Sosiaalisen identiteetin muotoutuminen pastoraalikirjeissä

Abstract

Tässä tutkielmassa tarkastellaan sosiaalisen identiteetin muotoutumista Uuden testamentin pastoraalikirjeissä, eli Ensimmäisessä kirjeessä Timoteukselle, Toisessa kirjeessä Timoteukselle sekä Kirjeessä Titukselle. Tarkastelussa hyödynnetään sosiaalitieteellistä sosiaalisen identiteetin näkökulmaa, joka jakautuu sosiaalisen identiteetin teoriaan ja itsekategorisointiteoriaan. Sosiaalinen identiteetti muotoutuu pastoraalikirjeissä kahtalaisesti: suhteessa vastustajiin vastaamalla heidän opetuksensa sisältöihin kirjoittajan muotoileman teologian avulla, sekä ennen kaikkea itsemäärittelyn avulla luomalla selvät käyttäytymisnormit, joita noudattamalla terveen opin mukainen usko tulee näkyväksi. Sosiaalinen identiteetti muotoutuu aina suhteessa muihin, eli niin kutsuttuun ulkoryhmään. Pastoraalikirjeiden kuvaamat vastustajat eivät edusta varsinaisesti mitään toisella vuosisadalla tunnettua yhtenäistä joukkoa, vaan he ovat todennäköisimmin yhteisön sisältä nousevia yksittäisiä poikkeuksia, joiden ajattelussa on nähtävissä kirjoittajan näkökulmasta poikkeavaa tulkintaa paavalilaisesta kristillisyydestä. Sosiaalisen identiteetin rakentuminen suhteessa vastustajiin ilmenee erityisesti niissä tekstikohdissa, joissa kirjeiden kirjoittaja vastaa vastustajien opetukseen muotoilemalla omaa teologiaansa tukeutuen Vanhan testamentin teksteihin. Poleemisen retoriikan avulla vastustajista luodaan negatiivinen kuva. Pastoraalikirjeissä ilmitulevan itsekategorisoinnin perusteella terveen opin mukainen kristitty sitoutuu Jumalaa kunnioittavaan asenteeseen, josta kumpuavat hyvät teot. Seurakunnan järjestys pohjautuu kreikkalais-roomalaisen yhteiskunnan perhemalliin, jonka perusteella myös seurakunnassa vallitsee tarkka hierarkia. Oikean käytöksen merkitys on identiteetin ilmenemisen kannalta oleellista, minkä vuoksi pastoraalikirjeet sisältävät paljon seurakunnalle annettavia normeja. Normit linkittyvät vahvasti kreikkalais-roomalaisen yhteiskunnan ihanteisiin. Sisäryhmän sosiaalista identiteettiä ylläpidetään prototyyppisen johtajan avulla, joka pastoraalikirjeissä on kirjeiden kuvaama Paavali. Sosiaalisen identiteetin näkökulman soveltaminen pastoraalikirjeisiin avaa tuoreen näkökulman siihen, millä tavalla kirjeet tuovat ilmi toisen vuosisadan alun kristittyjen itseymmärrystä. Paavalilaisesta perinnöstä oli toisella vuosisadalla olemassa monenlaisia tulkintoja, joista pastoraalikirjeet edustavat poikkeuksellisen yhteiskuntamyönteistä tulkintaa. Pastoraalikirjeiden tarkoituksena on pyrkiä kohti sosiaalista harmoniaa, ja näin vahvistaa yhteisöä sekä vakiinnuttaa kristillisen yhteisön asema osaksi kreikkalais-roomalaista yhteiskuntaa