Kevätvehnän kahutähkäisyys, sen syyt ja torjunta

vokkirjasto Aj-

Sokerimaissin viljelystä sekä sitä haittaavista tekijöistä

Sokerimaissin viljelyä selvittävissä kokeissa Tikkurilassa v. 1953 ja 1954 osoittautui Early Alberta kokeilluista lajikkeista satoisimmaksi. Se on oloihimme ilmeisesti myös riittävän aikainen. Sokerimaissin kylvö suoraan avomaalle on meillä edullisin toimittaa silloin, kun maan lämpötila kylvösyvyydessä on vähintään 12°C. Karjanlanta sekä fosfaattilannoitteet edistävät kasvin nopeata alkukehitystä. Kasvukauden aikana on syytä hävittää rikkaruohot sekä harata maa kaksi kertaa. Lämpimänä kesänä voidaan sokerimaissista saada maassamme kelvollista siementä. Tärkeimmät tähän mennessä maassamme todetut sokerimaissin kasvitaudit ovat fosforin puutteesta johtuva kasvin punertuminen, hallanviat, tuhosienien aiheuttama heikko itävyys sekä tähkän mätäneminen. Viimeksi mainitun aiheuttajina voivat olla Botrytis cinerea Pers. ja Fusarium sambucinum Fuck. Lisäksi eristettiin turmeltuneista tähkistä F. anguioides Sherb. sekä F. graminearum Schw. Sokerimaissin tuholaisiksi on maassamme todettu juurimadot (Agriotes sp.) kahukärpänen (Oscinis frit L.), kauraripsiäinen (Frankliniella tenuicornis Uzel sekä ruohoripsiäinen (Anaphothrips obscurus f. hemimacroptera Pr.)

Raskasmetallit ravintokasveissa ja maassa

Ravintokasvien ja niiden kasvupaikassa maan raskasmetallipitoisuuksia tutkittiin 52:lla koealalla eri puolilla Suomea. Samalla tutkittiin Ca-, K- ja Mg-lannoituksen vaikutusta salaatin, pinaatin ja porkkanan pitoisuuksiin sekä korjuun jälkeen tapahtuvan pesun puhdistavaa tehoa salaatin pitoisuuksissa. Keskimäärin ovat ravintokasvien, salaatin, pinaatin, porkkanan, puolukan, mustikan ja sienten pitoisuudet meillä alhaisempia kuin Keski-Euroopan maissa. Myös viljely- ja metsämaan raskasmetallipitoisuudet olivat alhaisempia. Teollisuuslaitosten, asutustaajamien ja vilkkaiden liikenneväylien välittömässä läheisyydessä oli kasveissa ja maassa tausta-arvoja korkeampia pitoisuuksia. Suuren teollisuuslaitoksen vaikutus näkyi 10 km:n päähän, ja lähempänä kuin 5 km:n päässä voivat raskasmetallipitoisuudet olla varteenotettavan korkeita. Kalkitus vähensi vihannesten Pb- ja Cd-pitoisuutta, upottamalla salaatti veteen viidesti vähenivät pitoisuudet 38—44 %:lla. Vihanneskasveista salaatti ja metsäkasveista sienet ottavat maasta eniten raskasmetalleja. Turun ja Lahden moottoriteiden varrella olivat lehtivihannesten raskasmetallipitoisuudet korkeimmat 5 m:n etäisyydellä tien reunasta. Maan pitoisuuksissa ei liikenteen vaikutusta ollut havaittavissa

Pensasmustikan viljelyä haittaavista tekijöistä Suomessa

Pensasmustikassa todettiin vuosina 1957 ja 1958 runsaasti talvivaurioita. Lievimmin vioittunut oli Rancocas-lajike, joka runsassatoisena on oloihimme parhaiten soveltuva lajike. Pensasmustikan viljely on varminta maan eteläisellä rannikkoseudulla. Myös pohjoisemmassa saattaa kasvi menestyä, mutta marjojen valmistuminen on siellä epävarmaa. Maassamme ilmenee pensasmustikassa versosyöpätautia, jonka aiheuttaja on Fusicoccum putrefaciens Shear. Jersey-lajikkeessa esiintyy tautia runsaimmin, kun taas Rancocas ja Rubel ovat suhteellisen kestäviä. Tauti vähenee, jos sairaat versot poistetaan ja pensaita ruiskutetaan syksyllä. Myöhään syksyllä ilmaantuu lehtiin Botrytis cinerea Pers.:n aiheuttamia ruskeita laikkuja. Niitä on eniten Burlington-, HBS 109-, June- ja Stanley-lajikkeissa. Taudilla ei liene merkitystä sen myöhäisen ilmaantumisen vuoksi. June-lajikkeessa on todettu virustaudin kaltaista vikaa, joka oireiltaan poikkeaa muissa maissa todetuista pensasmustikan virustaudeista. Pensasmustikan tuhoeläimiä maassamme ovat vesimyyrä (Arvicola terrestris L.), tupsutoukkakehrääjän (Orgyia antiqua L.) toukka sekä Doralis sp. -kirva

Talven tuhot hedelmäpuissa ja marjapensaissa vuonna 1947

Lately there have been injurious winters for the cultivation of fruit in Finland in 1915—1917, 1927—1929 and 1939—1942. The winter 1946—1947 again damaged fruit trees and the berry-bushes gooseberry, currant and raspberry; this damage was most severe in the best areas for cultivation of fruit in Varsinais-Suomi (Ab) and Satakunta (St). In these areas about 10—75 % of the fruit trees and 75—80 % of the berry-bushes were injured or died. Slight injuries generally have been noted in Uusimaa (N), Häme (Ta), in the Valley of Kokemakiriver (St) and in the neighbourhood of Tampere (Ta). In southern Pohjanmaa (Oa) fruit trees and berry-bushes have been injured, too. The limit of the general injury-area is drawn through Vaasa (Oa), Alavus (Oa) and Virolahti (Ka). This limit closely follows the contour-line, to the west and southwest of which the depht of snow on March 15th was 30 cm or less (fig. 2). In the injury-area mentioned damage was such that the leaves expanded slowly in the spring, the flower buds, that appeared abundantly, opened slowly and the leaves and fruit were smaller than normally. In severely damaged trees the flower buds did not open, but dried up (fig. 1). In damaged trees, the cambium was generally brownish, the wood drier than normally, the roots, however, were generally white within and vigorous. The leaves of the berry-bushes expanded slowly in the spring; later in summer a many of the branches of damaged bushes died. These bushes generally grew new branches from their root. The damage to fruit trees and berry-bushes was due to the drying of the parts above ground in the spring, when the warm and sunny weathers induced activity of the vital functions in the plants. The soil was, however, deeply frozen because of the thin winter snowcover and when the thaw waters and rainwaters in May, with a little amount of rain, did not melt the ice, the roots were still in June in the frozen soil and did not absorb enough water from the soil, which even apart from this was too dry, to make up the evaporated moisture. Then the soft surface parts of the trees, rind and buds, were damaged. In summer the roots may perhaps have absorbed a normal amount of water, but because of the damage to the vascular system in the rind the flowing of solutions in the summer was not normal, and the shoots, leaves and fruits grew weakly. The damage to fruit trees was neither due to properties the variety and stock nor the age of trees (6). In the central parts of the country twigs of trees and sapling fruit trees were frozen because of the severe frost in winter. It can be estimated that 20—25 % of the fruit yield in Finland in 1947 was lost for the winter injuries

Keltamuumiotaudin tarttuvaisuudesta sekä sen ehkäisemisestä Paration-valmisteilla

The significance of fruit lesions of different kinds in brown-rot infection has been investigated. M. fructigena conidia were rubbed with a paint brush on the surface of apples uninjured and injured in different ways. All the uninjured fruits remained healthy. Slight injury done by copperlime 0.5 % (Cuprosan 3) and smallish spots, without cracking of the fruit, due to apple scab (Venturia inaequalis) were also unfavorable to the penetration of the brown-rot fungus. Infection in the former case was 0 %, in the later 7.1 % of apples inoculated. The inoculation of apples with severe corking and cracking resulted in 20.0 % infection and the inoculation of fruits injured by the codling moth (Carpocapsa pomonella) in 75.0 % respectively. All the fruits were infected when conidia were placed in a wound made with a knife-blade. It is thought that the susceptibility of lesions of different kinds to the brown-rot fungus is chiefly due to the moisture of the substrate and the air in the immediate proximity of the growing hypha. Spraying with the usual fungicides appears to be successful in controlling the brown-rot disease only if every fresh wound is covered (12). The control of apple scab and codling moth is also of importance, to avoid lesions made by these. It was thought that a compound penetrating the fruit tissues might be effective in controlling the disease through inhibiting the growth of mycelium in the tissues. One such chemical penetrating the plant tissues is diethylnitrophenylthiophosphate (E 606) (6). Parathion is found to inhibit the growth of Sclerotinia fructigena conidia (1). The fungistatic action on the brown-rot fungus of Parathion and some other chemicals penetrating the fruit tissues was investigated in the laboratory by dipping apples of the variety Charlottenthal or soaking them for 24 and 48 hours in the liquids. Every treatment consisted of 6 apples. Table 2. shows the daily growth of the brown-rot spot on apples treated in different ways and inoculated. The growth rate is shown in figure 2. Dipping, which corresponds in effect to one spraying (6), in 0.1 % mercuric chloride and in 0.1 % Cheminova-Parathion retarded the growth of the fungus. Soaking for 24 hours in Parathion reduced the growth greatly, soaking for 48 hours made the growth poor. Soaking in 0.05 % copper sulphate, 0.5 % tannin, 1 % ferrous sulphate and 0.1 % hydroquinone, too, retarded the growth of the fungus. The observations indicate that Parathion possesses an obvious fungistatic action on the brown-rot fungus and is possibly efficient in controlling it. For this reason a preliminary spraying experiment was carried out in 1950. The results indicate that Parathion was the preparation most successful in controlling the disease. This is due to the fungistatic action of Parathion and also to its insecticidal properties. Further investigations are needed into the significance of Parathion compounds in the control of the brown-rot disease

Mustaherukan kukankehitys ja marjanmuodostus

Development of flower primordia in the areas north of the 60th latitude is scarcely known. The differentiation data on Lepaan musta (Lepaa black), Brödtorp, Wellington xxx and of Silvergieter (Silvergieters Zwarte) in Viik, close to Helsinki, are given (Tables 2 and 3). Table 4 gives the differentiation stages of Lepaan musta, Brödtorp, Wellington xxx and of Laxtons Tinker on four latitudes in Finland. It is clear that differentiation is delayed by the long day in the north (Table 5) and that a daylength of less than 13 hours favours the differentiation process. This was confirmed in tests with an artificial prolonging of the day (Table 6). The Finnish varieties Lepaan musta and Brödtorp seem to be more adapted to the long day conditions than Wellington xxx and Laxtons Tinker. Development of the primordia occurs during winter, despite the temperature remaining far below zero, until the fifth stage (9, 20), where overwintering occurs (Table 3). Flowering data are given in Table 7. In pollination tests in 1963 and 1964 it was shown that Lepaan musta belongs to the completely self-fertile varieties, Brödtorp to partially self-fertile ones (7, 8, 12). On Lepaan musta and Brödtorp the intrafloral self-pollination gave better berry formation than interfloral self-pollination. Of the pollinating varieties Wellington xxx was more vigorous than the domestic varieties Lepaan musta for Brödtorp and vice versa (Tables 8 and 9). »Running off» in the tests was stated to depend on a low number of seeds in the berries (Table 10). Close correlation existed between the size of berry and the number of seeds (Figures 2 and 3).Lepaan musta -lajikkeen kukanaiheiden erilaistuminen alkaa Viikissä heinäkuun 10. p:n, Rovaniemellä elokuun 10. p:n aikaan. Talvehtivan asteen kukanaiheet saavuttavat lokakuun loppuun mennessä. Brödtorpin kukanaiheiden erilaistuminen alkaa Viikissä kolmea viikkoa myöhemmin kuin Lepaan mustan kukanaiheiden, ja viimeiset kukanaiheet ovat talvehtimisasteella tammikuun puolivälissä. Ulkomaisista lajikkeista Wellington xxx:n kukanaiheiden erilaistuminen alkoi Viikissä elokuun puolivälissä, Silvergieterin ja Laxtons Tinkerin kukanaiheiden elokuun 20. p:n aikaan, Oulun seudulla vastaavasti syyskuun 5. p:n aikaan ja lokakuun alussa, Rovaniemen korkeudella syyskuun 20. p:n ja lokakuun 1. p:n aikaan. Mustaherukan kukanaiheiden erilaistuminen alkoi eri osissa maata vasta sen jälkeen kun luontainen päivä oli lyhennyt noin 13 tunnin pituiseksi. Tätä pitempi päivä viivyttää kukanaiheiden kehitystä, joten sanottu kehitys kasvissa on kvantitatiivisesti lyhyenpäivän reaktio. Kotimaiset lajikkeet Lepaan musta ja Brödtorp ovat tässä suhteessa paremmin sopeutuneet pitkänpäivän olosuhteisiin kuin ulkomaiset Wellington xxx ja Laxtons Tinker. Eri lajikkeiden kukinta alkoi Viikissä vuonna 1962 2—4 päivää myöhemmin ja kesti 2—3 viikkoa kauemmin kuin v. 1963. Syynä näytti olevan alhaisempi toukokuun ja kesäkuun lämpötila v. 1962. Lepaan musta kuuluu pölytyskokeiden perusteella täysin itsefertiileihin mustaherukkalajikkeisiin, Brödtorp osittain itsefertiileihin. Kumpaakin voidaan viljellä yksinomaisena lajikkeena, mutta Brödtorpin satoisuus on parempi, jos pölytys tapahtuu vieraan lajikkeen siitepölyllä. Kummallekin lajikkeelle aiheutti kukansisäinen pölytys paremman marjanmuodostuksen kuin lajikkeensisäinen kukkien välinen pölytys

Alternaria-, Fusarium- ja Venturia-itiöden runsaus ilmassa

Hirst spore trap-laitteella todettiin Venturia inaequalis-itiöiden määrä ilmassa sitä suuremmaksi kuta runsaammin satoi. Suurin laskettu itiömäärä oli v. 1956 344 kpl/m3 ja v. 1957 2850 kpl/m3. Itiöitä esiintyi ilmassa heti sateen alettua ja niitä oli siinä vielä 3:n vuorokauden kuluttua sateen päättymisestä. Talvehtineitten omenanlehtien perusteella suoritetut havainnot siitä, milloin rupi-itiöitä on ensimmäisen ja viimeisen kerran kesän aikana hedelmätarhassa, saattavat poiketa ilmassa olevia rupi-itiöitä koskevista havainnoista. Omenaruven torjuntamenetelmiin tämä seikka ei ilmeisesti kuitenkaan vaikuta, koska saastuntakauden alussa ja lopussa sinkoutuvien itiöiden määrä on pieni. Alternaria-itiöitä esiintyy ilmassa sekä sadepäivinä että sateettomina, eivätkä säätekijät näytä vaikuttavan ilman itiörunsauteen. Fusarium-itiöitä on ilmassa eniten lämpiminä sadepäivinä, ja korkea lämpötila näyttää edistävän Fusarium-itiöiden leviämistä. Suurin Alternaria-itiöiden määrä oli 340 kpl/m3 ja Fusarium-itiöiden 1980 kpl/m3

Studies on Quality of Vegetables and Strawberries at different Latitudes in Finland

vokKirjasto Aj-KVihannesten ja mansikan laatu eri leveysasteilla Suomess