Yhteinen on enemmän:hanketoimijoiden yhteistyöllä uudistuvaa osaamista

Abstract

Tiivistelmä Artikkelissa kuvataan Oulun ammattikorkeakoulun sosiaali- ja terveysalan ESR-rahoitteisten hankkeiden välisen yhteistyön kehittämistä ja kehittämisehdotuksia hanketyöskentelyn prosessien sekä rakenteiden kehittämiseen ja hanketoimijoiden välisen yhteistyön kehittämiseksi. Tavoitteena on lisätä hankkeiden näkyvyyttä, vaikuttavuutta ja tuotettujen tulosten laajempaa levittämistä sekä hanketoimijoiden ja ammattilaisten osaamisen kehittyminen. Konkreettisena toimenpiteenä hanketoimijat järjestivät yhteisen webinaarin, jonka tuloksena hankkeet saavuttivat laajemman kohdeyleisön ja moniammatillisuus lisääntyi sekä toimijoiden osaaminen kehittyi. Jatkossa tarvitaan toimintamalleja, joiden avulla hankkeiden välistä yhteistyötä voidaan edelleen kehittää

    Similar works