €) and one wolverine (16 996 €), then one lynx (11 736 €) and one bear (3 575 €). The loss of net incomes per one nested golden eagle territory was 2 742 €, respectively. The study produced versatile knowledge on the effects of predators on the productivity, incomes and economic sustainability of reindeer herding. The results can be applied when developing the compensation systems for the losses caused by predators or when the management plans for different predators are made in the reindeer herding area.201

Kutuharjun koeporotarhan kehittäminen – Tutkimustietoa tulevaisuudessakin elinkeinolle

Raportti sisältää Kutuharjun koeporotarhan kehittäminen – Tutkimustietoa tulevaisuudessakin elinkeinolle -hankkeessa tehdyn Kutuharjun koeporotarhan tutkimusympäristön ja -infrastruktuurin nykytilan selvityksen ja koetoimintaan liittyvän tarvekartoituksen sekä niiden pohjalta laaditun kehittämissuunnitelman. Paliskuntain yhdistyksen omistama Kutuharjun koeporotarha Inarissa on maailmanlaajuisesti ainutlaatuinen porontutkimuksen tutkimusinfrastruktuuri, joka mahdollistaa monipuolisen kokeellisen tutkimuksen poroilla niin kontrolloiduissa tarhaolosuhteissa kuin myös laajemmilla luonnonlaidunalueilla. Koeporotokan koko on noin 170–200 poroa ja koeporotarha on kooltaan noin 44 km2. Ainutlaatuisesta koeporotokasta on kerätty yli 50 vuotta pitkäaikaista aineistoa. Kokeellista tutkimusta Kutuharjussa on tehty yli 30 vuotta Luken ja sen edeltäjän Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen toimesta yhteistyössä kotimaisten ja ulkomaisten tutkimuslaitosten ja yliopistojen kanssa. Jatkossa Luken ja Paliskuntain yhdistyksen yhteisenä tavoitteena on kehittää tutkimustoimintaa palvelemaan erityisesti käytännön poronhoidon tietotarpeita. Poronhoitoon ja porotalouteen liittyvän tutkimus- ja kehittämistoiminnan edistäminen ja monipuolistaminen on erityisen tärkeää alati muuttuvassa toimintaympäristössä. Tämä vaatii uudenlaista vuorovaikutusta ja entistä enemmän yhteistyötä tutkimuksen, poroelinkeinon ja hallinnon välillä. Yhteistyössä tehtävää tutkimusta on tarpeen suunnata erityisesti niihin käytännön ongelmiin ja kysymyksiin, joihin tarvitaan pitkäjänteistä tutkimusta, unohtamatta kuitenkaan tutkimusaiheita, joissa tarvitaan nopeammin tuotettavaa tietoa. Tutkimus- ja kehittämistoiminnan edellytyksenä on mm. nykyaikaiset tiedonkeruuvälineet ja laitteet sekä tutkimusinfrastruktuuripalveluiden helppo saavutettavuus. Kutuharjun koeporotarhalla tutkimustoiminnan haasteena on vanhentunut ja osin huonokuntoinen tutkimusinfrastruktuuri, joka ei kaikelta osin enää palvele nykyisiä tutkimustarpeita eikä mahdollista tutkimustoiminnan laajentamista. Erityisesti porojen punnitus- ja näytteenottotilat, näytteiden esikäsittelytilat, ruokintakatokset ja -aitaukset sekä muut kokeiden suorittamiseen ja aineiston keruuseen tarvittavat laitteet ja välineet ovat valtaosin vanhentuneita. Erityisesti teknologiset uudistukset, kuten liikuteltava näytteenottotila, uudentyyppinen porojen käsittelypilttuu, porojen sähköiseen korvamerkkiin perustuva tunnistaminen ja yksilöllistä rehunsyöntiä mittaavat ruokintalaitteet tarjoaisivat uusia mahdollisuuksia tutkimuksen toteutukseen. Tehdyn suunnitelman avulla Kutuharjun koeporotarhaa voitaisiin kehittää tulevaisuuden porontutkimuksen tarpeisiin, jolloin se mahdollistaisi paremmin laaja-alaisen ja poroelinkeinoa hyödyttävän tutkimuksen toteuttamisen. Kehittämällä tutkimusinfrastruktuureita ja niiden tuottamia palveluita voidaan laajentaa ja lisätä niin kansallisia kuin kansainvälisiäkin tutkimusmahdollisuuksia ja mahdollistaa entistä paremmin tutkimusinfrastruktuureille tarkoitettujen rahoituslähteiden hyödyntäminen