Organizational creativity – Hegemonic and alternative discourses

SUMMARY Organizational creativity – hegemonic and alternative discourses Over the course of recent developments in the societal and business environment, the concept of creativity has been brought into new arenas. The rise of ‘creative industries’ and the idea of creativity as a form of capital have attracted the interests of business and management professionals – as well as academics. As the notion of creativity has been adopted in the organization studies literature, the concept of organizational creativity has been introduced to refer to creativity that takes place in an organizational context. This doctoral thesis focuses on organizational creativity, and its purpose is to explore and problematize the hegemonic organizational creativity discourse and to provide alternative viewpoints for theorizing about creativity in organizations. Taking a discourse theory approach, this thesis, first, provides an outline of the currently predominant, i.e. hegemonic, discourse on organizational creativity, which is explored regarding themes, perspectives, methods and paradigms. Second, this thesis consists of five studies that act as illustrations of certain alternative viewpoints. Through these exemplary studies, this thesis sheds light on the limitations and taken-for-granted aspects of the hegemonic discourse and discusses what these alternative viewpoints could offer for the understanding of and theorizing for organizational creativity. This study leans on an assumption that the development of organizational creativity knowledge and the related discourse is not inevitable or progressive but rather contingent. The organizational creativity discourse has developed in a certain direction, meaning that some themes, perspectives, and methods, as well as assumptions, values, and objectives, have gained a hegemonic position over others, and are therefore often taken for granted and considered valid and relevant. The hegemonization of certain aspects, however, contributes to the marginalization of others. The thesis concludes that the hegemonic discourse on organizational creativity is based on an extensive coverage of certain themes and perspectives, such as those focusing on individual cognitive processes, motivation, or organizational climate and their relation to creativity, to name a few. The limited focus on some themes and the confinement to certain prevalent perspectives, however, results in the marginalization of other themes and perspectives. The negative, often unintended, consequences, implications, and side effects of creativity, the factors that might hinder or prevent creativity, and a deeper inquiry into the ontology and epistemology of creativity have attracted relatively marginal interest. The material embeddedness of organizational creativity, in other words, the physical organizational environment as well as the human body and its non-cognitive resources, has largely been overlooked in the hegemonic discourse, although thereare studies in this area that give reason to believe that they might prove relevant for the understanding of creativity. The hegemonic discourse is based on an individual-centered understanding of creativity which overattributes creativity to an individual and his/her cognitive capabilities, while simultaneously neglecting how, for instance, the physical environment, artifacts, social dynamics and interactions condition organizational creativity. Due to historical reasons, quantitative as well as qualitative yet functionally- oriented studies have predominated the organizational creativity discourse, although studies falling into the interpretationist paradigm have gradually become more popular. The two radical paradigms, as well as methodological and analytical approaches typical of radical research, can be considered to hold a marginal position in the field of organizational creativity. The hegemonic organizational creativity discourse has provided extensive findings related to many aspects of organizational creativity, although the con- ceptualizations and understandings of organizational creativity in the hegemonic discourse are also in many respects limited and one-sided. The hegemonic discourse is based on an assumption that creativity is desirable, good, necessary, or even obligatory, and should be encouraged and nourished. The conceptualiza- tions of creativity favor the kind of creativity which is useful, valuable and can be harnessed for productivity. The current conceptualization is limited to the type of creativity that is acceptable and fits the managerial ideology, and washes out any risky, seemingly useless, or negative aspects of creativity. It also limits the possible meanings and representations that ‘creativity’ has in the respective discourse, excluding many meanings of creativity encountered in other discourses. The excessive focus on creativity that is good, positive, productive and fits the managerial agenda while ignoring other forms and aspects of creativity, however, contributes to the dilution of the notion. Practices aimed at encouraging the kind of creativity may actually entail a risk of fostering moderate alterations rather than more radical novelty, as well as management and organizational practices which limit creative endeavors, rather than increase their likelihood. The thesis concludes that although not often given the space and attention they deserve, there are alternative conceptualizations and understandings of organizational creativity which embrace a broader notion of creativity. The inability to accommodate the ‘other’ understandings and viewpoints within the organizational creativity discourse runs a risk of misrepresenting the complex and many-sided phenomenon of creativity in organizational context. Keywords: Organizational creativity, creativity, organization studies, discourse theory, hegemonyTIIVISTELMÄ Organisatorinen luovuus – hegemoninen diskurssi ja vaihtoehtoisia tarkastelutapoja Luovuuden käsite on noussut keskusteluun uusilla areenoilla viimeaikaisten yhteiskunnallisten ja talouselämän muutosten seurauksena. Luovien toimialojen tuottaman taloudellisen lisäarvon tunnistaminen sekä erityisesti luovuuden näkeminen yritysten ja yksilöiden pääomana ovat nostaneet luovuuden käsitteen myös yritysmaailman mielenkiinnon kohteeksi. Kiinnostusta luovuuteen on ilmennyt myös organisaatiotutkimuksen parissa, jossa on otettu käyttöön käsite organisatorinen luovuus kuvaamaan erityisesti organisaatiokontekstissa tapahtu- vaa luovuutta. Tämän tutkimuksen tarkastelukohteena on organisatorinen luovuus, ja työn tarkoituksena on tarkastella ja problematisoida organisatorisen luovuuden hegemonista diskurssia sekä tarjota vaihtoehtoisia tarkastelutapoja organisato- risen luovuuden tutkimukselle. Tutkimus pohjautuu yhdistelmään laadullista empiiristä tutkimusta sekä diskurssiteoreettista tutkimusta. Diskurssiteoreettisella tutkimusotteella jäsennellään luovuuden tutkimuksen kenttää ja tunnistetaan luovuuden vallitseva, toisin sanoen hegemoninen, diskurssi, jota proble- matisoidaan neljän näkökannan kautta. Näitä ovat teemat, näkökulmat, metodit ja paradigmat. Tutkimus koostuu viidestä osatutkimuksesta, jotka voidaan nähdä esimerkkeinä vaihtoehtoisista tarkastelutavoista ja joiden avulla hegemonista diskurssia problematisoidaan. Kukin osatutkimus siis illustroi yhtä tai useampaa vaihtoehtoista teemaa, näkökulmaa, metodia tai paradigmaa. Tämä tutkimus perustuu oletukseen, että organisatorisen luovuuden diskurssin kehittyminen – aivan kuin minkä tahansa akateemisen diskurssin kehittyminen – ei ole progressiivista, vaan jossain määrin sattumanvaraista. Diskurssi on kehit- tynyt tiettyyn suuntaan, ja tietyt teemat, näkökulmat, metodit ja paradigmat ovat saaneet hegemonisen aseman toisiin nähden. Hegemonisen aseman saaneita tarkastelukulmia ja lähestymistapoja pidetään jokseenkin itsestään selvinä, rele- vantteina ja tärkeinä organisatorisen luovuuden tutkimuksessa. Näin ollen voidaan sanoa, että hegemoninen diskurssi onnistuu dominoimaan diskursiivistä kenttää ja marginalisoimaan toisia, vaihtoehtoisia teemoja, näkökulmia, metodeita ja paradigmoja, jotka saattaisivat olla olennaisia organisatorisen luovuuden ymmärryksen kehittymisessä. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että hegemonisessa diskurssissa korostuvat tietyt teemat ja näkökulmat, kuten yksilön kognitiivisiin prosesseihin, motivaatioon sekä organisatoriseen ilmapiiriin liittyvät teemat ja luovuuden edistämisen pyrkimys. Sen sijaan useat teemat, kuten luovuuden negatiiviset seuraukset tai sen hyödyntäminen haitallisiin tarkoituksiin, luovuutta estävät ja haittaavat tekijät sekä luovuuden luonteeseen liittyvät ontologiset ja epistemolo- giset kysymykset ovat jääneet vähäiselle huomiolle. Myös kehollisuus sekä fyysinen organisaatioympäristö ovat jääneet marginaaliin organisatorisen luovuuden tutkimuksessa, vaikka muutamien olemassa olevien tutkimusten pohjalta niillä voidaan olettaa olevan merkitystä ilmiön kannalta. Osin historiallisten syiden takia organisatorisen luovuuden tutkimusta dominoivat kvantitatiiviset menetelmät sekä funktionalistinen orientaatio, joskin tulkinnalliset tutkimukset aiheesta ovat lisääntyneet viime vuosina. Kriittinen, radikaaleihin paradigmoihin pohjautuva tutkimus sekä siihen liittyvät metodolo- giset lähestymistavat ovat suhteellisen harvinaisia. Vaikka vallitseva organisato- risen luovuuden diskurssi on kyennyt lisäämään ymmärrystä monesta luovuuteen vaikuttavasta ja siihen liittyvästä seikasta, on hegemonisen diskurssin tarjoama ymmärrys luovuudesta monessa suhteessa rajoittunutta. Se tarkastelee luovuutta lähinnä yksilön ominaisuutena tai kykynä, eikä ota huomioon miten esimerkiksi fyysinen organisaatioympäristö, artefaktit tai sosiaalinen vuorovaikutus ja dynamiikka muovaavat ja ehdollistavat luovaa prosessia. Lisäksi hegemonisessa diskurssissa painottuu luovuus, joka on tuottavaa, hyödyllistä ja mahdollista valjastaa yrityksen hyödyksi. Hegemoninen diskurssi perustuu oletukselle, jonka mukaan luovuus on lähtökohtaisesti positiivinen ilmiö, joka on vapaasti hyödyn- nettävissä ja jolla ei ole negatiivisia vaikutuksia. Diskurssi on näin ollen rajautunut käsittämään vain luovuuden positiiviset puolet, ja poissulkenut kaikki sen negatiiviset ja haitalliset tai riskialttiit ja radikaalit puolet. Tämän tutkimuksen pohjalta voidaan todeta, että vallitseva käsitys luovuu- desta on monessa suhteessa rajoittunut ja kapea. Se pohjautuu yksiulotteiseen käsitykseen luovuudesta, ja viittaa ainoastaan sellaiseen luovuuteen, joka on hyvää, positiivista ja taloudellisesti hyödynnettävää. Mikäli luovuus rajataan ai- noastaan sellaisiin muotoihin, jotka ovat hegemonisen diskurssin näkökulmasta sallittuja, päädytään laimennettuun ja valjastettuun luovuuteen, joka saattaa soveltua managerialistiseen diskurssiin, mutta joka myös rajoittaa luovuuden potentiaalia. Hegemoninen käsitys luovuudesta saattaa itse asiassa jopa toimia luovuutta vastaan, tai kannustaa inkrementaalisiin uudistuksiin radikaalimman luovuuden sijaan. Tutkimuksen perusteella voidaan kuitenkin todeta, että organi- satorisen luovuuden tieteellisessä diskurssissa on nähtävissä myös vaihtoehtoisia tarkastelutapoja, jotka nojautuvat laajempaan ymmärrykseen luovuudesta. Anta- malla tilaa vaihtoehtoisille tarkastelutavoille ja laajentamalla ja monipuolistamalla nykyistä luovuuskäsitystä tutkimuksen olisi mahdollista tarjota monipuolisempi, tasapainoisempi ja teoreettisesti perustellumpi ymmärrys organisatorisesta luovuudesta. Asiasanat: organisatorinen luovuus, luovuus, organisaatioteoria, organisaatiotutkimus, diskurssiteoria, hegemonia.siirretty Doriast

Exploring the embodied subtleties of collaborative creativity: what organisations can learn from dance

This study illustrates the value of embodied subtleties in the process of collaborative creativity. Drawing on a sensory ethnography of two dance productions, we illustrate the fine-grained ways in which professional dancers negotiate creative processes behind the scenes. We identify three aspects through which collaborative creativity emerges from bodily subtleties: (1) moving beyond individual bodies towards collective ambitions, (2) relating to colleagues’ micro-gestures and bodily nuances, and (3) the role of ‘serious play’ between bodies in setting the scene for the first two aspects to occur. The findings will contribute to our understanding of the practice of collaborative creativity, which we treat as not only a mental but also a highly intimate bodily practice. We conclude that appreciating sensory micro-dynamics between oneself and one’s colleagues is crucial for creative collaboration, which is increasingly necessary for management learning in contemporary organisations.publishedVersionPeer reviewe

BAM2019 Conference Proceedings

This study looks at creative offices as a form of control. The analysis at the moment is preliminary and focuses on the question of what kind values and behaviours are symbolically enforced by the spatial design, and what kind of worker subjectivities are assumed or imposed in consequence. The analysis focuses on two aspects of creative physical space in particular the politics of transparency and visibility and the politics of non spatiality. By the visual analysis of the pre existing photographs, the paper exposes darker sides of organizational efforts aimed at promoting creativity and high performance. Openness and transparency subject employees to an inescapable gaze, while the spatial solutions still seem to guard and protect the organizational boundaries. Non spatiality disguises references to the workplace as workplace, filling it with various, often simultaneous references to cafes, nature, kitchen, and other places usually visited during leisure time. On the other hand, there are also spatial references to classrooms or even factories with assembly lines, which have positive connotations such as learning and effectiveness, but also negative connotations, such as inferiority, subordination and standardization. By bringing up the value laden ideas and assumptions enforced by the contemporary design of creative offices, the aim is to expose them to be critically and openly discussed and questioned.</p

Stakeholder Engagement for Business Sustainability : The Case of a Stakeholder Sustainability Survey

acceptedVersionPeer reviewe

Stakeholder Engagement Practices of Companies in the Context of a Circular Economy in Finland : A Longitudinal Study

acceptedVersionPeer reviewe

Sidosryhmävuorovaikutus kestävän liiketoiminnan mahdollistajana

Sidosryhmävuorovaikutus, eli yritysten ja sidosryhmien välinen kommunikaatio ja yhteistyö, on liiketoiminnan kestävyyden kehittämisen kannalta ensiarvoista. Kestävyys edellyttää yrityksiltä oman toiminnan ja sen vaikutusten arvioimista sekä eri sidosryhmien arvojen ja tavoitteiden huomioimista. Tässä artikkelissa tarkastellaan sidosryhmävuorovaikutusta kestävän liiketoiminnan mahdollistajana ja edistäjänä. Artikkeli esittää, että vastavuoroinen ja avoin sidosryhmävuorovaikutus on avainasemassa kestävän liiketoiminnan kehittämisessä sekä siitä viestimisessä.publishedVersionPeer reviewe

Outlining Stakeholder Engagement in a Sustainable Circular Economy

publishedVersionPeer reviewe

Multi-Stakeholder Networks in a Circular Economy Transition : A Typology of Stakeholder Relationships

publishedVersionPeer reviewe

Problematising stakeholder engagement : Insights from multi-stakeholder network

This paper problematizes the overall positivity of stakeholder engagement literature and analyses its grey area. We discuss the bright and the dark side of stakeholder engagement and identify the grey area in between these two sides. Based on a qualitative content analysis of 26 interviews collected from circular economy stakeholders in Finland, we identify three sources of the grey area of stakeholder engagement: the individual stakeholder, stakeholder relationships and the institutional context. According to our analysis, the grey area consists of challenges caused by individual resistance and individual inability, collaboration challenges, complexity caused by the diversity of perspectives, unpredictability caused by the political and legislative context and insecurity caused by environmental unpredictability. We argue that particularly in the context of a multi-stakeholder network, the grey area is a natural and unavoidable part of stakeholder engagement and thus, should also be explicitly recognized and discussed in the literature.publishedVersionPeer reviewe

Antecedents of organizational creativity: drivers, barriers or both?

This paper reviews academic journal articles and scholarly books focusing on organizational creativity and constructs a schematic representation of the antecedents of organizational creativity, i.e. of the associated drivers and barriers. The literature on organizational creativity is reviewed using a traditional review technique. The focus is especially on more recent developments of the discourse, and therefore this work can be labeled as a stateof-the-art review. The review shows that drivers have clearly been studied more extensively than barriers. It was also recognized that the predominant approach among organizational creativity scholars is to dichotomize the factors influencing organizational creativity, more specifically to discuss the antecedents of creativity mostly from the viewpoint of drivers. In some cases, the antecedents are discussed from the perspective of barriers, but only rarely has it been recognized that the very same factor may either enhance or inhibit creativity. In this paper, such factors are called ‘either-or factors’. The paper suggests that the organizational creativity discourse should acknowledge that it is not enough to understand what enhances organizational creativity but also which kind of issues inhibit it and, especially, which factors may work either against or toward creativity under different circumstances. The review suggests that the majority of factors are most likely either-or by nature, although it has been overlooked in the discourse due to the dichotomizing tendency.</p