Kokemuksellisen paikkatiedon maisema : Vesikansan kauniiden paikkojen kertomana

Pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan, millä tavalla maisema välittyy kokemuksellisen paikkatiedon kautta ja miten tätä kvantitatiivisena pidettyä tietoa voidaan maisemantutkimuksessa hyödyntää. Tutkielman soveltavana osuutena on Vesikansa-hankkeeseen tehty karttakysely ja sen analyysi, jota tässä artikkelissa syvennetään. Pro gradu -artikkeli käsittelee em. karttakyselyssä merkittyjä ja kuvailtuja kauniita paikkoja. Osallistavia kartoitusmenetelmiä hyödyntävissä tutkimuksissa on usein keskitytty joko merkittyjen paikkojen sijaintiin tai maisemia kuvailevien vastausten sisältöön, mutta tuloksia harvemmin esitetään kartalla yhtäaikaisesti. Tämän tutkielman tarkoituksena on käsitellä paikkaa ja siihen liittyvää maisemaa yhdessä siten, ettei kumpikaan unohdu. Tutkimusmenetelmänä on käytetty pääasiassa kvantitatiivisia menetelmiä, sisällön erittelyä, ruudukointia, ristiintaulukointia ja tilastollisia menetelmiä. Kolmen eniten merkityn ruudun osalta on vastauksia tarkasteltu aluekohtaisesti, jolloin voidaan arvioida kvantitatiivisin menetelmin saadun kuvauksen soveltuvuutta yksittäiselle alueelle. Työn keskeiset johtopäätökset ovat, että menetelmän avulla voi saada tietoa jaetuista maiseman yleispiirteistä ja niiden sijoittumisesta, mutta tulokset tulee liittää muilla keinoin hankittuun tietoon. Kokemuksellisen paikkatiedon avulla voidaan vahvistaa havaintoja muilla keinoin hankitun tiedon laajuudesta ja saada tietoa esimerkiksi siitä, liittyykö kokemus johonkin tiettyyn väestöryhmään tai sijaintiin. Lisäksi havaittiin, että vaikka paikkatietoa kuvailevat avovastaukset ovat pääpiirteissään lyhyitä, nykyhetkeä kuvaavat, fyysistä maisemaa koskevat tarkennukset ovat usein yleispiirteisempiä kuin muistoihin linkittyvät. Vastaukset kerääntyvät helposti paikkoihin, jotka on helppo löytää kartalta ja vastaustihentymien tarkastelussa tulee ottaa huomioon, että rakentamattomaan ympäristöön sijoittuvat kokemukset tulevat paremmin esille laajemman aluetarkastelun puitteissa, kun taas rakennuksiin liittyvät sijoittuvat suppeammalle alueelle

The River Clyde as a Case Study into Building Community Resilience to Flooding

No abstract available

Digital placemaking, health & wellbeing and nature-based solutions: A systematic review and practice model

Technology implementations in the urban environment have the potential to reshape how communities experience places, specifically providing a potential enhancer for nature-based solutions in the city. Urban spaces are facing a number of challenges from climate mitigation to negative effects on communities. In this context, nature-based solutions aim to promote nature as an answer to the current climate challenge, linking positive outcomes for society in a cost-effective way. Urban nature could benefit from the implementation of technology to enhance nature experiences and nature's impact on the community. This study aims to review and synthesise existing literature focusing on the associations between digital placemaking, mental health and wellbeing impact and the use of green and blue spaces while exploring successful case studies. Hundred and seventeen studies met the eligibility criteria, most of them used qualitative methods. The findings provide insights into the potential impact of digital placemaking practices for urban nature on citizens’ wellbeing and mental health. Our results indicated an absence of agreement on the concept of digital placemaking, and a lack of blue space research while nature was presented as a context and passive element. Mental health and wellbeing are mostly approached without specifically examining health indicators or assessing the health impact of these practices. Our study proposes a model offering insights into the broad range of best practices for implementing digital placemaking for nature and wellbeing and represents a key contribution to understanding the innovative application of augmenting NBS through digital placemaking impacting the wellbeing of citizens

THE ARCHAEOLOGY OF THE POSTINDUSTRIAL: SPATIAL DATA INFRASTRUCTURES FOR STUDYING THE PAST IN THE PRESENT

Postindustrial urban landscapes are large-scale, complex manifestations of the past in the present in the form of industrial ruins and archaeological sites, decaying infrastructure, and adaptive reuse; ongoing processes of postindustrial redevelopment often conspire to conceal the toxic consequences of long-term industrial activity. Understanding these phenomena is an essential step in building a sustainable future; despite this, the study of the postindustrial is still new, and requires interdisciplinary connections that remain either unexplored or underexplored. Archaeologists have begun to turn their attention to the modern industrial era and beyond. This focus carries the potential to deliver new understandings of the industrial and postindustrial city, yet archaeological attention to the postindustrial remains in its infancy. Developments in the ongoing digital revolution in archaeology and within the social sciences and humanities have the potential to contribute to the archaeological study of the postindustrial city. The development of historical GIS and historical spatial data infrastructures (HSDIs) using historical big data have enabled scholars to study the past over large spatial and temporal scales and support qualitative research, while retaining a high level of detail. This dissertation demonstrates how spatial technologies using big data approaches, especially the HSDI, enhance the archaeological study of postindustrial urban landscapes and ultimately contribute to meeting the “grand challenge” of integrating digital approaches into archaeology by coupling reflexive recording of archaeological knowledge production with globally accessible spatial digital data infrastructures. HSDIs show great potential for providing archaeologists working in postindustrial places with a means to curate and manipulate historical data on an industrial or urban scale, and to iteratively contextualize this longitudinal dataset with material culture and other forms of archaeological knowledge. I argue for the use of HSDIs as the basis for transdisciplinary research in postindustrial contexts, as a platform for linking research in the academy to urban decision