Empaattinen vai asiakeskeinen?

Empatia on tärkeä osa lääkärin professionaalista viestintää. Tässä artikkelissa empatian käsitteellä tarkoitetaan sitä, että ammatillisessa viestintäsuhteessa lääkäri ymmärtää potilaan emotionaalisen tilan kompleksisuuden ja tekee omalla viestinnällään tämän ymmärryksen potilaalle havaittavaksi. Toimiva lääkäri-potilasvuorovaikutussuhde ja lääkärin tapa keskustella ovat nousseet yhä tärkeämmiksi lääkärin työssä. Potilaan tyytymättömyys lääkärin viestintään saattaa olla perusteena jopa potilaiden tai omaisten tekemissä kanteluissa. Lääkärin viestinnän informaatiokeskeisyys ja empaattisuuden puute saattavat olla yksi syy siihen, että potilas kokee lääkärin viestinnän epätyydyttäväksi. Artikkeli perustuu 21 lääkärin vastauksiin useita eri aihealueita käsittäneissä teemahaastatteluissa. Haastateltujen käsityksen mukaan empaattinen viestintä auttaa lääkäriä lähestymään ja tukemaan potilasta, mutta yliempaattisuus voi toisaalta vaikeuttaa lääkärin mahdollisuuksia auttaa ja toisaalta myös lisätä lääkärin emotionaalista kuormitusta. Pitäytymällä ammatillisuudessa lääkäri pyrkii suojaamaan itseään liialliselta tunnerasitukselta. Lisäksi empaattisuuden viestiminen heijastuu lääkärin työn mielekkyyteen. Lääkärien näkemykset eroavat siinä, pitääkö lääkärin aina olla empaattinen. Lääkärit myös katsovat, että kaikille potilaille ei tarvitse olla empaattinen. Kaiken kaikkiaan lääkärit näyttävät tasapainoilevan tehokkaan informaation välityksen ja empaattisesti tarkoituksenmukaisen viestinnän välillä kertoessaan potilaalle huonoja uutisia

Lääkärit puhuvat kuolemasta

Doctors talking about death As a philosophical question, death has been a captivating theme from primeval times. Nevertheless, man has a natural capacity to shut out undesirable and elusive matters. Death has nowadays been confined to hospitals and other institutions, thereby making it easy to forget. However, death is always present in the medical doctor’s profession. To discuss impending death with both patients and their relatives is part of a doctor’s duty. With some patients, such as those with cancer, the doctor-patient relationship can become an enduring one, during which the doctor has to encounter both strong emotional reactions and fear of death. Research into this area is scarce; especially in Finland, doctors’ subjective experiences of this theme have hardly been explored. We investigate what kind of an experience talking about death is to doctors themselves and how they discuss this theme with patients and their relatives. In this qualitative research, the 27 doctors interviewed narrated their subjective experiences of and insights into speaking of death. These doctors represent different sectors of health care as well as eight subspecialties. The results may prove especially useful in doctors’ communication training and generally in the area of health care to develop practical procedures related to speaking about death. The results demonstrate that doctors prefer a fact-oriented working style and a frank manner of discussing oncoming death with patients and their relatives. Most often, these conversations happen during the final phase of the patient’s illness, in which situation the doctor aims at clarifying the situation and soothing the addressees. Doctors seek to keep the flame of hope alive in their patients and direct their thoughts to positive facts such as the continued availability of palliative care and the possibility of living a fulfilling life despite their present condition. It is typical that, after the doctor has broken the news, patients and relatives raise questions about the prognosis, the effectiveness of treatment and the probability of death, queries to which the medical expert is expected to respond. In this situation, the most important tasks for the doctor are to hold on to the truth, speak with patients and their relatives, and handle their emotional reactions. However, talking about death is a difficult job for the doctor. Some doctors consider talking about death so difficult and emotionally burdensome that they avoid it, delegating the task to a nurse or another specialist. Therefore, doctors should be trained to speak about death early enough to patients and their beloved ones, who function as the central link between patients and doctors.Kuolema filosofisena kysymyksenä on ollut kiehtova teema ihmisyyden alkuajoista lähtien. Tästä huolimatta ihmisellä on luontainen pyrkimys sulkea epämieluisat tai vaikeilta tuntuvat asiat itsensä ulkopuolelle. Kuolema on nykyisin etäännytetty sairaaloihin ja muihin laitoksiin, minkä vuoksi se voi olla helppo unohtaa. Lääkärin ammatissa kuolema on kuitenkin läsnä. Lääkärin tehtäviin kuuluu puhua edessä olevasta kuolemasta sekä potilaan että omaisten kanssa. Esimerkiksi syöpäpotilaan hoitosuhde saattaa olla pitkä, jolloin lääkäri joutuu kohtaamaan sekä voimakkaita tunnereaktioita että kuolemanpelkoa. Lääkäreiden kuolemasta puhumiseen liittyvää tutkimustietoa on kuitenkin varsin rajallisesti saatavilla. Lääkäreiden omakohtaisiin kokemuksiin perustuvaa tutkimusta ei ole Suomessa kovinkaan paljon julkaistu. Käytössä ei ole tietoa myöskään siitä, millainen kokemus kuolemasta puhuminen on lääkärille itselleen ja miten he puhuvat kuolemasta potilaille ja omaisille. Artikkeli perustuu laadulliseen tutkimukseen. Tutkimuksessa haastateltiin 27:ää lääkäriä, jotka kertoivat kuolemasta puhumiseen liittyvistä omakohtaisista kokemuksistaan ja käsityksistään. Lääkärit edustavat eri terveydenhuollon sektoreita ja kahdeksaa erikoistumisalaa. Artikkelissa kuvataan, millainen kokemus kuoleman teeman käsitteleminen on lääkäreille ja miten he puhuvat kuolemasta. Tuloksia voidaan hyödyntää lääkäreiden vuorovaikutuskoulutuksessa ja yleisemminkin terveysalalla, kun kehitetään tarkoituksenmukaisia toimintatapoja kuolemasta puhumiseen. Tulokset osoittavat, että lääkärit suosivat asiapainotteista toimintatapaa ja edessä olevan kuoleman mahdollisuuden suoraa kertomista potilaalle ja tämän läheisille. Tyypillisesti keskustelu ajoittuu sairauden loppuvaiheeseen, jolloin lääkäri pyrkii rauhoittamaan ja selkiyttämään tilannetta sekä ylläpitämään toivoa ja suuntaamaan ajatuksia myönteisiin seikkoihin, kuten oireiden mukaisen hoidon jatkamiseen ja jäljellä olevan ajan täysipainoiseen elämiseen. On tyypillistä, että lääkärin kerrottua huonot uutiset potilaat ja omaiset kysyvät ennusteesta, hoitojen vaikuttavuudesta ja kuoleman todennäköisyydestä, joihin lääketieteen asiantuntijalta odotetaan vastauksia. Näissä tilanteissa lääkärin tärkeimpiä tehtäviä ovat potilaan ja omaisten kanssa keskusteleminen, totuudessa pysyminen sekä tunnereaktioiden vastaanottaminen ja käsitteleminen. Kuolemasta puhuminen on lääkäreille kuitenkin vaikea tehtävä. Jotkut lääkäreistä kokevat kuolemasta puhumisen niin vaikeana ja emotionaalisesti kuormittavana, että he välttelevät siitä keskustelemista tai siirtävät aiheen käsittelyn hoitajan tai muun ammattilaisen vastuulle. Lääkäreiden koulutuksessa tulisikin valmentaa lääkäreitä puhumaan kuolemasta potilaille ja myös heidän omaisilleen, jotka ovat keskeinen yhdysside potilaan ja lääkärin välillä

Huonojen uutisten kertominen – vuorovaikutuksen haaste lääkärille

Lääkärin työssä vuorovaikutusosaamisella on keskeinen merkitys. Vuorovaikutuksen onnistuminen potilaan ja lääkärin välillä on yhteydessä hoitotuloksiin, hoitomotivaatioon ja potilaan kokemuksiin hoidon onnistumisesta. Erityisen vaativa on tilanne, jossa lääkärin tehtävänä on kertoa huonoja uutisia. Huonojen uutisten kertomisella tarkoitetaan yleensä tilannetta, jossa lääkäri kertoo potilaan terveydellisen tai toiminnallisen tilan muuttumisesta ratkaisevasti huonompaan suuntaan. Huonojen uutisten kertomista on tutkimuskirjallisuudessa käsitelty runsaasti sekä lääkäreiden että potilaiden näkökulmasta. Tutkimusaihetta on lähestytty useimmiten määrällisesti ja tyypillisenä menetelmänä on käytetty puolistrukturoitua tai strukturoitua kyselyä. Sen sijaan laadullista tutkimusta aiheesta löytyy niukasti, eikä esimerkiksi puheviestinnän alalla ole tehty lääkäreiden omakohtaisiin kokemuksiin perustuvaa tutkimusta huonojen uutisten kertomisesta. Artikkeli perustuu laadulliseen tutkimukseen, jossa haastateltiin 27 lääkäriä eri terveydenhuollon sektoreilta ja kahdeksalta erikoistumisalalta. Tavoitteena on kuvata, millainen kokemus huonojen uutisten kertominen on lääkärille ja miten lääkärit toimivat kertoessaan huonoja uutisia potilailleen. Tuloksia voidaan hyödyntää muun muassa lääkäreiden vuorovaikutuskoulutuksessa ja huonojen uutisten kertomista koskevien käytänteiden kehittämisessä. Tutkimuksen lääkärit kokevat huonojen uutisten kertomisen haastavana ja emotionaalisesti kuormittavana. Emotionaalinen kuormitus tulee kahdesta suunnasta: lääkärin tulee tunnistaa ja käsitellä sekä omia että potilaan tunnekokemuksia. Enemmistö lääkäreistä suosii asiapainotteista toimintatapaa ja suoraa totuuden kertomista potilaalle. Koulutuksen tärkeä tehtävä on auttaa lääkäreitä tunnistamaan vuorovaikutusta koskevia odotuksia ja käsittelemään voimakkaita tunnekokemuksia

Empaattinen vai asiakeskeinen? : lääkäreiden näkemyksiä empatian viestimisestä potilaalle huonojen uutisten yhteydessä

peerReviewe