Herkkyys liikkeessä: Etnografisia kuvakulmia terapeuttiseen yhdistystoimintaan

Tutkimus tarkastelee erityisherkkyyttä sosiaalisesti rakentuvana ilmiönä ja terapeuttista yhdistystoimintaa Suomessa. Erityisherkkyys on suhteellisen uusi ja kiistelty käsite, jonka käyttötavat, tarpeellisuus ja tulkinnat ovat herättäneet keskustelua eri foorumeilla. Tutkimus nostaa erityisherkkyyden sosiologisen tutkimuksen kohteeksi ja liittää ilmiön osaksi laajempaa keskustelua uusliberalistisen yhteiskunnan normatiivisten odotusten ja terapeuttisen kulttuurin vaikutuksista yksilöiden hyvinvointiin ja kollektiiviseen toimintaan. Suomenkielinen erityisherkkyyden käsite on peräisin yleistajuisesta, vuonna 2013 suomennetusta amerikkalaisen psykologi Elaine N. Aronin tietokirjasta Erityisherkkä ihminen, Highly Sensitive Person (HSP). Samana vuonna käynnistynyt yhdistystoiminta (Suomen Erityisherkät ry, myöhemmin HSP Suomi ry) on ollut keskeinen kenttä, jolla erityisherkkyyden käsitteestä on keskusteltu ja neuvoteltu ilmiön rajoista. Tutkimus paikantuu sosiaali ja terveysalan yhdistystoiminnan ja kansalaisyhteiskunnan tutkimuksen ja sosiologisen kulttuurin tutkimuksen kentälle. Tutkimus tarkastelee, mitä merkityksiä erityisherkkyydelle annetaan, miten yhdistystoiminnassa rakennetaan yhteistä tietoisuutta ja miten terapeuttinen kulttuuri toimii yhdistystoiminnassa. Teoreettisesti tutkimus hyödyntää sosiologista identiteetin tutkimusta, sosiaalisten liikkeiden tutkimusperinnettä kollektiivisen identiteetin rakentamisesta sekä terapeuttisen kulttuurin tutkimusta. Tutkimuksessa hyödynnetään etnografista tutkimusaineistoa, joka on kerätty yhdistystoiminnasta vuosina 2018–2021. Aineisto sisältää haastatteluja, havainnointi ja kenttäpäiväkirjoja sekä erilaisia yhdistyksessä tuotettuja kirjallisia materiaaleja. Tutkimus tarkastelee yhdistystoimintaa neljän etnografisen kuvakulman avulla. Ensimmäiseksi tutkimus tarkastelee yksilöiden elettyjä kokemuksia ja niiden merkityksellistämistä yhdistystoiminnan diskursiivisissa käytännöissä. Tutkimus tuo esiin, että terapeuttinen kulttuuri voi suunnata tapoja puhua erityisherkkyydestä kehollisina kokemuksina, ja puhetavat voivat vahvistaa sosiaali ja terveysalan järjestöjen vertaistuellisia ja itsen kehittämiseen tähtääviä toimintakäytäntöjä. Toiseksi tutkimus tarkastelee erityisherkkyyden identiteetin hyödyntämistä työelämästä keskustelemiseen. Tutkimus tuo esiin, että erityisherkkyyden avulla nostetaan keskusteluun nykypäivän työelämän kuormittavia olosuhteita. Terapeuttinen diskurssi voi vahvistaa yksilöllistä muutosta korostavia puhetapoja ja suunnata yhdistystoiminnan käytäntöjä yksilön työelämätoimijuuden vahvistamiseen ja tukemiseen. Kolmanneksi tutkimus tarkastelee moninaisen tietoaineksen hyödyntämistä erityisherkkyyden uskottavuuden todentamiseen ja tunnustuksen saamiseen. Tutkimuksessa ilmenee, että yhdistystoiminta voi toimia paikkana moninaisen tietoaineksen yhteensovittamiseen ja uuden asiantuntijuuden rakentamiseen, ja jossa terapeuttisen kulttuurin tiedolla on keskeinen rooli. Neljänneksi tutkimus tarkastelee tunnekulttuurin merkitystä yhdistystoiminnan jatkuvuuden näkökulmasta. Tutkimuksessa tulee esiin, että moninaisten tunteiden huomioiminen voi vahvistaa yhteenkuuluvuutta ja toiminnan jatkuvuutta, ja että terapeuttinen kulttuuri voi suunnata tunteiden käsittelyyn ja hallintaan liittyvien käytäntöjen hyödyntämiseen yhdistystoiminnassa. Nämä kuvakulmat yhdistyvät ajatukseen terapeuttisen kulttuurin jännitteisestä vaikutuksesta kollektiivisen identiteetin rakentamiseen. Tutkimus tarkastelee myös erityisherkkyyden politisoitumista, herkkyyden politiikkaa. Tutkimus tuo esiin, että herkkyyden politiikka on terapeuttista politiikkaa, ja voi kannustaa yksilölliseen itsen kehittämiseen ja hyvinvoinnista huolehtimiseen erilaisten terapeuttisten käytäntöjen avulla. Toisaalta tutkimus tuo myös esiin, että herkkyyden politiikkaan voi liittyä tavoitteita institutionaalisten käytäntöjen muuttamisesta. Tutkimus nostaa keskusteluun kokemustiedon merkityksen keskusteluissa terveyden ja hyvinvoinnin kysymyksistä. Se nostaa keskusteluun tunteiden merkityksen vuorovaikutuksessa ja vahvistamassa kollektiivisen toiminnan jatkuvuutta. Tutkimus tuo esiin kuvakulmia kansalaisyhteiskunnan terapisoitumisesta, yksilöllisestä itsen kehittämiseen suuntautuvasta vastuusta omasta hyvinvoinnista. Se osoittaa myös kansalaisyhteiskunnan tärkeän ja eri suuntiin liikkeessä olevan roolin moninaisista yhteiskunnallisista ja kulttuurisista käytännöistä keskustelemiseen ja mahdollisuuksista niiden muuttamiseen. Tutkimus jatkaa keskusteluja kansalaisyhteiskunnan roolista ihmisten hyvinvoinnin tukemisessa ja kuvaa sitä yksilöllisen ja yhteisöllisen välistä dynamiikkaa, liikettä, joka liittyy sekä yksilön oman arkielämän toimijuuden vahvistamiseen että mahdollisuuteen kuulluksi tulemiseen, kuulumisen kokemuksiin ja mahdollisuuteen osallistua ja vaikuttaa.--- This study examines therapeutic voluntary association activity and high sensitivity (HSP) as a socially constructed phenomenon in Finland. HSP is a relatively new and controversial concept discussed in various forums. The sociological perspective links the phenomenon to a broader discussion on the normative expectations of neoliberal and therapeutic society on individual well-being and collective action. The Finnish concept of erityisherkkyys originates from the popularized book Highly Sensitive Person (HSP) by the American psychologist Elaine N. Aron, translated into Finnish in 2013. The third sector organisation (HSP Finland rf) was founded in the same year. The study is situated in the field of third sector social and health care organisations and civil society research and sociological culture research. The study examines what meanings are given to erityisherkkyys (HSP), how collective consciousness is constructed in association activities, and how therapeutic culture is involved in the process. Theoretically, it builds on sociological identity research, the social movement research tradition of collective identity construction, and therapeutic culture research. The study draws on ethnographic research data collected between 2018 and 2021. The material includes interviews, observation and field diaries as well as various written materials produced by the voluntary organisation. The study has four ethnographic perspectives. First, it examines lived experiences articulated in the discursive practices of the voluntary organisation. The study reveals that therapeutic culture can orient ways of talking about HSP as embodied experiences and the therapeutic discourse may strengthen the peer-support and self-development practices of social welfare and health care organisations. Secondly, the study examines how the collective identity is deployed to discuss working life experiences. The analysis showed that collective identity is deployed to raise the discussion about the stressful conditions of neoliberal working life. Therapeutic discourse can direct discussion and organisational practices towards strengthening working life agency. Thirdly, the study examines the epistemic practices to gain recognition. It reveals that the practices merge diverse body of knowledge building new expertise. Fourthly, the study examines the role of emotional culture in the construction of collective identity. It shows that taking diverse emotions into account can strengthen cohesion and continuity of collective activities. It also reveals that therapeutic culture can direct towards utilising practices related to the emotion processing and management. These perspectives highlight the contradictions of therapeutic culture and the construction of collective identity. The study also examines sensitive politics. The study suggests that sensitive politics is therapeutic, and can encourage individual self-development and care for well-being through a variety of therapeutic practices. However, the study also emphasizes, that sensitive politics may involve objectives for changing institutional practices. The study demonstrates the need to consider experiential knowledge in discussing health and well-being issues. It demonstrates the importance of emotions in encounters. Thus, the study indicates that the therapisation of civil society emphasizes individual self-development and responsibility for one's own well-being, but also the need to discuss and change diverse social and cultural practices

Kohtaamisia - opettajien ja oppilaiden vuorovaikutustilanteet ja niihin liittyvät tunnetason kokemukset ja käytännöt ammatillisessa koulutuksessa

Kehittämistyössä kartoitettiin ammatillisen koulutuksen opettajien ja oppilaiden väliseen vuorovaikutukseen liittyviä tekijöitä ja mahdollisia haasteita. Tavoitteena oli löytää erilaisia konkreettisia toimintamalleja vuorovaikutuksen parantamiseksi. Erityistä huomiota kiinnitettiin vuorovaikutuksessa syntyviin tunteisiin ja niiden käsittelyyn. Opettajan ja oppilaan vuorovaikutustilanteen tutkiminen tarjosi mahdollisuuden peilata myös opetustilanteen tunneilmapiiriä ja siihen tiiviisti liittyvää pedagogisen hyvinvoinnin käsitettä. Tampereen ammattikorkeakoulu järjesti täydennyskoulutuksena erityisesti ammatillisen koulutuksen opetuksessa toimivalle opetus- ja ohjaushenkilöstölle suunnatun Hanskaatko -koulutuksen vuoden 2017 aikana. Kehittämistyön aineistona käytettiin haastatteluaineistoa, joka kerättiin Hanskaatko -koulutukseen osallistuneelta kahdeksalta ammatillisen koulutuksen opettajalta. Lisäksi ammatillisen koulutuksen opiskelijoilla teetettiin tunnepäiväkirjaa. Edellytyksenä onnistuneeseen vuorovaikutukseen koettiin tarvittavan tilaa, aikaa ja opettajan ja oppilaan välistä keskinäistä arvostusta. Opettajat korostivat erityisesti kasvokkaisen vuorovaikutuksen ja keskustelun merkitystä. Keskustelussa tulee korostua dialogisuuden periaatteiden mukaisesti avoimuus ja kahdenkeskisyys. Opettajat korostivat ratkaisukeskeisen ohjauksellisuuden merkitystä onnistuneen vuorovaikutuksen edellytyksenä. Sitä tukevat arvostus, yhteisten tavoitteiden asettaminen ja tunteista kertominen. Tilanteisiin liittyvien tunteiden tunnistaminen on tärkeää. Myös tunnepäiväkirjaa täyttäneet opiskelijat pitivät omien tunnetilojen kuvailua ja kiinnittämistä kehollisiin tuntemuksiin tärkeänä kuulemisen muotona. Tunteiden esille nostaminen voisikin olla yksi merkittävä asia vuorovaikutuksen onnistumisessa. Kehittämistyössä pohditaan, miten tunteiden tunnistaminen, ilmaisu ja käsittely tulisi parhaiten huomioida vuorovaikutustilanteissa. Kuulluksi ja nähdyksi tulemisen tarve, vuorovaikuttaminen sekä omien vahvuuksien esiintuominen ovat ihmisyyden perustarpeita. Tämä tulisi paremmin sisällyttää osaksi oppilaan ja opettajan kohtaamista. Opettajat kaipaavat tässä hetkessä työkaluja oppilaiden kohtaamiseen ja opetustilanteen rauhoittamiseen. Kohtaamistilanteiden väliset ongelmat eivät useinkaan liity tiedon tai ammattitaidon puutteeseen, vaan usein on kyse omien ja toisten tunteiden käsittelyyn ja ymmärtämiseen liittyvistä ongelmista. Koska tunteilla on keskeinen rooli vuorovaikutusprosesseissa, tulisi niihin kiinnittää nykyistä enemmän huomiota. Vuorovaikutukselle pitää myös varata tilaa ja aikaa. Nämä näkökulmat on hyvä ottaa huomioon myös kun koulutuksen rakenteita kehitetään opettajien ja oppilaiden pedagogista hyvinvointia tukevaksi