Lääketieteellinen asiantuntijuus osana oikeudellista päätöksentekoa : psykiatrisen ja neuropsykologisen arvion tekeminen tuomioistuimessa

Abstract

Tutkielmassani tarkastelen oikeudellistumiskehityksen mukanaan tuomaa medikalisaation ongelmaa. Tuomioistuinkäsittelyissä joudutaan ottamaan huomioon asianosaisen terveydentila monissa eri asiayhteyksissä. Oikeudellinen ratkaisutoiminta ei saa nojautua pelkkiin lääketieteen asiantuntijoiden arvioihin, vaan ratkaisut on lääketieteellisestä liitynnästä huolimatta perusteltava kattavasti. Perusteleminen pelkällä terveyden tilalla ei edusta hyvää oikeudellista päätöksentekoa. Tarkastelen tutkielmassani kolmessa eri tuomioistuimessa käytössä olevia asiantuntijakonstruktiota. Käsittelyssä on yleinen tuomioistuinlinja, hallintotuomioistuimet ja sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunta. Käytetyt asiantuntijakonstruktiot painottavat todistelutyyppistä asiantuntijalausuntojen esittämistä, ratkaisutoimintaan osallistuvaa pysyvää asiantuntijatuomarijäsentä sekä näiden kahden vaihtoehdon välistä mallia, jossa on käytössä sekä asianosaisten tarjoamaa asiantuntijanäyttöä että ratkaisukokoonpanoon kuuluvan asiantuntijajäsenen arviointia. Olen rajannut tarkasteluni koskemaan sellaisia terveydentilan häiriöitä, joiden diagnosointi perustuu yksilön käyttäytymisen ja sen muutosten arviointiin. Tarkoituksenani on selvittää, minkälainen asiantuntijakonstruktio turvaa yksilön oikeudet parhaiten silloin, kun arvioitavana on epätarkka lääketieteellinen tieto. Käsiteltävät asiaryhmät ovat aivovammojen korvattavuus vakuutuksesta, mielenterveyden perusteella tapahtuva tahdosta riippumattomaan hoitoon määräämisestä tehtdyt valitukset ja alistukset sekä Kansaneläkelaitokselta haettavan kuntoutuspsykoterapiatuen päätöstä koskeva muutoksenhaku. Kyse on neuropsykologisesta ja psykiatrisesta terveydentilan arvioinnista. Metodini on lainopillinen. Tutkimusongelman lääketieteellisen liitynnän vuoksi tutkimusmateriaalina on myös lääketieteellistä ja psykologista materiaalia. Lääketieteellisen materiaalin kerääminen oli pakollista, sillä halusin verrata lääkärin vastaanotollaan suorittamaa diagnostista tutkimusta tuomioistuimessa tehtävään lääketieteelliseen arvioon. Erityisesti viranomaismenettelyn muutoksenhaussa, eli hallintotuomioistuimen ja sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnan käsittelyissä tuomioistuimen täytyy kyetä laajaan terveydentilan arvioon. Tämä johtuu siitä, että tuomioistuimen täytyy tutkia ovatko viranomaispäätöksen edellytykset olleet olemassa. Käsiteltävissä asiaryhmissä terveydentilan häiriö on viranomaispäätöksen edellytys. Erottelen tutkielmassani asiantuntijuudelle kaksi roolia, kokemustiedon asiantuntijuuden ja soveltavan asiantuntijuuden. Tutkielmani loppupäätelmä on se, että vaikka kokemusasiantuntijuuden ja soveltavan asiantuntijuuden roolit toimivat käytännön lääketieteellisessä työssä päällekkäin, oikeudellisessa päätöksenteossa ne on erotettava toisistaan. Tuomioistuimen toimintaa tehostaisi se, jos asiantuntijalausuntoihin kirjattaisiin tieteelliset lähteet, mutta tämä on ongelmallista psykiatrian ja neuropsykologian kaltaisilla tutkimusaloilla. Asiantuntijalausuntojen tieteellinen arviointi kuitenkin edellyttää alan kokemustiedon tuntemusta. Luotettavimmin lääketieteellinen arvio tehdään tuomioistuimessa, kun käytössä on useampi asiantuntijalausunto, joiden paikkansapitävyyden ja luotettavuuden arvioi samaa erikoisalaa edustava asiantuntija. Pysyvien asiantuntijoiden käyttäminen parantaa arviointia, sillä pysyvän asiantuntijan voidaan olettaa olevan erityisen luotettava ja taitava. Asiantuntijakonstruktioista kannattavin on malli, jossa asianosaisista riippumaton erikoisalan asiantuntija arvioi ristiriitaisten asiantuntijalausuntojen välillä, kumpi niistä on luotettavampi eli kumpi voidaan ottaa tuomioistuimen ratkaisun perusteeksi. Tutkielmani tulosten perusteella on selvää, että lautakunnan ratkaisutoiminnassa on puutteita. Järjestelmän uudistamiselle on tarvetta. Loppupäätelmien perusteella kannatan myös sitä, että lääkärilausuntoihin kirjattaisiin tieteellisiä lähteitä, vaikka tarkasteltavana olleilla lääketieteen erikoisaloilla siitä ei olisi välitöntä hyötyä. Sellaisilla lääketieteen aloilla, joilla diagnoosi perustuu muun kuin potilaan käyttäytymisen arviointiin, lähteiden kirjaamisesta voisi olla hyötyä