Terapeuttien näkemyksiä pitkäkestoisista avokuntoutuksista ja niiden perusteista

Tässä kyselytutkimuksessa tarkastellaan fysio-, toiminta-, puhe-, musiikkiterapeuttien ja neuropsykologien näkemyksiä pitkistä terapioista. Aineisto edustaa syyskuussa 2016 tehtyyn internetkyselyyn vastanneita henkilöitä, jotka oman ilmoituksensa mukaan tekevät avokuntoutusta ja hoitavat pitkäkestoista (yli 5 vuotta) kuntoutusta saaneita henkilöitä (N = 113). Vastaajista 88 % työskenteli Kelan palveluntuottajana, joten tulokset kertovat pääosin heidän käsityksistä pitkäkestoisesta avokuntoutuksesta. Suurin osa vastanneista terapeuteista (83 %) koki pitkäkestoiset terapiat tarpeellisiksi. Eniten niitä oli perusteltu kuntoutustarpeen ja kuntoutuksen vaikuttavuuden näkökulmasta. Lisäksi toimintakyky, elämänlaatu, saavutettujen asioiden siirtyminen kuntoutujan arkeen, kehitykselliset näkökulmat lasten ja nuorten kuntoutuksessa sekä kuntoutujan hidas tai kausittain vähäinen edistyminen olivat usein mainittuja perusteluita jatkaa avokuntoutusta useita vuosia. Eduksi koettiin kuntoutujan ja perheen hyvin tunteminen. Pitkäkestoinen avokuntoutus antaa myös työrauhan, jolloin hidas eteneminen tuo pysyvämmät taidot ja on aikaa kuntoutumiseen hitaasti kuntoutuvilla. Pitkien terapioiden keskeisimmiksi haitoiksi koettiin liiallinen tuttuus ja kuntoutujan motivaation ja sitoutumisen hiipuminen. Terapian päättämistä oli perusteltu useimmiten sillä, että kuntoutujan ei koeta hyötyvän terapiasta, mikä osoittaa terapeuttien kriittisyyttä pitkäkestoisten terapioiden jatkamisen suhteen. Terapeuteista kaksi kolmasosaa ilmoitti, että he olivat päätyneet suosittelemaan avokuntoutuksen päättämistä, vaikka kuntoutuja tai omaiset olisivat toivoneet jatkoa. Useimmiten terapeutit olivat perustelleet terapioiden jatkumista kuntoutuspalautteissa kuvaamalla kuntoutujan toimintakyvyn rajoitteita sekä niiden aiheuttamia arjen haasteita haastatteluun tai havainnointiin perustuen. Alle puolet vastaajista oli usein perustellut terapian jatkoa osoittamalla toimintakyvyn muutoksen tai ylläpysymisen standardoidulla arviointimenetelmällä ja vajaa kaksi kolmasosaa Goal Attainment Scale -menetelmällä (GAS) laadituilla konkreettisilla ja mitattavilla tavoitteilla. Terapeutit esittivät runsaasti pitkäkestoisen avokuntoutuksen kehittämisajatuksia. Eniten he toivoivat moniammatillisen ja kuntoutuksen suunnittelusta vastaavan tahon kanssa tehtävän yhteistyön tiivistämistä ja monin tavoin suurempaa vapautta terapian toteuttamiseen kuntoutujan yksilöllisten tarpeiden mukaan. Tuloksia voidaan hyödyntää terapiakäytäntöjen ja kuntoutustyöntekijöiden koulutuksen, Kelan kuntoutuksen standardien ja palveluntuottajien yhteistyön kehittämisessä sekä kuntoutukseen liittyvässä yhteiskunnallisessa keskustelussa

IPA-kyselylomake valinnoista ja osallistumisesta jokapäiväisessä elämässä : Toimintakyvyn itsearviointimenetelmä aikuisille, joilla on fyysisiä toimintarajoitteita

0,00 euro

Pitkät yhtäjaksoiset yksilöterapiat : Terapioiden merkitys kuntoutujan ja kuntoutuksen eri toimijoiden näkökulmista

Tässä tutkimuksessa selvitettiin kuntoutumisen merkityksiä pitkään yhtäjaksoisesti avomuotoista yksilöterapiaa saaneille kuntoutujille ja kuntoutuksen toteutumista kuntoutujan, palveluntuottajan ja hoitavan tahon näkökulmasta. Tutkimus on osa Kelan Pitkät yhtäjaksoiset yksilöterapiat -tutkimusta. Tutkimuksen kohderyhmä olivat vuoden 2015 Kelan kuntoutustietojen mukaan avomuotoista fysio-, musiikki-, puhe- ja toimintaterapiaa sekä neuropsykologista kuntoutusta yhtäjaksoisesti yli 5 vuotta saaneet kuntoutujat. Tutkimukseen osallistui 30 kuntoutujaa (8–64 vuotta), 30 terapeuttia ja 6 lääkäriä. Aineisto kerättiin teemahaastatteluilla, jotka nauhoitettiin ja litteroitiin. Haastattelujen lisäksi laadullisen sisällönanalyysin aineistona olivat kuntoutussuunnitelmat, -palautteet ja -päätökset. Kaikki haastatellut kokivat avokuntoutuksen hyödylliseksi, terapian jatkumiselle löytyi perusteita ja kaikki olivat edistyneet tai heidän toimintakykynsä oli pysynyt ennallaan viimeisimmänkin terapiavuoden aikana. Pitkään jatkuneen avokuntoutuksen merkitys haastatelluille kuntoutujille rakentuu laaja-alaisista hyödyistä kuntoutujan arkeen, osallistumiseen ja elämänlaatuun. Aineistossa toistuu hyvin toimivan kuntoutuksen moninainen hyöty myös yhteiskunnalle. Tämän tutkimuksen perusteella pitkiä yhtäjaksoisia yksilöterapioita tulisi kehittää hyödyntämällä toimintakyvyn arviointimenetelmiä, näyttöön perustuvaa toimintaa ja suosituksia sekä kuntoutuspalautteiden kirjaamista niin, että palautteissa tulisi selkeämmin esille niin kuntoutujan toimintakyvyn, tavoitteiden kuin terapian toteutuksenkin muutokset. Haastattelut tehtiin keväällä 2016, jolloin uusi laki Kelan vaativasta kuntoutuksesta oli juuri tullut voimaan. Tutkimusaineisto kuvaa vanhan lain ja Kelan standardien mukaan toteutettua pitkää vaikeavammaisten avokuntoutusta, eikä tuloksista voi tehdä johtopäätöksiä uuden vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen lain mukaisesta tai määrittämästä kuntoutuksen toteutuksesta.peerReviewedVertaisarvioit

MS-kuntoutujien ryhmämuotoinen moniammatillinen avokuntoutus : Kuntoutusmallin kehittäminen ja arviointi

Tutkimuksen tavoite oli arvioida uuden ryhmämuotoisen moniammatillisen avokuntoutusmallin toimivuutta ja vaikutuksia MS-tautia sairastavan osallistumiseen ja arjessa selviytymiseen. Kaksivuotinen kuntoutus toteutettiin vuosina 2010–2012. Monimenetelmällinen monikeskustutkimus toteutettiin kolmella paikkakunnalla. Kokeiltavaan kuntoutukseen osallistuvia oli 80. Heistä 38 osallistui Kelan vaikeavammaisille tarkoitetun kuntoutuksen perusteella (KKRL 9 §) ja 42 harkinnanvaraisuuden perusteella (KKRL 12 §). Alkumittauksissa ryhmillä oli yhtä paljon osallistumista rajoittavia mielialan, uupumuksen ja kognitiivisen toimintakyvyn rajoitteita. Vertailuryhmään kuuluvat 19 kuntoutujaa saivat vakiintunutta kuntoutusta vaikeavammaisuuden perusteella (KKRL 9 §). Kuntoutusmallin osatekijöiden toimivuutta arvioitiin neljänä ajankohtana kuntoutujille, läheisille, palveluntuottajille ja yhteistyötahoille tehtyjen haastattelujen sekä kuntoutujien fokusryhmähaastattelun perusteella. Vaikutusten arvioinnissa päätulosmuuttujat olivat kuntoutujan osallistuminen, hänen arjen toiminnan ongelmansa ja niissä suoriutuminen sekä hänen kuntoutukselle asettamiensa tavoitteiden saavuttaminen. Kuntoutusmalli osoittautui toimivaksi. Energian säästämiseen, kognitioon, mielialaan ja kehonhallintaan liittyvät teemat edistivät kuntoutujien ymmärrystä oireiden haittaavuudesta ja niiden kanssa selviytymisestä arjessa. Ryhmämuotoisuus edisti kuntoutumista. Vertaistuki koettiin tärkeäksi. Harkinnanvaraisuuden (KKRL 12 §) perusteella valittujen kuntoutujien kokemat osallistumisen ongelmat vähenivät ja heidän arjen toiminnoista suoriutumisensa ja tyytyväisyytensä omaan suoriutumiseensa paranivat. Järjestämisvelvollisuuden (KKRL 9 §) perusteella valittujen kuntoutujien osallistumisen ongelmat ja arjen toiminnoista suoriutuminen eivät kohentuneet, mutta tyytyväisyys omaan suoriutumiseen parani. Vertailuryhmän osallistumisen ongelmat eivät vähentyneet, mutta heidän arjentoiminnoista suoriutumisensa ja tyytyväisyytensä omaan suoriutumiseensa paranivat.20,00 euro

Individual and environmental factors underlying life space of older people - study protocol and design of a cohort study on life-space mobility in old age (LISPE)

Background. A crucial issue for the sustainability of societies is how to maintain health and functioning in older people. With increasing age, losses in vision, hearing, balance, mobility and cognitive capacity render older people particularly exposed to environmental barriers. A central building block of human functioning is walking. Walking difficulties may start to develop in midlife and become increasingly prevalent with age. Life-space mobility reflects actual mobility performance by taking into account the balance between older adults internal physiologic capacity and the external challenges they encounter in daily life. The aim of the Life-Space Mobility in Old Age (LISPE) project is to examine how home and neighborhood characteristics influence people’s health, functioning, disability, quality of life and life-space mobility in the context of aging. In addition, examine whether a person’s health and function influence life-space mobility. Design. This paper describes the study protocol of the LISPE project, which is a 2-year prospective cohort study of community-dwelling older people aged 75 to 90 (n = 848). The data consists of a baseline survey including face-to-face interviews, objective observation of the home environment and a physical performance test in the participant’s home. All the baseline participants will be interviewed over the phone one and two years after baseline to collect data on life-space mobility, disability and participation restriction. Additional home interviews and environmental evaluations will be conducted for those who relocate during the study period. Data on mortality and health service use will be collected from national registers. In a substudy on walking activity and life space, 358 participants kept a 7-day diary and, in addition, 176 participants also wore an accelerometer. Discussion. Our study, which includes extensive data collection with a large sample, provides a unique opportunity to study topics of importance for aging societies. A novel approach is employed which enables us to study the interactions of environmental features and individual characteristics underlying the life-space of older people. Potentially, the results of this study will contribute to improvements in strategies to postpone or prevent progression to disability and loss of independence.peerReviewe