"Siitä tulee vähä niinku julmempaa" : pelaajien käsityksiä videopeleistä ja lautapeleistä

Nykymuotoinen pelitutkimus on pitkälti syntynyt ja keskittynyt videopelien ympärille. Tämän ”digitaalisen harhan” johdosta videopelit joutuvat usein edustamaan kaikkia pelejä yhden erikoismuodon sijaan, ja videopelien ominaispiirteet suhteessa laajaan pelien kenttään jäävät vähälle huomiolle. Toisaalta niinkin merkittävää pelimuotoa kuin lautapelejä tutkitaan suhteessa vähän. Tämä työ pyrkii osaltaan korjaamaan vinoutumaa vertaamalla sekä lauta- että videopelejä harrastavien suomalaispelaajien käsityksiä molempien pelityyppien ominaispiirteistä. Kymmenen pelaajan teemahaastatteluja analysoitiin aineistolähtöisen teorianmuodostuksen keinoin, minkä lisäksi apuna on käytetty ludologista tutkimusmenetelmää. Neljäksi merkittävimmäksi lauta- ja videopelejä erottaviksi teemaiksi nousevat sosiaalisuus, informaatio ja tavoitteet, aika sekä teema ja tarina. Sen sijaan pelejä ympäröivät kulttuuriset tasot tai materiaalisuus eivät haastatteluissa korostu. Ilmeisin havainto on, että haastateltavat pitävät lautapelejä sosiaalisempina kuin videopelejä. Kyse ei ole ainoastaan tarinavetoisten yksinpelien valta-asemasta videopelien historiassa, sillä haastateltavat tuntevat kattavasti moninpelattavia videopelejä. Pikem minkin lautapeleihin liittyvän sosiaalisen sopimuksen eli taikapiirin merkitys näyttäisi olevan keskeisempi, kun pelisysteemiä ylläpitävät pelaajat tietokoneen sijaan. Aineiston perusteella on syytä kyseenalaistaa myös voittoehdon liiallinen korostuminen yleisimmissä pelin määritelmissä. Lähes kaikkien löydettyjen video- ja lautapelien ominaispiirteiden kohdalla on helppo löytää niitä vastaan rikkovia esimerkkejä. Niitä ei tulekaan pitää teknologisesti määräytyneinä välttämättömyyksinä, vaan kulttuurisesti muovautuvina normeina. Ominaispiirteet ovat siksi jatkuvassa liikkeessä, ja erityisesti tällä hetkellä näyttää olevan muotoutumassa runsaasti lauta- ja videopelien välisiä raja-aitoja kumoavia hybridejä

"Siitä tulee vähä niinku julmempaa" : pelaajien käsityksiä videopeleistä ja lautapeleistä

Nykymuotoinen pelitutkimus on pitkälti syntynyt ja keskittynyt videopelien ympärille. Tämän ”digitaalisen harhan” johdosta videopelit joutuvat usein edustamaan kaikkia pelejä yhden erikoismuodon sijaan, ja videopelien ominaispiirteet suhteessa laajaan pelien kenttään jäävät vähälle huomiolle. Toisaalta niinkin merkittävää pelimuotoa kuin lautapelejä tutkitaan suhteessa vähän. Tämä työ pyrkii osaltaan korjaamaan vinoutumaa vertaamalla sekä lauta- että videopelejä harrastavien suomalaispelaajien käsityksiä molempien pelityyppien ominaispiirteistä. Kymmenen pelaajan teemahaastatteluja analysoitiin aineistolähtöisen teorianmuodostuksen keinoin, minkä lisäksi apuna on käytetty ludologista tutkimusmenetelmää. Neljäksi merkittävimmäksi lauta- ja videopelejä erottaviksi teemaiksi nousevat sosiaalisuus, informaatio ja tavoitteet, aika sekä teema ja tarina. Sen sijaan pelejä ympäröivät kulttuuriset tasot tai materiaalisuus eivät haastatteluissa korostu. Ilmeisin havainto on, että haastateltavat pitävät lautapelejä sosiaalisempina kuin videopelejä. Kyse ei ole ainoastaan tarinavetoisten yksinpelien valta-asemasta videopelien historiassa, sillä haastateltavat tuntevat kattavasti moninpelattavia videopelejä. Pikem minkin lautapeleihin liittyvän sosiaalisen sopimuksen eli taikapiirin merkitys näyttäisi olevan keskeisempi, kun pelisysteemiä ylläpitävät pelaajat tietokoneen sijaan. Aineiston perusteella on syytä kyseenalaistaa myös voittoehdon liiallinen korostuminen yleisimmissä pelin määritelmissä. Lähes kaikkien löydettyjen video- ja lautapelien ominaispiirteiden kohdalla on helppo löytää niitä vastaan rikkovia esimerkkejä. Niitä ei tulekaan pitää teknologisesti määräytyneinä välttämättömyyksinä, vaan kulttuurisesti muovautuvina normeina. Ominaispiirteet ovat siksi jatkuvassa liikkeessä, ja erityisesti tällä hetkellä näyttää olevan muotoutumassa runsaasti lauta- ja videopelien välisiä raja-aitoja kumoavia hybridejä