"This is a basic need of every human being" : Intensive interaction as a framework for mentoring a staff member

Abstract

Aim: People with speaking disabilities have equal rights to functional interaction and communication as people without disabilities. These rights actualize only through the actions and skills of more able communicators. Guiding staff and family members is an important part of every speech and language pathologist's (SLP) job, especially if the client has severe learning disability. However, many SLPs experience guiding difficult and the results of staff communication training have been unsatisfactory. There are different models that can be used to help the process of indirect speech and language therapy. One of them is called Intensive interaction (II). Its role in enhancing interaction skills of more able communicators has only been studied a little. The purpose of this study is to find out if II is a meaningful approach to carry out indirect speech and language therapy. The aim was to find out if and how the interaction skills of a staff member change during an II process. The aim was also to figure out how she saw the significance of II. Methods: This research data were collected in the Communication and Technology Centre Tikoteekki of the Finnish Association on Intellectual and Developmental Disabilities. The data were collected during an II process that took place in 2014 and 2015 in a residential unit for people with learning disabilities. This study had two participants, one of whom was a resident with multiple learning and speaking disabilities, and the other one a staff member. The video material was composed of 14 interaction videos between the resident and the staff member, and one video of guidance discussion between the staff member and the mentoring SLP in the end of the process. The data were analysed according to the themes arising from the data, by mostly qualitative means. The changes in interaction skills were described with different tables and transcriptions. The guidance discussion was transcribed and analysed according to inductive analysis. Results and conclusions: The interaction style of the staff member became more sensitive and present. That change manifested through improvements in four elements of interaction: distance from the interaction partner, touching, quality and quantity of vocalization and tasklessness of interaction. The staff member saw II as a meaningful approach, especially for herself as an employee, but also for her interaction partner with multiple disabilities and more generally. These results suggest that II is a meaningful and effective means of mentoring significant others to become more sensitive, skillful and able interaction partners for persons with severe speaking disabilities. Additionally this study gives premises for further research on II and indirect speech and language therapy. In light of this research II is also important on societal level.Tavoitteet: Puhevammaisilla ihmisillä on yhtäläiset oikeudet toimivaan vuorovaikutukseen ja kommunikointiin kuin muilla ihmisillä. Nämä oikeudet toteutuvat käytännössä lähiympäristön ihmisten kautta. Lähi-ihmisten ohjaaminen on tärkeä osa puheterapeutin työtä, erityisesti asiakkaan ollessa vaikeasti kehitysvammainen. Ohjaaminen koetaan kuitenkin usein hankalana, eivätkä sen tulokset aina näy arjessa. Ohjauksen tukena voidaan käyttää erilaisia malleja, esimerkiksi voimauttavaa vuorovaikutusta (VV). Kyseistä toimintatapaa on kuitenkin tutkittu vielä niukasti osaavampien kumppaneiden taitojen kehittymisen näkökulmasta. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, onko VV ja siihen perustuva video-ohjaus merkityksellinen tapa toteuttaa epäsuoraa puheterapiaa ja ohjata vaikeimmin puhevammaisten ihmisten lähi-ihmisiä. Tarkoituksena oli selvittää, muuttuvatko lähi-ihmisen vuorovaikutustaidot VV:n käytön myötä, ja jos ne muuttuvat, niin miten. Toiseksi pyrittiin selvittämään, kuinka työntekijä itse koki VV:n merkityksen. Menetelmät: Tämän tapaustutkimuksen aineisto saatiin Kehitysvammaliiton tietotekniikka- ja kommunikaatiokeskus Tikoteekistä. Aineisto oli kerätty reilun vuoden mittaisen VV-prosessin aikana vuosina 2014 ja 2015. Tutkittavina oli kaksi ihmistä helsinkiläisestä kehitysvammaisten asumisyksiköstä. Toinen tutkittava oli vaikeasti kehitysvammainen ja puhumaton asukas, toinen hänen omahoitajansa. Videoaineisto koostui kahdesta osasta: siihen sisältyi 14 vuorovaikutusvideota tutkittavien välisistä VV-hetkistä sekä ohjausvideo jakson lopusta. Aineisto analysoitiin aineistolähtöisesti, pääosin laadullisin keinoin. Vuorovaikutusvideoissa ilmeneviä vuorovaikutustaitojen muutoksia kuvattiin erilaisin taulukoin ja litteraattikatkelmin. Ohjauskeskustelu raakalitteroitiin ja analysoitiin sisällönanalyysillä, käyttäen mukailtua induktiivisen päättelyn mallia. Tulokset ja johtopäätökset: Työntekijän vuorovaikutustapa muuttui jakson aikana sensitiivisemmäksi ja läsnäolevammaksi. Tämä muutos ilmeni neljän vuorovaikutuksen elementin kehittymisen kautta, joita olivat etäisyys vuorovaikutuskumppanista, kosketuksen käyttö, vokalisaation määrä ja laatu sekä vuorovaikutuksen tavoitteettomuus. Työntekijä koki VV:n monin tavoin merkityksellisenä toimintatapana erityisesti itselleen työntekijänä, mutta myös vaikeavammaiselle vuorovaikutuskumppanilleen sekä laajemmalla tasolla. Nämä tutkimustulokset antavat viitteitä siitä, että VV on merkityksellinen ja vaikuttava tapa ohjata lähi-ihmisiä osaavammiksi vuorovaikutuskumppaneiksi vaikeimmin puhevammaisille ihmisille. Lisäksi tutkimus antaa lähtökohtia jatkotutkimukselle VV:stä ja lähi-ihmisten ohjauksesta. Tämän tutkimuksen valossa VV näyttäytyy tärkeänä toimintatapana myös yhteiskunnallisella tasolla