Kansalaisuuden rajanvetoa - kansalaisuuden ulottuvuudet aikuisten ja nuorten kertomina

Tutkielmassa selvitetään minkälaisia kansalaisuuden ulottuvuuksia nuorille suunnatuista kyselylomakkeista on luettavissa esiin, ja mitä niissä jää mahdollisesti piiloon. Tarkastelen samasta näkökulmasta myös esseevastauksia, jotka nuoret ovat kirjoittaneet vastatessaan yhteen analysoimistani kyselylomakkeista. Alaikäisten asema kansalaisina on erityinen, koska heillä on virallinen kansalaisuus, mutta ei keinoja osallistua institutionaaliseen yhteiskuntapolitiikkaan. Ihmisten ylittäessä kansallisvaltioiden rajoja yhä useammin, on nähty tarvetta määritellä kansalaisuus uudelleen. Kansalaisuus kansallisvaltioon sidottuna passinhaltijuutena sulkee useita aktiivisia yhteiskunnallisia toimijoita ulkopuolelleen. Länsimaissa kansalaisten osallistuminen on ollut laskussa, jos mittarina käytetään edustuksellisen demokratian vaaliosallistumista. Nuoret ikäluokat eivät äänestä yhtä aktiivisesti kuin vanhemmat sukupolvet. Silti nuorten aktivoimiseksi tarjotut keinot ovat usein edustuksellisia. Edustuksellisen demokratian pelastamiseen ja vaaliaktiivisuuden kohentamiseen suunnatut osallisuushankkeet yleistyivät 2000-luvun alussa. Samaan aikaan keskustelu demokratian kehittämisestä kansalaisia osallistavaan suuntaan sai huomiota. Edustuksellisen demokratian rinnalle kehittyi erilaisia osallistavan ja deliberatiivisen demokratian malleja, joiden avulla kansalaisten yhteiskunnallista aktiivisuutta pyrittiin edistämään. Keskeinen ongelma uusissa tavoissa osallistaa kansalaisia on ollut niiden legitimiteetti. Edustuksellisen demokratian legitimiteetti on selkeä, toisin kuin uusilla demokratian muodoilla, joiden vallankäytön perusteet hakevat vielä muotoaan. Tutkimustuloksina selviää, että kyselylomakkeet perustuvat pitkälti institutionalisoituneelle osallistumiselle, mutta muitakin kansalaisuuden ulottuvuuksia on läsnä. Myös nuorten esseevastauksissa käsitellään pääosin institutionalisoitunutta kansalaistoimintaa, mutta lisäksi niistä paljastuu kansalaisosallistumisen muotoja, jotka sivuutetaan kyselylomakkeissa. Nuorten tapaan ymmärtää kansalaisuutta kuuluu myös institutionalisoituneen toiminnan ulkopuolelle jääviä keinoja osallistua, joista aikuiset eivät kysy nuorilta. Kansalaisuus ei ole ainoastaan annettujen toimintamallien mukaan toimimista, vaan siihen liittyy kyseenalaistaminen ja oma arkinen toiminta toisten kanssa. Kansalaisuuden määrittely on valtaa ja yleensä valtaa käyttävät aikuiset, jotka rajaavat kansalaisuuden ulkopuolelle ryhmiä ja tapoja toimia. Nuorten kansalaisuuden tarkastelussa olisi siirryttävä tukemaan nuorista itsestään lähtöisin olevaa, ruohonjuuritason toimintaa institutionaalisen toiminnan rinnalla. Edustuksellisen demokratian kriisistä huolimatta nuorille on pyritty takaamaan keinot osallistua edustuksellisten instituutioiden avulla. Niiden rinnalle olisi tarvetta kehittää arkista osallisuutta tukevia menetelmiä

Kansalaisuuden rajanvetoa - kansalaisuuden ulottuvuudet aikuisten ja nuorten kertomina

Tutkielmassa selvitetään minkälaisia kansalaisuuden ulottuvuuksia nuorille suunnatuista kyselylomakkeista on luettavissa esiin, ja mitä niissä jää mahdollisesti piiloon. Tarkastelen samasta näkökulmasta myös esseevastauksia, jotka nuoret ovat kirjoittaneet vastatessaan yhteen analysoimistani kyselylomakkeista. Alaikäisten asema kansalaisina on erityinen, koska heillä on virallinen kansalaisuus, mutta ei keinoja osallistua institutionaaliseen yhteiskuntapolitiikkaan. Ihmisten ylittäessä kansallisvaltioiden rajoja yhä useammin, on nähty tarvetta määritellä kansalaisuus uudelleen. Kansalaisuus kansallisvaltioon sidottuna passinhaltijuutena sulkee useita aktiivisia yhteiskunnallisia toimijoita ulkopuolelleen. Länsimaissa kansalaisten osallistuminen on ollut laskussa, jos mittarina käytetään edustuksellisen demokratian vaaliosallistumista. Nuoret ikäluokat eivät äänestä yhtä aktiivisesti kuin vanhemmat sukupolvet. Silti nuorten aktivoimiseksi tarjotut keinot ovat usein edustuksellisia. Edustuksellisen demokratian pelastamiseen ja vaaliaktiivisuuden kohentamiseen suunnatut osallisuushankkeet yleistyivät 2000-luvun alussa. Samaan aikaan keskustelu demokratian kehittämisestä kansalaisia osallistavaan suuntaan sai huomiota. Edustuksellisen demokratian rinnalle kehittyi erilaisia osallistavan ja deliberatiivisen demokratian malleja, joiden avulla kansalaisten yhteiskunnallista aktiivisuutta pyrittiin edistämään. Keskeinen ongelma uusissa tavoissa osallistaa kansalaisia on ollut niiden legitimiteetti. Edustuksellisen demokratian legitimiteetti on selkeä, toisin kuin uusilla demokratian muodoilla, joiden vallankäytön perusteet hakevat vielä muotoaan. Tutkimustuloksina selviää, että kyselylomakkeet perustuvat pitkälti institutionalisoituneelle osallistumiselle, mutta muitakin kansalaisuuden ulottuvuuksia on läsnä. Myös nuorten esseevastauksissa käsitellään pääosin institutionalisoitunutta kansalaistoimintaa, mutta lisäksi niistä paljastuu kansalaisosallistumisen muotoja, jotka sivuutetaan kyselylomakkeissa. Nuorten tapaan ymmärtää kansalaisuutta kuuluu myös institutionalisoituneen toiminnan ulkopuolelle jääviä keinoja osallistua, joista aikuiset eivät kysy nuorilta. Kansalaisuus ei ole ainoastaan annettujen toimintamallien mukaan toimimista, vaan siihen liittyy kyseenalaistaminen ja oma arkinen toiminta toisten kanssa. Kansalaisuuden määrittely on valtaa ja yleensä valtaa käyttävät aikuiset, jotka rajaavat kansalaisuuden ulkopuolelle ryhmiä ja tapoja toimia. Nuorten kansalaisuuden tarkastelussa olisi siirryttävä tukemaan nuorista itsestään lähtöisin olevaa, ruohonjuuritason toimintaa institutionaalisen toiminnan rinnalla. Edustuksellisen demokratian kriisistä huolimatta nuorille on pyritty takaamaan keinot osallistua edustuksellisten instituutioiden avulla. Niiden rinnalle olisi tarvetta kehittää arkista osallisuutta tukevia menetelmiä