Detection of child abuse in emergency departments: a multi-centre study

Objective: This study examines the detection rates of suspected child abuse in the emergency departments of seven Dutch hospitals complying and not complying with screening guidelines for child abuse. Design: Data on demographics, diagnosis and suspected child abuse were collected for all children aged ≤18 years who visited the emergency departments over a 6-month period. The completion of a checklist of warning signs of child abuse in at least 10% of the emergency department visits was considered to be compliance with screening guidelines. Results: A total of 24 472 visits were analysed, 54% of which took place in an emergency department complying with screening guidelines. Child abuse was suspected in 52 children (0.2%). In 40 (77%) of these 52 cases, a checklist of warning signs had been completed compared with a completion rate of 19% in the total sample. In hospitals complying with screening guidelines for child abuse, the detection rate was higher (0.3%) than in those not complying (0.1%, p<0.001). Conclusion: During a 6-month period, emergency department staff suspected child abuse in 0.2% of all children visiting the emergency department of seven Dutch hospitals. The numbers of suspected abuse cases detected were low, but an increase is likely if uniform screening guidelines are widely implemented

Erratum: Identifying underlying medical causes of pediatric obesity: Results of a systematic diagnostic approach in a pediatric obesity center (PLOS ONE (2020) 15:5 (e0232990) DOI: 10.1371/journal.pone.0232990)

The affiliation for the twelfth author is incorrect. Erica L. T. van den Akker is not affiliated with #2 and #3 but with #1: Obesity Center CGG, Erasmus MC, University Medical Center Rotterdam, Rotterdam, The Netherlands and #4: Division of Endocrinology, Department of Pediatrics, Erasmus MC-Sophia Children’s Hospital, University Medical Center Rotterdam, Rotterdam, The Netherlands

SATEENKAAREN PÄÄSTÄ LÖYTYY KULTAA: Tutkimus suomalaisesta saattohoidosta

Saattohoitoon erikoistuneet hoitokodit muovaamassa suomalaista hoitokulttuuria Tutkimuksessa tarkastellaan kuolevan potilaan hoitamista suomalaisissa saattohoitokodeissa. Saattohoitokodit aloittivat toimintansa Suomessa 1980-luvulla. Tutkimuksessa tuodaan esille ensimmäisten saattohoitokotien perustamiseen ja suunnitteluun liittyvää lähihistoriaa Pirkanmaan Hoitokodista Tampereelta, Terhokodista Helsingistä ja Karinakodista Turusta. Tutkimus on ensimmäinen suomalaista saattohoitokulttuuria käsittelevä hoitotieteellinen tutkimus. Työssä on käytetty etnografista tutkimusmetodia. Monipuolista ja laajaa tutkimusaineistoa on analysoitu ja tulkittu mm. kuva-analyysiä soveltaen. Saattohoitoympäristöjen visuaalinen viestintä ja symboliikka tulee voimakkaasti esille tutkimuksen kokonaisuudessa. Tutkimuksessa kysytään, mitä saattohoitokodeissa tapahtuu, mitä tehtäviä kuoleman kynnyksellä on, millaista hoitamista saattohoitoyhteisöt arvostavat, millaisia ympäristöjä saattokodit ovat sekä mitä potilaat ja heidän omaisensa saattovaiheen hoidolta odottavat. Kiinnostava kysymys on, millaisen muodon brittiläisestä hospice-ideologiasta lähtöisin oleva hoitomuoto suomalaisissa saattohoitokodeissa saa. Hoidon keskiössä potilas ja perhe Suomalaisen saattohoidon keskiössä on potilas ja hänen perheensä. Avainsana olemiselle ja tekemiselle on yhdessä. Saattohoidon peruslähtökohtana on potilaan fyysisten, psyykkisten sosiaalisten, henkisten ja hengellisten ulottuvuuksien tarpeista lähtevä hoito. Perheelle ja potilaalle pyritään antamaan erilaisia mahdollisuuksia käydä läpi ja hyväksyä kuoleman väistämättömyys, mutta keskeneräisenäkin on oikeus kuolla. Potilaan yksityisyys on saattohoitokodeissa pyhä ja loukkaamaton. Rakkautta, lämpöä, myötätuntoa ja tukea potilas saa läheisiltään ja hoitohenkilöstöltä. Työyhteisöön kuuluvat oleellisena osana myös vapaaehtoistyöntekijät. Saattohoidon toimintakulttuuri on monimuotoista. Arjen traditioihin kuuluvat juhlat, erilaiset värikkäät tapahtumat ja tilaisuudet. Kuoleman lähellä elämää kannattaa juhlia. Saattohoitokodeissa myös tavallinen arki saa pyhäpäivän arvon. Saattohoidon tarkoituksena on tukea, vahvistaa ja rauhoittaa kuolemaa lähestyvää potilasta ja hänen läheisiään. Tukemisen muodot ovat konkreettisen hoitoavun ja tukitoiminnan lisäksi kuuntelemista, ystävällisiä sanoja ja erilaisia sanattomia viestejä. Suoraa sanallista puuttumista ihmisen yksityisiin, sisäisiin prosesseihin vältetään, sillä saattohoitoajattelun mukaan jokaisella tulee olla oikeus rakentaa kuolemantalonsa itse. Rauhallinen kuolema on saattohoidon keskeinen tavoite. Perhettä tuetaan myös potilaan kuoleman jälkeen. Hoitoympäristö puhuttelee ja viestii kuolemasta Saattohoitokotien julkiset tilat tekevät vaikutuksen kävijöihin. Jo pelkkä ympäristö puhuttelee ja pysähdyttää. Joillekin hoitokoti on kuin kokemus taivaan esikartanoista , joitakin se ahdistaa. Jokaisessa kolmessa saattohoitokodissa on mm. viherpuutarha ja jossakin muodossa toteutettu vesielementti. Taustaäänenä voi olla vain hiljalleen soliseva, virtaava vesi. Saattohoitokotien symboliikka pakottaa ajattelemaan kuolemaa. Kuolemasta viestivät mm. palavat kynttilät ja lasi- tai keramiikkalinnut. Saattohoitokodissa kuolema on aina läsnä. Hoitohenkilöstön voimana oma työnäky ja sitoutuminen saattohoitoideologiaan Saattohoidon parissa työskenteleviä yhdistää halu auttaa ihmistä ja tehdä jotakin todella tärkeää. Oma työnäky, lähimmäisenrakkaus ja kuolevan hoitamiseen liittyvän työn haasteellisuus auttavat jaksamaan. Työyhteisön voimana on sekä perussuomalainen niskavuorelaisuus että sitoutuminen yhteiseen asiaan, saattohoitoideologiaan. Tutkimusajankohtana haastateltu henkilökunta oli ollut saattohoitotyössä hoitokotien perustamisesta lähtien ja siksi yhteisvastuuseen ja kuolevan hoitamiseen voimallisesti sitoutuneita. Ensimmäisten suomalaisten saattohoitokotien omaksuma, inhimilliseen ja hyvään hoitamiseen pyrkivä kuolevan potilaan hoito ja hoitokulttuuri on yllättävää monimuotoisuudessaan ja toiminnallisuudessaan. Siihen kuuluu olennaisena osana myös varsinaiseen saattohoitoyhteisöön kuulumattomien henkilöiden tuki ja osallisuus, mikä merkitsee suomalaisittain, että veljeä ei jätetä. Lähitulevaisuudessa tapahtuva hoitajakunnan sukupolvenvaihdos tuo eteen uusia kysymyksiä sekä hoidon arvoista, hoitokulttuurista että kuolevan hoitamisen käytännön järjestämisestä terveydenhuollon eri alueilla.The care of dying patients in the form of hospice care began in Finland in the late 1980s, when the first of Finland s four hospices was opened. The present ethnography aimed at generating information on the substance and nature of Finnish hospice care. The research is a monograph in the field of health sciences, and the data were collected using the ethnographic method in three Finnish hospices. The ethnography depicts care culture, care philosophy, care environment, the traditions and different types and dimensions of hospice care from the perspective of nursing science. The purpose of the research was to depict and highlight terminal care provided in hospices and to contribute to understanding of the care of dying patients. The ideology adopted in Finnish hospices stems from that used in British hospices. While bearing in mind the premises underlying the hospice ideology, the research task does not involve comparisons between care cultures. Hospice care has received much praise from patients and their significant others as an exemplar of good care. The research addresses the components and essence of good care in Finnish hospices. Data were collected mainly in a hospice in Tampere (1996-2000), but also in the two other Finnish hospices in Helsinki and Turku. Altogether 35 persons (n=35) were interviewed. The research also drew on interview data from hospice care patients (n=6), collected by the researcher in 1995. Interviewees were selected from the hospices in a naturalistic way during the research process depending on the preliminary analyses, the researcher s conclusions and the new questions brought about by the research process. The field work and data collection phases were guided by four relatively broad research questions, formulated at the beginning of the research. The research explores the substance of hospice care in Finnish nursing facilities adhering to the hospice ideology; the care ideology represented by Finnish hospice care; the elements embodied in the care environment; and the traditions and rituals of end-of-life care in hospices. The research addresses the tasks involved when a p! atient approaches death, the values of the hospice community and the expectations of patients and their significant others from hospice care. The research environment and communication in hospice care were also examined through images and image analysis. The interview data were analyzed using content analysis and image analysis using the method depicted by Anttila (1998). The research questions were found to be relevant with respect to the purpose of the study. The results showed that hospice care pays individual attention to patients and is family-centred. Hospice care is based on the dying patient s physical, psychological, social and spiritual needs. Personalized pain management and good basic nursing are an essential component of good care. The dying patient s family is emphasized as a care resource. The family is supported by contacting them in different ways after the patient s death. The hospice community is comprised of an interdisciplinary team of experts, strongly committed to the hospice ideology, and of hospice volunteers, essential to the operations. The cultural versatility and subtlety of hospice care stem from collaboration with various actor groups through cultural programmes and visits. Celebrations and a festive atmosphere are part of the hospice s everyday life. The support and involvement of those who are not members of the actual hospice community are an essential element of hospice care. The hospice day centre, run by hospice volunteers, has had a crucial role in the development of Finnish hospice culture. The centre is also open to home hospice patients and their families. Much attention is paid to the furnishings and aesthetic qualities of hospices. Hospices aim to provide patients with a comfortable, home-like and safe care environment, good care and pain relief and the possibility to experience a peaceful death. As care environments, hospices send out strong messages and are marked by symbols of death. Communication in hospice care aims at soothing the patients and significant others, but also involves a great deal of direct and non-verbal messages that compel to consider the ever present death. The Finnish hospices are characterized by charity, compassion and the traditional Finnish Niskavuori ethos

Effects of Systematic Screening and Detection of Child Abuse in Emergency Departments

OBJECTIVE: Although systematic screening for child abuse of children presenting at emergency departments might increase the detection rate, studies to support this are scarce. This study investigates whether introducing screening, and training of emergency department nurses, increases the detection rate of child abuse. METHODS: In an intervention cohort study, children aged 0 to 18 years visiting the emergency departments of 7 hospitals between February 2008 and December 2009 were enrolled. We developed a screening checklist for child abuse (the "Escape Form") and training sessions for nurses; these were implemented by using an interrupted time-series design. Cases of suspected child abuse were determined by an expert panel using predefined criteria. The effect of the interventions on the screening rate for child abuse was calculated by interrupted time-series analyses and by the odds ratios for detection of child abuse in screened children. RESULTS: A total of 104 028 children aged 18 years or younger were included. The screening rate increased from 20% in February 2008 to 67% in December 2009. Significant trend changes were observed after training the nurses and after the legal requirement of screening by the Dutch Health Care Inspectorate in 2009. The detection rate in children screened for child abuse was 5 times higher than that in children not screened (0.5% vs 0.1%, P <.001). CONCLUSIONS: These results indicate that systematic screening for child abuse in emergency departments is effective in increasing the detection of suspected child abuse. Both a legal requirement and staff training are recommended to significantly increase the extent of screening. Pediatrics 2012; 130: 457-46