Lasten primaariset pahanlaatuiset aivokasvaimet : mitä olemme oppineet?

publishedVersionPeer reviewe

Aivokasvainten hoito ja moniammatillinen neuro-onkologiaryhmä

Kallonsisäisissä kasvaimissa haasteet kuvantamisessa, molekyylipatologiassa ja hoidonvasteen arvioinnissa ovat suurempia kuin monissa yleisemmissä syövissä. Hiljattainpäivitetty molekyylimuutoksiin perustuva WHO:n keskushermoston kasvainten luokitteluon oleellinen sekä hoidon valinnassa että haittavaikutusten riskin arviossa. Neuro-onkologiaryhmässäneurokirurgi, syöpälääkäri, neurologi, neuroradiologi ja -patologi täydentävät toistensaerityisosaamista. Monialainen hoidon suunnittelu parantaa ja yhdenmukaistaa laatuaja mahdollisesti ennustetta, vaikka näyttö aikuisten glioomassa on vasta alustavaa.Ryhmän ohjeistama seuranta helpottaa ymmärtämään hoitojen vaikutusta potilaan toimintakyvynsäilyttämiseen. Samalla ryhmä saa palautetta hoidon tehosta ja viiveet vähenevät,kun koordinoidaan diagnostiikka ja hoidon toteutus kansainvälisiä ja kansallisia suosituksianoudattaen. Palaute on keskeistä neuro-onkologisen hoidon vaikuttavuuden ja laadunkehittämiselle.</p

Glioomien diagnoosi ja ennuste - molekyylidiagnostiikan mahdollisuudet

Glioomat ovat aivojen tukisolukasvaimia ja primaarisista aivokasvaimista yleisimpiä. Diffuusien glioomien hoito perustuu kasvaimen kirurgiseen poistoon sekä säde- ja solunsalpaajahoitoon. Diagnoosi tehdään kasvaimen histopatologisesta tutkimuksesta, jota voidaan nykyisin täydentää molekyylidiagnostisilla tutkimuksilla. Esitämme Tampereen yliopistollisessa sairaalassa vuosina 1983-2009 hoidettujen glioomapotilaiden ennustetta kuvaavia uusia menetelmiä, joista tärkeimpiä ovat IDH-mutaation ja 1p/19q-kodeleetion osoitukset. Tulevaisuudessa voi olla mahdollista räätälöidä hoitoa potilaskohtaisesti glioomien profiloinnin perusteella

Impact of Timing of Surgery and Adjuvant Treatment on Survival of Adult IDH–wild-type Glioblastoma : A Single-center Study of 392 Patients

Background: The purpose of our study was to analyze the impact of time interval from referral to surgery and from surgery to adjuvant treatment on survival of adult isocitrate dehydrogenase–wild-type (IDH-wt) glioblastomas. Methods: Data on 392 IDH-wt glioblastomas diagnosed at the Tampere University Hospital in 2004–2016 were obtained from the electronic patient record system. Piecewise Cox regression was used to calculate hazard ratios for different time intervals between referral and surgery, as well as between surgery and adjuvant treatments. Results: The median survival time from primary surgery was 9.5 months (interquartile range: 3.8–16.0). Survival among patients with an interval exceeding 4 weeks from referral to surgery was no worse compared to <2 weeks (hazard ratio: 0.78, 95% confidence interval: 0.54–1.14). We found indications of poorer outcome when the interval from surgery to radiotherapy exceeded 30 days (hazard ratio: 1.42, 95% confidence interval: 0.91–2.21 for 31–44 days; and 1.59, 0.94–2.67 for over 45 days). Conclusions: Interval from referral to surgery in the range of 4–10 weeks was not associated with decreased survivals in IDH-wt glioblastomas. In contrast, delay exceeding 30 days from surgery to adjuvant treatment may decrease long-term survival.Peer reviewe

Genomic characterization of IDH-mutant astrocytoma progression to grade 4 in the treatment setting

As the progression of low-grade diffuse astrocytomas into grade 4 tumors significantly impacts patient prognosis, a better understanding of this process is of paramount importance for improved patient care. In this project, we analyzed matched IDH-mutant astrocytomas before and after progression to grade 4 from six patients (discovery cohort) with genome-wide sequencing, 21 additional patients with targeted sequencing, and 33 patients from Glioma Longitudinal AnalySiS cohort for validation. The Cancer Genome Atlas data from 595 diffuse gliomas provided supportive information. All patients in our discovery cohort received radiation, all but one underwent chemotherapy, and no patient received temozolomide (TMZ) before progression to grade 4 disease. One case in the discovery cohort exhibited a hypermutation signature associated with the inactivation of the MSH2 and DNMT3A genes. In other patients, the number of chromosomal rearrangements and deletions increased in grade 4 tumors. The cell cycle checkpoint gene CDKN2A, or less frequently RB1, was most commonly inactivated after receiving both chemo- and radiotherapy when compared to other treatment groups. Concomitant activating PDGFRA/MET alterations were detected in tumors that acquired a homozygous CDKN2A deletion. NRG3 gene was significantly downregulated and recurrently altered in progressed tumors. Its decreased expression was associated with poorer overall survival in both univariate and multivariate analysis. We also detected progression-related alterations in RAD51B and other DNA repair pathway genes associated with the promotion of error-prone DNA repair, potentially facilitating tumor progression. In our retrospective analysis of patient treatment and survival timelines (n = 75), the combination of postoperative radiation and chemotherapy (mainly TMZ) outperformed radiation, especially in the grade 3 tumor cohort, in which it was typically given after primary surgery. Our results provide further insight into the contribution of treatment and genetic alterations in cell cycle, growth factor signaling, and DNA repair-related genes to tumor evolution and progression.Peer reviewe

Kirjallisuuskatsaus alumiinin ja kadmiumin toksikologiaan.

Syventävä työ ei kirjastoss

Kirjallisuuskatsaus alumiinin ja kadmiumin toksikologiaan.

Syventävä työ ei kirjastoss

Glioomien diagnoosi ja ennuste - molekyylidiagnostiikan mahdollisuudet

Glioomat ovat aivojen tukisolukasvaimia ja primaarisista aivokasvaimista yleisimpiä. Diffuusien glioomien hoito perustuu kasvaimen kirurgiseen poistoon sekä säde- ja solunsalpaajahoitoon. Diagnoosi tehdään kasvaimen histopatologisesta tutkimuksesta, jota voidaan nykyisin täydentää molekyylidiagnostisilla tutkimuksilla. Esitämme Tampereen yliopistollisessa sairaalassa vuosina 1983-2009 hoidettujen glioomapotilaiden ennustetta kuvaavia uusia menetelmiä, joista tärkeimpiä ovat IDH-mutaation ja 1p/19q-kodeleetion osoitukset. Tulevaisuudessa voi olla mahdollista räätälöidä hoitoa potilaskohtaisesti glioomien profiloinnin perusteella