Tiivistelmä. Tutkielma käsittelee historiatietoisuuden ja historiallisen ajattelun kehittämistä varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa. Aihetta on Suomessa ja kansainvälisesti tutkittu vähän. Kuitenkin varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa historia kuuluu oppimisen alueisiin. Tutkielmassa aihetta käsitellään historian opetuksen didaktiikassa vaikuttavien historiallisen ajattelun ja historia-tietoisuuden kautta. Historiallinen ajattelu liittyy taitopohjaiseen historianopetukseen, jossa opetellaan niitä taitoja, joita historiantutkijatkin käyttävät. Historiatietoisuus on ihmisen tapa hahmottaa itsensä menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden näkökulmista käsin. Historiatietoisuus on myös yksilön ja yhteisöjen identiteettityötä, jota rakennetaan tarinoiden kautta. Historiatietoisuuteen kuuluu myös taju itsestä historiallisena toimijana.
Aiemmin pieniä lapsia pidettiin kykenemättöminä oppimaan historiaa, koska he eivät hahmota kellonaikoja tai kalendaarista aikaa. Näitä tutkimustuloksia on kyseenalaistettu ja lapsia pidetään kykenevinä oppimaan historiaa viidennestä ikävuodesta lähtien, jos käytetään väljiä aikakategorioita, kuten ”kauan aikaa sitten” ja otetaan huomioon subjektiivinen ja kulttuurista riippuvainen aikakäsitys, joka on sidoksissa lapsen elämään, lähiympäristöön ja läheisiin ihmisiin. Lapset alkavat hahmottaa aikaa esimerkiksi oman elämänsä tapahtumien kautta. Oppimisen apuna käytetään myös visuaalisia apukeinoja ja lapsia lähellä olevia aiheita. Lapset kohtaavat vapaa-ajallaan viihteellistä historiakulttuuria jo kauan ennen koulun historianopetuksen aloittamista, kirjojen, tv-sarjojen, elokuvien ja pelien välityksellä. Historiakulttuuri on kokijalleen läsnä olevaa historiaa.
Varhaiskasvatuksessa lähtökohtana historiaan tutustumiseen on lapsen oma henkilöhistoria, josta näkökulma laajenee lähiyhteisön jäsenten ja lähiyhteisön menneisyyteen. Erilaisia keinoja tutustua historiaan ja kokea sitä ovat kerrotut tarinat, kirjallisuus, esineet, kuvat, ympäristöt ja leikki. Lisäksi käytetään draamaa, musiikkia ja tutkitaan historiaa juhlapäivien kautta. Visuaalinen aikajana on tärkeä apukeino ajalliseen hahmottamiseen. Tärkeänä yhteistyökumppanina ovat lähiyhteisön jäsenet, yleensä lasten vanhemmat ja isovanhemmat, sekä museot. Tutkielmassa totean, että historiallisen ajattelun ja historiatietoisuuden kehittäminen varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa on mahdollista, jos se sovitetaan ikäryhmälle sopivaksi ja lasten mielenkiinnonkohteet sekä ennakkotiedot aiheesta otetaan huomioon
