Terveyden edistäminen osana johtajahammaslääkärien toimenkuvaa

Terveyden edistäminen voidaan määritellä toiminnaksi, jonka tavoitteena on parantaa yksilöiden ja yhteisöjen terveydentilaa ja toimintakykyä. Keskeisin suomalainen terveyden edistämistä ohjaava laki on terveydenhuoltolaki (1326/2010), joka sisältää muun muassa säännökset terveyden ja hyvinvoinnin edistämisestä kunnassa. Ottawan kongressissa vuonna 1986 määriteltiin laajasti hyväksytyt maailmanlaajuiset terveyden edistämisen suuntaviivat, joita voidaan hyödyntää terveyden edistämistoiminnassa. Ottawan julkilausuman suuntaviivat olivat: terveyttä edistävä yhteiskuntapolitiikka, terveyttä tukevien ympäristöjen luominen, yhteisöllisen toiminnan vahvistaminen, yksilöllisten taitojen kehittäminen ja terveyspalvelujen uudelleen suuntaaminen. Johtajahammaslääkärit ovat keskeisiä terveyspoliittisia toimijoita ja terveyden edistäminen on osa heidän toimenkuvaansa. Johtajahammaslääkärit harjoittavat yhteistyötä kunnan sisäisiin ja ulkoisiin toimijoihin osana terveyden edistämistä, ja tällä poikkihallinnollisella yhteistyöllä voidaan nähdä olevan merkittävää vaikutusta kuntalaisten terveyteen. Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli tuottaa tietoa siitä, millaista yhteistyötä johtajahammaslääkärit harjoittavat osana terveyden edistämistä. Opinnäytetyössä tarkasteltiin johtajahammaslääkärien harjoittamassa terveyden edistämistoiminnassa tapahtuneita muutoksia 1990-luvun ja 2010-luvun välillä. Tutkimuksessa haastateltiin keväällä 2016 avoimella teemahaastattelulla kuusi Uudellamaalla työskentelevää johtajahammaslääkäriä, ja saatuja tuloksia verrattiin 1990-luvulla toteutettujen haastattelujen tuloksiin. Aineisto luokiteltiin ja analysoitiin Ottawan julkilausuman suuntaviivojen mukaisesti. Ottawan julistuksen suuntaviivat toteutuivat sekä 1990-luvun että 2010-luvun johtajahammaslääkäreiden työssä. Johtajahammaslääkärit harjoittivat monipuolista poikkihallinnollista yhteistyötä erityisesti kunnan sisäisiin toimijoihin. Poikkihallinnollisen yhteistyön määrä oli kasvanut 1990-luvulta 2010-luvulle. Useimmat johtajahammaslääkärit harjoittivat aktiivista yhteistyötä koulujen kanssa ja johtajahammaslääkärit suhtautuivat erityisen positiivisesti kouluissa toteutettuun terveydenedistämistyöhön. 2010-luvulla useissa kunnissa harjoitettiin lisäksi aktiivista yhteistyötä erityisesti vanhuspalveluiden ja sosiaalipuolen kanssa erityisryhmien suunterveyden parantamiseksi

Valinnanvapaudella valtaa vai pelkästään vastuuta? : Potilaan itsemääräämisoikeuden tarkastelu terveydenhuollon palveluntarjoajan valintatilanteessa

Itsemääräämisoikeus on perusoikeus, joka julkisen vallan tulee perustuslain (PL, 731/1999) 22 §:ssä säädetyllä tavalla turvata. Itsemääräämisoikeuden perusoikeusasemasta huolimatta se ei kuitenkaan suoraan ilmene perustuslaista eli itsemääräämisoikeutta voidaan kutsua implisiittiseksi perusoikeudeksi. Itsemääräämisoikeuden turvaaminen edellyttää julkiselta vallalta aktiivisia toimia ja kansalaisen näkökulmasta on merkityksellistä, miten perustuslakia alemman asteisessa lainsäädännössä on turvattu itsemääräämisoikeuden toteutuminen. Julkisen terveydenhuollon asiakkaalla on tällä hetkellä eniten valinnanvapautta palveluseteleitä käytettäessä. Palveluseteleistä säädetään laissa sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelistä (palvelusetelilaki, 569/2009). Palvelusetelin käyttäminen edellyttää yksilöltä uudenlaista aktiivisuutta, kun hän astuu julkisen terveydenhuollon palveluiden käyttäjästä kuluttajan rooliin. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan, mitä asioita julkisen vallan tulee turvata silloin kun se turvaa potilaan itsemääräämisoikeutta terveydenhuollon palveluntarjoajan valintatilanteessa. Tämän lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan, että miten palvelusetelilaki turvaa potilaan itsemääräämisoikeuden toteutumista. Tutkimuksen metodi on lainoppi, mutta tutkimuksessa on runsaasti oikeusfilosofisia elementtejä. Tutkimuksen keskeisen aineiston muodostavat säädökset ja lainsäädännön esityöt. Tutkimuksen johtopäätöksinä esitetään, että itsemääräämisoikeutta tulee tarkastella laajasti silloin, kun yksilölle annetaan valinnanvapautta palvelusetelin avulla. Terveydenhuollon palveluntarjoajan valintatilanteessa julkinen valta ei voi siis turvata pelkästään yksilön vapautta. Koska implisiittisestä itsemääräämisoikeudesta on vaikeaa saada otetta, on perusteltua tarkastella itsemääräämisoikeutta oikeusfilosofisessa kirjallisuudessa esitettyjen itsemääräämisoikeuden osatekijöiden: vallan, kompetenssin ja autenttisuuden avulla. Tutkimuksessa tuodaan esiin, kuinka palvelusetelilaki ei turvaa riittävällä tavalla potilaan itsemääräämisoikeutta. Erityisesti potilaalle siirtyvä tiedon määrä tulisi turvata lainsäädännössä nykyistä palvelusetelilakia paremmin. Palvelusetelilaki ei myöskään ota riittävällä tavalla huomioon erityisryhmien mahdollisuuksia toimia palvelusetelin käyttäjinä. Jos kunta valitsee palvelusetelit yhdeksi terveyspalveluiden järjestämistavaksi, tulee palvelusetelien olla tosiasiassa jokaisen edellytykset täyttävän terveyspalveluiden asiakkaan saatavilla