Naisiin kohdistuva väkivalta, Suomi ja CEDAW : Tutkielma naisiin kohdistuvaa väkivaltaa koskevan kansainvälisen sitoumuksen toimeenpanosta Suomessa

Abstract

Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan Kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskevan Yhdistyneiden Kansakuntien yleissopimuksen (CEDAW) toimeenpanoa Suomessa. Työ on toimeenpanotutkimus, jonka tarkoituksena on selvittää minkälaisiin tekijöihin toimeenpano voi kaatua tai millä edellytyksillä onnistua. Tarkasteluun ei ole otettu koko yleissopimusta, vaan sen naisiin kohdistuvaan väkivaltaan keskittyvä osa. Suomi on saanut sopimuksen toimeenpanoa valvovalta komitealta, CEDAW-komitealta, useita huomautuksia naisiin kohdistuvan väkivallan yleisyydestä ja sen kitkemiseksi tehtävien toimien niukkuudesta Suomessa. Tässä tutkielmassani keskitytään tarkastelemaan erityisesti viimeisimpiä, vuosina 2008 ja 2014, CEDAW-komitean Suomelle antamia suosituksia naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisemiseksi ja poistamiseksi, ja näiden suositusten toimeenpanoa Suomessa. Työn tavoitteena on selvittää miksi naisiin kohdistuvan väkivallan osalta suositusten toimeenpano on Suomessa takkuista, vaikka ongelmat ovat olleet tiedossa jo pitkään. Metodina käytetään toimeenpanotutkimusta, erityisesti Paul Sabatierin ja Daniel Mazmanianin muotoilemaa toimeenpanon onnistumisen viitekehystä. Viitekehyksen kautta voidaan tarkastella rakenteellisia, materiaalisia ja kontekstuaalisia tekijöitä, jotka vaikuttavat toimeenpanoprosessin onnistumiseen. Suositusten toimeenpanon kohdalla keskitytään tarkastelemaan kontekstuaalisten ja rakenteellisten tekijöiden vaikutusta toimeenpanon onnistumiseen. Aineistona tarkastelen reaalimaailman ilmiöitä, eli sitä mitä toimeenpanossa on todella tapahtunut. Aineistolähteinä käytetään muun muassa toimeenpano-ohjelmia, kuten Naisiin kohdistuvan väkivallan vähentämisen ohjelmaa 2010 – 2015, mutta myös uutisia ja tiedotteita. Tutkielmassa tarkastelluista kymmenestä naisiin kohdistuvaa väkivaltaa tarkastelevasta suosituksesta toteutui täysin yksi, osittain seitsemän ja epäonnistui 2. Toimeenpano kariutui useimmiten kontekstuaalisiin tekijöihin, kuten lainsäätäjien tuen puutteeseen, valitsijakunnan asenteisiin ja julkisen tuen puutteeseen. Useimmat toimenpiteet olivat edenneet takkuisesti ja useista huomautuksista huolimatta näyttää siltä, ettei niihin ole reagoitu lainkaan. Toimenpiteiden toteutuminen näyttää riippuvan paljon erilaisten työryhmien, hallituksen, valiokuntien ja eduskunnan jäsenten mielipiteistä ja arvotuksista. Vaikka kansainvälinen sopimus velvoittaa toimenpiteisiin, ei niitä ole viety läpi, koska niitä ei ole koettu tärkeiksi. Osasyy tähän on käsitys siitä, ettei naisiin kohdistuva väkivalta ole Suomessa ongelma, vaikka tilastot niin osoittavatkin. Tasa-arvoiseen suomalaiseen yhteiskuntaan ei sovi naisiin kohdistuva väkivalta. Jos toimenpiteitä sen estämiseksi ja poistamiseksi alettaisiin aktiivisesti tehdä, jouduttaisiin samalla myöntämään ongelman olemassaolo. Henkilöt, jotka kokevat, ettei ongelmaa ole olemassa, eivät koe tarpeelliseksi toimenpiteitä sen poistamiseksi. Mielenkiintoista on, tuleeko tilanne muuttumaan nyt kun Euroopan Neuvoston yleissopimus naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta on astunut voimaan syksyllä 2015