Raakaöljyn bioremediaatio rantaolosuhteissa - respirometrinen tutkimus suljetussa koeastiassa.

Bioremediaatio on melko uusi ja lupaava menetelmä öljyn saastuttamien ranta-alueiden puhdistamiseen. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan öljyn biohajoamisprosessia ja siihen vaikuttavia tekijöitä sekä menetelmiä, joiden avulla biohajoamista voidaan seurata. Kokeellisessa osassa tutkittiin kolmen erilaisen lisäaineen vaikutusta Pohjanmeren raakaöljyn biohajoamiseen. Lisäaineet olivat: nopealiukoisen typpilannoitteen ja superfosfaatin seos, keskihitaasti vapautuvan typpilannoitteen ja apatiitin seos sekä biosorbentti. Raakaöljyn biohajoavuutta tutkittiin suljetussa koeastiastossa simuloiduissa rantaolosuhteissa + 10 °C lämpötilassa. Koeastia oli täytetty hiekalla ja merivedellä. Koe kesti 10 viikkoa. Biohajoamisaste määritettiin respirometrisin menetelmin, joihin kuului hiilidioksidin määrittäminen ilmatilasta sekä epäorgaanisen hiilen pitoisuuden määrittäminen vedestä. Respirometristen määrityksien tueksi suoritettiin mikrobiologisia määrityksiä sekä hiekasta että vedestä. Aktiivinen mikrobibiomassa määritettiin adenosiinitrifosfaatti (ATP) pitoisuuden perusteella. Lisäksi seurattiin heterotrofisten bakteerien kokonaismäärää. Jäännösöljypitoisuus määritettiin uuttamalla öljyinen hiekka hiilitetrakloridilla. Veden ravinne-, happi- ja öljypitoisuus sekä pH ja orgaanisen hiilen kokonaispitoisuus määritettiin viikoittain. Veden akuutti toksisuutta määritettiin valobakteeritestillä. Öljyn biohajoavuus ilman ravinne lisäyksiä oli hyvin hidasta, mutta nopeutui moninkertaisesti kaikkien lisäaineyhdistelmien vaikutuksesta. Eri käsittelyt erosivat toisistaan tilastollisesti kokeen alussa. Keskihitaasti vapautuva typpilannoite ja apatiitti tarjosivat parhaat olosuhteet biohajoamisprosessin käynnistymiselle. Nopeasti vapautuvat lannoitteet osoittautuivat vähiten tehokkaiksi. Typpipitoisuus oli ilmeisesti pääasiallinen biohajoavuutta ja mikrobipopulaation kasvua rajoittava tekijä. Koeastian todettiin soveltuvan hyvin bioremediaatio tutkimuksiin. Mikrobiologiset määritykset hiekkanäytteistä tukivat respirometrisia määrityksiä. Veden ravinne- ja happipitoisuus sekä toksisuus on tärkeää määrittää, jotta biohajoamisprosessia voitaisiin ymmärtää paremmin, mutta rnikrobiologiset määritykset vedestä osoittautuivat lähes merkityksettömiksi. Myös jäännösöljypitoisuus on suositeltavaa määrittää