The Spores of Life and Death

Fungi are key players in ecosystems. They sustain life, affect the transformation of life forms, and are crucial actors in recycling carbon and minerals back into the common cycle. In addition to the author, three mushrooms are involved in the constellation of this article. In Western art history, self-portraits are intertwined with the theme of death in multiple ways. This posthumanist art-based study asks how mushrooms challenge our understanding of death. The study is located in the framework of queer death studies. Queering death by providing a basis for fungi to grow is a comforting thought

Harmaa taide : taiteen ja vanhuuden merkityssuhteita

This study is situated within the discourse of phenomenological based research in art education. This study examines the significances between ageing and the arts through cross-correlational examination of materials. The material includes six interviews of retired people and works of art by Matti Ijäs, Jaana Partanen and Katja Tukiainen. The materials are analyzed both separately and in mutual dialogue with one another. Material corresponds to the following questions: i) what kind of significances do older people attach to the arts through their speech, and ii) what kind of significances does art construct about old age. The basic assumptions of the research perspective and framing are; 1) both ageing and the arts take place in the individual. 2) Individual’s thinking and action combine through the art process for the possibility social and ethical awakening through a sensorial process. And, 3), significances of arts and ageing form in experiences and cannot be described completely through spoken or written language. The study relies on Jacques Rancière’s (2010, 2009, 2006), Hannah Arendt’s (2002), Richard Sennett’s (2009, 2004) and Michel de Certeau’s (1984) thinking. In the interview material, the arts were discussed by the participants as both aesthetic objects of art institutions and as a broad approach to life. Based on the analysis of the interview material, one can conclude that the arts offer a possibility to become seen, to interact, and for societal acts. The arts were also described as an opportunity for therapeutic growth. The art material brings to light the complexity and diversity of old age. Diversity of old age in this respect can initiate as necessary a starting point for an art education plurality of the arts, which accounts for individuals’ background and needs. A meaningful relationship with the arts could cultivate when an individual has an opportunity to make art and when art making is not encumbered with particular goals set by someone else. The individual’s relationship to the arts and conceptions of art are developed, nurtured, and reproduced through a life-long process. The study challenges us to rethink the goals of art education and how those may limit art making in different contexts. This study provides the underpinning for a dialogic relationship between ageing and art education. To divide people for age groups is only one way to organize common issues. Interdisciplinary research and development could produce new openings which may challenge categories and institutional basis of society.Tutkimus kiinnittyy fenomenologiapohjaiseen taidekasvatuksen tutkimukseen. Tutkimuksessa tarkastellaan taiteen ja vanhuuden välisiä merkityssuhteita. Tarkastelu tapahtuu erilaisten osa-aineistojen ristivaloituksella. Tutkimusaineisto koostuu kuuden eläkkeelle jääneen ihmisen haastatteluista ja Matti Ijäksen, Jaana Partasen ja Katja Tukiaisen taideteoksista. Osa-aineistoja tarkastellaan erikseen sekä aineistojen välisenä vuoropuheluna. Aineiston tarkastelu vastaa kysymyksiin: i) millaisia merkityksiä ikäihmiset liittävät puheessaan taiteeseen ja ii) millaisia merkityksiä vanhuudesta rakentuu taiteessa. Tutkimuksen näkökulman ja rajauksen perusolettamukset ovat: vanheneminen ja taide tapahtuvat yksilölle. Yksilön ajattelu ja tekeminen yhdistyvät taiteessa aistiseksi kokonaisuudeksi, jossa on mahdollisuus sosiaaliseen ja eettiseen havahtumiseen. Taiteen ja vanhenemisen merkitykset, jotka muodostuvat kokemuksissa eivät ole kokonaan sanoin kuvattavissa. Tutkimuksessa nojataan Jacques Rancièren (2010; 2009; 2006), Hannah Arendtin (2002), Richard Sennettin (2009; 2004) ja Michel de Certeaun (1984) ajatteluun. Haastatteluaineistossa taiteesta puhuttiin sekä taideinstituution esteettisenä kokonaisuutena että elämään levittäytyneenä kokonaisasenteena. Taide tarjoaa haastatteluaineiston perusteella mahdollisuuden nähdyksi tulemiselle, vuorovaikutukselle ja yhteiskunnalliselle vaikuttamiselle. Taidetta kuvattiin myös terapeuttiseksi ihmisenä kasvamisen mahdollisuudeksi. Taideaineisto toi esiin moninaisen vanhuuden, joka edellyttää taidekasvatuksen lähtökohdaksi moninaista käsitystä taiteesta, jossa yksilön tarpeet ja taustat huomioidaan tilannesidonnaisesti. Merkityksellisen taidesuhteen syntyminen edellyttää, että yksilöllä on tarjolla taiteen tekemisen paikkoja, joissa taidetta ei ole määritelty yksilön puolesta jonkin tietyn tavoitteen suuntaiseksi. Yksilön suhde taiteeseen ja yksilön taidekäsitykset ovat elämänmittaisia prosesseja. Tutkimus haastaa pohtimaan taidekasvatukselle asetettavia tavoitteita ja niiden rajoittavaa vaikutusta erilaisissa viitekehyksissä. Tutkimus on taidekasvatuksen näkökulmasta esitetty puheenvuoro ikääntymiskeskusteluun. Käytössä olevan koulutus- ja palvelujärjestelmän ikäsegmentoitunut lähestymistapa on vain yksi mahdollinen tapa järjestää yhteiset asiat. Monialainen tutkimus- ja kehitystyö voisi tuottaa uusia avauksia, joissa kategorisoiva ja institutionalisoiva yhteiskuntajärjestys asetettaisiin kyseenalaiseksi

In the Bogs of Joukahainen and Väinämöinen – The Alchemies of Peat from Sacred to Profane and Back

Peat bogs play a special role in Finnish cultural history, climate policy, economic life, and art. This article examines the performative meaning-making of peat and aims to rewrite with and through art and cultural heritage the human-centered endeavors of peatland and to create parallel ways of being with the materiality of peat. The article consists of three partly intertwined discourses: 1) the mythical pre-modern bog scene found, 2) this scene transformed in modern times into a site of control and profit, and 3) human-centered peat work is challenged by the demands of climate actions, the Anthropocene, and the posthuman landscape.&nbsp