The Politics of Representation in Breakfast at Tiffany's

Tutkielmani käsittelee naiseuden esittämistä Truman Capoten pienoisromaanissa Breakfast at Tiffany's (1958) ja sen pohjalta adaptoidussa Blake Edwardsin ohjaamassa ja George Axelrodin käsikirjoittamassa samannimisessä romanttisessa komediassa (1961). Keskittymällä teosten päähenkilön, Holly Golightlyn, esittämiseen kirjallisen ja elokuvallisen kerronnan kautta analyysini pyrkii havainnollistamaan kulttuurituotteiden tapoja kyseenalaistaa tai vahvistaa hallitsevia yhteiskunnallisia käsityksiä, kuten patriarkaalisuuden hegemoniaa. Tarkastelemalla lisäksi teoksia yhdistävää adaptaatioprosessia ja sen taustalla vaikuttaneita elokuvateollisuuden taloudellisia, ideologisia ja rakenteellisia tekijöitä tutkielmani havainnollistaa klassisen Hollywood-elokuvan taipumusta yksinkertaistaa kompleksista kirjallisuutta tuodakseen sitä suurten yleisöjen tavoitettaviin. Tutkielmani teoreettinen tausta muodostuu feministisestä kirjallisuuden- ja elokuvatutkimuksesta sekä adaptaatioteoriasta. Lisäksi käytän apunani ensisijaisten lähteideni pohjalta julkaistuja akateemisia esseitä. Capoten tekstissä Holly esitetään ensisijaisesti omaelämänkerrallisen, homoseksuaalisen mieskertojan fokalisaation kautta. Kertojalle Hollyn ristiriitainen, useiden keskenään yhteensopimattomien identifikaatioiden kautta rakentuva, hallitsevia sukupuoli- ja seksuaalikäsityksiä kyseenalaistava olemus aiheuttaa epävarmuutta. Ymmärtääkseen Hollya kertoja pyrkii erilaisten narratiivisten keinojen avulla löytämään hänessä jonkinlaisen yhtenäisen identifikaatioiden keskiön. Hollyn ristiriitaisuuden kokeminen ongelmallisena voidaan tulkita vertauskuvana patriarkaalisen ideologian tavasta esittää naiseus irrationaalisena ja moninaisena vastakohtana miehisyyden loogisuudelle ja rationalisuudelle. Adaptaatioprosessin myötä Capoten rajoja rikkova ja vallitsevia yhteiskunnallisia arvoja kyseenalaistava tarina muotoutui heteronormatiiviseksi romanttiseksi komediaksi. Elokuvassa Holly rakentuu kerronnallisten sekä kuvauksellisten keinojen avulla spektaakkelimaiseksi, fetissinomaiseksi objektiksi, jonka ensisijainen funktio on olla miehisen katseen kohteena. Yhdistämällä kameran katseen miespäähenkilön, Paulin katseeseen elokuvakerronta pyrkii samaistuttamaan katsojan Pauliin. Capoten Hollyn ristiriitaisuus ja kompleksisuus on häivytetty lähes olemattomiin, ja hänen keskeiseksi ongelmakseen muodostuu elokuvassa sitoutumiskammo, jonka hän lopulta voittaa Paulin avulla. Tarinan päällisin puolin kiistanalaiselta vaikuttava tematiikka muodostuu näin ollen perinteistä patriarkaalista hierarkiaa noudattavaksi. Vaikka Holly esitetään Capoten teoksessa miehisen fokalisaation kautta, vastustaa hän sen kontrolloivia pyrkimyksiä loppuun saakka. Tarinan lopussa hän katoaa narratiivista, jolloin hänen lopullinen kohtalonsa jää epäselväksi. Tämä voidaan nähdä hänen viimeisenä vastalauseenaan miehiselle pyrkimykselle kontrolloida häntä. Elokuvan loppuratkaisu sitä vastoin alleviivaa Paulin monologin ja Hollyn puhumattomuuden avulla naisen toissijaisuutta mieheen verrattuna. Siinä missä Capoten tarina mahdollistaa Hollyn tulkinnan itsenäiseksi subjektiksi, joka vastustaa hegemonisia käsityksiä sukupuolesta ja sukupuolisuudesta, elokuvan Holly alistuu ja alistetaan niille. Elokuvallisten keinojen avulla tämä patriarkaalisuuden ylivalta esittäytyy kerronnallisesti uskottavana. Näiden kahden teoksen sekä niitä yhdistävän adaptaatioprosessin analysointi auttaa ymmärtämään elokuvateollisuuden roolia sosiaalisten ja ideologisten käsitteiden tuottajana ja muokkaajana esittämällä ne idealisoituina narratiiveina